Kohta pääsee kouluun!

Elokuu tietää tietysti paluuta koulunpenkille! Koululaisen toimitus on vahvasti mukana kouluvalmisteluissa. Luvassa muutakin syksyyn kuuluvaa…

Koululainen

Nimittäin kurkistus Lady Gagan ja Madonnan kuulumisiin. Popin supertähdet saapuvat Suomeen syksyllä. Laulajilla on paljon yhteisiä piirteitä, mutta harmillisesti he eivät tule juttuun keskenään. Toivottavasti välit paranevat!

Lady Gaga ja Madonna

Reilu luokka -kisa starttaa jo seitsemännen kerran. Kisan pääpalkinto parantunut yhteishenki, sekä unelmien luokkaretki Helsinkiin. Retkeen sisältyy muun muassa tapaaminen huippusuositun Kuningasidea-yhtyeen kanssa. Lue lisää Reilu luokka -kisasta täältä.

Syksyn mittaan arvotaan yhdelle onnelliselle luokalle kirjailija Tuula Kallioniemen vierailu omaan luokkaan. Tuula on myös haastattelussa elokuun Koululaisessa. Hän kertoo, miten hänen kirjoissaan tullaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Koululainen

Elokuun ohjelmaan kuuluu tietysti myös varustautuminen koulunkäyntiin. Katsastimme kivoimmat kynät, kumit, vihot ja laukut, tennareita unohtamatta. Tältä suosikkimme näyttävät!

Koululainen Koululainen

Mitä olisi Koululainen ilman ihanaa eläintä? Kuukauden sankarimme on Otto-kani, joka elää kanojen kanssa. Otto omaksui kanamaisen elämäntavan jo pienenä poikasena, ja istuu orrella kuin kana konsanaan!

Koululainen

Jedward julisteessa!

Jedward, Emilia Pikkarainen, Madagascar 3 -elokuva ja mäyräkoira ovat elokuun Koululaisen julisteissa.

Elokuun Koululainen ilmestyy 6.8.2012!

Kommentit

Se juliste oli tosi hyvä. Joistakin tulee useampaan koululaiseen juliste, joten minusta olisi kiva ,että tästäkin tulisi.

Hei! Tietääkö kukaan, millon syyskuun lehti tulee? Ois kiva tietää…

Tuo Otto kani oli myös Lemmikki lehessä joskus 4kk sitten?

Hmh… Huomenna tulee Koululainen, ja uutta esittelyy lehest ei oo viel …. Onks vähän kuolllu tää sivu?

Jedwardista on jo ollu toi sama juliste. Laittakaa välillä muita kuvia Jedwardista!

voisko tulla Edvard ja Bella juliste
mielummin kun sama jedvard!
kenen muun mielestä chisu on hyvä???

Siis lukeeko koululaisen toimitus näitä kommentteja?? Jos lukee, miks ne ei tee mitään muutosta lehteen ku me kaikki niin toivotaan uudistusta ja monipuolisempia juttuja (:

Using Unknown on Unknownemang bener2 musim PR.. hampir di semua blog yg aku kunuingjn lagi pada sibuk ngerjain PR.. malah gak ada yg posting kegiatan ramadhan..btw Uthie baik juga ya masih sempat mikirin sekolah adik2nya.. kakak yg bertanggung jawab

Mä toivoisin että joskus olisi koululaissessa marsu juttu

Joomoi c: Millanen se Jedwardin juliste on, onko joku Bad Behaviour -juttu , joka on tullu jo ? Mun on nimittäin pakko saada se juliste :33

Johninvaimo eveer♥

Mitä pahaa koulussa on? Kokeet, läksyt? NÄÄTTE KOULUSSA JOKA PÄIVÄ KAMUJA, ON KAI KIVOIKI AINEITA?! VIIKONLOPUTKI ON KEKSITTY!!! Mikä siin koulus nyt risoo, esitätte kai!

sama jedvard juliste onko järkee???
toimutus pliis laittakaa mielummin twiligh

jos niin vihaat koululaista niin onko sun pakko tulla pilaa meijän
muidenki ilo haukkumalla sitä!!!!!!!!!

sinne pääsee ku klikkaa kysy meiltä ja sit vaihtaa sen jutun et kirjota asiaa palstalle

Koululaisen uus lehti on kiva 🙂 voisko tulla joskus 1D julisteita? Ja miten tonne ku on se asiaa palsta ni miten sinne pystyy kirjottaa?

Tuo sama Jedward-juliste on tullu jo kerran koululaisesta -.-

Tietääkö kukaan mistä osoitteesta Otto-kanin video mahtaa löytyä Youtubesta?

Koululainen on vaan niin parasta luettavaa sateella,kun ei voi mennä ulos.
Mutta samat tyypit julisteissa alkaa nyppimään…

Äää! Koulut alkaa!
Mutta kiva että koululaisen uusi lehti tuli!!!

Äää! Koulut alkaa!
Mutta kiva että koululaisen uusi lehti tuli!!!

Hei älkää tulko pliis valittaa Koululais-lehdestä tänne! Tää sivuhan on muutenki tarkoitettu Koululaista tilaaville tai niiden tykkääjille ♥

Taikatippa – Minäkin haluaisin One Directionista julisteen, vaikka tuli jo, mutta minäkin olen hukannut sen 😀

No eihän koulus kauheesti muuta kivaa oo ku uus lukujärjestys 🙂 Koululainen oli ihan hyvä, mut munkin mielestä Jedward on ollu julisteissa monta kertaa ennenki

Aika outoo et joku 50v mamma seukkaa jonku 24v kundin kaa.Mamma on siis Madonna.Anteeksi Madonna-fanit.

lIsäisin vielä, eetä se joka ei tiedä murrosiästä, on kyllä ….. tyhmä…..
MUTTA sitä varten kouluthan on olemassa… JOTEN ÄLÄ HUOLI ” POPPE” KYllä kuukautisesi vielä alkavat , ja jos olet poika, vaikkakin kyllä et, niin kyllä se penis kasvaa kiveksien mukana …..

sinulle nimimerkki POPPE

Eiköhän murrosiästä ole puhuttu jo paljon koulussa, miksi haluaisit että koululaisessa puhuttaisi? Jos olet tyttö, niin eikö KUUKAUTISESI ole vai vielä alkaneet 🙂 NÄKÖJÄÄN EIIIIIIIIIIIII!!!!! kun niin kiinnostaa, eikö? MENE KOULUUN!!!!!!!!! Ja OPI! KOLME kirjainta: O-P-I

Jaha. Fannika, (Ja moni muu…) Rauha niiden huutomerkkien kanssa. Discotyttö: Munkin mielestä on kiva mennä kouluun, kun päästään taas bändin kanssa soittelee. Rumpujen paukuttaminen on yksin paljon tylsempää!

Ihana että Jedward on julisteissa, mutta vielä ihanampaa olisi ollut jos ette olisi laittaneet samaa julistetta kuin silloin siihen ”lukijoiden valintaan”

Oisitte ees sen menopaussiMadonnan jättäny pois, ku se haastaa riitaa Mothermonsterin kanssa, muuten hyvä

Moi! Jos lehti ei tule perille ajoissa, kannattaa odottaa hetki. Joskus posti saattaa vain kulkea vähän myöhässä. Jos lehteä ei todella kuulu, kannattaa ottaa yhteyttä Otavamedian asiakaspalveluun os. asiakaspalvelu@otavamedia.fi. Siellä tarkistetaan, että tilaus on varmasti kunnossa.

Jedward-julisteen kanssa teimme yksinkertaisesti virheen. Pahoittelemme asiaa!

Saattaa johtuu siitä et postin matka-aika on pidempi..? -.-

MITEN VÄLKKY EI VOI TIETÄÄ MISSÄ ONE DIRECTIONIN POJAT ASUU? SEHÄN LUKEE NETISSÄ JA JOKASESSA ONE DIRECTION-LEHDESSÄ MITÄ KAUPOISSA MYYDÄÄN!
OIKEESTI SURKEE LEHTI TOI KOULULAINEN!

Odotin innolla Jedward julistetta, mutta se on sama kuva kun teillä oli aiemmin julisteessa! Miks ihmeessä??

En oo mauri koska oon tyttö =) ♥♥ Minun mielestä koulu on tylsää, mutta olen onnelinen että olen siellä

ööpäti öö

ps. EN OO LEIJA! sitä paitsi oon kohta 10v.

olin kyl pettyny ku oli sama jedward juliste ku aikasemminki ja miten välky EI voi tietää missä one directionin pojat asuu, se hän lukee netissä ja sehän on helppo selvittää, pettymys =(

Ei enää jedwardin julisteita !! jotain uutta kuten vaik joku herkullinen ja kesäinen muffini!! sekin ois parempi !! ja kouluhoroskooppi juttu oli kiva :))

tietääkö kukaa mikä kuva siin on jedwardista? <3

voisko joskus tulla jukka poika tai justin bieber juliste? ♥
Ja toivottavasti kävi että laitoin vasta tänään siihen kynsikilpailuun sen kuvan? mut ehkä vähän tylsiä aiheita..mietin et pitäiskö jossain vaiheessa alkaa tilaamaan suosikkia tai jtn

korjaus: Lady Gaga ei ole missään vaiheessa eronnut poikaystävästään Taylor Kinneystä, he eivät vain pystyneet tapaamaan toisiaa hetkeen, Gagan kiertue kiireiden takia. Gaga on julkaissut omalle sivustolleen (www.littlemonsters.com) monia kuvia hänestä ja Taylorista. 14 päivää sitten julkaistu kuva: http://littlemonsters.com/image/500de041b2d03c1e7f002d68 ja kolme päivää sitten julkaistu kuva: http://littlemonsters.com/image/501c6daac84b0a2410002180. Jatkossa ku teette ,jos teette juttuja Mother Monsterista vinkkaan että littlemonsters.com/gaga + twitter.com/ladygaga* ovat hyviä tiedon lähteitä, sillä kaikki viestit ovat itsensä Gagan kirjoittamia. Ei pahalla, mutta on ennekin Koululaisessa ollut vääriä tietoja Gagasta. (olen lähettänyt palautetta, mutten saanut ikinä vastausta) Little monsterina on hauska katsella mitä lehdet kirjoittavat, kun itse tietää asioiden oikean laidan.
Oisi mukavaa jos vaikka (niinkuin lehdet yleensä) korjaisitte virheen pikku tekstillä ensi kuukauden numeroon. Kiitos! 🙂

*Gaga on yhdistänyt Twitterin Facebookkiin, joten lähes kaikki samat viestit löytyy fb:stä. 🙂

minusta on todella typerä moka että jedwardista oli täsmälleen sama juliste kuin viimeksi, oliko se nyt alkuvuodesta vai viime vuoden lopulla. Näin jedward-fanina olin todella aivan superinnoissani kun näin kannesta että julisteessa on jedward. Pettymys oli valtava kun avasin lehden ja näin julisteen. Olen lukenut koululaista 7 vuotta eikä koskaan ennen ole tällaista tapahtunut. ):

mistä tietää että voittiko edellisen koululaisen kilpailuissa?

(toivottavasti joku vois vastata ja auttaa tietämätöntä)

”discotyttö” on oikeessa, koulu on hyvä paikka sinne kannattaa mennä, kosk siellä näkee kavereita ja voi sopia tapaamisia!!!!! HUOMIO! mulle ei tullu koululaista tänään tuliko kellekkään joka asuu espoossa sunassa????

HUHHUH…onneks lopetin tilaamisen…on kyl tylsä lehti nykyään. koko ajan jotain ihmeen jedwardi julisteita ku on tullu jo 5 kertaa! ja joka vuos joku tähti-kisa ja reiluluokka kisa aaarf ei mitää uutta…….. käyn täällä lukemassa vaan maailman kiinnostavinta asiaa eli JOUKKUEVOIMISTELUU!!!!!!!!!!!!!

Lehti oli muuten hyvä,mutta tämässä ”koulun alkajais” numerossa ei ollu reppu testiä/vertailua 🙁

Tosi outoo… Mulle ei tullu myöskään, mut ei ollu kyl kirjastossakaan…

Oon samaa mieltä ”discotytön” kanssa, et koulu on kiva paikka.Ja koululainen on hyvä lehti!Oon tilannu sitä jo 3 vuotta. 🙂 Ja se ihme HOPLA jotainjotainjotain: Mitä ite 5v. tuut tänne muita dissaamaan.Ei taida olla pokkaa sanoo toisille mitään ystävällistä…

Miten voi taas olla tollanen samanlainen Jedward juliste ku joskus aikasemmin koululaises oli? 😀 en tiiä mitä teen kahella samanlaisella.

Sinä nimimerkki Directioner oot oikeessa ois kiva että tulin Suomalaiseenki lehteen One Directionista juttua nii ei tarvis ostaa niitä enkun kielisii lehtii. (: kantaa?

hei tietääks joku millane on toi jedward juliste? äöäöäöä en kestä<3 ! ja huhhuh naurattaaaa :::ppp nää teijän jutut.. hoohhoooh!! :)::) #jedward<3!!

Jos haluut tietää onko sun paikkakunnalle tullu koululaista niin kandee käyä kirjastossa tai kaupassa kattoon onko sinne tullu. Mulleki on monesti käyny silleen et se vaan tulee myöhäsä.

tuliko sulle sips koululainen jos tuli n asut ko etelä suomes mä asun eikä mulle tullu..

Kiitos toimitus Jedward-julisteesta! Näin on hyvä aloittaa koulunkäynti :)http://wowjedward.wordpress.com

Itse oon toivonu jo puoli vuotta Twilight julistetta/juttua.
Eipä oo näkyny…
PLIIS!!! VOITTEKO LAITTAA!

miks koululainen ei tullu tänään!!!!!!!!!!!!!!!

JES! pääsee kouluun mikäköhän lukujärjestys? muuten toi missä on tossa kuvassa toi kirjailija niin se on meijän koulun pihassa! ruutanan koulun siis

En mää ainakaan haluis mennä KOULUUN.Enää viikko lomaa koulu on ärsyttävin paikka ikikinä!!!!!!!!!

Juuu 😉

Miten niin koulu on huono paikka? Odotan jo uutta koulu vuotta!

jep one direction olis kiva ja joku juttu ettei aina tarvi ostaa englannin kielisii lehtii et vois lukee niist suomeks ja juliste jota ei oo kaikilla olis tooosi kiva. koulu lainen on joskus ollu parempikin, ja koulussa on kivaa,yleensä koulu on ASENNE KYSTYMYS!!!

MILLOIN TULEE JUSTIN BIEBER TAI GERRAN HOWELL?!!!!?????!!!!??!??!??!?!?!?!!!!!!!??????????

VITSIT NYT LAITATTE ONE DIRECTIONISTA JULISTEEN NIIN KAIKKI DIRECTIONERIT ON TYYTYVÄISIÄ! (:: kiittäisin hartaasti jos siitä tulis juliste ja vielä semmonen jota ei oo kaikilla…eli ei sitä samaa kuvaa missä ne on siinä bussin edessä… 😉 kiitos —
Ja One Direction fanit eli Directionerit ottakaa kantaa! (:
kannan ottoja odotellen, ForeverDirectioner_99

Ihan kivalta lehdeltä kuulostaa 🙂 Olen kyllä ihan samaa mieltä, että Koululainen on valitettavasti huonontunut vuosi vuodeltä 🙁 Tämä on siis minun mielipiteeni!
Julisteista en kauheasti pidä, ja Jedwart on jo ollut… -.- Muuten ihan ok lehti 🙂 ♥

no hei ihmiset! madonna ja lady on hyvissä väleissä! luin systeristä sen

Onks tullu Robin julistetta? Ku siit saarnataan aina koululaises nii paljon. (sori Robin-fanit) 🙂

JEEEEEEEEEEEEEEEEEE mikä lehti on tulossa!!!
Mut haluun One -directionin julisteita enemmän:)!!

Miksei mitään hyviä julisteita! Aina jtn sontaa!! Ja miks jaksatte haastaa riitaa ton hoplan kaa..?

HOPLA TIEDOKS ET KOULULAINE ON HYVÄ LEHTI! MITÄ TULIT TÄNNE JOS KOULULAINEN ON SUN MIELEST NOLO??!

jes!oon oottanu jo kauan et lehti tulis
EN KYLLÄ HALUIS MENNÄ KOULUUN ottakaa kantaa!

Olis ihan kiva jos tulis One Directionista juliste… tai siis tulihan helmikuussa, mut oon hukannu sen 😀 Jotenn… Tai sitten Justin Bieberistä, siitä ei oo tullu pitkään aikaan julistetta… Kiitos! 🙂

YYYH, miksei vois tula ikinä mtn hyviä julisteita… vaikkapa My Chemical Romancest? et tulis muillekki ku pop-faneilleh….

Ottoo! Ihanainen Otto. Tulee hyvä koululainen! Oon oottanut sitä jo vaikka kuinka kauan. Voi ku on sulone tuo Otto!

nimimerkille ”HOPLA! Jos haluat että vain sinä saat käyttää nimimerkkiäsi luo itsellesi tunnukset koululaiseen! Rekisteröidy nyt! kirjoitti” NIIMPÄ OLLAAN NOLOA PORUKKAA JA ITEKKI KÄYT TÄÄLLÄ ELI OOT ITEKKI NOLO!

Näyttää toi paremmalta koululaiselta ku viime kuun… (: tai noh, en oo tykänny mistään tämän vuoden Koululaisesta, oon lopettanu sen tilaamisen ja mielestäni Koululainen on vaan huonontunu vuosi vuodelta… Samoja juttuja vuodesta toiseen ja laatu on mitä on. Ton Lady GaGa jutun voisin lukee mut muu ei sitte kiinnostakkaan… 🙁 Tietty jotku voi tykätä ja varmasti tykkääkin mutta muhun ei vaan tee enää vaikutusta vaikka laittaisitte koko lehden täyteen juttuja One Directionista ja Rihannasta ja muusta kiinnostavasta!
ÄLKÄÄKÄ SITTEN PLIIS TULKO VALITTAAN MULLE TÄSTÄ KOMMENTISTA KOSKA SANOIN VAAN OMAN MIELIPITEENI JA SEHÄN TÄÄLLÄ KOMMENTIT-PALSTALLA ON TARKOITUS! (::
kiitti tuhannesti jos joku luki tän kommentin ja hyväksyi mielipiteeni kommentoimatta tätä tylysti ja haukkuvasti.
WE ALL ARE FREE AND THIS IS MY OPINION!thankyouall♥

masentava toi koululaisen otsikko: ”kohta PÄÄSEE kouluun!” lol. 🙁

en oikei tiiä ostanko… tai ku en oo ostanu viime kuunkaa lehtee… mut vaikken ostaiskaa enää koululaista, nii mun mielestä on ollu kiva lukee sitä vielä tänäki vuonna xD

vaikka oishan se kiva saaha urheilijajulisteita seinälle. 🙂 olympialaisten kunniaks ♥

Niimpä… Oispa se juttu kummiski pelkästä Gagasta eikä Madonnasta…

Kuka palaa halusta päästä kouluun?? Mä en ainakaan koska meillä on uus ope ja se on mies niin en tiiä et onks se vihanen.

Ai joo, en huomannut että siinä oli Madonnasta! Sori! Niin, ja mitä tiedän, Madge ja Gaga on hyvissä väleissä!

Minä äänestin sitä mäyräkoira julistetta. Ööö… Miksei ne olis voinut tehdä juttua Madonnasta mielummin kuin jostain ’kakasta’??? Ei pahalla! 8]

Tuota koululaista ei ole tullut vielä postissa.Odotan sitä kovasti!

Yhy yhy yhy yhy yhy D: miks en tilaa koululaista toi reuhurinnekoulukiusausjuttu olis ollu siis NIIIIN kiinnostava!

Ihan mukavat aiheet..mut ei niin hyvät julisteet–mut jooh..moroo

mitenniin koulu on kivaa!!!!!!!!!!! ja en oo seittemän vaan yheksän!11111111111

Kiva että Jedward on siin mut tyhkää ku ei oo One Directionia ….

Oma kommentti