Purkkaa pöksyissä ja muurahaisia kintuissa

Leirit ovat monelle kesän kohokohta. Uusien ja vanhojen ystävien kanssa touhuaminen on aina hauskaa, mutta kaikista hauskimpia ovat usein leireillä sattuvat kommellukset. Joskus leireillä sattuu nolojakin mokia, mutta myöhemmin mokaajakin usein nauraa sattumukselle. Koululaisen lukijat paljastavat unohtumattomat leirimokansa.

Purkka pöksyissä

Olin veljeni kanssa viime kesänä kesäleirillä. Olimme pihalla leikkimässä ja samassa  istuin maahan purkan päälle. Kukaan ei kertonut minulle, että se tarttui pöksyihini.

Väärä vessa

Olin ratsastusleirillä viime kesänä kaksi yötä. Illalla menimme nukkumaan telttoihimme. Minulla tuli yöllä vessahätä, enkä viitsinyt herättää muita. Lähdin käymään sisällä vessassa, tai luulin menneeni sisälle. Meninkin vahingossa talliin ja tein tarpeeni sinne. Aamulla leirinjohtaja ihmetteli: ”Kukakohan oli yöllä tehnyt tarpeensa tallin lattialle?” Oli kiva selittää, että olin väsyneenä mennyt väärään paikkaan.

Rastilta toiselle

Olin kerran kaverini kanssa yleisurheiluleirillä. Meillä oli metsäretki ja meidän piti löytää reittejä erilaisille pisteille pareittain. Minä ja kaverini kuljimme metsässä, jossa meidän piti seurata punaisia merkkejä. Yhdessä risteyksessä oli oranssi merkki (joka näytti punaiselta) ja punainen merkki.

Kaverini näytti oikeaan suuntaan, mutta minä osoitin oranssin suuntaan. Koska olen yleensä oikeassa, niin lähdimme väärään suuntaan. Kuljimme jonkun aikaa, kunnes tulimme järven rannalle. Kun palasimme takaisin risteykseen, niin näimme muut ja kaikki tuijottivat meitä. Se oli noloa, kun aika tiukka ohjaaja kuulusteli meitä: ”Missäs tytöt ovat olleet?”

Keskellä murkkupesää

Leirikoulussa kisailtiin ja piti keskittyä tehtäviin. Päädyin huomaamattani seisomaan muurahaispesän päälle. Havahduin kamalaan pistelyyn, jalkani olivat aivan mustanruskeana muurahaisista. Aloin kiljua ja juoksin laiturille ja hyppäsin pommilla veteen.

Nakuna uimaan

Pikkukokkileirillä olimme leirisaunassa. Saunaan mennessä kaikki ripustivat uikkarit naulaan odottamaan. Kun menimme saunan jälkeen uimaan, unohdin uikkarini ja juoksin alasti järveen. Kaikki muut uivat uikkareissa. Kyllä nolotti.

Kevyt asu

Olimme leirisaunassa, ja kaikki ripustivat uikkarit naulaan odottamaan. Kun menimme saunan jälkeen uimaan, unohdin uikkarini ja juoksin alasti järveen. Kaikki muut olivat uimassa uikkareissa. Kyllä nolotti.

Ihana leipä

Olin leirikoulussa Islannissa ja ostin kotiin tuliaisiksi ihanantuoksuista leipää. Tullissa kassini avattiin, ja tullin työntekijän ilme oli aika hassu, kun hän totesi kassin olevan pullollaan leipää. Hän kysyi minulta, onko tämä leipä lemppariani. Sanoin nolona: ”Että joo”.

Vieras teltassa

Kerran leirillä menin vahingossa poikien telttaan. Minua nolotti tosi paljon, ja pojat muistuttavat siitä minua aina kun olen menossa jollekin leirille.

Kilpalaulantaa

Leirillä lauloimme laulua, jossa tytöt huusivat ”eikö milloinkaan” ja pojat vastasivat ”ei milloinkaan”. Kilpailimme siitä, kummat huutavat kovempaa. Minä tietenkin huusin ylimääräisen kerran täysillä tyttöjen sanat. Hävettää yhä.

Kova lorina

Olin kesäleirillä parhaan ystäväni kanssa vuosia sitten. Yöllä heräsin siihen, että telttamme ulkopuolelta kuului hirveä lorina. Kysyin kovaan ääneen: ”Kuka on pissalla?” ”Timo täällä.” Timo oli leirimme vetäjä, joka oli tullut kaatosateen takia auttamaan telttojemme katoilta vesiä pois. Minua hävetti niin kovasti!

Lukkojen takana

Kerran kesäleirillä nukuimme aitoissa, tytöt omissaan ja pojat omissaan. Omassa aitassani oli ystäviäni, ja viereisessä aitassa majailivat ihastukseni ja muutama hänen kaverinsa ja yksi ohjaaja. Yhtenä yönä minun oli noustava vessaan. Palatessani huomasin ovemme menneen lukkoon. Jouduin sitten yövaatteissa koputtamaan poikien aitan ovelle, ja pian oven tuli avaamaan – kukapa muukaan kuin ihastukseni! Tosi noloa!

Väärä osoite

Minulla oli leirillä paha olo. Menin omaan makupussiini – tai ainakin luulin niin. Pieraisin. Sitten kaverini tuli ja kysyi: ”Mitä ihmettä teet makuupussissani”?

Vaikea vessareissu

Olin partioleirillä kaverini kanssa vessajonossa. Olimme odottaneet 13 minuuttia, kun johtajamme tuli katsomaan, mikä meillä kesti. Hän kertoi, että ovi oli vähän rikki, eikä siellä ollutkaan ketään. Menin vessaan ja kaverini kävi sillä välin hakemassa juomapullomme. Hän luuli, että olin jo lähtenyt, kun lukko oli valkoinen. Hän avasi oven, ja siellä minä vielä olin. Nauroimme asialle koko päivän. Onneksi muut eivät nähneet.

Märkä sauna

Menimme leirillä saunaan, joka oli eri rakennuksessa kuin huoneemme. Saunalla kaverini muisti unohtaneensa pyyhkeen. Nauroin hänen unohdukselleen. Kun olimme peseytyneet, huomasin, että olin itsekin unohtanut pyyhkeen! Vedimme vaatteet märälle iholle ja menimme muiden leiriläisten luo. Oli noloa selittää, miksi olimme märkiä.

Kuka voitti?

Juoksin laiturilla kaveriani päin, kun yritin säikäyttää hänet niin, että hän hyppäisi veteen. Kaverini väisti, ja lensin itse veteen vaatteet päällä. Kaikki leiriläiset katsoivat minua ja nauroivat.

Iso saalis

Kalastimme kaverini kanssa leirillä. Olimme veneellä liikkeellä, ja heitin virvelin veteen. Kala tarttui koukkuun heti, ja se oli aika iso. Minä ja kaverimme yritimme saada kalaa veneeseen, mutta siinä touhussa vene kaatui. Olimme läpimärkiä, eikä auttanut muu kuin uida rantaan.

Vaalea mörkö

Tämä tapahtui pari vuotta sitten partioleirillä. Olimme pelanneet korttia puoleen yöhön saakka, kun lähdin käymään huussissa. Kun tulin sieltä ulos, kuulin askelia läheltäni ja lähdin juosten takaisin telttaan. Löysimme aamulla huussin vierestä jäniksen jäljet. Kaverit muistuttavat siitä vieläkin.

Heiluva hammas

Olin sirkusleirillä ja hampaani heilui. Yritin avata yhtä solmua, muttei se auennut. Tyhmänä päätin avata sen hampaillani. Heiluva hammas irtosi ja lensi suoraan kaverini päähän.

Vettä kengässä

Pari vuotta sitten kymppileirillä meillä oli tehtävä järven rannalla. Meidän piti kantaa vettä kupissa. Kun täytin kuppia vedellä, niin horjahdin ja jalkani upposi järveen. Koska kengissäni oli lyhyet varret, kenkäni täyttyi vedellä ja minun piti lähteä vettä täynnä olevan kenkäni kanssa takaisin teltoille. Oli siinä sitten mukava odottaa kengän kuivumista.

Söimme etuajassa

Tämä tapahtui luokkani kanssa leirikoulussa. Olimme juuri saaneet omat huoneemme käyttöön, ja seuraavaksi oli luvassa ruokailu. Kun minä ja kaverini saimme tavarat paikoilleen, lähdimme heti juoksemaan ruokalaan.
Söimme kaikessa rauhassa ja ihmettelimme, missä muut ovat. Noin kymmenen minuutin päästä muut saapuivat vasta ruokalaan. Opettajat olivat raivona, sillä kaikkien olisi pitänyt lähteä yhdessä mökiltämme ruokalaan. Melkein saimme sanktioita teostamme, ja meitä muistutetaan siitä yhä!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti