Taidefanilla on monta rautaa tulessa

Aava Ranta, 8, on yksi Helsingin Juhlaviikkojen taidefaneista. Taidefanit ovat tavallisia kaupunkilaisia, joille kulttuuri ja taide ovat tärkeitä, ja jotka haluavat innostaa muitakin tutustumaan taiteeseen. Aavan elämässä taide on ollut läsnä aina monessa eri muodossa. Muskarin Aava aloitti jo 9 kuukauden ikäisenä vauvana.

– Kävin muskarissa 6 vuotta. Se oli tosi kivaa! Sai tanssia, laulaa ja soittaa eri soittimia, Aava kertoo.

Muskarin lisäksi Aava aloitti Step up -tanssiryhmässä 3-vuotiaana, ja esiintymiskokemusta alkoi tulla muun muassa muotinäytösten kautta.

Tällä hetkellä musikaalinen tyttö soittaa pianoa ja poikkihuilua, sekä opiskelee musiikin teoriaa. Tanssin lisäksi Aava käy myös telinevoimistelemassa, ja toistaiseksi aika on riittänyt kaikille harrastuksille ja koululle.

– On kivaa, että koulun jälkeen on hauskaa tekemistä! Nyt kun aloitan musaluokan, pidän pienen tauon tanssista, Aava pohtii.

Klassinen ei ole tylsää

Vuonna 2000 syntyneet lapset ovat Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsia, ja heille on järjestetty konsertteja Finlandia-talolla. Myös Aava on käynyt konserteissa ja päässyt tutustumaan klassisen musiikin maailmaan.

– Konserteissa oli iso orkesteri, joka soitti tosi hienoa klassista musiikkia. Me päästiin myös lavalle tutustumaan eri soittimiin ja juttelemaan soittajien kanssa. Itse pääsin kokeilemaan harppua ja fagottia.

Oman soittoharrastuksensa kautta Aava on kuullut myös paljon piano- ja huilukonsertteja, sekä myös itse esiintynyt niissä. Esiintyminen ei Aavaa jännitä vaan se on pikemminkin hauskaa.

Klassinen musiikki voi monesta lapsesta tuntua tylsältä tai kummalliselta. Aavan mielestä klassisesta löytyy monta eri puolta, kun siihen malttaa tutustua.

– Klassinen musa on rentouttavaa, joskus vähän nukuttavaa, joskus taas tosi ärhäkkää!

Klassisen musiikin ohella Aava kuuntelee myös tavallisia nuorten suosikkeja kuten Anna Abreuta ja Abbaa. Tärkeintä musiikissa hyvät biisit ja laulajien ääni.

Vaikka Aava rakastaa musiikkia ja taidetta, tulevaisuuden suunnitelmissa ei kuitenkaan ole ammattia kulttuurin parissa.

– Haluaisin isona ehkä markkinointipäälliköksi tai pomoksi. Taidejutut on vain kivoja harrastuksia!

Teksti: Hanna Karttunen

Kommentit

MUST MUSIIKKI ON MUUTEN KIVAA PAITSI KUN MUN PITI MEN SOITTAA RUMPUI JA SIT PITI LOPPUUN SOITTAA JOKU VITSIN FILLI EN TIÄ KIRJOTINKO OIKEIN JA SIT EN OSANNU JA MELKEIN PÄÄSI ITKU!!!!!!!!!!!!!! MUSA ON KIVAA JOS SAA ISTUA TURVALLISESTI PULPETISSA JA LAULAA HOILOTTAA MUIDEN MUKANA EIKÄ PIDÄ LAULAA YKSIN TAI SOITTAA JOTAIN YKSIN. JOS VAIKKA MENEE VÄÄRIN…

niinkuin monet muutkin mäkin oon ollu muskarissa joskus naperona. must koulussa musan tunnit on ihan ok!

Mä oon ollu kans muskaris pienenä. Mä oon huomannut saman, siis että kaikki meidänluokkalaiset (paitsi mä) ei tajuu alkuunkaan klassista musiikkia. Mä rakastan klassista musiikkia ja soitan viulua ja pianoa sekä käyn kuorossa.

Mäkin oon ollut muskarissa pienenpänä = ) Musiikki on parasta taidetta! Oon musaluokalla ja se on hauskaa ;D

HEH,MEIKÄLÄISEL ON SAMAT SUUNITELMAT KUIN TUOLLA AAVALLA 😉

Oma kommentti