Haukuttu 5/09

Siirryn ensi lukuvuonna eri kouluun, jossa kaikki esittää hirveitä koviksia. Mua hakataan siellä, koska mulla on samanlainen takki kuin niitten koulun ”nörtillä”. Help! Mua on kiusattu 5 vuotta samasta aiheesta. Mua sanotaan läskiksi. Mummi ja äiti ja melkein kaikki ovat yrittäneet auttaa, mut turhaan. Se vaan jatkuu ja jatkuu. Mitä mun pitää tehdä?
Ongelmia

Vastaus
Hävetköön kaikki, jotka kiusaavat muita. Olen pahoillani, että olet joutunut kohtaamaan kiusaamista. Olen todella surullinen, että aikaa on kulunut 5 vuotta, eikä asiaan ole saatu ratkaisua. Samalla olen iloinen: olet todella vahvaa tekoa, koska jaksat vielä kaiken kokemasi jälkeen pyytää apua, ja koitat saada asian ratkaistua parhain päin. Älä anna kiusaajille periksi.

Uudessa koulussa asiat voivat muuttua hyväänkin suuntaan. Jos sinun lisäksesi toistakin kiusataan, ehdotan voimien yhdistämistä. Mitä, jos pyytäisit opettajaasi olemaan yhteydessä siihen toiseen kouluun. Sopisitte, että luokkakaverinne eivät sulje silmiään kiusaamiselta, vaan tulevat joukolla pitämään puolianne. Puolien pitämisellä tarkoitan teidän mukaan ottamista heidän puuhiinsa tai kiusaajien ilmaantuessa paikalle tulemalla tilanteeseen mukaan.

 Tarvitset muita lapsia vierellesi, jotka kieltävät kiusaamasta ja seisovat vierelläsi kiusaajan yrittäessä nimitellä. Harva jaksaa kiusata, jos muut suhtautuvat siihen kielteisesti. Toisaalta nimittely menettää tehonsa, jos huomaat, että muut eivät hyväksy sitä.
Vaadi aikuisia selvittämään asiat. Sinulla on oikeus nauttia elämästä ilman pelkoa siitä, että joudut kiusatuksi.

Kommentit

Oma kommentti