Olkoon Voima kanssanne!

Maaliskuun Koululaisen Tähtien sota -jutussa on harmillinen painovirhe, jonka vuoksi tekstiä on osittain vaikea lukea. Jutun voi lukea kokonaisuudessaan tästä.

Koululainen 3/2012

Olkoon Voima kanssanne!

Elokuvahistorian parhaiten menestynyt avaruusseikkailu Tähtien sota tulee jälleen – tällä kertaa elokuvateattereihin 3D-versiona.

Uskomatonta mutta totta, kaikkien aikojen avaruusseikkailu Tähtien sodan takana on yksi mielikuvitusrikas mies: amerikkalainen George Lucas. Vuonna 1944 Kaliforniassa kauppiasperheeseen syntynyt Lucas oli vauhdikas nuorimies, joka rakasti sarjakuvia ja kilpa-autoja. Lupaavan kilpa-autoilijan uran katkaisi paha onnettomuus, jonka seurauksena hän joutui sairaalaan pitkäksi ajaksi. Nykyisin maailmankuulu elokuvamies on kertonut, että juuri tuolloin sairaalassa maatessaan, hän kehitteli ajatuksen Voimasta, mystisestä energiakentästä, joka ohjaa elämänvalintoja ja antaa mahdin tehdä suuria tekoja. Hän alkoi sepittää Voiman ympärille laajaa avaruuskertomusta, jossa taistelevat hyvä ja paha, ja jonka tapahtumat sijoittuvat tuntemattomiin maailmoihin.

Toivuttuaan onnettomuudesta Lucas hylkäsi kilpa-autoilun ja keskittyi opiskeluun. Yliopistossa hän alkoi ohjata lyhytelokuvia, koskaan unohtamatta toipilasaikanaan kehittämäänsä tarinaa. Hän kirjoitti muiden töiden ohessa Tähtien sodan (Episodi IV: Uusi toivo) käsikirjoitusta vuosia, mutta mikään suuri filmistudio ei innostunut aiheesta. Lopulta elokuva kuitenkin valmistui. Sen tekeminen maksoi Hollywood-elokuvalle vaatimattomat 11 miljoonaa dollaria ja vastoin kaikkia odotuksia saavutti ennennäkemättömän suosion: 768 miljoonaa dollaria tuottanut jättimenestys mainitaan Guinnessin ennätysten kirjassakin yhtenä kaikkien aikojen tuottoisimmista elokuvista!

Megamenestys oli kuitenkin vasta alkua. Nyt Lucas pystyi kehittelemään entistä parempia elokuvateknisiä erikoistehosteita ja hänestä kehittyi alan arvostetuimpia tekijöitä: esimerkiksi vuonna 2002 valmistunut Episodi II – Kloonien hyökkäys on maailman ensimmäinen kokonaan digitaalisesti kuvattu elokuva. Uuden toivon jälkeen koko maailma odotti malttamattomana jatko-osaa, enemmän salaperäisestä jedikoulutuksesta paljastavaa Imperiumin vastaiskua. Sen avoin loppuratkaisu piti miljoonat Tähtien sota -fanit piinassa kolme pitkää vuotta, kunnes tarinan yhteen punova Jedin paluu viimein saatiin elokuvateattereihin.

Koululainen 3/2012

Lähes pari vuosikymmentä Jedin paluun jälkeen alkoi Tähtien sota -fanien keskuudessa jälleen kuhista. Huhuttiin, että Lucas olisi ryhtymässä uusien elokuvien tekoon, tällä kertaa rakentelemaan tarinallisesti vielä vanhempiin aikoihin sijoittuvia seikkailuita. Vuonna 1997 elokuvateattereihin saatiinkin esimakuna alkuperäisten Tähtien sota -elokuvien digitaalisesti käsitellyt versiot ja lopulta vuonna 1999 Star Wars palasi valkokankaille aivan uusin tarinoin ja ennennäkemättömin tehostein: esimerkiksi yksi Pimeä uhka -elokuvan päähenkilöistä, Jar Jar Binks, oli tehty lähes kokonaan tietokonegrafiikalla.

Vaikka alkuperäinen tarina oli Lucasin mielessä jaksotettu yhdeksään osaan, ei Tähtien sota -elokuvia ole virallisten tietojen mukaan tulossa enää lisää (yksityiskohtia myöten pikkutarkka Lucas on sanonut leffojen tekemisen olevan niin rankkaa, että jokaisen elokuvan tekeminen on vanhentanut häntä 10 vuodella). Lucasfilm on ilmeisesti kuitenkin valmistelemassa aiheesta ainakin kahta televisiosarjaa. Tähtien sodan tarina elää ja kehittyy uusina kirjoina, peleinä ja sarjakuvina. Voima on täällä nyt ja aina!

Star Wars -faktoja

– Vuonna 1977, ensimmäisenä Tähtien sota -elokuvana valmistunut, Uusi toivo (tuolloin nimellä Star Wars) oli ehdolla peräti 10 Oscar-palkinnon saajaksi, ja lopulta se voittikin kuusi palkintoa (ja yhden erikoispalkinnon). Myös sarjan muut elokuvat ovat saaneet oscareita ja muita elokuvapalkintoja, lähinnä erikoistehosteista, maskeerauksesta ja äänisuunnittelusta.

– Tekniikasta kiinnostunut Lucas odotti vuosikymmeniä, että 3D-tekniikka kehittyisi hänen vaatimuksensa täyttävälle tasolle, jotta Tähtien Sota -elokuvat voisi muuttaa 3D-muotoon. Vuoden 2009 menestyselokuva Avatar sai Lucasin vakuuttuneeksi, että oikea aika oli tullut. Näin ollen Tähtien sota -elokuvat nähdään valkokankailla 3D-muodossa, vuoden välein.

– George Lucasilla oli lapsena Indiana-niminen koira. (Lucas on myös Indiana Jones -elokuvien tekijä.) Koiran on sanottu olleen Tähtien sota -elokuvissa IV-VI esiintyneen Chewbaccan esikuva.

Tiedätkö, ketkä neljä hahmoa esiintyvät kaikissa kuudessa Tähtien sota -elokuvassa?

Vastauksen löydät tämän sivun alalaidasta.

Koululainen 3/2012

Tähtien sota -elokuvat

Episodi I – Pimeä uhka (1999)
Episodi II – Kloonien hyökkäys (2002)
Episodi III – Sithin kosto (2005)
Episodi IV – Uusi toivo (1977)
Episodi V – Imperiumin vastaisku (1980)
Episodi VI – Jedin paluu (1983)

Kuka on suosikkihahmosi Tähtien sodassa?

Osallistu kilpailuun täällä!

Vastaus aikaisempaan kysymykseen: Anakin Skywalker (Darth Vader), Obi-Wan Kenobi, R2-D2 ja C-3PO.

Teksti: Anna Muurinen Kuvat: Twentieth Century Fox

Kommentit

Avatar

Thank you for posting the mural event info. I was there and was very moved by the work that has been done by Ms. Hubrich and her suntetds.Steven Liu, one of the amazing artists, has been an intern at Zaida T. Rodriguez CDC for the last two years and we are so pround of him and Joel.

Avatar

YAY Mä NIIIIIIIIIIN R-A-K-A-S-T-A-N niitä vanhempia Star wars leffoja <3<3<3<3<3<33333333

Avatar

star wars tietäjä, sinun kommentissasi oli virhe. obi-wan kuoli episodi IVssä ja näkyy haamiuna episodeissa V ja VI. Mutta taas Palpatine ei näy Epispdi IVssä. Niin, ja Star Wars on paras!!!!!!!!!!!

Avatar

Kivaa, Star Wars on hyvä (ja Harry Potter myös!). Simpukka, musta tuntuu että mä tunnen sut… Han Solo… Justiinsajoo.

Avatar

HAN SOLO HAN SOLO HAN SOLO HAN SOLO HAN SOLO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
lempparini, vaikka oon yhä tyttö! Kuka pöljä sano, et ne leffat on pojille?!?!?!?

Avatar

SOLO JYRÄÄ!
katon niitä, vaiklka oon tyttö.
Ai niin, eetu 02, se sun ”joda” kirjoitetaan Yoda.

Avatar

vastauksissa on virhe obi wanben kenobi kuoli 5 episodissa mutta palpatinethe emperordarth sidious oli joka episodis.

Avatar

Mä oon nähny kaikki Star Wars elokuvat myös Clone Wars elokuvan! TYhmää ku Clone Warssin neljättä kautta ei oo viel tullu! KAKKA! #####!!!!

Avatar

MIKÄ PAINOVIRHE SIINÄ LEHDESSÄ OLI? KIINNOSTAA EN OO TILAAJA

Avatar

Ei ehkä ihan parhaita mut hyvii silti noi star warsit

Avatar

Minua ei haittaa se painovirhe lehdessä 🙂
Mielestäni koululainen on aina yhtä hyvä, ja tulee aina olemaan 😀
I ♥ Koululainen! 😀

Avatar

En oo kamalan kiinnostunu mut yritin lukee juttuu ja ihmettelin, miks
se on semmonen;o Mut hyvä et asia ees jotenki selvis(:

Avatar

Mä en oo ikinä tykänny star warsista enkä tykkää vieläkään. Katoin yhtä episodia viis minsaa ja lopetin koska nukahdin. Sori star wars fanit ei millää pahal.

Avatar

Star Wars fani 2000: mä oon tyttö ja 37, ja tykkään vieläkin 😀 Eli jatka vaan! Tsemppiä (ja Voimaa!) sulle!

Avatar

Tykkään vieläkii siit. Mul on tosi paljo kaikii lehtii,elokuvii ja kirjoi. Oon piirtäny siit joitaa vihkoi iha täytee. Jotkut kamut kiusaa siit et tykkään vieläkii ja et se ois poikien juttu. Oon nimittäin tyttö ja 12. Mut mä jatkan fanittamist. Onks teit kiusattu siit et tykkäätte?

Avatar

EKA!! Mut star wars oli joskus pikkusena neljävuotiaana lemppaeisarja…

Oma kommentti