Lomalla on tunnelmaa

Loma on usein täynnä tohinaa, vietettiin sitä sitten koti-Suomessa tai ulkomailla. Monenlaisen hauskan tekemisen lisäksi lomapäiviin mahtuu myös erikoisia ja hassuja sattumuksia, jotka usein ensin nolottavat ja myöhemmin naurattavat. Koululaisen lukijat kertovat omia kokemuksiaan hauskoista lomamokista.

Seuraava ovi

Olin perheen kanssa lomalla, ja nukuimme teltassa. Kello oli jo 23, ja minua väsytti niin paljon, että menin vahingossa väärän teltan ovelle. Kurkistin sisään, ja teltassa oli kaksi poikaa, jotka rupesivat nauramaan.

Yhteiset eväät

Meillä on kaverini kanssa samanlaiset reput. Kerran retkellä söin vahingossa hänen eväänsä, koska luulin ottaneeni ne omasta repustani. Tarjosin hänelle sitten omista eväistäni, ettei hän olisi jäänyt kokonaan ilman ruokaa.

Väärä vaunu

Olimme yötä leirintäalueella Saksassa. Aamulla lähdin isoveljeni kanssa katselemaan ympäristöä. Minun piti mennä takaisin asuntoautolle, mutta menin vahingossa väärään asuntoautoon. Kyllä minua hävetti, kun vanhempi pariskunta katsoi minua ihmeissään, mitä minä heidän vaunussa teen. Onneksi meidän asuntoauto löytyi ihan läheltä.

Kumpi koko

Ostin kengät Unkarista. Vasta ulkona huomasin, että ne olivat keskenään erikokoiset. Palasin takaisin liikkeeseen, ja huonolla englannilla sain asian kerrottua.

Ote herpaantui

Hotelliaamiaisella lastasin tarjottimen täyteen herkkuja. Kun lähdin suunnistamaan kohti meidän perheen pöytää, käteni jotenkin herpaantui ja tarjotin ruokineen ja juomineen räiskähti lattialle kaiken kansan edessä. Siinä seisoin tyhmänä ja toivoin, että lattia olisi minut niellyt. Onneksi kohta saapui kohtelias tarjoilija siivoamaan sotkuni hymyssä suin. Uudestaan haettu ruoka maistui kommelluksesta huolimatta, mutta kauan sain kuulla muistutuksia veljien suista.

Vesivahinko

Istuin vahingossa etelänmatkalla vesimukin päälle, ja niin minun piti olla pitkään märissä housuissa. Näytti ihan joltain muulta kun vedeltä. Kyllä nolotti!

Kuin kaksi marjaa

Veimme tavaramme säilytykseen väärään hotelliin. Kaupungissa olikin kaksi samannimistä hotellia.

Erehdys laivalla

Olin laivalla serkkujeni ja vanhempieni kanssa. Luulin, että eräs mies oli minun isäni. Nykäisin häntä paidasta ja sanoin: ”Isi”. Mies kääntyi, ja huomasin että hän ei ollutkaan minun isäni. Hänellä oli vain samanlainen paita.

Lentävä pöytä

Olimme perheen kanssa Turkissa aamupalalla. Olin hakenut ruokaa ja järjestelin sitä pöydällä. Yhtäkkiä pöytä kaatui ja kaikki lensi lattialle. Kaikki katsoivat minua, ja se oli todella noloa.

Kumpaan suuntaan?

Olimme Tukholmassa katsomassa nähtävyyksiä. Odotimme bussia, mutta seisoimme väärällä puolella tietä. Onneksi löysimme lopulta oikean bussin, ja vain meinasimme myöhästyä laivasta.

Kieli solmussa

Olimme tulossa pitkältä matkalta kotiin ja pysähdyimme huoltoasemalle kysymään ajo-ohjetta. Kun äitini yritti selittää asiaa, hän sekoitti kolmea eri kieltä keskenään. Onneksi lopulta kaikki saatiin selväksi ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Sattuman varassa

Olin perheen kanssa muutama vuosi sitten kesälomamatkalla Italiassa. Yhtenä päivänä meille tuli rannalla käytyämme hirveä nälkä. Emme olleet millään turistialueella, ja kaiken lisäksi oli siesta-aika, joten lähdimme vain ajamaan, kunnes tulimme johonkin tavernaan. Siellä ei puhuttu englantia ja ruokalistakin oli italiaksi, joten tilasimme vain summassa jotain. Minä olin tilannut pitsaa, mutta kaikki muut saivat joitain outoja ruokia, joista ei tiennyt, mitä ne olivat. Loppujen lopuksi minä olin ainoa, jolla lähti nälkä.

Haja-askel

Olin uima-altailla ja söin jäätelöä. En katsonut jalkoihini, joten liukastuin ja putosin altaaseen vaatteet päällä. Onneksi heitin jäätelön pois ja enoni sai sen kiinni. Kyllä nolotti nousta ylös altaasta, kun kaikki tuijottivat.

Lainavaatteissa

Matkustimme asuntoautolla Rovaniemelle. Unohdin kaikki vaatteeni kotiin, joten minun piti lainata isosiskoni vaatteita koko matkan ajan.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti