Kaverit kertoivat ihastuksesta kohteelle

Ihastuminen on hyvä asia eikä sitä saa käyttää lyömäaseena toista vastaan. Toiselle tunteistaan kertominen on rohkeaa.

Moi! Olen kolmannella luokalla ja olen ihastunut tyttöön, joka on kuutosella. Annoin ystävän­päivänä ihastukselleni sormuksia, hän vissiin piti niistä. Kaverini menivät kertomaan, että joku meidän luokalla tykkää hänestä. En tiedä, mitä pitäisi tehdä, koska pelkään että kaikki nauraisivat minulle.

Moikka! Mukava kuulla, että olet ihastunut. Se tuo usein elämään iloa ja perhosia vatsaan. Koska olet antanut ihastuksellesi sormuksia ystävänpäivälahjaksi, tunnet hänet. Joskus ihastuminen pysyy salaisuutena ja ihastunut tyytyy haaveilemaan ihastuksensa kohteesta. Joskus taas halu kertoa ihastukselleen tunteistaan on suuri. Mitä jos yrittäisit viettää hänen kanssaan aikaa ensin ystävystyen ja omia tunteitasi tunnustellen? Kun oppii tuntemaan toista, kasvaa yleensä luottamus siihen, että ystävälle voi kertoa mitä vain eikä jaettuja asioita kerrota muille.

Joskus luokkakaverit tai vastaavat käyttäytyvät törpösti, kun ihastus tulee ilmi. Tästä on oltu huolissaan kaiken sen ajan, jonka olen vastannut Helppiksessä kysymyksiin ja varmasti jo paljon ennen sitäkin. Toivonkin, että jokainen, joka tämän vastauksen lukee, muistaisi olla kiusaamatta tai nolaamatta ketään – ihan mistä tahansa syystä.

Ihastuminen on positiivinen asia eikä sitä pitäisi käyttää lyömä­välineenä. Kun joku kertoo ihastuksestaan, on tärkeää vastata kohteliaasti, rehellisesti ja kertojaa kunnioittaen. On rohkeaa kertoa tunteistaan varsinkin, kun ei tiedä, miten toinen tunteisiin vastaa. Vaikka tunteet eivät olisi molemminpuoliset, kannattaa tunteistaan kertojan viesti ottaa kohteliaisuutena ja arvostaa kertojaa.

Jos päätyy kertomaan ihastukselleen tunteistaan, kannattaa se tehdä kahden kesken. Joskus kertominen on ihastuksen kohteelle niin suuri yllätys, että reagointi saattaa tuntua oudolta. Onkin hyvä miettiä etukäteen, miltä voisi tuntua ja miten toimii, jos ihastuksen kohde vastaa tunteisiin tai ei vastaa niihin. Tätä voi pohtia myös luotettavan ystävän kanssa.

Ihania päiviä ja ihastuksen onnea Sinulle!

Vastaus on julkaistu Koululainen 3/24 -lehdessä.

Helppis-palstan kysymyksiin vastaa erikoissairaanhoitaja Susanna Ruuhilahti. Lähetä kysymyksesi nettilomakkeella.

Kaikkia lehdessä julkaistuja vastauksia ei välttämättä julkaista netissä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti