Kirjoita juttu!

Hyvä juttu alkaa tehokkaasti. Kirjoita sellainen otsikko, joka kertoo jutustasi olennaisen ja houkuttelee – suorastaa pakottaa – lukemaan jutun. Otsikon voi tehdä vasta viimeisenä.

Lehtiteksteissä käytetään usein ingressiä. Se on muutaman virkkeen mittainen johdanto. Siinä saatetaan esittää kysymys, johon juttu vastaa. Joskus ingressi esittelee päähenkilön, tapahtumapaikan tai tilanteen. Myös ingressin on tarkoitus houkutella lukemaan koko juttu.

Jutun – leipätekstin – alun on oltava tehokas. Mieti, millainen alku juttuusi sopii. Kannattaako mennä suoraan asiaan, jutussa kuvailtavan tapahtuman keskipisteeseen tai siihen, mikä tekee päähenkilöstä juuri sen ihmisen? Vai kannattaako aloittaa alusta, siitä, mistä kaikki alkoi.

Rytmiä ja lepoa

Väliotsikot keventävät ja rytmittävät tekstiä. Niitä kannattaa käyttää esimerkiksi silloin, kun tapahtumapaikka vaihtuu tai jutun aiheessa siirrytään eteenpäin. Myös väliotsikoiden tekemiseen kannattaa uhrata aikaa. Monet lukijat silmäilevät tekstistä otsikon ja väliotsikot sekä kuvatekstit, ennen kuin päättävä, haluavatko lukea jutun kokonaan.

Jutun rakenne kannattaa suunnitella hyvin etukäteen. Mieti, mitkä asiat ovat juttusi kannalta tärkeitä, mitkä asiat voi jättää pois ilman, että juttusi kärsii siitä. Mieti, mitä tapahtuu jutun alussa, keskikohdassa ja lopussa.

Jutun loppu on tärkeä. Joskus siinä tiivistetään koko tekstin sanoma. Joskus esitellään johtopäätökset. Joskus viitataan päähenkilön tulevaisuuteen.

Katse kuvateksteihin

Kuvatekstit ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Kuvatekstissä ei tarvitse kertoa sitä, minkä näkee jo kuvasta. Kuvatekstissä ei kannata myöskään toistaa sitä, mikä on kerrottu jo jutussa. Kuvateksteillä voi antaa lukijalle lisätietoa jutun aiheesta. Jos mahdollista, kannattaa kertoa kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet.

Lehtijutuissa on usein äläyksiä (nosto). Ne ovat yleensä lauseen mittaisia pätkiä jutusta. Niiden tarkoitus on herättää lukijan mielenkiinto ja saada lukemaan juttu.

Netissä julkaistavat tekstit kannattaa pitää lyhyinä. Jo 1000 merkkiä (välilyönteineen) on aika paljon. 1000 merkkiä on sopiva mitta jutuille, joita lukijat kirjoittavat Koululainen-lehteen.

Kommentit

Oma kommentti