Laulaja Robin ei osaa toivoa joululahjoja: ”Olen saanut aina yllättyä positiivisesti”

Laulaja Robin Packalen arvelee, että rakkaus musiikkiin on osittain syntynyt joulun aikaan lauletusta karaokesta ja esiintymisistä joulutapahtumissa.

Laulaja Robin Packalen Koululaisen kansikuvauksissa. Robin istuu tuolilla ja pitelee käsissään lahjapaperia. Hän hymyilee kameralla ja tausta on vihreä.

 

Mikä on paras lahja, jonka laulaja Robin Packalen, 26, on koskaan jollekin antanut?

– Isä on kova formulafani. Silloin, kun hän täytti 50 vuotta, hommasimme hänelle formula-kokemuksen. Isä pääsi ajamaan Nico Rosbergin vanhaa ­Formula 1 -autoa Alastaron moottoriradalla.

Entä, mikä on paras lahja, jonka Robin on ikinä saanut?

– Minulle on jäänyt mieleen joululahjaksi saatu radio-ohjattava auto. Se pysyi monta vuotta ehjänä ja pidin siitä tosi hyvää huolta. Aina, kun siitä meni joku osa rikki, se piti korjata, Robin kertoo.

Hän tosin lisää, ettei ole oikein koskaan toivonut mitään joululahjoja. Robinia kiinnostavat liian monet asiat, eikä hän ole ikinä osannut pukea sanoiksi, mitä toivoisi.

Minua oikeasti ahdistaa joulun alla, kun kaikki aina kyselevät, mitä haluaisin, kun en oikeasti halua yhtään mitään.

– Olen vähän vaikea siinä mielessä. Minua oikeasti ahdistaa joulun alla, kun kaikki aina kyselevät, mitä haluaisin, kun en oikeasti halua yhtään mitään.

Jos on kuitenkin pakko toivoa lahjaa, laulaja toivoo jotakin käytännöllistä, kuten villasukat.

– Siksi olen saanut aina yllättyä positiivisesti, koska en ole toivonut mitään. Ja vaikka sieltä tulisi jotkut sukat, minä olisin ihan jee!

Robinin joulusuosikit:

Laulu: Vesa-Matti Loiri: Sydämeeni joulun teen.
Elokuva: Yksin kotona (Home Alone).
Ruoka: Mummin laittama rosolli.
Herkku: Piparkakkutaikina.

Jouluna lauletaan karaokea ja pelataan pöytäjääkiekkoa

Joulut Robin viettää yleensä perheensä kanssa koti­kaupungissaan Turussa. Laulajan perheeseen kuuluvat siskot, äiti, iskä, serkut ja isovanhemmat. Turussa perheen naapuritkin ovat sukulaisia – isän äidin siskon perhettä.

Kun laulaja muistelee lapsuuden joulujaan, tulee hänelle ensimmäisenä mieleen karaoke.

– Kaikki perheenjäsenet istuvat lattialla ja jotkut sohvalla, ja sitten meikäläinen laulaa jotakin Mombasaa kuin ka­raokessa.

Lisäksi joka ikisenä jouluna perhe ottaa toisistaan mittaa Stiga-pöytäjääkiekossa.

– Se on ihan mahtava ajanviete. Viime vuonna olimme kaikki oikeasti ihan hiessä, koska peli menee aina tosi intensiiviseksi.

Juhlapyhässä parasta onkin Robinin mielestä ajanvietto sukulaisten seurassa.

– Joulu on ainoita sellaisia juhlapäiviä, että ollaan kotona. Ja sitten näkee sellaisia perheen­jäseniä, joita ei muuten ole riittävästi nähnyt, kuten isovanhempia tai serkkuja, Robin luettelee.

Tänä vuonna joulukuu kuluu laulajalla ulkomailla. Edessä on keikkoja Kiinassa norjalaisen DJ:n ja tuottajan Alan Walkerin kanssa tämän Walkerworld-kiertueella.

– Olemme olleet samalla kiertueella jo kerran Kiinassa. Lisäksi olemme olleet Intiassa, Indonesiassa, Singaporessa ja Koreassa. Ensi vuonna jatketaan Amerikan ja Euroopan kiertueilla.

Laulaja Robin ajattelee, että joulu on ihana, mutta liian pitkä

Vaikka joulu onkin Robinin mielestä kiva juhla, hän ei viihdy sen parissa pitkään.

Minulle riittää muutama päivä ennen joulua ja ehkä muutama päivä sen jälkeen.

– Minulle riittää muutama päivä ennen joulua ja ehkä muutama päivä sen jälkeen.

Joulukalenterin Robin hankkii kuitenkin vuosittain. Yleensä hänellä on Muumi-suklaakalenteri.

– Se on kaikista paras!

Tosin Robin pohtii, onko hänellä aina sama kalenteri siksi, että kaikki muut ovat loppu kaupasta, kun hän menee kalenteriostoksille. Nytkään haastatteluhetkellä laulaja ei ole itselleen kalenteria vielä ostanut.

– En ole todellakaan hommannut sitä vielä. Nyt on vasta marraskuu, ei sitä vielä tarvitse olla! Robin huudahtaa.

Talvesta ja kesästä paras on Robinin mielestä kesä, mutta talvessakin on puolensa.

– Minulla on semmoinen erikoinen harrastus kuin moottoroitu varjoliito.

Harrastuksessa liidetään taivaalla varjon ja selkään kiinnitettävän moottorin avulla. Liikkeelle­lähtö tapahtuu avaralta alueelta, esimerkiksi pellolta.

– Kesäisin, jos jokin pelto näyttää hyvältä liikkeelle­lähtöön, pitää käydä koputtamassa maanomistajien oveen ja kysyä, voimmeko käyttää peltoasi pienen hetken, että pääsemme varjoliitimellä ilmaan. Ei siihen vaan viitsi mennä päristelemään sen laitteen kanssa, Robin selittää.

Talvisin tätä ongelmaa ei ole, sillä liitämään voi mennä vaikka järvien tai merten jäille, jotka ovat Suomessa vapaasti kaikkien käytettävissä.

Lue lisää: Laulaja Robin Packalen julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa yli 10 vuoteen

Joululaulu Kuumaan kanssa

Robin ei ole itse kirjoittanut joululauluja, mutta on esittänyt vuosien varrella covereita muiden lauluista.
Jo alakoulussa, noin 9–10-vuotiaana, hän kävi yhdessä naapuri­pojan Sampan, eli Samuel ­Johanssonin, kanssa joulukirkoissa ja muissa joulu­tapahtumissa esiintymässä.

– Samppa soitti kitaraa ja meitsi lauloi, Robin muistelee joulukeikkoja lämmöllä.

Hän uskookin, että lapsuuden karaokeillat ja joulutapahtumat sytyttivät intohimon musiikkiin, joka elää yhä vahvana hänessä. Olisiko siis aika tehdä oma joululaulu?

– Kaikissa joululauluissa aina puhutaan paljon lumesta ja valkeasta joulusta. Minä tekisin biisin, jonka nimi olisi Lumeton joulu. Se kertoisi siitä, miten jouluna voi olla hauskaa, vaikkei ole luntakaan, laulaja paljastaa.

Jos biisi pitäisi tehdä jonkun kanssa, Robin valitsisi fiittaamaan Kuumaan. Yhdessä he voisivat ainakin Robinin mielestä tehdä laulun On jouluglögi liian kuumaa.

Lopuksi joulun kunniaksi kuuluu vielä yksi kysymys. Jos Robin voisi antaa tänä vuonna yhden lahjan jokaiselle lapselle Suomessa, mikä se olisi?

– Yksi ilta ilman huolia ja murheita, koska minusta tuntuu, että monilla on niitä jo liian nuorena.

Laulaja Robin Packalen seisoo hymyillen Koululaisen kansikuvauksissa vihreän taustan edessä.

Jos Robin olisi joulu­koriste, hän haluaisi olla tähti joulukuusen huipulla.

Laulaja Robin Packalen

  • 26-vuotias.
  • Kotoisin Turusta.
  • Harrastaa moottoroitua varjoliitoa, lenkkeilyä ja veneilyä.
  • Marraskuun lopussa julkaistu albumi Punasel on Robinin ensimmäinen suomenkielinen sooloalbumi yli 10 vuoteen.
  • Instagram ja Tiktok: ­@robinpackalen

Juttu on julkaistu Koululainen 12/2024 -lehdessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti