Aprillia, syö silliä!

Aprillipäivä yllättää joka vuosi. Onnistunut jäynä naurattaa pitkään, mutta toisinaan pila osuu myös jekuttajaa omaan nilkkaan. Koululaisen lukijat kertovat ikimuistoisimmat kokemuksensa aprillipäiviltä.

Lumipallo osui ikkunaan

Laitoimme koulussa luokan ikkunaan märkää lankaa, joka näytti ihan kuin lasi olisi halki. Kerroimme sitten välitunnin jälkeen opelle, että ikkunaan osui lumipallo. Ope uskoi aluksi, kunnes rupesimme nauramaan.

Luokka piilossa

Päätimme kerran aprillipäivänä koulussa, että kaksi jäisi luokkaan ja muut menisivät kirjastoon piiloon. Lisäksi kaikki pulpetit osoittaisivat seinään päin. Jäin luokkaan ystäväni kanssa. Kun opettaja sitten tuli luokkaan, hän totesi: ”Teitä onkin vain noin vähän.” Sitten tunti aloitettiin aivan normaalisti. Jekku ei toiminut ihan niin kuin piti, mutta onneksi muut tulivat pian tunnille.

Kuumailmapalloilua

Koulun oppilaskunta oli järjestänyt koko koululle aprillipilan vuonna 2014. Opettaja kertoi, että koulun pihalle tulee täksi päiväksi kuumailmapallo, jonka kyytiin pääsisi. Pihalla meitä oli suuri joukko. Kuumailmapalloa ei kuitenkaan näkynyt, jolloin kerrottiin, että se myöhästyy. Seuraavaksi kerrottiin, että se tulee huomenna. Ei näkynyt silloinkaan.

Pippuria mehussa

Olin kylässä Kokkolassa kaverini luona. Kaverini tarjosi minulle mehua, johon hän  oli laittanut pippuria ja suolaa. Join tyytyväisenä mehua, enkä huomannut sitä heti. Sitten sylkäisin mehut vahingossa heidän sohvalleen, ja se oli tosi noloa.

Vettä päälle

Kerran aprillipäivänä laitoimme vesihanaan teipin niin, että se, joka avaisi hanan saisi vedet päällensä. Ansa oli opea varten. Menimme syömään. Olin ekana jonossa ja avasin hanan täysille. Kastuin tietenkin ihan märiksi. Kotona sain vielä äidiltä haukut.

Tabletti palkintona

Olin kai ensimmäisellä luokalla ja aprillipäivä osui juuri koulupäivälle. Istuimme kaikki luokassa, ja yhtäkkiä kaiuttimista kajahti rehtorin kuulutus: ”Viiden minuutin päästä alkavalla välitunnilla teillä on mahdollisuus voittaa tabletit omaan käyttöön! Kolme ensimmäisenä rehtorin kansliaan ehtivää saa palkinnon!”

Kaikkien silmät laajenivat. Kun kellot kajahtivat, kaikki ryntäsivät ovesta ja juoksivat täysillä rehtorin kansliaan. Saavuimme opettajan huoneeseen, jossa rehtori nauroi ja sanoi: ”Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!” Kaikki palasivat surullisina luokkiinsa, ja opettajammekin nauroi.

Tunnin myöhässä

Olin kolmannella luokalla, kun tämä tapahtui. Kaverini soitti aamulla ja kysyi: ”Kävelläänkö yhdessä kouluun?” Minä vastasin: ”Koska koulu alkaa tänään tuntia myöhempään, niin menen mummolaan ennen koulun alkua.” Kaverini uskoi sen ja tuli tunnin myöhässä kouluun ja ihmetteli, kun kaikki muut olivat tulleet jo. Silloin kerroin kaverilleni, että oli aprillipaivä ja olin huijannut häntä. Aluksi kaverini oli vihainen, mutta pian hänkin alkoi nauraa. Onneksi opettaja ei suuttunut, vaan nauroi mukana.

Jäätelön perässä

Kerran koulussa sanottiin, että saisimme jäätelöä, joten tietysti innostuimme. Menimme paikkaan, josta kuulemma saisimme jäätelöä, mutta ei siellä sitten ollutkaan mitään… Turhautuneina menimme takaisin luokkaan ja saimme kuunnella opettajan naurua vartin verran.

Yllätys muffinissa

Yksi kavereistani rakastaa todella paljon suklaamuffineita. Aprillipäivänä tein hänelle suklaamuffineita, joiden sisälle laitoin todella väkeviä karkkeja, jotka poksuivat suussa. Oli hauskaa nähdä hänen ilmeensä, kun hän maistoi sellaista.

Joutsen parvekkeella

Yhtenä aprillina äitini herätti minut ja kertoi, että parvekkella on joutsen. Minä en tietenkään muistanut aprillipäivää, joten menin katsomaan ikkunasta. En nähnyt mitään. Kysyin äidiltä, mistä sen näkee. Kun sain sitten tietää, että se oli jekku, suutuin hänelle, sillä olisin halunnut nukkua pidempään.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti