Muista pestä käsiä – vaikka hauskan laulun tahdissa!

Mitä bändi voi tehdä, jos aikaa täytyy viettää kotisohvalla? No vaikka laulun käsienpesusta! Tärkee asia! -kappale muistuttaa hauskalla tavalla tärkeästä asiasta.

Soiva Siili -lastenmusiikkiyhtyeen oli tarkoitus viettää kevät keikkailemalla. Koronaviruksen takia keikat kuitenkin peruuntuivat ja yhtyeen jäsenten täytyi monien muiden ihmisten tavoin siirtyä etätöihin. Kotisohvilla syntyi idea käsienpesulaulusta.

– Soivan Siilin tapoihin kuuluu aina miettiä, mitä hyvää kussakin tilanteessa on. Tulimme siihen tulokseen, että käsienpesu ainakin olisi sellainen juttu, joka saisi jäädä arkeen, Soivan Siilin Markus Lampela ja Kyösti Salmijärvi kertovat uuden biisinsä taustoista.

Tärkee asia! -niminen kappale muistuttaa, kuinka käsiä pesemällä on mahdollista estää tauteja aiheuttavien virusten ja bakteerien leviäminen.

Myös Soivan Siilin fanit pääsivät mukaan musiikkivideon tekoon. Markus ja Kyösti pyysivät heitä lähettämään bändille käsienpesuvideoita, joista koottiin kappaleen musiikkivideo.

Kuuntele kappale tästä:

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti