Tehtävät 2012

Reilu luokka 2012 -kilpailussa on tehtäviä kolmesta aihealueesta. Tehtävät voi suorittaa siinä järjestyksessä ja aikataulussa kuin luokallenne parhaiten sopii.

1. Lukeminen

a) Etsikää koko luokan voimin kirjoja, jotka kertovat erilaisista ryhmistä. Mukaan sopivat niin Viisikko-kirjat kuin esimerkiksi Tuula Kallioniemen Reuhurinne-sarja.

b) Tutustukaa kirjoihin ja lukekaa niin, että pari tai pieni ryhmä lukee saman kirjan. Esitelkää sitten lukemanne kirjat toisille pareille tai ryhmille.

Keskustele tehtävistä ja kirjoista täällä.

2. Välituntivinkit

a) Keksikää yhdessä leikkejä tai muuta tekemistä, johon koko luokka voi osallistua välitunnilla. Ottakaa huomioon eri vuodenajat ja sääolot.

b) Kootkaa vinkit videoksi tai tekstiksi. Jos kirjoitatte vinkit tekstiksi, voitte halutessanne myös kuvittaa ne piirroksin.

c) Lähettäkää vinkit Koululaisen toimitukseen os. koululainen@otavamedia.fi tai Koululainen, Reilu luokka, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia. Vinkkejä julkaistaan Koululaisen nettisivuilla ja mahdollisesti lehdessäkin kaikkien kävijöiden ja lukijoiden iloksi!

Keskustele välituntivinkeistä täällä.

3. Kädentaidot

a) Jokainen luokan oppilas tekee käsin ihan mitä tahansa. Voitte kokeilla neulomista, virkkaamista, huovuttamista – kaikki tekniikat käyvät!

b) Yhdistäkää oppilaiden työt yhdeksi kokonaisuudeksi. Se voi olla esimerkiksi mielikuvitusmaailma, luokan kuva tai luokan yhteishengestä kertova teos.

c) Viekää syntynyt teos esille esimerkiksi koulun aulaan tai lähikirjastoon. Ottakaa siitä myös valokuva, ja lähettäkää kuva Koululaisen toimitukseen os. koululainen@otavamedia.fi tai Koululainen, Reilu luokka, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia. Kuvia julkaistaan Koululaisen nettisivuilla ja mahdollisesti lehdessäkin.

HUOM! Jos haluatte, voitte tehdä tehtävän aluksi suunnitelman siitä, mitä lähdette tekemään. Voitte myös ryhtyä suoraan hommiin ja katsoa, mitä syntyy.

Keskustele tehtävästä ja työn etenemisestä täällä.

Kysyttävää?

Lähetä postia os. reiluluokka@otavamedia.fi!

Reilu luokka 2012

Kommentit

Oma kommentti