Katso video: haastattelussa Trolls-tähdet Justin Timberlake ja Anna Kendrick

Koululainen tapasi uuden Trolls-elokuvan alkuperäisversion äänitähdet, Anna Kendrickin ja Justin Timberlaken. Miten amerikkalaiset selvisivät haasteesta lausua ääneen "Koululainen"? Entä tunnistivatko he muumit? Katso hauska video ja lue haastattelu!

Trollit tulevat taas, ja he ovat entistäkin iloisempia, värikkäämpiä ja kovaäänisempiä! Koululainen kävi Lontoossa tervehtimässä uuden Trolls-elokuvan alkuperäisen, englanninkielisen version ääninäyttelijöitä Justin Timberlakea ja Anna Kendrickiä.

Anna tekee elokuvassa Poppy-prinsessan roolin.

– Minua pyydettiin olemaan tosi iloinen hahmo, ja pystyn pysyttelemään sellaisena vain tietyn ajan. Niinpä Poppyssa on vähän sarkasmia. Kun hän on todella iloinen, tunne on jo hulluuden rajamailla – söpöllä ja ystävällisellä tavalla, nauravainen Anna kertoo.

Justin esittää trollijoukkion ainoaa nyreää heppua, Branchia eli suomeksi Risua.

– Hän on kuin minä ennen aamiaista ja kahvia, Justin sanoo.

Elokuvassa on paljon tarttuvaa musiikkia, jonka valitsemisesta ja tuottamisesta Justin on vastannut. Sekä Anna että Justin hurahtivat musiikkiin ja näyttelemiseen 10–12-vuotiaina.

– Kun olin lapsi, lauloin jatkuvasti, Anna kertoo.

– Olin aivan hurahtanut Bette Midlerin levyyn Experience the Divine, ja soitin sitä kaikille kavereilleni, jotka tulivat kylään. Heidän mielestään se oli huono. Silloin tajusin, että musiikkimakuni tuolloin nuorella iällä oli aika outo. Mutta musiikki ja musikaalit jäivät elämääni.

Justinin lempibiisi elokuvassa on True Colors.

– Monet ovat kertoneet, että he ovat liikuttuneet ja itkeneet siinä kohdassa. Sellainen hetki on aina erityisen tärkeä, Justin sanoo.

Koululainen pani amerikkalaistähdet tiukoille pyytämällä heitä lausumaan sanan ”Koululainen” kameroille. Lahjaksi Anna ja Justin saivat muumit – katso reaktiot videolta!

Trolls-elokuva saa ensi-iltansa 28.10.

Evelina ja Kasmir suomenkielisinä trolleina

Suomeksi dubatun Trolls-elokuvan Poppya esittää Evelina ja Risua Petrus Kähkönen. Myös Kasmir on saanut elokuvasta hauskan roolin! Katso Kasmirin ja Evelinan haastattelut.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti