Joululeffoja kotiin

Joulun tunnelmaan voi virittäytyä elokuvan kautta. Tässä kolme jouluista vinkkiä ja yksi, joka toimii milloin vain!

Aku Ankan joulusuosikit

Koululainen 12/2012

Aku Ankan joulusuosikit tarjoaa hauskoja ja klassisia Disneyn lyhytelokuvia niiltä ajoilta, jolloin itse Walt Disneykin oli mukana animaatioiden tekemisessä. Koko perheen katseltavaksi soveltuva dvd sisältää 11 talvista tarinaa. Miinuksen dvd saa siitä, että englanninkielinen alkuperäisääni kuuluu ikävästi taustalta, mikäli kieleksi valitsee suomenkielisen dubbauksen. OH

Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

Koululainen 12/2012

Kattilakosken perheen valmistautuessa jouluun alkaa kellarista kadota ruokaa, ja vaari kertoo tarinoita riihitontusta, jota pitää lepytellä ruoalla. Perhe epäilee syylliseksi vuorotellen jokaista, mutta olisiko varas itse riihitonttu? Ylen vuonna 1993 esittämä joulukalenterisarja on lämminhenkinen ja sen jaksoissa riittää katseltavaa vaikka koko joulukuuksi. JP

Joulukoira 2: Suuri jouluhulina

Koululainen 12/2012

Elokuva on todellinen joulumielen levittäjä! Neljä pentua, Jalo, Kilinä,  Ilona ja Toive suuntaa joulumuorin kyydillä Amerikkaan, missä joulumieli on huipussaan. Asiat menevät kuitenkin kehnoon suuntaan, kun sureva Carter toivoo koko joulumielen katoamista. Tällöin on koko pentueen etsittävä joulumuori ennen kuin se on liian myöhäistä. DN

Risto Räppääjä ja Viileä Venla

Koululainen 12/2012

Kolmannessa Risto Räppääjä -elokuvassa Risto ja hänen paras kaverinsa Nelli Nuudelipää menevät Aurinkosaareen lomalle. Emäntänä siellä toimii Pakastaja-Elvi, joka on Riston sukulainen. Saaressa Risto ja Nelli tapaavat uuden tytön, Venlan, ja tämän isän, Uolevin Horsmaniemen, joka on Elvin vanha ystävä. Riston ja Nellin ystävyyssuhde alkaa rakoilla, kun Nelli suosii Venlan seuraa. Elokuvassa on erikoisen värikäs teema, joka on hyvin toteutettu. DN

Teksti: Koululaisen tet-harjoittelijat Olga Havukoski, Duy Ngo ja Jemina Palokka.

Kommentit

Onkohan tuo Heinähattu ja vilttitossu-joulun jäljillä hyvä? 🙂

Ei oikeen mikään noista jaksa kiinnostaa.. Jos sais leffa vinkkejä vähän vanhemmillekki? :DD

Oon nähny joulukoira 1:sen ja Risto Räppääjät.:) (Näistä elokuvista siis yhen.)

heinähattu ja vilttitossu joulun jäljillä on hyvä,mä oon lukenu sen.:D

ainoo hyvä elokuva on toi risto räppääjä. kaikki muut vähän pienemmille ku 12-vuotiaalle

Oma kommentti