Uneton

Olen 10-v. tyttö. Painan 31 kg ja olen 144 cm pitkä. Olenko sopiva? Ongelmani on, etten saa unta iltaisin! Kieriskelen sängyssä puoleen yöhön ainakin. Aamuisin olen väsynyt ja en tahdo nousta ylös sängystä. Miten voisin vielä unohtaa erään kuolleen koiran, jota suren aina iltaisin.
Tyttö

Vastaus

Onpa ikävää, että nukahtaminen tuottaa sinulle ongelmia. On kamalaa, jos ei saa unta vaikka väsyttäisi, koska aamulla on noustava, vaikkei jaksaisikaan. Joskus asiaa on vaikea ottaa esiin kotona, joten kerro siitä ensin vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos se tuntuu sinusta helpommalta. Hänellä voi olla vinkkejä nukahtamisen helpottamiseksi, mikäli minun vihjeeni eivät tuo helpotusta asiaan.

Kun nukahtaminen tuntuu vaikealta, alkaa nukkumaanmenoa jännittää. Tällöin nukahtaminenkin vaikeutuu, koska jännitykseltä ei voi rentoutua. Kokeile ennen nukkumaanmenoa huoneen tuulettamista, ja kuuntele sinulle mieluisaa musiikkia (rauhallista) tovi sänkyyn mennessäsi. Ryhdy hiljentymään ja rauhoittumaan hyvissä ajoin.

Jos nukahtaminen on vaikeaa ja nukahdat vasta puolilta öin, saattaa joskus apua olla siitäkin, että menee vasta puolta tuntia myöhemmin sänkyyn. Tähän tarvitaan tietysti vanhempien suostumus. Tällöin pyöriminen saattaa jäädä vähemmälle. Sitten pikkuhiljaa saa aikaa hilattua lähemmäs normaalia.

Kerro kuolleesta koirasta ja surustasi vanhemmillesi. Suru ja murheet saavat meidät valvomaan. Kerro vanhemmillesi univaikeuksista. Puhu asiasta myös kouluterveydenhoitajan kanssa.

 

Kommentit

Oma kommentti