Laulaja Antti kertoo, miksi bändissä on kiva olla.
– Bändi kannattaa perustaa parhaiden kavereiden kesken, koska bändissä tehdään tiivistä ryhmätyötä. Kaikkien täytyy siis tulla toimeen toistensa kanssa. Yhteisessä bändissä saa myös vietettyä kamujen kanssa enemmän aikaa.
– Keikat tapahtuvat aina muualla kuin kotona, joten reissuun pääsee paljon, ja reissuilla näkee aina uusia paikkoja ja saa uusia kavereita. Myös matkaseura on hyvää.
– Jos tykkää kuunnella musiikkia eikä ajatus esiintymisestä vierasta, kannattaa ehdottomasti laittaa bändi kasaan ja alkaa tehdä myös omia biisejä. Näin pääsee esiintymään, jakamaan hyvää mieltä itselleen ja kuulijoille, ja saa soittaa ihan mitä itse haluaa.
– Musiikin esittäminenhän on leikkimistä musiikin kanssa, mistä tulee sen englanninkielinen termikin ”playing music”. Varsinkin vanhemmiten on tullut tärkeämmäksi se, että saa leikkiä luvan kanssa. Se kun ei aikuisille itsestäänselvää ole, Antti juttelee.
Kuuntele My First Bandia täällä.
Ennen oli sit ei ja nyt on mut kamuni ei esiinny!
No joo. Oli-ei ollu oli-ei ollu. Nyt on ja entistä parempi. Aion päästä esiintymää
Minä ja kaksi kaveriani perustetaan bändi nimeltä: Star! Laitamme videoita youtubeen ja esiinnymme koulussa aina uusilla biiseillämme!!!
moikka Poika kitaristi! Musta on kiva kun teillä menee hyvin koska mulla oli bändi ja se hajos ja olen siitä tosi harmissani. toinen kirjoitus hommani on myös tällä palstalla joten siitä voit lukea ”bändistämme”
Me mun kamun kaa tehtiin bändi reilu vuosi sitten mutta sitten laulajille tuli kinaa ja se hajos kun yks lähti lähti toinenkin ja lopulta meitä oli liian vähän! Ja se siitä!!!!
bändi on siisti juttu mä oon bändin kitaristi bändissä on tyttö basisti ja toinen poika joka on rumpali en oo mikää kauheen hyvä mut kyl meillä menee iha hyvi
On bändi kavereitten kaa oon kitaristi laulaja ja soitetaan AC/DC:tä
Olishan se varmaan kivaa…
Halausin perustaa bändin muttako ei oo muutako yks halukas, eikä jäsenet oo ongelma vaan kaikki kappaleet ja sellaset, vaikka osaan säveltää ja kaikkee ja oon hyvä soittaan rumpuja, ja kaveri kitaraa, mutta jotain tärkeämpää tarvitaan vielä siihen perustamiseen enkä oo varma ja tässä nyt nimeä ja logoa mietiskellää. Niin että onko kokemusta/tietoa teillä…
Soitettas Trash Glam ja heavy metallia, Gothikkiaki ehkä!
Rehhh!
rdddddddddt
rffrt
voi vittu kun on tyhmää
kivaaaaaa
kannataa
on ollu koulun keske jotai mut ei oo enää pitkä juttu,,, perustetaa ehkä kavereitte kaa jos se ny onnistuu…
No on pändi kahen serkun kaa ja yhden kaverin kaa puuttuu vaan laulaja ja basisti
Ei oo nyt mut oon ollu bändissä 😀
On ollu koht jo 2 vuotta. Soitan kitaraa ja laulan. Me soitetaa Heavy Metallia/Glam Metallia.
soittelen itekseni oon tehny 2 minan pitkii biisei mut aion ehottaa kavereille bändin perustamista soitan ite skittaa eli kitaraa laulan englannin kielel ja soitan heviä rokkia ja metallia
ollaa perustamas kavereittenkaa
pidän musiikista ja laulan ihan mitä sylki suuhun tuo eli omalla kielelläni siis tarkotan siansaksaa
ei oo mut haluaisin. tai periaatteessa mulla on mut se on pitkä juttu.. 😛
On bändi jossa soitetaan Hurriganesia. Oon rumpali-laulaja.
Ei oo bändii mut perustan serkun kaa….
ei oo bändii