Vasemman käden sormet näppäilevät vauhdikkaasti viulun neljää eri kieltä ja oikea käsi liikuttaa sujuvasti jousta. Kuulijan on helppo uppoutua kauniin viulumusiikin vietäväksi. Videopuhelun välityksellä soittotaitojaan esittelevä Lilja Haatainen saa viulunsoiton näyttämään helpolta, vaikka todellisuudessa soitto vaatii tarkkuuden lisäksi kykyä tehdä kummallakin kädellä eri asioita yhtäaikaisesti.
– Soittamaan oppii ahkerasti harjoittelemalla, Lilja kertoo.
10-vuotias kempeleläinen soittajalupaus halusi aloittaa viulunsoiton kolmevuotiaana nähtyään konsertissa itseään vuotta vanhemman viulistin.
– Kun sain ensimmäisen viuluni, halusin katsella sitä koko ajan ja ottaa sen mukaan leikkeihini. Alusta asti tuntui, että viulu on minun juttuni, Lilja muistelee
Lilja Haatainen kaipaa vauhtia ja vaikeutta
Vaikka Liljan soittamissa kappaleissa nuotteja saattaa olla jopa kuuden sivun verran, nuori viulisti tykkää opetella soittamaan kappaleet ulkoa eli ilman nuotteja.
– Alussa luemme nuotteja ja alamme soittaa niitä hitaasti. Kun nuotit ovat jääneet mieleen, alan soittaa kappaletta nopeammin, Lilja kertoo.
Liljaa viehättävät eniten vauhdikkaat ja monimutkaiset kappaleet.
– Uuden kappaleen opettelu on ihanaa. Opettajani osaa valita minulle kivoja kappaleita, sillä hän tietää, millaisista pidän.
Unelma kävi toteen
Muutama vuosi sitten esiintymistä rakastava Lilja raapusti päiväkirjaansa toiveen siitä, että vielä jonain päivänä hän pääsisi esiintymään Radion Sinfoniaorkesterin eli RSO:n kanssa.
– Ajattelin, että se voisi olla mahdollista joskus aikuisena.
Toive toteutui ennemmin kuin Lilja oli osannut toivoa – hän nousi Musiikkitalon lavalle yhdessä RSO:n kanssa jo maaliskuussa, jolloin hänet kutsuttiin esiintyjäksi nuorten solistien konserttiin. Konsertti televisoitiin, mutta koronarajoitusten takia yleisössä oli vain lähipiiriä. Se ei Liljaa kuitenkaan haitannut.
– Oli upeaa päästä sinne mukaan.
Yhden unelman toteuduttua tavoitteita riittää tulevaisuudellekin.
– Haluan ammattiviulistiksi ja soittamaan konsertteja ulkomaille. Ennen haaveilin, että tulisin maailman parhaaksi viulistiksi, mutta nykyään ajattelen, ettei minun välttämättä tarvitse olla se kaikista paras.
Juttu on julkaistu Koululainen 8/2021 -lehdessä.
Kommentit
Oma kommentti