Robin Packalen julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa yli 10 vuoteen

Robinin uudella albumilla kuullaan vaihtelevaa musiikkia. Jokaisessa biisissä on pieni määrä suomalaista katkeruutta.

Robin Packalen

 

Laulaja Robin Packalen julkaisee 29.11. ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa yli 10 vuoteen.

– Albumin nimi Punasel kuvastaa kovaa ajoa. Tunnetta, joka saa hengästymään pelkästä ajatuksesta. Levy on kuin elämää, jossa kaikki tehdään täysillä, eikä himmailla yhtään, Robin kertoo albumista Universal Musicin tiedotteessa.

Albumi on valmistunut vuoden 2024 aikana, ja siinä on mukana kolme jo julkaistua sekä kahdeksan täysin uutta kappaletta. Aiemmin julkaistut Kuumilla hiilillä, Häitä pidelly ja Täydellinen ex ovat olleet niin suosittuja, että tuleva albumi on jo ylittänyt platinarajan. Yhden albumin uusista lauluista Robin on tehnyt täysin itse.

Albumilla kuullaan vaihtelevaa musiikkia – on kauniita biisejä ja hauskojakin, mutta kappaleita yhdistää tietynlainen keveys. Robin kuvaili Koululaisen haastattelussa, ettei albumin musiikki ota itseään kauhean vakavasti.

– Kaikki on lähtöisin Häitä pidelly -biisistä. Ikään kuin samanlaisella äänimaailmalla mennään.

Koko albumi on oikeastaan Häitä pidelly -biisin ansiota. Tiedotteessa Robin huomauttaa, että halusi jatkaa biisin tarinaa.

– Albumi on siis syntynyt puoliksi vahingossa. Alussa koitettiin vain etsiä hyvää jatkumoa edellä mainitulle biisille, mutta kuin huomaamatta biisejä olikin levyllisen verran ja siitä se idea sitten lähti, tiedotteessa lukee.

Musiikki on eteenpäin vievää, mutta jokaisessa biisissä sisällä on pieni suomalainen katkeruus.

– Mielestäni sillä ajatuksella on hauskaa leikkiä! Robin sanoi Koululaisen haastattelussa.

Laulaja kertoi esimerkiksi, että Häitä pidelly on melko sarkastinen biisi. Jos laulusanat kääntää englanniksi, se on ilmiselvää.

– Suomen kielessä on niin paljon sarkasmia ja sarkasmissa hyvä määrä katkeruutta. Se tuo suomalaista lyyristä identiteettiä biiseille. Sillä olemme pelanneet tosi paljon.

Pääset lukemaan lisää Robinista ensi viikolla ilmestyvästä joulukuun Koululaisesta, jonka kansitähti laulaja on. Kansijutussa Robin muistelee lapsuuden joulujaan, ja kertoo myös, mikä yhteys joululla on hänen laulajauraansa.

Lue lisää: Robin Packalen opettaa Hula hula -tanssin, katso video ja tutoriaali

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti