Evelyn
Kiljuin kauhuissani ja peräännyin luokan seinää vasten. Toivoin voivani ilmiintyä, mutta koska olin lukenut Tylypahkan historian, tiesin, ettei se ollut mahdollista. Larissa, Susan ja hämmentyneen näköinen Sarah perääntyivät viereeni.
”Mitä tehdään?” Susan kuiskasi kun kuolonsyöjät marssivat meitä kohti ja osoittivat sauvoillaan.
”En tosiaankaan tiedä”, kuiskasin takaisin. Kuolonsyöjät olivat luonamme ja osoittivat meitä.
”Taikokaa niihin avada kevadra!” Huijari-Dumbledore huusi. Suljin silmäni ja puristin Larissan kättä. Olin saanut elää hyvän elämän…
”TAINNUTU!”
”TAINNUTU!”
”TAINNUTU!” Kuului yhtäkkiä monta ääntä.
Kuolonsyöjät kaatuivat yksi kerrallaan. Avasin silmäni. Olimme pelastuneet… olimme pelastuneet! En melkein uskonut sitä todeksi. Olimme pelastuneet täpärästi jo ties monennenko kerran!
Siirsin katseeni tainnutetuista kuolonsyöjistä pelastajiimme. Leukani loksahti auki.
Kuolonsyöjäkasan takana virnuili James Potter ystävineen pyöritellen taikasauvaa kädessään.
”Me oltiin piilossa Vorolta, kun kuultiin ääniä täältä ja tultiin katsomaan ilmeisesti juuri oikeaan aikaan”, James selitti.
”Joo…” Sirius Musta sanoi ja katsoi Jamesia.
”Taidettiin pelastaa henkiä”, tämä totesi. Yksi Jamesin kavereista, varmaankin Lupin oli hiljaa taka-alalla.
En voinut mitään sille, että kyyneleet alkoivat valua silmistäni.
”K-kiitos”, änkytin. ”Me oltaisiin kuoltu… me melkein k-kuoltiin…”
James katsoi huolestuneena kavereitaan.
”Teidät pitää viedä sairaalasiipeen.”
”EI!” minä, Larissa ja Susan huusimme yhtä aikaa.
