Luitko jo edellisen osan?
– Mitä tästä voisi päätellä, Sherlock Holmesit?
Aylan kysymys jäi roikkumaan ilmaan. Anna, Krista, Patrik, Ville ja Tuuli katselivat kuvaa Annan puhelimessa. He olivat jälleen kahvila Kukossa, mutta tuntui kuin koko seurueen ympärille olisi laskeutunut vaisu hiljaisuus.
Opettajan puulaatikko näytti olevan ihan kunnossa. Siellä se oli ollut, vanhan tavaran liikkeessä Annan ja Kristan kotikulmilla.
– Muistiko omistaja, milloin se oli tuotu, Tuuli kysyi.
– Hän ei suostunut sanomaan, Krista vastasi olkapäitään kohauttaen.
– Mutta kun selitin, että tämä on todennäköisesti varastettu, hän lupasi, ettei myy sitä ennen kuin opettaja on käynyt paikalla.
– Mitä Kettunen sanoi, Ayla kysyi vaisusti.
– Näytimme hänelle kuvan ja hän sanoi hakevansa sen pois tänään. Kiitti meitä ilmoituksesta, Krista vastasi vähän irvistäen.
Hetken oli hiljaista. Tuuli katseli käsiään ja mietti, oliko kaikilla yhtä synkkä mieli kuin hänellä. Lopulta Ville avasi suunsa.
– Onko tämä juttu nyt teidän mielestänne loppuun käsitelty?
Hetken oli hiljaista. Sitten Ayla sanoi hitaasti ja harkitsevasti:
– No, minun mielestäni ei. Kuka sen laatikon varasti?
– Ja miksi Joni Karhunen pelkää, Patrik lisäsi.
– Ja kenelle se nalle-heijastin kuuluu, Tuuli jatkoi.
– Ja sitten vielä yksi kysymys, eli onko se laatikko ainoa esine, joka on kadoksissa, Anna sanoi.
– Ei ole.
Muut pöydän ympärillä vilkaisivat yllättyneenä puhujaa. Krista. Hän näytti vaikealta.
– Minä en aikonut sanoa tästä mitään. Mutta… No, viime viikolla meillä taloyhtiössä tapahtui kummia.
– Niinkö?
– Joo. Kellarin valo syttyi keskellä yötä palamaan. Meidän koira heräsi siihen ja alkoi räksyttää.
– Hui! Menittekö te katsomaan, Tuuli kysyi jännittyneenä.
– No, minä en noussut sängystä, mutta isä oli mennyt Rekun kanssa raput alas kellarin ovelle. Eikä siellä ollut ketään, valot vain paloivat. Mutta seuraavana päivänä naapurin Esko kertoi, että heidän poikansa polkupyörä oli varastettu.
– Oliko joku murtautunut kellarikoppiin, Ville kysyi.
– Ei kun se pyörä oli kellarin käytävällä. Ja siinä ei saisi pitää pyöriä, joten Esko ei oikein voinut kuin harmitella koko juttua, sanoi, että osittain oma vika.
– Miten varas sitten pääsi sinne kellariin? Tai sieltä pois, Ville kysyi.
– Pois pääsee helposti, Krista sanoi rauhallisesti.
– Kun on päässyt sisälle, ovet aukeavat sisäpuolelta. Mutta sisälle, se oli se kummallinen juttu. Joko varkaalla oli oma avain tai sitten hän on kissa, joka on mahtunut tuuletusikkunasta sisään. Se on pieni ja kapea.
Tuuli kaivoi taskustaan nallen muotoisen heijastimen ja laittoi sen pöydälle.
– Miten minusta tuntuu, että tämän omistaja ei ehkä ole isompi kuin tuuletusikkuna?
Pöydän ympärille laskeutui uusi hiljaisuus. Lopulta Ville sanoi vaisusti:
– Jotenkin tämä homma alkaa tuntua pahalta. Tässä on joku lapsi mukana ja sitten ihan oikea rikos. Tavaraa varastetaan. Mitä tälle asialle pitäisi teidän mielestänne tehdä?
Mutta juuri sillä hetkellä kukaan ei osannut vastata.
JATKUU!
Teksti: Maija Kajanto
Kuvitus: Sakari Saukkonen
Kommentit
Oma kommentti