Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 9

Jatkosarja

Reilu luokka on edelleen ymmällään kadonneen opettajan tapauksesta. Suvi, Sara ja Tommi lähtevät naapurikaupunkiin tapaamaan opettajan äitiä. Selviäisikö häneltä jotakin? Jos edelliset luvut jäivät lukematta, täältä löydät luvun 7 ja luvun 8.

Luku 9

Koulun jälkeen Sara, Suvi ja Tommi irrottautuivat muusta porukasta ja suunnistivat linja-autoasemalle. Bussin lähtöön oli vartti aikaa ja Tommi haki heille linja-autoaseman kahviosta pasteijat odotellessa. Tytöt kiittivät ja Suvi päätti maksaa omansa myöhemmin, jotta Saran ei tarvitsisi nolostella rahattomuuttaan.

Bussi tuli ja siihen lastautui iso joukko naapurikunnasta tulevia koululaisia, jotka tulivat kaupunkiin yläasteelle tai lukioon. Suvi ja Sara valloittivat vierekkäiset paikat ja Tommi asettui heidän taakseen.

– No niin, mikäs meillä on sotasuunnitelma, Tommi kysyi reippaasti. – Saitteko te Olivialta tarkat ohjeet, mikä talo se on?

– Joo, hän etsi sen kuvahaulla googlemapsistakin, Suvi vastasi näyttäen puhelintaan. – Ainoa kysymys on, että onkohan Pipun äiti kotona? Ja jos ei ole, niin tästä tulee lähinnä hukkareissu.

– No, olisimmehan me voineet soittaa etukäteen. Mutta jos hän oikeasti tietää Pipun lähdöstä yhtään mitään, niin hän ei kertoisi meille ainakaan puhelimessa mitään, Sara totesi. – Yllätys on paras tapa jos jotain aiotaan saada selville.

Bussi lipui kauniissa syyssäässä maalaismaisemien läpi ja pysähtyi lopulta oikealle kirkonkylälle. Sara, Suvi ja Tommi kipusivat autosta ja Suvi tarkisti vielä kuskilta, että seuraava bussi kaupunkiin lähtisi tasan puolentoista tunnin kuluttua. Sen jälkeen menikin enää iltavuoro, eli heidän olisi ehdittävä tuohon bussiin jotta kotona ei huolestuttaisi.

Kirkonkylä näytti sievältä auringossa. Perinteisen kylänraitin varrella näkyi siististi pidettyjä omakotitaloja ja rivistön laitimmaisena mintunvihreä rintamamiestalo. Portissa luki ”Malmivaara”.

– Tämä se on, Suvi totesi reippaasti. – Ei muuta kuin sisälle vain.

Hieman arastellen kaikki kolme astelivat portista ja nousivat talon kuistille. Suvi soitti ovikelloa ja mietti, mahtoivatko Tommi ja Sara kuulla, kuinka hänen sydämensä hakkasi.

Hetken päästä sisälle kolahteli, sitten ovi avattiin. Pipun äiti oli lyhyehkö, reippaan näköinen nainen, ehkä seitsemänkymppinen. Hänellä oli ystävällinen hymy ja yllään farkut ja Marimekon raitapaita. Suvi huomasi solmun vatsasassaan hellittävän. Ei tämä nainen ainakaan heille raivoaisi, se olisi varma.

– Kas, päivää! Tällaisia vieraita, miten voin auttaa?

Hymykuopat ilmestyivät Suvin poskiin.

– Olethan sinä Pipun, tai siis Piia Malmivaaran äiti?

– Olen kyllä. Hetkinen, tehän taidatte olla Pipun oppilaita? Tulkaa sisään.

Suvi, Sara ja Tommi työntyivät helpottuneina eteiseen, riisuivat kengät jaloistaan ja seurasivat Pipun äitiä olohuoneeseen. Tämä käski heidän istua, katosi sitten keittiöön ja palasi hetkisen kuluttua mukanaan lautasellinen keksejä.

– No, ottakaahan siitä. Tulitteko te tarkistamaan, etten minä piilottele Pipua täällä jossakin vaatekaapissa?

– Sinne päin, Suvi vastasi naurahtaen. – Meistä on niin kummallista, ettei kukaan tiedä, missä Pipu on. Ei kai ihminen voi kadota jäljettömiin? Ja etkö sinä ole superhuolissasi?

Sara huomasi ilmeen Pipun äidin kasvoilla ennen kuin ne sulkeutuivat ilmeettömiksi. Hän yritti tulkita näkemäänsä. Pipun äiti oli vaikuttanut jotenkin…voitonriemuiselta. Mutta eihän siinä ollut järkeä?

– No, en minä ole kovin huolissani. Luulen, että Pipu on lähtenyt hoitamaan muutamia asioita kuntoon ja hän tuskin tulee hetkeen takaisin. Mutta ei hänellä hätää ole.

Sara, Suvi ja Tommi vilkaisivat toisiinsa. Ihan tätä he eivät olleet odottaneet?

– Mutta miksi Pipu ei ilmoittanut mitään? Tai järjestänyt sijaista itselleen? Suvi tenttasi.

– Ehkä lähtö tuli kiireellä, Pipun äiti kohautti olkapäitään. – Hän on aikuinen ihminen. Käsittääkseni tapauksesta ei ole tehty poliisiasiaa?

– Ei ole ja se on meistä vähän kummallista, Tommi sanoi.

Sara oli noussut nojatuolistaan ja kävellyt muina miehinä kirjahyllyn luo. Siellä oli muutamia valokuvia, Pipun ylioppilaskuvakin joukossa. Viereisessä kuvassa oli toinen valkolakkinen nuori nainen, kovasti Pipun näköinen, mutta tummempi.

– Onko tämä Pipun sisko, Sara kysyi.

– On, se on Venla. Hänellä ja Pipulla on kolme vuotta ikäeroa, Pipun äiti vastasi hymyillen, selvästi tyytyväisenä, että keskustelu siirtyi pois aroista aiheista.

– Missä Venla on nyt?

Saran kysymys tuntui tulevan yllätyksenä ja hetken Pipun äiti haparoi.

– Hän… Hän on Tampereella, luulisin. Siellä oli ainakin viimeksi.

Suvi ja Sara vaihtoivat silmäyksen.

– Mitä hän tekee siellä? Onko hänkin opettaja? Sara yritti saada äänensä kiinnostuneeksi ja kevyeksi.

– Ei ole. Viimeksi kun hänestä kuulin, hänellä ei ollut töitä.

– Tampere on kiva kaupunki, Tommi sanoi muina miehinä. – Minulla on serkku, joka asuu Hervannassa. Missä päin Venla asuu?

Pipun äiti vilkaisi ennakkoluuloisesti Tommiin.

– Keskustan tuntumassa, hän vastasi ympäripyöreästi. Sitten hän katsoi kelloaan.

– Olisi mukava jutella pitempäänkin, mutta minun täytyy ruveta tekemään lähtöä, olen menossa vielä kyläilemään tänä iltana. Joten…

– Miksi Pipu sanoi minulle, että Venla on noussut elämässään väärään autoon? Saran ääni leikkasi ilmaa kuin veitsi.

Pipun äiti katsoi Saraa ja Suvi ja Sara huomasivat hänen käsiensä tärisevän.

– Sanoiko hän niin? No, Venlalla on ollut vähän vaikeaa.

– Onko Pipu Venlan luona? Siksikö hän katosi? Suvi kysyi.

Pipun äiti nousi.

– Minun on nyt oikeasti lähdettävä. Kiitos teille kun kävitte, mutta älkää olko huolissanne. Pipulla ei varmasti ole mitään hätää. Keskittykää te kouluun.

Tommi, Sara ja Suvi ehtivät hädin tuskin saada kengät ja takit päälleen kun Pipun äiti paimensi heidät ulkoportaille ja sulki oven heidän perässään.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti