Netti luovuuden lähteenä

Kaikki kuvaa ­-sivusto opettaa ja ­kannustaa elokuvien ­tekemiseen.

Kuva: Kaikkikuvaa.fi

Elokuvan tekemisen saloja valottava Kaikki kuvaa -sivusto sai alkunsa, kun kaksi elokuvaopetusta vetävää työkaveria, Arttu Haglund ja Vesa Kuosmanen, halusivat tuoda elokuvakasvatuksen kaikkien Suomen lasten ja nuorten ulottuville.

– Oppitunteja elokuvakasvatuksesta on tarjolla todella vähän, ja vain isommat kaupungit pystyvät niitä järjestämään. Ajattelimme, että opetus pystytään tarjoamaan jokaiselle halukkaalle parhaiten netin kautta, kertoo sivuston tuottaja Arttu Haglund.

Helppoa ja hauskaa

Sivustolla on esimerkkielokuvia ja opetusvideoita, jotka helposti ja hauskasti näyttävät, kuinka yksinkertaisesti elokuvan pystyy tekemään – vaikka vain omalla kännykällä!

Opetusvideot lähtevät liikkeelle elokuvan suunnittelusta ja ideoinnista ja jatkuvat aina leikkaukseen ja viimeistelyyn sekä netissä julkaisemiseen.

– Videoissa emme keskity selittämään, millaista linssiä kamerassa käytetään, vaan kerromme, mikä elokuvissa on olennaista. Teknisiä juttuja on, mutta helppoa ja hauskaa ovat sanat, joiden varaan kaikki rakentuu, Arttu summaa.

Palautetta elokuvista

Kun oma elokuva on valmis, voi sen lähettää sivustolle muiden nähtäväksi. Sivuston kävijät voivat siis oppia ja saada ideoita myös toistensa tekemiä elokuvia katselemalla.

– Otamme elokuvia vastaan ympäri vuoden, ja annamme niistä rakentavaa palautetta kannustavaan sävyyn, Arttu kertoo.

Vuosina 2013 ja 2014 sivusto on järjestänyt Kaikki kuvaa -kilpailut, joihin elokuvia on tullut yhteensä 120.

– Elokuvat ovat olleet hyvin erilaisia. Esimerkiksi dokumenttielokuvien sarjan voitti tänä vuonna Rovaniemellä tehty Kun liikuntatunti perutaan -dokumentti, jossa eräs luokka käsitteli, kuinka hirveää oli, kun liikuntatunti peruttiin. Harrastevideoissa taas oli aivan upea lasketteluvideo, Arttu muistelee.

Vuoden 2015 kilpailua suunnitellaan jo.

– Olemme suunnitelleet, että nykyisten sarjojen, eli fiktion, harraste-elokuvien, dokumenttien ja musiikkivideoiden, lisäksi mukaan tulisi animaatio, Arttu paljastaa.

Löydä oma juttusi

Elokuva on hyvä kanava luovuuteen monipuolisuutensa ansiosta. Tekeminen onnistuu toki yksin tai kaverin kanssa, mutta ajatellaan hetki elokuvaa tekevää ryhmää.

– Näyttelijät näyttelevät, kuvaaja kuvaa, äänittäjä vastaa äänestä, musiikista kiinnostunut voi miettiä elokuvan musiikkien luomia tunnelmia, muodista kiinnostunut voi olla puvustaja, kirjallisesti lahjakas voi suunnitella käsikirjoitusta, teknisesti taitava voi leikata elokuvan… Vaikka on hyvin erilaisia ihmisiä, jokaiselle löytyy varmasti oma juttu, Arttu toteaa.

Lue lisää:
Kaikki kuvaa ­-sivusto
Elokuvapolku
Mediakoululainen

Teksti: Hilppa Alanko
Kuva: Kaikkikuvaa.fi

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti