Kömmähdyksiä koulussa

Koulupäivät ovat usein täynnä kommelluksia. Noloimpia mokia ovat yleensä ne, joita todistavat opettaja tai luokkakaverit. Meistä jokainen on varmaan joskus nolostunut koulupäivän aikana, ja silloin on tehnyt mieli vajota maan alle. Koululaisen lukijat kertovat nyt omia muistojaan noloista mokista.

Jännitys laukesi

Jännitin kovasti ekan luokan tutustumispäivää. Päivän lopuksi sain hirveän päänsäryn. Onneksi opettajamme sanoi, että saisimme lähteä kotiin. Menin koulun eteiskäytävään ja rupesin pukemaan ulkovaatteita. Samassa minulle tuli hirveä olo. Oksensin keskelle käytävää.

Kova huuto

Olin menossa kaverini kanssa ruokalaan. Kun tulimme sisään, eräs poika luokaltamme laittoi leikkihämähäkin olkapäälleni. Minä kiljaisin ja kaikki ihmiset ruokalassa tuijottivat minua.

Tiukka ovi

Minä ja kaverini olimme menossa välitunnille, mutta emme saaneet ovea auki. Yritimme molemmat avata sitä vetämällä, ja näytimme varmaan aika hassuilta. Oma opettajamme oli juuri menossa välitunnille ja katsoi meitä pitkään.

Törmäys käytävällä

Koulussa oli hiihtokisat, ja kävelin sukset kainalossa ja monot jalassa koulun käytävää. En katsonut lainkaan eteeni, ja yhtäkkiä törmäsin talonmieheen. Hänellä oli kädessään kahvikuppi täynnä kahvia. Kyllä nolotti.

Rikkinäiset lasit

Meidän piti musiikintunnilla tanssia musiikin tahdissa. Menimme pianon eteen ”jammailemaan”, ja kaverini tiputti open silmälasit lattialle. Saimme hirveän naurukohtauksen. Oli siinä selittämistä opelle. Ja mikä pahinta, silmälasit menivät rikki.

Paljon poliiseja

Olin bussissa matkalla kouluun. Siellä istuessani ihmettelin, miksi yhden rakennuksen pihassa on poliisiautoja. Ajattelin, etä on täytynyt sattua rikos! Soitin äidilleni ja yritin hysteerisesti selittää tilannetta. Silloin vieressä oleva mummo sanoi, että rakennus oli poliisiasema. Hävetti tosi paljon.

Ääni petti

Pääsin pitämään puhetta kevään viimeisenä koulupäivänä. Minun piti aloittaa sanomalla mikrofoniin: ”Hyvää huomenta oppilaat, opettajat ja vanhemmat meidän kuudesluokkalaistenkin puolesta”, mutta heti kun aloin puhua, ääneni petti täysin ja lähes kiljaisin mikrofoniin. Koko koulu nauroi. Loppupuheen pälätin nopeasti ja epäselvästi naama punaisena.

Sekaannus

Laitoin mustia merkkareita sekä mustan vesivärinapin vierekkäin kuvistunnilla. Kaverini kysyi, saisiko hän ottaa merkkarin. Sanoin, että tietysti saa. Kaveri otti kuitenkin vahingossa vesivärinapin, eikä tykännyt sen mausta.

Jumissa vessassa

Kerran ykkösluokalla kävin välitunnin aikana vessassa ja laitoin oven lukkoon. Kun olin tulossa pois, ovi ei auennutkaan. Kokeilin avata ovea uudestaan. Silloin oven toisella puolen oli joku poika, joka käski kääntää lukkoa ja avata oven. Tottelin ja ovi aukesi. Oli ihan kiva katsoa sitä poikaa silmiin naama punaisena, sillä tajusin käyneeni vessassa ovi auki.

Temppuilua pyörällä

Yksi luokkani pojista kehuskeli pyöränhallintataidoillaan. Hän kuulutti kaikille, kuinka hän osaa ajaa yhdellä pyörällä ja tehdä temppuja. Kun hän sitten kohotti pyörän vain yhdelle pyörälle, hän kaatui siitä lähes heti taaksepäin. Kaveri päätyi terveydenhoitajan paikattavaksi.

Yllätys altaassa

Olimme koulun kanssa uimassa. Kun tulimme pukuhuoneista, ryntäsin suoraan tyhjään altaaseen. Muut odottivat opettajien luona, kun minä sukeltelin altaassa. Kun tajusin, ettei siellä ollut muita, nousin altaasta ja menin jonoon. Uimaopettaja kertoi, että altaaseen, jossa olin jo uinut, oli joku pienempi tehnyt tarpeensa. Olin sitten sukellellut haisevassa vedessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti