Kajaanin keskuskoulun 5 C ja tähtivieras Redrama järjestäytyivät todella nopeasti luokkakuvaan. Musapainotteiselta luokalta laulaminen sujuu vaivatta. Meerin ja Iitan ansiosta luokka innostui Reilu luokka -kisasta. Vierailulla kuvattiin puolin ja toisin. Monet saivat selfien muistoksi, ja Redrama puolestaan taltioi luokan upean musaesityksen. Luokassa oli rento ja hauska fiilis, ja jokainen sai vastauksen esittämäänsä kysymykseen. Redi luki luokan tavoitteita seinältä. Opettaja Miia Kemppainen antoi Redramalle muistoksi luokan esittämän ja laatiman räpin sanat. Redi tutustui myös luokan yhteisiin tavoitteisiin.

Redrama vieraili vuoden reiluimmassa luokassa Kajaanissa

Reilu meininki syntyi yhdessä mietityillä tavoitteilla ja luokan luoman Tomtion-supersankarin avulla. Redrama vieraili voittajaluokassa.

Kajaanin keskuskoulun pihalla on hiljaista, kun saavumme sinne Redraman ja kuvaajan kanssa. Pian yksi ovista aukeaa, ja sieltä saapuu Reilu Luokka 2016 -kisan voittajaluokan opettaja, Miia Kemppainen, joka johdattelee meidät luokkaan. Sielläkin on hiirenhiljaista, vaikka sieltä pitäisi löytyä musiikkipainoitteinen luokka. Hiljaisuutta kestää kuitenkin vain hetken. Huikea versio Michael Jacksonin biisiistä We are the World raikaa ilmoille voimalla. Se saa tähtiartisti hiljaiseksi ja liikuttuneeksi.

Katso video musaesityksestä.

– Vau, mikä esitys. Olisipa jokainen päivän aloitus samanlainen. Minulle ei ole koskaan laulettu mitään näin hienoa, kiittelee Redrama luokkaa taputusten kera.

Kaikki kiljuivat täysillä

Kaverukset Iita ja Meeri huomasivat jo loppukesällä ennen koulun alkua ilmoituksen Reilu luokka -kisasta Koululaisessa ja leikkasivat sen irti. He tuumasivat, että olisi tosi hienoa, jos heidänkin luokkansa osallistuisi kisaan. Heti koulun alkaessa he näyttivät opelle ilmoituksen.

– Meillä on älyhyvä luokka ja paras ope ikinä, ja oli mahtavaa, kun hekin innostuivat tästä kisasta, kertovat Iita ja Meeri.

– Tehtävät opettivat luokalle sosiaalisia taitoja ja yhdistivät jo ennestäänkin aika reilua porukkaa vieläkin tiiviimmäksi, kun jokainen oppilas sai työskennellä kaikissa ryhmissä, kertoo opettaja Miia.

Kaikki tehtävät olivat luokan mielestä mukavia. Mieluisinta ja hauskinta oli luoda Tomtion-hahmo ja keksiä sille erilaisia vahvuuksia. Sarjakuvan tekeminen puolestaan oli tosi haastavaa ja vaikeaa monen mielestä.

– Kun opettaja eräänä päivänä marraskuun alussa tuli luokkaan ja kertoi Reilu luokka -kisan voitosta, kiljui koko luokka täysillä. Unet meinasivat myös jäädä vähiin ennen Redraman saapumista, kun meitä kaikkia vähän jänskätti, kertovat oppilaat yhteen ääneen.

Kiusaamista emme voi sietää

Itse tapaamisessa luokka ei enää jännitä. Oppilaat tenttaavat rohkeasti vuorollaan tähtiartistia. Kysymyspatterin edetessä käy selville, että Redrama pitää suklaajäätelöstä niin kuin moni muukin luokassa. Zlatan paljastuu lempifutariksi, koska on niin mahtava tyyppi ja taitava pelaaja. Alakouluikäisenä Redrama toiveammatteja olivat palomies ja poliisi. Käy myös selville, ettei Redrama pelaa Pokémon go -peliä eikä ole koskaan ratsastanut.

Väliin Redrama ehtii kertoa, että häneltä ilmestyy joulukuun 7. päivänä uusi single, Pelkkää lovee, jossa kuullaan featit Nikke Ankaralta ja Kubelta.

Kysymyksiä sinkoilee tasaiseen tahtiin niin musamausta kuin siitä, mikä on parasta musiikin tekemisessä sekä kenen kanssa olisi siistiä tehdä musaa.

– Jos on ihan pakko valita vain yksi lempibiisi, niin se on Bob Marleyn Could You Be Loved. Musaa olisi siisti päästä tekemään vaikka Justin Timberlaken, Chisun tai Anna Puun kanssa. Musiikin tekemisessä on paljon juttuja, jotka tekevät siitä just siistiä. Se on vähän niin kuin oma maailma. Paikka, mihin voi mennä mielessä ja sydämessä ihan koska tahansa. Musan tekeminen on siistein asia, mitä tiedän, vastaa Redrama.

Viimeisen kysymyksen jälkeen oppilailla on vielä ihana yllätys tähtivieraalleen. He esittävät sanoittamansa biisin, johon he ovat tehneet kertsin ja biitit itse. Räppi Kiusaamista emme voi sietää kajahtaa ilmoille ja saa raikuvat aplodit.

Katso video musaesityksestä.

– Vitsi, miten komee biisi, huikee esitys ja hienosti räpätty, kiittelee Redrama.

Lukuisten selfieiden ja nimmareiden jälkeen meidän on aika kiittää vierailusta ja jatkaa matkaa. Nyt luokassa ei todellakaan ole enää hiljaista, kun kaikki pyytävät tähtivierasta vielä jäämään. Oppilaat jäävät vilkuttamaan ikkunaan ja meillä on hyvä fiilis, kun saimme vierailla Suomen reiluimmassa luokassa vuonna 2016. Se luokka todellakin ansaitsi voittonsa.

Katso Kajaanin keskuskoulun 5 C:n kisavideo, jossa oppilaat kertovat yhteisistä tavoitteistaan.

Katso myös, miten Redi pärjäsi Koululaisen pistareissa.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti