Olipas mielenkiintoista luettavaa täällä. Erittäin asiallista, ja silleen.
Kyllä, ne jotka kertovat teille Boun olevan mies, ovat harvinaisen oikeassa. Ihmettelempä tässä muutenkin, että eikö kukaan osaa googlata tietoa? :’D
Itse kuuntelen An Cafea, koska öö rakastan sitä bändiä. Olen ollut fani kolmisen vuotta, ja oon nyt viimesen vuoden aikana löytänyt syvällisempiäkin puolia bändin ”fanituksesta” kuin jäsenten ulkonäkö, tai edes musiikki. Tai musiikista tässäkin on kyse. Tunteeko kukaan muu cafekko sitä rakkautta, minkä An Cafe välittää musiikin kautta meihin, jotka tuemme heitä? Jos ei ymmärrä mitä tarkoitin, kannattaa tsekata An Cafen kappale You, sen PV ja sanat.
Ja en ymmärrä niitäkään, jotka ovat kuunnelleet tyyliin Smile Ichiban Ii Onnan kerran ja tulevat väittämään, että bändi on heille liian pirteä. Jokaisella artistilla on sekä iloisia että surullisia/angstisia biisejä. Surullisempi on esimerkiksi An Cafen Alone. Niin että ennen kuin tulee tänne vinkumaan että An Cafe on ylipirteä, kannattaisi kuunnella muitakin kappaleita kuin ensimmäinen, joka tulee youtubessa vastaan.
Ja sitten nämä ”tosifanit”, jotka tulevat tänne valittamaan ”ärsyttävistä pikkuernuista, jotka ovat automaattisesti kuunnelleet viikon ajan yhtä Antikkujen biisiä ja ovat heti faneja”. Tekeekö heistä pikkuernuja se, että kuuntelevat An Cafea? ”Nyappy!”-huudahdus kuuluu An Cafeen. Mitä väärää sen sanomisessa on? Ja joku sanoi myös, että ei voi olla tosifani, jos kuuntelee musiikkia vaan Youtubesta. Aika harva varmaan tietää An Cafea muualta kuin just Youtuben kautta. Sieltä voi helposti ja ilmaiseksi kuunnella sitä musiikkia mitä ikinä haluaa, sitä vartenhan se tavallaan on. Mikä ongelma? Kaikki eivät myöskään saa tilata levyjä netistä, sillä tauon aikana tuskin on pahemmin näkynyt Anttilassa levyjä. Itse en ainakaan ole nähnyt.
Vielä viimeisenä, muttei vähäisimpänä: ”Ennen antikku oli hyvä, mut siitä on tullu massaa”. Määritelkää ”massa”? Muuttuuko bändi huonoksi, jos sitä kuuntelee useampi ihminen? Olisitte vaan iloisia, että Antikut saavat tukea yhä useammalta cafekolta. Itse ainakin olen vaan onnellisena mukana kaikessa, mitä Antikut päättävät tehdä.
Itselläni on vahva ajatus, että An Cafe palaa tauolta kesällä 2012. Toivokaamme parasta!
aww nää kirjoitukset täällä, hajoan kenties pikkusen ku luen näitä. kiitos teille kaikille, ootte suloisen vajaita ♥
yksinkertaisesti, Bou ei ole tyttö vaan MIES. aikuinen mies ihan, penis & pallit and no boobs~
kuvista ihan näkee että jätkä on täys lauta ja jos katsotte kuvia vähän tarkkaa huomaa että on myös vähän leveät hartiat ja lisäksi youtubeen vaan hakuun an cafe bou niin löytyy jätkä ihan puhumassa ja kyllä sillä on aika liian matala ääni naiseksi.
mitä tästä voimme päätellä hmm?
Voe että, en maltttais et ne tulis jo tauoltansa.. no mut onhan toi Lc5 hyvä <3
Mut vähän Mikun twitteri on muute hyvä 😀 Onko muita jotka sitä lueskelee? :3
voi_luoja että nauran näille joillekki kommenteille täällä 😀
ite fanitin an cafee joskus ihan täysillä, suosikkini taisivat olla kanon ja takuya…….. mä ja mun tyttöystävä just päädyttiin yhteen kiitos tän bändin<3 mut enää en kuuntele, koska biisit tuo vitusti liikaa kipeitä muistoja .. mun tyttöystävä jätti mut pahimmalla mahollisella tavalla - se ei voinu sietää mun kavereita ja oli ihan törkeen mustasukkanen etenki mun parhaasta frendistä. joten kun huomautin asiasta, se vaan kylmänviileesti pisti meidän suhteen poikki. joten se siis siitä. nyt mul on uus ihastus, mutta ex tyttöystävä ottaa edelleen yhteyttä, kuulemma "ikävä on".... joten ei enää an cafea mulle, kiitos ! tämä johtuu siis vain ja ainoastaan muistoista, musiikki on edelleen loistavaa <3
ps. Kanon on ilmotellu että an cafe palailis pian aktiivisena keikkamaailmaan 🙂
hmmn miten en kuulostaisi ihq fanittajalta mutta itse omistan kaikki levyt antic cafelta (kyseinen an cafe) mutta siis niin itse kuuntelen sitä ja tykkään sitä ja ylipäätään j-rock ja k-pop on sellaista josta tykkään. ikävä bouta<3 :(. enpä tiedä mitä muuta näin voisin enää sanoa.

An Café on niiin ihana! Rakastan Mikun ääntä, Kanonia, Yuukia, Takuyaa, Terukia ja Bouta, joka lähti.. Bou on sit poika! En kyllästy siihen varmaan ikinä! <33
nauran niille an cafen ”faneille” jotka kommentoi tänne:iih,iih<3ne on niin söpöjä jaonhan siinä se yks tyttö bou mut en oikeen muista niitten nimiä oon fanittanu niitä jo kaks viikkoo kia ha ha ja ne osaa japaniikin lempi kappaleeni on ruusei rokket oon muuten 9 vee!!iih hihii..
ensinnäkin:inhoon sellasia jotka tykkää siitä ulkonäön takia,an cafe on visual-kei bändi joten ne pukeutuu sen takia tolleen sarjakuvamaisesti/tyttömäisesti.bou on mies!!!
Ite alotin fanittamisen 2 vuotta sitten.Ikävöin bouta joka lähti:*((
Mutta on takuyakin ihan paras!ne kaikki on.ja ne on ylisöpöjä.ja ne soittaa hyvin.
minun suosikkini on Miku ja Takuya.
tällä hetkellä antiku on kuitenkin tauolla:(..pitäähän niilläkin joskus lomaa olla
<3:USKOLLINEN CAFEKKO (siis antic cafen faneja sanotaan cafekoiksi,ja an cafe on lyhenne sanasta antic cafe ja antique cafe.
antakaa mu nauraa näille teijä viesteille xD an cafe on iha ok, ihe kuuntelin sitä noi vuos sitte iha sikana, nyt ne vaa on sielä tauolla ni ootan et tulis uuttaki musaa ; ) kuuntelen nykysi vaa paljo muuta j-musaa …
joo netistä löytää varmasti ja jossakin täällä hesas on levyliike (en edelleenkään muista nimee >.<) mikä myy antikkui, eli siis netti auki ja levyjä metsästämään^^
Laulu: Oon ernu, oon ernu, oon tosi tosi ernu! Ja jos joku kehtaa haukkua, niin maista mun kovaa koulu laukkua, An Cafeee paras onn! An Caaaaaafeeeee paaaaaaraaaaas oooooooooooon!
Hellou! An Cafe on yks parhaista bändeistä mitä oon ikinä nähny!! Itse asiassa iha parass!! Kanon ja Miku on suosikkini! (Sori Yu-ki, vihaan sua…) Bou oli niin söpö!(…)Ihan kauheeta et se lähti ja tilalle tuli joku ***** Yu-ki!! Mikä perunapää! Eka kappale minkä mä siltä pändiltä kuunteli oli escapism ja on edellee mun suosikki!!Bou onn nii söpö! Jos alan puhuu bousta siit ei tuu löppuu! Bou! Bou!♥♥♥Bouuuuuuuuuuu!!!
T.11w pepecchi

Mä en oikeen tykkää ;/ Mun mielestä se laulaja kuka ny lie onkaan, on iha hiton ruma ja sil on aika outo ääni. Mä kuuntelen Vistlippiä, se on japanilainen bändi mun makuun. Niiltä löytyy ulkonäköä ja Überhyviä kappaleita. An Café on jotenkin liian pirtee mulle. Kuunnelkaa vaikka Vistlip – Edy, niin tiiätte mikä todella on hyvää musaa.
you say SuG. I say Escape the Fate.
you say An Cafe. I say Bring me the Horizon.
you say Miyavi. I say Black veil brides.
you say LM.C. I say Bullet for my Valentine.
you say alice nine.. I say Bless the fall.
you say Dir en grey. I say Suicide silence.
ettin kuvia tässä an cafesta iha vaa hörhöilläkseni että mitäs ihme ernumusaa oon joskus kuunnellu… nii löysin tän ja päätin kommentoida =D
ennen kuuntelin an cafea, oli oikein suosikkibändini. mut puol vuotta sitte lopetin sen kuuntelun, mikun ääni vaa rupes käymää hermoille, nyt en voi sitä sietää… tarkotus on tällä osoittaa, että mieli muuttuu ja ihmiset muuttuu. ennen olin vitumoine japsiernu (ja nyt hävettää) nykyään oon enemmänki emo tai iha vaa tavis. j-rockia en kuuntele enää juuri ollenkaan, nykyään lähinnä pelkkää jenkkimusaa. esim. escape the fate, bullet for my valentine, bless the fall, helia, pendulum, vollbeat yms.
silloin kun tätä kuuntelin olivat suosikkini kanon ja takuya, lempibiisini varmaan… ei nyt muistu oikee mielee.
mut eniweis, ajat muuttuu ja ihmiset siinä mukana. musamaku vaihtuu (tai ei oikeestaan oo vaihtunu kävi vaa tuo lauluääni hermoille) ja tyyli muuttuu.
~käynyttä manzikkakiizzeliä
no onnee sulle sit homo 😀 (LOL joku justin bieber hyi saatana) mut joo… An cafe on ihan hyvä bändi vaikka sen kuuntelu on mulla jääny vähä vähemmälle viime aikoina..palais jo sieltä tauolta D:
wuhuu!!!!!! justin bieber rules!!!!!! ennen en kuunnellu mítään muuta ku an cafea.nyt noin 1 vuosi sitten aloin kuuntewlee britney spearssia ja lady gagaa nyt en kuuntele mitään muuta ku britneytä,lady gagaa,justin bieberiä(siis kuka eikuuntelis),katy perryä, ja amerikkalaisia tyypejä
Ööö… onks sill muka välii, kun ei oo ostanu levyjä? Mulla on yks antikun levy ja oon kuunnellu puolitoista vuotta, mut asiaan, aluks kuuntelin vaa youtubesta ja olin iha kunnon fani. 0__o Jos tykkää An Cafest, nii sit tykkää! Kuka vaan voi kuunnella sitä!!! Eikä oo pakko alkaa tykätä kaikist japsi bändeist jos tykkää antikust, kuka sen on keksiny?
Edellinen kertoikin jotakuinkin samat asiat, jotka itsekin halusin ilmaista. Ja huomauttaisin myös, että on itse asiassa tosi älytöntä kiistellä netissä jonkin kitaristin sukupuolesta, olkoonkin vaan niin ihana ja suloinen kuin Bou-kun. Itse kuuntelen an cafea kyllä juu – mutta paljon, paaaljon muutakin =3
Öö, tuota noin noista tyylisuunnista… Ensinnäkin bändi itse kutsuu musiikkiaan harajuku rock kei:ksi, joka luokitellaan oshare kei:hin JOKA on visual kei:n alalaji. Oshare kei ottaa paljon vaikutteita katumuodista kun puolestaan visual kei on dramaattisempaa. Visual kei:hin sisältyy androgyynisyyttä eikä sillä ole mitään tekemistä transseksuaalisuuden kanssa. Visual kei pukeutuminen voidaan jakaa ainakin kuuteen eri luokkaan mm. kotekote(tyypillinen synkkä), angura(vaikutteita perinteisistä vaatteista), oshare(vaatteet ovat ”tavallisia”ja niitä yhdistellään kokonaisuuksiksi) ja decora(koruja, pinnejä, glitteriä ja väriä on vaikka muille jakaa).
Ja tosiaan vaikka sitä on jo aika tavalla(tarpeeksi) jauhettu, Bou(Kazuhiro Saitou) on mies. Jos kukaan epätietoinen on yhtään katsonut videoita, joissa hän puhuu normaalisti niin ääni on paljon matalampi kuin naisten. Suosittelen myös vertaamaan Boun ja jonkin japanilaisen naisartistin laulua niin huomaa varmasti kumpi on nainen ja kumpi on mies. Ja tosiaan vaikka pukeutuukin naisellisesti se ei tarkoita että on automaattisesti transseksuaali vaan se kuuluu kyseiseen pukeutumistyyliin.
Kiitos. Oikein alkoi ahdistaa kun luki nuo aiemmat kommentit ja halusin päästä sanomaa”sanasen” ^_^
An cafe on aivan uskomaton bändi! Ne on vaan niin söpöjä, ja Mikun ääni on aivan ihana. Se musiikki on pirteää ja muutenkin sellasta musaa että tanssijalka alkaa aina vipattaa = )
Tuota… Olen huomennu (lueskelinb vähän kommenteja) että täällä on tosiaan ollut hieman kinaa vähän kaikesta…
No itse kuuntelen jonkin verran An Cafea (Kaveri ehdotti tätä ja tartuin toimeen) mutta annan kuitenkin tilaa muille bändeille ja laulajille…
En siis ole mikään suuri An Cafe fani…
Sen vain sanon että ekanahan kuuntelin (noin kolmosella) Nori nori norin, mutta ei se mennyt päähäni… Olin sitä mieltä silloin etten kuuntele ikinä An Cafea ja nyttenhän aloin kuunteleman An Cafea… x)
Minulla ei ole oikein lempparia An Cafesta, mutta voisin sanoa että jos Bou olisi vielä bändissä sainoisin hänet ensimmäiseksi ja sitten Mikun…
parhaimpia biisejä ovat Orange Dream, Super Rabbit… (En ole kuunnellut vielä paljoa, sillä aloitin fanittamisen vasta eilen, muistaakseni)
no… Muuta ei tainnut olla… x)
Toivotan hyviä päivänjatkoja An Cafen-faneille ja toivon etten saa vihaisia ihmisiä huutamaan minulle: ” V*itu joka wnb-An cafettaja!!!” ._. Koska aloitin fanittamisen vasta lähiaikoina…
P.s Bou on poika ja muutkin bändiläiset… Ja pyydän, wnb-fanittajat… Kuunnelkaa tosissanne musiikkiin älkääkö vain kiljuko kuinka hulluja te olette heihin…
totta. tai sitten se johtuu että miku laulaa matalampaa tai sen ääni on vähä muuttunu, koska an cafelta ei oo tullu mitään uutta musiikkia pitkään aikaan…
kuka on sanonut että kuuntelen vain gazettea -_-… kuuntelen myös aiclea, vanessaa, versaillesia, sincreaa, 176bizia, vividia, ayabieta, paranoidia, bornia, alice ninea, valettaa, duel jeweliä, screweä, diota, clearveiliä, dautoa, egoistia, glacieriä, hime ichigoa, kalvaryä, tokyo shiteitä, r- shiteitä, kiryua, marieta, megaromaniaa, v-lastia, mutta eniten gazettea… ja tarkoitin että visual kei on synkempää kuin oshare kei, mutta ei TODELLAKAAN mitään hevi metallia. (puollustan an cafea kumminkin, että miksi jotkut luulee että bou on poika…)
Visual kei ei aina tarkoita synkempää. Se tarkoittaa näyttävää pukeutumista ja musiikkia. visual kei on oshare kein näyttävämpi alalaji. Synkkyyteen ei liity mitenkään.
Kaikki on varmaan jo tajunnu että bou on mies.. Antikun levyjä löytyy melkeenpä mistä vaan esim onewaysta juuri bongasin tänään. Myös Kampissa löytyy eräs levykauppa jossa on paljon antikun, sugin, lm.c:n etc. LevyJämyös paljon muita japsinevehööd bändejä. En muista kaupan nimeä, mutta voin käydä tässä joku päivä katsomassa ja kertomassa teille :3
an cafe on ihana!! <33 Bou on poika , vaik se vaan pukeutuu sillee tytöks ja miku ainaki sen kyl äänestä pitäis huomata 😀 Mut an cafe on hyvää <33 Oon muutenki Japani-fani!!! Niiden biisit on ihanii , oon kuunnellu an cafee jo pitkään!! <333 Mut levyy ei oo , ku en oo koskaan mistää kaupasta löytäny 🙁 Ja siis Bou on POIKA eikä TYTTÖ!!! Ja Miku on kans POIKA!! Ihan oikeesti!! Ja yuotubesta oon niitä an cafen videoita katellu , ja siinä on kuulunu niiden oikeeta puhetta nii kyl Bou on POIKA!!! Ne kaikki on ihunii!! Ja Bou kans!!
Siis tiedän kyllä totta kai smile ichiban ii onnan olevan antikun biisi, tarkoitin että nori nori nori ei ole antikuiden -.- JA TIEDOKSI SINULLE HYVÄ EX.AN CAFE-FANI, VISUAL KEI ON OSHARE KEIN ALALAJI JA VISUAL KEI EI TODELLAKAAN TARKOITA MITÄÄN SYNKEMPÄÄ VAAN NÄYTTÄVÄÄ!! Et itse taida tietää aiheesta mitään neiti/herra -99
ensinäkin… morsmaikkunen, tiedoks että smile ichiban ii onna on an cafen biisi… ja tiedoksi an cafe ei nykyään ole todellakaan visual kei… ja bou ei TODELLAKAAN ollut visual kei… visual kei tarkoittaa hieman synkempää musiikkia, ja OSHARE KEI on sellaista iloista ja värikästä musiikkia, pukeutumista jne… jos puollustelette bouta, että se on vaan visual kei… NIIN ETTE TIEDÄ J-ROCKISTA YHTÄÄN MITÄÄN!!!
no, musta tuntuu että suurin osa niistä jotka eivät edellenkään ymmärrä boun olevan mies eivätkä ole ikinä kuulleetkaan visual keistä, on jotain -99 wnb hehkuttajia jotka ovat tosiaankin kuunnelleet vaan smile ichiban ii onnaa ja nori nori noria (ei antikku tuotantoa) ja tekevät itse päätelmänsä. En halua olla nyt loukkaava tai mitään, kyllähän täällä osa näyttää olevan ihan täysjärkisiä. mutta ei tarvitse välittää jos joku tulee ja sanoo: ”NO SIIS TOTTAKAI BOU ON TYTTÖ JA NE KAIKKI ON JOTAI HOMOTRANSUJA JA NORI NORI NORI ON MAILMAN PARAS BIISI!!!!!!!!!1111” itsepähän nolaavat itsensä.
en tajua miks kaikki luulee että ne voi mennä mikun kaa naimisiin… muutenkin levytys yhtiöt kieltää niitä seurustelemasta, koska niitten ihanat wannabe fanit vähenis koska niitten ”sydän särkyis” jos miku olis varattu!
Kuuntelen j-rockia, mutta An Cafe on kyllä jotakin, mitä en voi sietää. En pidä etenkään laulaja Mikun äänestä enkä musiikin ylipirteydestä.”
Juu; An cafe soittaa J-rockia! Eikä An cafen musiikki edes ole ylipirteetä!
Itse kuuntelen An cafea, mutta An cafen musiikki on menny huononpaan suuntaan Boun lähtiessä! D8 Olin toisella keikalalla ja oli ihan mahtavaa! Kiitos hyvän seuran (8
ainii unohin…
hei, superancafefani…
onks sulla ihan kaikki kotona? taitaa olla muutama yläkerran kamari pimeenä, ne? olin saada sydänkohtauksen kun luin tota sun ”jee jee, antikut on ihania, super kawaii<33" hehkutusta O_____o
ja sit hyökkäs kamala naurukohtaus... sori vaan mut se oli niiiiiiin älytöntä ja typerää luettavaa ettäh!! LoL... "Miku Miku, aah meen sun kaa naimisiin!"
JA BOU ON M-I-E-S ETKÖ VOI NYT USKOO?????!!!!! eheeiikääh se eii ole homo! eikä transu, ootteko kuullu sellasesta J-rockiin liittyvästä asiasta kuin VISUAL KEI??
että kawaiit sulle ja visual keit päälle taukki -.-"
antikut on tosiaan mun listalla yhdeksäntenä… the GazettE on se, joka tekee OIKEETA musaa. Miku kirjotteli biiseihin joskus vähän turhanpäiväsiä asioita… mutta Ruki laulaa suoraan sydämestä, senhän näkee jo keikalla: Ruki itkee laulaessaan. Ja mahtavan Gazettosta tekee se, miten ne on niin energisiä ja iloisia, vaikka niiden musiikki on kaikkee muuta kun sellasta superpirteetä kawaiitöhnää mitä antikut soitteli…<33 silti rakastan molempia bändejä hirveesti!<33 lempikappaleeni An Cafelta on todennäköisesti Ryuusei rocket tai Koi no depence. ja lempiukkoni oli varmaankin Miku. Tai Kanon. Miku on muuten aika laholatvainen, mutta kun se on niin hullu ja sen nauru on niin älytön, että pakkohan sitä onrakastaa!<33 joskus tekis kyllä oikeesti mieli viedä Miku pehmustettuun huoneeseen vähän lepäilemään.
DJ SiSenin blogissa oli kuvia, mut se poisti ne… ja An Cafe hajoaa kohta varmaan, koska mikulla on uus bändi ja kanonilla joku soolo projekti… JA EDELLEENKIN MIESTEN KUULUU OLLA KOMEITA EIKÄ SÖPÖJÄ PINKKEIHIN KUKKIIN PUKEUTUVIA HOMOJA!!!
Siis An Cafe on PARAS bändi mitä IKINÄ on!!! ja siis en mäkää tajuu niitä ketkä sanoo Bouta mieheks ku se on ihan varmast tyttö!! ja jos joku on muka nähny Boun nakukuvan ni vois myös todistaa sen… Ja nehän ei muuten oo mitään homoja, miten kukaa voi väittää sellast meijän ihunist antikuist! mun lempparijäsen on muuten Miku ku se on vaa njiin söpö ja pirtee~ <33 mitä tääl jotkuu on muuten puhunu jostai Miku uudest bändist, onks se totta?mut sehän tarkottais et An Cafe hajoais, sitä mä en kestäis..se ois ihan kauheeta!
sulle: ex. an cafe-fani<--nii mist se sun serkku on löytäny kuvii mikust ja DJ SiSenist?? ainakaa ite en löytäny mitäää o___O
ja kyl siit ois jossai joku laittanu juttuu jos ne ois ollu yhes..
Jjaa Miku on kyllä itse ihan sanonut pitävänsä tytöistä>___<
että sillee
No versailles on paremi ku An cafee<33 ;___;<3 Keikkaki oliiiiihhana! Sain Hizaki-saman pelkunkii! ah<3 mut siis An Cafe on ihan ookoo, vaikka en kamalasti tykkääkää. Vanha tuotanto on jees... Uus iha perseest! 8(((((( Muuttu liia iloseks ja sellaseks yy 8<<<<< KannataN Versui, Dt, Dirui, Girui yyämsee~~~~ ^^
miku on seurustellu DJ SiSenin kaa… Mun serkku oli löytäny kuvia… ja ne näyttää ihan hirveesti hoomoilta!!! ja esim versailles osaa soittaa paremmin… kaikki vaan kuuntelee niitä koska ne on niin söpöjä ja miesten pitäis olla komeita!
an cafe on nykyään ihan huono kun ne soittaa jotain pikkutyttöjen musiikkia… ja ne kaikki on h*m*ja, oikeesti… eikä niistä kukaan osaa soittaa ja mikulla on hirvee helari-ääni…
Minä siis kirjoitin tuon kommentin ja olen pahoilllani koska se on hieman epäselvä. My favourite beat voi löytyä myös nimellä coffee shop. Siinä kun bou laulaa, niin kuulee kyllä äänestä että mies on! Hänellä on jopa hiemän matalampi ääni kuin mikulla! :3
Takuya EI ole eroamassa todellakaan eikä miku todellakaan ole eronnut antikuista!! Se perusti sen bändin vuodeksi pariksi mut on luvannut palata myöhemmin antikun pariin!!! Ja niille, jotka eivät EDELLEENKÄÄN usko että bou on poika, niin laittakaapa vaikka youtubeen : an Cafe my favourite Beat ! Siinä bou laulaa useampaan otteeseen terukin ja kanonin kanssa eikä miku laula yhtään. On tosi hyvä biisi muuten :3 Antikku ei ole hajoamassa vielä moniin vuosiin :3
enusko että takuya eroais… eihän siitä ees lue missään. vai lukeeko? 😮 emmä vaan tiiä, muuta kuin että kyllä se Miku antikuista eros, koska sillä on se uus bändinsä Lc5… joka ei muuten yhtään sovi sen tyyliin!! yäk -.-”
mut onhan sitä muitakin ihanina bändejä, jotka (toivottavasti) ei koskaan hajoa noin palasiks<33
Sain just äske titää yhelt kamult et se eros ja hajosin melkeen mut aluks luulin et se oli läppää ku en voinu uskoo oikeesti!! Mun toive päästä keikalle ei siis ikinä toteudukkaa ;((((((((((((((((((((
voi hemmetin kuustoista… ettekö työ ihmiset ymmärrä et Bou on mies???? 26-vuotias mies!!!!!! kaikkihan nää jätkät on miehiä… suoraan sanottuna Bou ei ees miun mielestä oo pojan näkönen… ja onks sillä nyt enää niin suurta merkitystä että kumpi se on, kun ei sitä oo kolmeen vuoteen koko bändissä näkyny…
eniweis, khyllähän miä antikuista tykkään, paljonki, ne on mun lempparibändilistalla sijalla 8… (mullon 8 lempibändiä)
onks kukaa muu täällä menettäny elämänilonsa, koska Miku lähti antikuista…?? miä nimittäin oon…
oon kauan miettiny onko Bou oikeest tyttö vai poika?jotkut sanoo et se on poika ja toiset et se on tyttö….arvaan että se on tyttö koska wagamama koushinkyoukussa miku,teruki ja kanon on poikien vessas ja bou tyttöjen 😀 siitä taisin määritellä et Bou on tyttö:D ens viikol painattamaa an cafén kuva paitaa<33
niin, että kaikki jotka kiistelee siitä että kirjotetaanko yuukin nimi yuuki vai yu-ki vai yuki. ainakaan sitä ei kirjoiteta yukina, koska se tarkoittaa lunta ja yuukin nimi tarkoittaa rohkeutta. Yuuki itse kirjoittaa sen yksinkertaisesti näin: Yuuki. Se väliviiva juttu on siitä, kun japanissa jos on kaksois vokaali niin ne laittaa yhden vokaalin ja sen perään viivan joka tarkoittaa että se lausutaan pitkänä. niin että sei tarkota mitään väliviivaa. Siis se on YUUKI!
Itse kuuntelen An cafen lisäksi Alice nineä, Heisei Ishiniä, SuGia, Miyavia jne
Ja se että Miku on peruustanut uuden yhtyeen, Lc5, on täysin totta.
Mutta turha pelätä että An cafe hajoaisi, siitähän ilmoitettaisiin :=))
Ja Renata, ebaysta kannattaa katsoa ja esim. joistain antikvariaateista jne
JA SEHÄN MUUTEN LÖYTYY JAMESTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! käykää vaikka kattoo jos ette usko…
Antikku ei palaa nyt tänä kesänä tauoltansa, vaan kesällä 20XX jolloin he pitävät Summer Dive tapaisen keikan. Sitä ei kukaan tiedä milloin tuo kesä koittaa, täytyy siis vain odottaa. http://mimizyan.suntuubi.com/ <-- Antikun fanisivu, kannattaa käydä katsomassa
Mä luin sen anime-lehdestä ja siinä sanottiin että ne tulee kesällä tauolta. ^^ Tykkään tosi paljon an cafesta mutta en oo varsinaisesti mikään bändin nimen kuullessaan sekoava fanityttö. xDD
En usko että he tänä kesänä palaavat, mitä he näin lyhyessä ajassa olisivat ehtineet hengähtää …
Mutta tietääkö kukaan, että mistä voi ostaa Hibiya on the o new sekai DVD:n?
Kun an cafen virallisilla se oli loppuunmyyty …
Loppuukls niitten tauko oikeesti kesäl?? Ihanaa <3<3<3 Millonkohan ne tulee sit suomeen <3<3 An cafen musiikki on vaan niin jotenkin mukaansa tempaavaa ja ihanaa se rauhottaaa :3
sinä joka jossain sanoit että on yuuki eikä yu-ki nii siillä ei ole mitään väliä koska japanissa -viiva pidentää vaan vokaalin eli ne on ihan sama asia. Ja an cafe on sanonut vaan että aikoo tulla takaisin summer dive festareitten merkeissä vaan ei vuotta ole vielä kertonut : D ite en mitenkää hirveämmin jäseniä ihquta vaan enemmän musiikkia kuuntelen : )
: — D ittestäni menee jotku vähä yli.. Tai sillee ku jotku väittää että ne on kuunnellu bändii yli 5 vuotta ja fanittaa täysillä – ja sitten ei edes tiedä että Bou on mies.. Siis uskon että varmaan aika moni on eka näkemältä luullutkin, mutta että jos on tosi fani 8” — D Mutta joo… Ja joidenki ’fanejen’ kautta saattaa saada vähän huonoaki kuvaa jos hihkuttaa ihan tollai liikaa… :’ — D Sori mun mielipide – mut musta se on aika wnb;maista :” 3 Olen pahoillani ~ En kyllä ole itekkään mikään vakavis et kyll hihkutan välil itekin >8” D
Minustakin tuon Bou asian saisi vain olla. (( 8
Itse tykkään ihan hirmusesti An Cafésta sen pirteyden takia. Itse olen aina tykännyt iloisesta musiikista jja kaikkee <3 Ja just an café iski muhun :3 Laulu ja musiikki... Tyyli, pukeutuminen ja ihan kaikki <3 >”3 <3
rakastan an cafee<33
ja SuGii<33
ja the GazettEe<33
ja LM.Ctä<33
kaikki on nii ihunia<33
ja Miyavi myös<33333333
hehee=3
toivottavasti Miku nyt pääsis masennuksestaan..........
Joo ja sitte vielä Lainaus:”Ihan vinkkinä teille pikkuernuille: tutustukaapa lapset visual keihin, ennen kun sanotte ketään j-rockareita transuiks. Kiitos.” Se oli hienosti sanottu! *tapu tapu*
rakastan an cafea se on vain jotenkin niin pirteää ja hväntuulista musiikkia
rakastan jokaista biisiä ja jokaista jäsentä lemppareiden nimeäminen on mahdotonta he kyllä ovat ansainneet kaikki tosifaninsa <3
pidän myös aiclesta, Sugista ja L.mc:stä eli huomaa että pidän paljon japanilaisesta musiikista
en oo sit toi joka kirjoitti iloveancafe! jutun. se vaan on käyttäny mun nimimerkiä kaikki muut oon mä ite kirjoittanu. zeta muuten ot välillä ärsyttävä mutta vaikutat silleen ihan kivalta. JIPPIIII!!!! NEEE TULLEE kesällä:( TAUOLTA!!!!!!!! tuo surunaama siks ku vast kesällä
Ä!
Jos ne menee euroopankiertueelle, niin mun pitää mennä niitten keikalle, enkä haluu, kun en pidä ylisöpöydestä ja ihkuttavista tytöistä. X.X nyyh
No kumminkin tutustuin an cafeen joskus 2008 ja kuunteleen rupesin joskus 2009 alkuvuodesta.
Nyt on ollu tauko, mut nyt ihan tänään rupesin taas kuunteleen ja se tuntuu niin kultaiselta.
An cafee yhdistyy monia muistoja, hyviä sellasia.
Muthei älkää jankuttako, et Bou on mies, sen kaikki tietää. Jos Bou halusi olla akka, niin siitä vaan. Ei haittaa mua, kutsun sitä vaan Bouks.
Ja ketään ei tarvii haukkuu jokskus pikkuernuks!
Lopetin kuitenkin an cafen kuuntelemisen sen takii, kun useimmat fanit fanittaa niitä liikaa.
An cafella on kyllä hyvä sävel melkeen kaikissa biiseissä.
KAIKILLE TIEDOKS NYT VAAN ETTÄ:
1. KAIKKI NE ON MIEHII
2. NE EI OO KOSKAAN EES ESITTÄNY MISSÄÄN BARBIE GIRL:IÄ TAI NORINORINORI:A
3. NIITTEN TAUKO LOPPUU KESÄLLÄ 2010
4. KANNATTAA KUUNNELLA RYUUSEI ROCKET!!!!!!!! (JOS SE NYT NOIN KIRJOTETTIIN…)
5. BOUN OIKEE NIMI ON KAZUHIRO SAITOU
6. SE EI OO LIITTYMÄSSÄ MIHINKÄÄN BÄNDIIN
7. SE EROS KOSKA TUNSI VALEHTELEVANSA KAIKILLE (TARKEMPAA SYYTÄ ULKOPUOLISET EI TIEDÄ)
^^
Mä meen kesäl desuun cossaamaan Bouta. Tietääkö kukaan erosko Bou 2006 vai 2007? 🙂
bou ei halua olla tyttö. sen takia se läx an cafesta. ja lopettakaa se kitiseminen siitä sen lähöstä. siitä on jo 3 vuotta ja bou elää nyt unelmaansa eli meidän pitäis olla tyytyväisiä. että sulkekaas ne turpanne nyt vaa
Ai miksi se on hyvä?? Noj se on vaan niin ihana Miku, Kanon, Takuya, Yu ki, Teruki ja onhan siinä se yksi tyttökin Bou (en oíkein muista sen nimee) ne laulaa niin hyvin ja ne osaa Japnaniikin!!! <3 Ja ne soittaa ihan ******** hyviinnnn!!!!!!! ;D
ei oo todellista ! bou ei ole tyttö se on mies mutta haluis olla tyttö ja se pukeutuu vaan bändinkanssa tytöks. vapaa-ajalla bou pukeutuu ihan niinku normaali mies. ja tottakai ne osaa japania ! ne on japanilaisia 😀 kannataisko enis tutustua bändiin ennenkun sanoo että se on hyvä 😀 ei edes tiedä onko bändiläiset tyttöjä vai poikia 😀 herätkää jo.. kuka kuuntelee musaa sen takii et bändiläiset on niiin hirmu söpöjä ? 😮 vähän kunnioitusta musiikille !
sori vaa takuya<3<3<3<3
mut Yuuki on Yuuki eikä yu-ki. Ootko koskaa kattonu mite se kirjottaa nimensä japanin merkeillä???? Ja oot muute ite aika läppä ku kattelet Boun alastonkuvia. Sitäpaitsi se ei oo barbi girl vaan barbie girl. Ja aqua on aqua eikä mikää vitun agua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
hei iloveancafe! olihan toi läppä? ei oo totta että luulet boun olevan tyttö!? ne kaikki on MIEHII!!!! onks siin jotain vaikeesti ymmärrettävä?! ja yuuki kirjoitetaan Yu-ki ei yuuki.Yu-ki on hyvä soittamaan ja sä et sitä tiedä koska oot kuunnellut sitä niin vähän!! mää oon kuunnellut an cafea noin puol vuotta ja ekn kerran ku näon ne niin tiesin et ne on poikii!!! Ja Nori nori nori ei oo niitten biisi eikä myöskään barbi girl. barbi girl on aguan biisi. sun kanttis kattoo vähan enemmän tietoo an cafesta. yu-ki on sitä paitsi hyvä soittaa ja se on vielä sulonenki.mut se siitä ärsyttää että an cafe on tauolla ja sen loppumis aikaan ei tiedetä.
toivottavasti se ei kestä enää kauan. sen jälkeen se kuulemma aloitta kiertuen ja tulee käymään suomessa. mää luin niiden blogista että ne on tauolla koska miku on masentunu. nyt se o vissiin jo päässyt yli siitä. nyt ne tekee omia asioita ja rentoutuu. mun kaveri väittää että ne voi olla tauolla vielä vuoden tai sit vaan vähän aikaa.
mulla on niitten goku tama rock cafe levy ja mulle tilattiin bb parallel world. jos oisin tykännyt an cafesta sillo ku ne tuli suomeen niin oisin päässyt niitten keikalle. että ärsyttää. muuten an cafesta on tosi hauskoja tarinoita. laita googleen että: an cafen tarinoita miss mix osa 1. niin tulee sellasia likkejä niin ota se ylin pienemmällä kirjoitettu ku muut. mun kaveri on tykännyt an csfesta jo kolme vuotta ja silla on kaks levyä. jotku kyllä käyttää täällä rumepia sanoja ku muut mut on niillä omat mieli piteet. mut jotkut on tääl täysiä vitsejä. kuten iloveancafe. miten ei voi tietää onko ne tyttöjä vai poikii?! ooteko koskaan miettiny missä niitten tissit on? muuten nauroin ihan hulluna sille boulla on munat jutulle! muuten on olemassa boun naku kuva ja sillä on munat
Cafisti mie oon kans tehny esitelmän an cafest ja joskus joku päivä sen ympäril oli hirmu lauma ihmisii.. vaik mun mielest ne kukaan ei ollu semmonen jätti an cafe fani XD mie tykkään an cafest ja tyykkän siit silti vaik kaikki muut on silleen loool (siis miks kaikki käyttää lol sanaa niin väärin?)
ja ei se mua haitaa et jtkut skidit tykkää siit ”olevinaan” mut mä tykkään siit oikeesti (oho toistin ton) loppuispa niittne tauko <3
repeilen täällä pahasti, on ihmisillä ollu kivaa tänne kirjottaessa :’DD
jebbistä, elikkä, kyllä mie kuuntelen antikkuja, olen fani. olin heidän tavastian keikalla, ja hain täristen nimmarit sitä ennen. omistan itse 4 levyä, ja yhden singlen. antikkujen takia aloin kuunnella j-rokkia, en silti pidä pahemmin heidän uusimmasta tuotannosta, preferoin vanhaa tavaraa.
en ymmärrö oikein tätä yu-ki&takuya tai bou hommelia, rakastan kaikkia herroja yhtä paljon, olen tehnyt bou cossin, ja tulen tekemään lähitulevaisuudessa yu-ki cossin : )
hohohooo~~ mitä kaikkea muuten kuuntelen, sisko rakas, et jaksa kuulla listaa läpi x’DD sanon nyt vain pari hassua, vinett ja GACKT (en jymmärrä gakkunin nimen vaihdon logiikkaa, mitä sillä on väliä jos sen nyt kirjottaa capsilla vai ei? x’33)
ah, btw Miss Therru, aloitko kuunnella antikkuja jo vuosi ennen bändin aloittamista? voit lainata miullekkin sitä siun aikakonettas 8D
Oo kuunnellu An cafée 5 vuotiaast asti (Oon nyt 12).Mua alkaa potuttaa hirveesti jollen pääse ees yhelle keikalle!PS:Kaikki tytöt jotka on gosus voi pyytää kamuks,mutta pitää:
Tykätä An cafésta ja mangasta.Pitää olla yli huippis!
noin vuosi sitten An Cafe-fanii<33
An Cafe-fanii<33 kirjoitti:

Lol onhan siin se yksi tyttökin bou SE ON MIES ! ja tykkään an cafest mut se on nii massa ja kaikki pikkuernut fanittaa sitä nii huhuhuuh
Tykkään An Cafesta tosi paljon, vaikka oon kuunnellu sitä vasta puol vuotta. Mut tykkään kyllä muistakin bändeistä. Lemppareitani on myös The GazettE ja SuG<3333

’MÄ RAKASTAN AN CAFEE VAIK MÄ OON KUUNNELLU SITÄ VAST VIIKON!! ONKS NE TYTTÖI VAI POIKII? (KYL MÄ TIIÄN ET BOU ON AINAKI TYTTÖ!)LEMPI KAPPALEENI ON NORI NORI NORI! JA SE BARBIE GIRL ON MYÖS HYVÄ KU SEN ON LAULANU BOU! YUUKI ON IHAN TYHMÄ EIKÄ SE OSAA SOITTAA!!

Bou on mies!! se on ite sanonukki niin ja kuunnelkaa vaik coffee shopissa tai haastatteluissa sen ääntä! mies on! ja tiedoks kaikille: Nori Nori Nori EI ole antikun biisi!!!!! ärsyttää sellaset ihmiset jotka luulee niin! Lempi kappaleitani on ehkä ese uranai ja coffee shop ja snow scnene! Bye nyappy!
Cubic kirjoitti:
Se huhu et kanon häipyis bändistä ei oo totta 🙂
jos haluutte tietää mitä se tekee nii kattokaa noiden blogi. Aww kanon on joku nörtti ku se pelaa ds:ää ja teki kai äsköttäin jonku kännypelin tai jtn? ;O

noin 3 tuntia sitten
Rini kirjoitti:
AN CAFE ON PASKA BÄNDI!! HOMOJA KAIKKI KU PUSSAILEE KAIKKIA!!!!!
NORSUTKI SOITTA PAREMMIN KU NUO ESKIMON PERSEESTÄ TULLEET HOMOT!!!!!!!!’
kAIKILLA ON OMAT MIELIPITEENSÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PISTE!!!!!!
ja sulle Rini…
kaikillahan toki on oma mielipiteensä… mä en muute oo koskaa kuullu kun norsut soittaa, voisitko kertoo, mistä voin kuulla??
ja mä kyl oon aika varma, et An Cafen jäsenet ei oo eskimon perseestä, koska nehän on kaikki syntyny Japanissa.
eikä eskimot asu Japanissa, tiedoks vaa jos oot olevinas nii kovis>:3
Hei mul on kyl kokemusta siitä mikä on noloo ja mikä ei. 4 vuotta sitten Olin sellanen jee mangaa tokyio mew mew mut aika perus. Ja viel vuos sitte Olin sellanen KAWAII decora nyo nyo yattaa!!
Et… Nice. Okei te ootte viel tollases vaihees et ette viel iha ymmärrä sitä järkevyyden merkitystä. Hyväksyn sen jollakin tasolla koska oon ollu itekki sellanen. Kyl te kasvatte siit viel ohi ;D anyway, an cafe on ihana bändi en tajuu ku jotku dissaa sitä. 🙁 bb paraller world on ihana levy 😀 varsinkin passion!! & ichigo :—)) hauskoja päiviä teille bye<3
An Cafe on mielestäni paras bändi ikinä. Minua häiritsee joidenkin viestit joissa lukee esim. ”An Cafe on ihan p*ska bändi!” En tietenkään voi kieltää teitä sanomaan että se on teidän mielestänne huono. Saa sitä ilmoittaa ettei pidä bändistä mutta on aika lapsellista laukoa törkeyksiä tänne. Sori, jos saarnasin. Olin itsekkin aluksi silleen että se musiikki on outoa. Mutta siihen tottuu ajanmyötä kun kuuntelee sitä.
miks kokoajan dissaatte Yuukia? se on just ihana <3 lukekaa boun jäähyväis kirjeet niin sitten tajuutte että ei se niillekkään ollu helppoooo http://www.nyappppy.suntuubi.com/?cat=22
ja aatelkaa Yuukii, et onko siit kivaa ku kaikki haukkuu sitä ULKONÄÖN takia!!
must se on just söpö <3
Me rakasteaan an cafea!! ehk ollaan jtn wannabi fanei so what?? ja kaikki tietämättömät BOU on mies!!! se on tosi söpö.. harmi ku lähti.. Mut nyt on YUUUUUUKi ja takuya <3 vaik me ollaan ihan jätti isoi an cafe fanie, niin aina haukutaan jotain niis.. esim: teruki kaivaa nenää yhes you tube videos -___-' ja miku aina pitää suuta auki kaikis kuvis O__-'' ja muutes öö.. noh ööö niin tuleekohan ne viel suomeen ? mutta ne kadehtii suomalaisten (muka) valkosia hampaita... ^^ Me ollaan aina ihguttamassa An cafea ja se on niin hauskaa! mutta itekkin ollaan vähän viri viri tööt tööt XD Mut Kannattaa uskaltaa olla sellanen ku haluu vaik muut ei sitä aluks hyväksyiskään!!
An cafe i love you!!! NYAPPYYYY
Voi lol coral ja muut paskat nauran teille nii et tää talo koht räjähtää.! Sanoin Jo et vittu lukekaa se mikun blogi siel lukee yuuki ja siin yhes videos on kanoil kirjotettu yuuki. Et nii kavvaii perkrle<69
HALLELUJAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ei töki se on niin hyvä laulaja<<<<<3333 bou oli todellaki parempi kitaristi kun takuya iha paras ja se l yhyyyyy:>
Mun mielestä An cafe on ihan kiva. Oon vaan alkanu kuunteleen sitä, kun löysin jonkun kappaleen siihen netistä..Miku laulaa ihan hyvin, mutta jotkut kappaleet mun musiikkimaussa tökkii. 🙂
an cafe on maailman paras bandi. ja muistakaa että Bou on poika. en tiiä mistä ootte keksinyt sen että se ois tyttö. BOU ON POIKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! oon muuten täysin samaa mieltä ku tekku 8D. (sivu 4) Yuki kirjoitetaan yuki EI yuuki. en tiedä mistä sekin on repästy mutta se kirjoitetaan yuki. Ja mää tunnen yhen pikku ernun. oon samaa mieltä terukin kaa. (sivu 4) en oo varma sen nimi merkistä mutta se on mun kaveri. eikä mun mielestä oo mitään syytä vihata an cafea.
t
ta
tak
taku
takuy
takuya
takuy
taku
tak
ta
t
AAA MIKU!<3<3<3<3<3<3JA TAKUYA<3<3<3<3<3<3KOKO AN CAFE ON VAA NIIN IHANA BÄNDI(no...en nyt tiiä yuukista)MUT NE MUUT!!OIKEESTI!!ALOIN KUUNTELEE AN CAFETA EHKÄ KUUKAUS TAI VÄHÄ YLI SITTE JA NYT EN OIKEE MUUTA KUUNTELEKAA<3<3<3<3<33HEIPPA KAIKKI IHANAT ERNUT JOTKA KUUNTELETTE AN CAFETAAAA!!!!<3<3<3<3<3<33333<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Nii ja raiskata capslockii<3 ku ihmiset ei vähemmästä huomaa et se on nii ihku! /33 :__D kyl tääl on paljo myös järkevii fanei. Ja mushoku: an cafe on vaa suosittu ja parhaimpia visual kei bändei. Kyl mäki kuulin siitä ekana.
viimesen kerran: BOU EI OLE TYTTÖ!!!!!!!!!!! SE ON POIKA, TÄYS POIKA SE ON FAKTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EIKÄ OO HOMO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! miksette te ihmiset usko mitään?
Hellou. Itse pidän an cafesta koska niitten musa on niin pirteää ja mukaansa ottavaa.Jäsenet ovat yli söpöjä.<33 Muhahaa. Olen ollut fani vasta noin vuoden. Eli tosii vähän aikaa. En omista niitten levyjä muuta kuin yhden koska täältä ei löydy niit. aika moista kiroilua tääl. =D aivan kuin en itse kiroilis. =D Miku rakas<3333<33♥♥♥♥♥
Vähäks ne kanonin uudet hiukset on siistit 0(>v<)0 <---- *reps*
Kenen lemppari on Miku?? Mun ainaki. Tuntuu vaa et kaikki tykkää Takuyasta tai Kanonista. Tai sit Bousta joka lähti ja vei palan musta mennessään… omg I miss him…
HUOMIO KAIKKI!!!! I miss —–>HIM<----
joo tykkääks kukaa mikust? siis ku kaik vaa laittaa et: Bou on nii paras ja takuya on niiin ihana ja jäkä jäkä:Dsiis ei sillee et en tykkäis niist muista!!!!! muuut silti??????? Vaik Bou on mun lemppari <3<3<3<3<3<3 HEHEEEE:D
http://community.livejournal.com/mbga/2383.html#cutid1
tuossa siis mikun 2010 tammikuun merkinnät (englanniksi käänetty blogi ei se virallinen japaniksi) nii siinä ku on se mikun perhekuva nii siinähän miku toteaa ” And in the back Is yuuki(laugh)”
Mut juu, tuo blogi on aika sulo ja sitä on ihana lukee 😀 eikö?
Juu minä myös oon samaa mieltä mutta korjaus pieni: yuuki kirjoitetaan kahella uulla se ei ole yuki. Voitte ihan ite mennä kattoo mikun plogista ja myös yhes videos yuuki kirjotti nimensä niin siinä luki yuuki :—-)) mutta toki sen voi kirjoittaa yu-ki mutta yuuki on se yleisin. Ja yuuki on kyl tytön nimi mut se tarkottaa myös esim lunta ja se ei oo yuukin oikee nimi vaa taiteilijanimi nii ei sil oo välii mikä se on. He he
BOU ON MIES!
NORI NORI NORI EI OLE ANTIKKUJEN BIISI!!!
Eikä Antikut oo mitään ihq pikkuteiniernu musaa. Kaikki tykkää siitä mistä tykkää.
Tunnen yhden tyypin joka on kauhee pikkuernu, semmonen Kanonfani, joka inhoo Yu-Kia
Tiedoksenne että Yuki kirjoitetaan Yuki, eikä Yuuki, koska Yuuki on tytön nimi! ; DDD
itse olen fanittanut An cafea (23 päivän päästä) Vuoden ja silti hyväksyn sen että Bou erosi.
Hän ei todellakaan ole mikään tunteeton typerys, joka kerjäisi huomiota lähtemällä bändistä.
Bou lähti, koska tunsi sen olevan paras ratkaisu ja vaikka Ancafe ei ole enää sama vanha An cafe (tarkoitan jäseniä), niin silti hyväksykää Takuya ja Yuki ja vielä, Yuki ITSE valitsi ulkonäkönsä ja turha toivoa, että Yuki lähtisi bändistä, koska se ei palauta Bouta takaisin bändiin. Yukin ulkonäössä ei ole mitään pahaa, koska ulkonäkö ei merkitse YHTÄÄN MITÄÄN, JA SITÄ PAITSI YUKI KÄYTTÄÄ PERUUKKIA.
Joten asiani on tämä: HYVÄKSYKÄÄ TAKUYA JA YUKI BÄNDIIN, KOSKA VAIKKA HE EROAISIVAT, NIIN TUSKIMPA BOU EI TULE TAKAISIN. PISTE.

AN CAFE FOREVEEEER !! <3<3<3<<3<3 se on niin hyv ku niiiiiiin ihanaaa musaaaa jota kuuntelen haudaskiiiiii pusi rakastan mikuu tsukiyama laulaja kanonii sano takuyaa ei julkisuudes terukii nagata yuukiii nimee kosketinsoittaja bouuuu saitou ex-kitaristi ja tottakai jokaine an cafe fani muistaa nimet ulkoo sama et muistas besas :-----d pus>
Lisään vielä että tuo alkuperäsen nori nori nori videon tekijä on laittanu otsikon huonosti koska kaikkialle on näköjään syntynyt käsitys siitä että se on antikun/boun biisi 8D jos selaatte muita videoita niin kyllä huomaatte että niitä videoita on miljoona.
Noniin, nyt se sieltä tuli. Menin kattoo sieltä videon kuvauksesta, juu, juuri siitä eniten katsotusta videosta mitä te tarkoitatte. Voitte mennä iha ite kattoo mut siellä videon tekijä on laittanu että BOU FANVIDEO ja että bou on poika jne plaa plaa.
Ei___vittu__ xDD no siin lukee bou koska se on fanivideo_sellasiankin on olemassa :—)) iha vaa vinkkinä ;D repesin hieman tolle barbie girl jutulle xDdd asd
niin, bou oli TRANSU, mutta ei ole enää. Esim ayabien ex kitaristi ryohei on myös transu. Kyllä vaan. Ja kyl se saa ittensä tytön näköseks ilman mitää leikkauksii, meikit turpaan vaan ja sekun on niin söpö ja babyface nii toki näyttää tytöltä. : ))
Mut miksi siel sitte lukis et Bou: Nori nori nori jos se ei oo sen laulama.
Mut voikai se olla mahollista et se on syntyny pojaks ja käyny s.p.leikkauksessa ja muutettu tytöks.Kun ei oikeesti mies voi noin paljo näyttää tytöltä!!
Kinderr ja Dustyy: Spri, mut BOU_EI_OLE_TYTTÖ XDD anteeks,, mut esin nori nori norin laulaa JUDY CRYSTAL, EI BOU! ja barbie girl on AQUAN biisi EI BOUN ! voivoi teitä pieniä kun ette tiedä mitään noinkaan yksinkertaista asiaa XDD
takuya on ihan paras! mutta miks koululaisessa ei koskaan oo mitään an cafeen liittyvää?
sais olla ainakin julisteita. oon fanittanut an cafea jotain 1 kuukauen ja musta se on maailaman paras bändi!
Tota noin… Missä oot muka kuullu boun laulavan..? Eh :’D
tai siis en ny ihan älynny. Ja se ei oo totta et ne laulaa vaan pirteitä lauluja, esim. Aroma tai alone ei kyl mitään pirteitä biisejä oo. Ja niil on vaan sellanen tyyli et ne laulaa ja soittaa pirteesti 8D
Mä en tykkää an cafesta. Ensinnäkin, on kauheen ärsyttävää kun mies laulaa semmosia pirteitä ”nyappyyy<333" lauluja. hyrr.
Miusta ainoastaan ex-kitaristi Bou on hyvä, varsinkin ne sen biisit. Mut mua vaan tympii kun oon aina luullu sitä tytöksi (ja se laulaaki nii kimeesti) mut sitte ku kuulin oikeen äänen nii... hyi vttu.
Ja mitä toi nyt tarkotti: ”Mist noi jutut on tullu et bou ois poika?! must se on iha selvä tyttö.. (kai)” ? en vaa tajuu joitaa tyyppei -_-’ te ootte ihan outoi…joomoi :DDD
Totta kai nää on läpäl veetty tänne XDD haluttii kavereittenkaa tietää mitä te muut kommentoitte meille ku leikitää tääl pikkuernui!!! HAHHAHHAA ja tyypit uskoo täysil!!!muhahhhahahahaahhahah!!(joo nyt meni vähä yli…:D)
Juu ja sitä että hän on mies ei tarvitse jokaisen toistaa mut kyll se ny on suht ymmärrettävää. Ja kai ny mikun äänestä tunnistaa pojaks herrajumala :Dd mut siis jotku kaipas vastauksia siihe miks bou lähti nii tässä on: juu, siihen on siis monia syitä. Ensiks perhesuhteet tai jtn. Siis hän valitsi mielummin perheen. Toinen edelliseen liittyvä syy oli se että boun isoisä/isoäiti oli kipee ja sit se halus mennä auttaa sitä ja sille you know… 8D ja toi oli nyt se yks pääsyistä. Ja niin vielä ekaan liittyvä juttu. Sen isä tai joku ei pitänyt siitä että bou pukeutu tytöks, ja kuten jotkut on nähny siitä kuvia ku se on jo lähteny antikust ni sil on tummanruskeet hiukset ja poikamaiset vaatteet. Ja vielä on yks syy. Se ajatteli että ei saavuta unelmiaan antikun kitaristina ja sen paikka ei oo siellä ymsyms ja se halus savuttaa unekmiaan tai jotai tällasta : D here you are. Ja joku kysy ikiä niin se on niin että miku-26(täytti just 5p) yuuki-23(?) teruki-28 kanon-25 takuya-22(?) eli yuukista ja takuyasta en oo satavarma enkä jaksnu tarkistaa mut muistaakseni se oli niin xD
Kuulkaa te tauno-tavikset jotka ette osaa mitään muuta kun haukkaua meitä ”pikkuernuiks”….sitä paitsi kaikki ei oo sellasii pikkuernuja,jotka huutelee joka puolella ”kawaii” minustakin se on ärsyttävää,mutta an cafe on minusta ainakin hyvä pändi enkä enempää ihquta sitä.Ettäs ette enää luule että kaikki ois sellasii ihquttajii…
ASD An cafen biiseis on ollu aina koskettimet tosin ne on laitettu tietokoneella. Miksi ois älytöntä ottaa kosketin soittaja :__DD Pistäkääs suuta pienemmälle pikku kawaiit, Yuuki on herttanen! JA JUMALAUTA BOU ON MIES XDD MITÄ HITON FANEJA NE SEMMOSET ON??? Oottekko miettiny missäs on herran tissit ja kimakka ääni ;333 KAWAII DESU NEE NYAPPY ERNUT PERKELE<3
Lol arvaa hajoilenko tääl näille kommenteille :_____D osa näistä kommenteista on ihan läpäl tehty sen tyhmäki näkee 8’D ylipäätänsä ihmettelen miks jotku tulee keskustelee jonnekki saatanan koululainen paikkaan
…paska lehti (hehs kuulosti idiootilta ku kirjotan tänne mut näin gallerias linkin… XD) ja antikku on menny sellaseks 10 vee kakakaroiden touhuks…. Että Jatta kavaii desu neee käytän raitasukkia nyappy ja meen mikun kaa naimisiin!!!111 ja siis yuuki on iha HIRVEE!!111 tyyliin mut en siis kaikkia tarkota mut aika useet xD nomut btw en sano olevani mikään kaikkitietävä mut mut jos tuut valitta nii vedä käteen 8_____D asd ja nii ite oon kuunnellu antikkui aika pitkää mut en enää nii paljo mut toivon et ne palaa sieltä tauolta 😀 (niilhä oli just se keikka budokanilla) mä tykkään myös enemmä vanhasta antikusta mut yuuki on iha vitun läppä ja monien käsitys muuttuu siitä ku ne näkee sen livenä. Tuli hiema pitkä selitys ja silleesä mut joo xD
Ihan älytön veto ottaa koskettimet mukaan…? 😀 Saanen nauraa, koskettimilla on aina ollu tärkeä (tai joskus vähemmän tärkeä) rooli niiden kappaleissa.. : D että juu
itekki kuuntelen j-rockia mut en myöskään tykkää an cafesta. kiinnostus meni heti ku yuuki tuli sinne, en nyt tarkota dissaa mut oli ihan älytön veto ottaa sinne koskettimet. esim ryuusei rocketissa toi yuukin soolo on ihan naurettava.
No niimpä…hyihyi sieni! ei saa haukkuu an cafen uusii jäsenii.ja kyl sunkii pitäis tietää et bou on mies:D No mut ei noille pikkuernuille mitää voi XXDDD eihän ne voi tietää ku ne on kuunnellu bändii edellisen viikon ^^’
Sieni<3// Oikea fani ei hauku bändin jäseniä, vaan hyväksyy heidät sellaisina kuin he ovat. Ja toisekseen BOU ON MIES! -.- Murh.. Vielä jotain faneja... Ei lähimaillakaan.. -.-
Enmpä ole kovinkaan kauaa tuota kuunnellut,mutta pidän kyllä ^^ Levyn ostaisin,jos tämmöisen pikkukaupungin kauppoihin tulisi. Eli tuskimpa…Lähin iso kaupunkikin on varmaan Oulu. Enkä sinne nyt aijo lähimaillakaan lähteä. Meillä on navetta eikä matkustelu ja lomien pito noin vain onnistu :/ Eli keikoilole pääsy on aika lailla turhaa luuloa….Mutta silti,tykkään antikun musasta kovasti ^^ Oon ennenkin kuunnelu kaikenlaista J-musaa,ja tämä yks parhaista.
ANTIC CAFE!♥ Bou lähti koska se on idiootti ja halus särkee meijjä fanien sydämet!8<<(läpäl ;D;;DDD;D) Ja toinen syy oli varmaan se et se ei kestän olla ainut tyttö! Ja Miku ei halunnu sinne enempää tyttöi nis sit se suuttu Mikulle ja Kanonillekkii joka oli samaa mieltä! Sit Teruki vaa voivotteli!!! Sit Bou eros ja tilalle tuli se idiootti Yuuki(en tykkää siitä vieläkää!! Yäk!) ja se super ujo Takuya! Yhyy ne on molemmat tyhmiä Bouhu verrattun! ;<<<
Haha~ Minusta Bou ja Miku on täydellinen pari toisilleen! 8D Ei siis sillä et ne oikeesti ois yhessä tai mitään mut ficeissä ja fanartissa yms. se on kiva paritus. :”D Samoin Miku/Kanon, Teruki/Bou, Miku/Takuya. ^^ Lalalaa~ En edes harrasta ficcien lukemista suunnilleen 24/7 eeen~ ^^’
Tietenkin! En tajuu niitä jotka väittää An Cafen porukkaa naisiksi!! u__u Okei joo ne näyttää vähän, iiiihan vähän naisilta mut silti kaikkien jotka omistaa silmät on huomattava et ne on miehiä!! 8D Ku ei niillä oo rintoja! Paitsi mä luulin Bouta naiseksi ihan alussa mut mun isosisko kerto et se on mies! En aluksi meinannu uskoa mut sit aloin miettii et Boul ei oo rintoi ni ei se voi olla nainen! Se on vaa tyttömäinen ja sairaan sulonen mies! :33
Luin edellisiä kommentteja ja olen 100% samaa mieltä Onami Von Hitlerin kanssa..
En pidä wnbfaneista [?] jotka täällä on koko ajan ”VOI VITSI KUN MIKU ON NIIN IHQ!!!<333<3<3<3OON KUUNNELLU VASTA VIIKON MUT MIKU ON VAAN NIIN IHQ!!<3<3<333"
En voi vaan sietää sellasia wnbernumitälie - tyyppejä.. jotkut heistä on vaan kuunnellu yhen biisin youtubesta ja sanoo tykkäävänsä ja ihquttavansa tätä bändiä ja yleensäkin vain heidän söpöytensä takia [?] [niin kuin moni on jo sanonutkin]..
Itse ainakin kuuntelen melkein kaikkia heidän biisejänsä ja pidän jokaisesta bändin jäsenestä yhtä paljon.. En omista yhtään bändin levyä tai muutakaan paitsi yhden julisteen, mutta silti fanitan bändiä ihan todellisesti ja haluan tietää heistä lisää : 3
anteeks kirjotin jo yhen mut tää oli pakko sanoo et toi an cafe on tosi tarttuvaa.. Nyt en millään haluis mennä nukkumaan tai minnekkään muualle kun vaan istua koneen vieressä ja kuunnella an cafea. Mulle on tullu pakkomielle siitä ja se ei oo kivaa.. Mut en mä kai sille mitään voi et an cafe on super hyvä.. Ja teille ihkuttajat ei kukaan kuuntele bändiä siks et ne on söpjä -.- esim mä kuuntelen sen takia koska bändi on hyvä, mikulla on hyvä ääni ja kappaleet ovat iloisia ja pirteitä. Bändi soittaa hyvin ja yhteishenkin tuntuu pelaavan hyvin.. Itse soitan myös kitaraa ja oon koittanu soittaa noita jotain kappaleita.. Niitä on älyttömän vaikee oppii nopeesti. Jos noita kappaleita haluaa soittaa täytyy olla tosi hvä. Bändiläiset on joutunu harjottelee paljon ja jotkut wnb teinit kuuntelee sitä sen takia ku ne on söpöjä ! Ei ne panosta ulkonäköönsä sen takii et kaikki kuuntelis niitä vaan ne koittaa tehä hyvää musiikkia mist ihmiset pitäis.. Ottakaa kantaa !
En ymmärrä miks jotkut haukkuu bouta sen takia et se näyttää työltä. Itse olen 15 vuotias poika ja näytän taas uhan tytöltä, käytän tyttöjen vaatteita, hameita ja muita sellaisia. Mun muodot on jopa aika naiselliset. Oon hoikka ja reidetkään ei mitkään läskit ole. Alotin tän kolmosella. Kaikki mun frendit nauro mulle ja hylkäs mut, sit tajusin et ne ei ollu mun oikeita ystävii.. Muutaman viikon päästä meijän luokalle tuli uus tyttö Annika.. Annika heti ensimäisenä tuli puhumaan mulle koska näytin yksinäiseltä. Se kehus mun kaunista ulkonäköä ja se ei tienny et olin poika. Nimpä mä ajattelin et en kerro. No oltiin oltu 4 kuukautta ystävii ja se kysys mut niille yöks, olihan mun sit pakko kertoo et oon poika.. Pelkäsin nii et se jättä mut, mut Annika sano mulle ” ei väliä sun ulkonäölläs vaan sillä mitä sisältä löytyy ” noi sanat rohkasi mua ja uskalsin mennä sanoo mun vanhoille kavereille siitä.. Sit vähän mun ulkonäöstä. No oon aika lyhyt noin 160 cm mulla on vaaleet pitkäthiukset vähän pidemmät mitä boulla. Käytän meikkei. mm. ripsaria, meikkivoidetta ja sillontällön jotain clitterii tai muuta luomivärii. Laitan huuliini meikkivoidetta ja mun harrastuksiin kuuluu mm. shoppailu ja laskettelu. Tykkään pitää kaiken näkösiä korvia ja rusetteja päässä. Mulla on keilikoru ja sittten molemmissa korvissa 5 koruu. Ja mulla on 1 huulessa. Naurakaa vaa mulle mut mä en välitä. Te kektä nauratte ootte vaa kateellisii siit ettette uskalla olla erilaisii niinku mä. Mä en häpee ihmiskatseita ja nauravia ihmisiä.
Anteeks oon vähä vasyny nii kirjotan väärin siis oon kattonu vaikka kuinka monesta fani paikasta ja missään ei manita nimiä. << toi lause äskeisessä kirjotuksessa nii piti sanoa että missään ei mainita ikää..
Ja musta toi on tosi ärsyttävää ihkuttaa sillee '' IHKUU MIKU ON NII SÖPÖ AAH SE ON NII SULONEN OO NÌIN AN CAFEN FANII IIIIK IHKUU ''
ku omastakin mielestä miku on söpö mutta en mä sen takii sitä kuuntele vaan sen takii ku biisit on ilosia ja niistä tulee hyvä mieli ja mikulla on tajuttoman hyvä ääni ja bändi soittaa tosi hyvin !
Anteeks et kirjotan vielä, mut haluun tietää et millon bändillä olis keikkoja suomessa seuraavaks vai onks siitä sanottu viel mitää ?? Ja sit olis kiva tietää niitten iät. Ku oon kattonu vaikka kuinka monesta fani paikasta ja missään ei manita nimiä. Ja tuun hulluks jos en niinku vaikka pääse koneelle kuuntelemaan an cafeeta.. Mulle on tullu siitä nyt pakkomielle. Ja jos joku olis nii ystävällinen et pistäis niitten iät tähän esim tällä tavalla Miku: ?? ja noin edespäin.
Anteeks ku kirjotan toisen mut tosta et toi bou on nainen nii musta sitä voi sanoo naiseks jos haluu koska se kumminki yrittää olla. Se haluis olla nainen eikä mies sen huomaa helposti koska se näyttää ihan naiselta (: Ja musta on tosi harmi et se lopetti. Mut uus jäsen on kyl kans tosi kiva (:
Aloin vast eilen fanittaa an cafea. Ku mun yks kaveri sanos et kuuntele tää biisi http://www.youtube.com/watch?v=b6q07qsATv8&feature=related niimpä mä sit kuuntelin ja totesin et tosi hyvä. Sit kuuntelin muutaman muunki biisin ja totesin et tosi hyvä. Sit rupesin ettii titoo bändiläisistä ja nyt tiedän niistä tosi paljon vaikka vasta eilen aloin fanittaa. Nyt oon jopa ruvennu pukeutuu an cafen tyyliin. Laulaja miku on tosi hyvä laulamaan ja tosi hyvännäköne.. Tykkään tosi paljon japanista oon aina tykänny pirtää esim minkun näkösiä japani hahmoja (:
moro mayday taas :—)) te jotka ootte kovin ihmetelleet ja ranteet auki olleet siellä ruudun takana sen takia että an café lopettaa, niin haluaisin selventää teille että ne pitää TAUKOA. (ihan niitten omasta blogista lukasin) koska yksinkertasesti bändin vokalistilla on niin paha masennus, ettei pysty jatkamaan tällä hetkellä laulamista (nyt ette vinetä edelleen niitten blogista : D) koska tuntee ittensä niin teennäiseksi lavalla. vaikka Miku saattaa esittää kovin pirteää joskus kannattaa miettii mitä kulissien takana löytyy. ihan vaa taas kirjotin tänne ku huomasin et jotkuu ottaa tän kovin raskaasti mut miettikääs välillä miltä niist bändin jäsenist tuntuu 8) (sori mut rakastan typoja enkä jaksa korjaa niit ♥ )
joo sori kirjotin jo kaks kommenttii mut halusin viel kysyy et mitä vittua noi ”An Cafe on paras ja ne osaa japaniikii” kommentit tarkottaa…siis tottakai ne osaa japanii ku ne on japanilaisia XD Että näin…?
Sinä ’AN CAFE 4ever <333...' joka kirjoitit:
"AN CAFE ON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN IHQQQQQQ!!!!<3<3<3<3<3<3<<3 oon kuunnellu sit viikon ja rakastan onx ne tytt vai poikii nyt tii et bou on mut ent muut help me : sulle sanoisin ett miehi bou.etteks te jotka luulette viel bouta tyt ole lukeneet aikaisempia kommentteja ollenkaan t ollaa kaks pitk sivuu valitettu harmi ku se ainut l siihen kommentoitu mooonta kertaa mies etteks vaa osaa ymm rocket mun mielest ryuusei olekin ihmiset c: oli aika...tyhm tai ylim kommentti...xd nii an cafe ihan hyv minuukii sek vihaajat pikkuernu wnb:t...>
Ai että miksi? Sadasta prosentista ehkä 40% oikeasti fanittaa kyseistä yhtyettä. Loput 60% ovat kuulleet bändistä kavereiltaan tai lukeneet jostain netistä jne, jonka jälkeen ovat menneet YouTubeen ja kirjoittaneet hakuun ”An Cafe” ja ensimmäisenä biisilistalla on tietenkin Nori Nori Nori, he kuuntelevat biisin ja toteavat: ”Voi että miten ihana yhtye, olen fani ikuisesti! Palvon Mikua!”.
Useimmiten se on näin. Mut ne, jotka oikeesti välittää bändin jokaisesta jäsenestä ja __oikeasti haluavat tietää yhtyeestä lisää ja kuunnella tämän bändin biisejä, on oikeita faneja. Niille ei oo tärkeintä se, et muutkin kuuntelee ja et Miku vaan on niin helvetin söpö.
Antikun keulahahmo on Miku ja hän tietää itsekin olevansa kovin söpö ja suosittu japanilainen laulaja. Miku, Teruki, Takuya, Yuki ja Kanon välittävät faneistaan, mutta he eivät todellakaan tiedä millaisia ihmisiä jotkut heidän faneistaan ovat!
Jos te 60 prosenttiin kuuluvat fanit haluutte todistaa faniutenne, niin kuunnelkaa muitakin biisejä kuin Nori Nori Nori ja Smile ichiban ii onna! Hankkikaa lisää tietoa kyseisestä yhtyeestä ja oikeesti tykätkää jokaisesta jäsenestä. Jokanen niistä tekee parhaansa ja ne ei voi sille mitään, et Miku se nyt vaan on keulahahmo, kuten laulajat yleensä. Jos te 60 prosenttilaiset ootte käyneet Antikun keikoilla, niin mä uskon et vähintään 30 % on katsonut ainoastaan Mikua.
Antikun pojat ovat meidän avulla nousseet julkisuuteen ja Antikku varmasti haluaa sen meille korvata niillä hyvillä biiseillään mitä ne haluaa tehdä ja keikkailemalla. Oikeesti ne ei edes tiedä millasia te jotkut olette ja et teidän ansiosta tää juttu pahenee entisestään. Kattokaa peiliin.
Onami von Hitler lopettaa täten puheensa ja mä toivon, et te jotkut oikeasti voisitte ajatella hieman Antikun poikia.
Tiedoksesi AN CAFE 4ever <33333: an cafen kaikki jäsenet ovat poikia, Bou mukaan lukien. Bou on sitä paitsi lähtenyt bändistä. (*huokaus...* -________-'')
AN CAFE ON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN IHQQQQQQ!!!!<3<3<3<3<3<3<<3<3html5-dom-docu ment-internal-entity1-lt-end3<3html5-dom-document-internal- entity1-lt-end3<3< oon kuunnellu sit viikon ja rakastan onx ne tytt vai poikii nyt tii et bou on mut ent muut help me :>
Ite tykkään an cafesta, oon kuunnellu noin vuoden ja täytyy sanoa että se on mun lempibändi. Kanon on tosi ihana<333 Repesin ku luin ton: ''Onko ne tyttöjä vai naisia?'' =________='' haloo! eikö mikun äänestä kuule et se on mies???!!!
Myönnän olin itse varmaan joku kuukauden ajan sellanen wnb fani, mutta kun kunnolla tutustuin bändiin ja otin selvää asioista, tajusin kuinka naurettavaa toi ” IHQU DAAA MIKU ON KHYL NIIN SÖPÖ JA SE TYTTÖKIN BOU JA KIVA JA SIT SE NIIDEN KAPPALE NORI NORI NORI” . Tästä kaikesta on nyt jo vuosi, ja sen vuoden aikana oon ostellu muutamia levyjä ja olin jopa siellä Tampereen keikallakin. Pidän An Cafesta koska Miku laulaa hyvin, muut soittaa upeasti ja musiikki on piristävää, ei mitään angstangst synkkyyss musaa.
Inhottaaa se, kuinka An Cafea ihkutetaan vaikka ollaan kuunneltu youtubesta muutaman päivän ajan Nori Nori Nori kappaletta (joka ei oo an cafen kappale) ja ollaan ihan et ” Mä oon kyllä niin tr00 fan mitä ikinä voi olla” . Huoh..
An Cafe on jo aika massa bändi noiden ärsyttävien mini wnb ernujen kanssa. Silti tykkään antikuista edelleen lempibändinäni.
Mä en pääse ikinä mihikää keikalle… Mun porukat ei oo ikinä kotona nii ne ei pysty viemää mua mihikää=( enkä mä nyt ihan heti usko, et An cafe tulis tänne Mikkeliin keikalle… Vähä mua vituttaa nyt!! Mua vituttaa kyl aika usein… Kuuntelen sit levyjä ja kännykästä niitten musaa-.-
M
Mi
Mik
Miku
Miku<
Miku<3
Miku<
Miku
Mik
Mi
M
JiDDiS^^ kirjoitti:
Ei vittu, suurin osa on laittanu että kuuntelen ancafee ku ne on niin ihqu söpöii ! Ja sit ne muka on nii tr00 faneja eikä ees tuhlaa rahaa niitten levyihin, vittu EI NE PALJOO MAKSA ERNUTTAJAT !!!
Hävettää teän puolesta wnb-fanit”’
Lainasin vähän…. Eli mä kyl tuhlaan mun rahat nyt noihin An Cafen levyihin! O__O
Se on niin ihana bändi <3 ja itse meen seuraavalle an cafen keikalle OuO JA MIE OON KUUNON AN CAFE FANI!!!!
Nyaaaahhhh <3 An cafe on niin ihana bändi <3 Ja se miku <3 miku miku miku <33333 miku on niin Lutu , sulonen , ihana , söpö , NYAAAAH en ees osaa sanoa mitä kaikkea se on <3 näin just toissa yönä siitä untaki OuO An cafe on nii ihana <3 Parhaat biisit on : My Heart Leps For 'C' ((<---- kirjotettiiks se noi ? )) ja Passion sekä Nyappy in the parallel World (( ei järkäs )) itse teen myös kigun joka on Nyappy kigu <3 o(> u <)o
voi jumalauta että tollaset ihkuttajat on ihan helvetin ärsyttäviä, voisitte kuule vähän miettiä mitä kommaatte ja miten kommaatte. eikä mitään: ”AN CAFE ON IHKU ÄXDEE” jumalauta. Itse ole kovakin fani, ja tykkän niiden tyylistä, se vain iskee. Mutta te arvon assholes pilaatte hyvän bändin tolla teidän teini-ihkutuksella.Ja BOU_EI_OLE_TYTTÖ ja se on eronnut siitä bändistä noin kolme vuotta sitten (itse pidin enemmän an cafésta silloin kun Bou vielä oli muakana) ja nyt vittu lopetatte ton ihkutuksen JA_PERUSTELETTE_MIELIPITEENNE_!
Vittu ei musaa kuunnella siks, et soittajat ja laulaja on söpöjä!!!! Yhtä hyvin vois vaikka hommata lemmikiks norsun, koska se on söpö!! Kuuntelen An cafee koska Mikulla on hyvä ääni ja ne soittaa ihan vitun hyvin! En siks, et ne on jtn söpöjä ja japanilaisia ja blaablaa… On ne khyl tosi söpöjä:3 Mut kyllä mä kuuntelen PMMPtä kans, enkä todellakaa siks, et ne on muka söpöjä!!!!!!!!!!!!!!
Haloo! Jotkut teistä höpöttää siellä jtn et ”mua ärsyttää jotkut jotka on olevinaa An cafen faneja eikä tiedä yhtään mtn!” Ja sit sanotaan vielä perään et ”Ohan siin se yks tyttöki, Bou!” Vilkaseppa siihen kimaltelevaan jutskaan nimeltä peili! Jos väittää et Bou on tyttö ni on khyl aikas paha mennä valittaa jolleki et ”sä et tiiä an cafesta mitää!” En siis nyt väitä että kaikki teistä mut muutama… Ite en oo koskaa käyny an cafen keikalla mut väitän silti et oon sen fani! siis ei fanittaminen välttämättä tartte tarkottaa sitä, et vois vaikka murhata ittensä jonku bändin takia! Okei?
sulle jiDDiS^^…muaki hävettäs tiätsä ? :)) luuleks olevas parempi kun muut ? kaikilla on oma maku kuunnella musiikkii ja jos vaikka jollaki ei oikeesti oo rahaa mihinkää levyyn ? itse kyllä teen töitä saadakseni sen mitä haluan ja oon tyyytyväinen siihen että sain levyn kotitöiden avulla :3 ei muisteta pahal <<3>
oon tykänny antikuist vaikka kuinka kauan ja ne kaikki on tooosi ihaniaaa…vois kyllä tulla enemmä juttui lehissä niistä POJISTA :3 (ottakaa kantaa) ja muutenki ne on toosi ihania :p<3
kanon <3 shinya sano<3
kaikki on huom! mielestäni ihania, ja vaikka yuukista ei aina niin välitetä hän on musta ihana 😛 <3

Hävettää teän puolesta wnb-fanit !
Oon ollu An Cafe -fani jo kolme vuotta, luulin että jossakin vaiheessa se alkaisi kyllästyttää, mutta ei. Olin keikalla Tampereella ja nimmaritilaisuudessa. AN CAFE <3 Nyappyisiä päiviä cafekoille!!

Mä olin niiden keikalla Tampereella ja ne oli nii ihania!!!!!<33333333
An Cafe on ehdottomasti mun lemppari bändi!!!!!<333333
Ne on vaan niin söpöjä!!!<3333333333333333333333333333333333333333
AN CAFE ON VAAN YKSINKERTAISESTI NIIN TÄYDELLISEN IHANA ET PAREMPAA EI LÖYDÄ MISTÄÄN!!!!!!!!!!<3333333333333333 Oon kuunnellu An Cafee jo suunnillen 4 vuotta ja en ole kyllästynyt siihen ja sen takia en tajua miten siihen voi muka kyllästyä! Sellainen joka kyllästyy ei todellakaan oo ikinä ollu aito cafekko!Mä tykkään siitä koska Mikun ääni saa mut hymyilemään jopa silloin kun kaikki on päin persettä ja niiden musiikki on piristävää ja se tulee suoraan sydämmestä!!!<333 THEY ROCK IN MY HEART!!!!!!!<3333333333333 NYAPPYYYYYYYYYY!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<33333333333333333333333
Siis An cafee parempaa bändii on oikeesti vaikee löytää!! Mikulla on persoonallinen ääni ja soittavat taitavammin kuin yksikään suomalainen bändi!! Miettikää!Jotkut saattavat sanoa Antikkujen musiikkia ”ylipirteäksi” mut kuunnelkaapa vaikka Aroma!! Tai joku tällänen!
Siis an cafe on alansa ammattilainen!! Maailman taitavampia bändejä. Teruki Yuuki Kanon ja Takuya ovat todella taitavia soittamaan. Ja Miku, alansa ammattilainen. Todella puoleensavetävä ja söpö. Jokaisella on tietenkin omat mielipiteet asioista. Nykypäivinä arvostetaan hyvin vähän soittajia. Minä arvostan! Minusta on kurjaa kun he pitävät tauon. Mutta ymmärrän Mikun, Kanonin ja Terukin kannan. He ovat tehneet tätä kauan. (^^) Nyappy!!
antikut on niiiiiiiiiin awwwwwwwwwwwwwwwwwww!!! *w* mulla ja mun kamulla on niille fanisivut. 😀 ja syy miksi tykkään antikuista on se että ne osaa soittaa/laulaa hyvin <3 ja muutenki he saavat päiväni aina piristettyä!! ite olin antikkujen keikalla ja mul on levyistä: magnya carta, gokutama rock cafe, harajuku dance rock ja BB parallel world.
An Cafe on mun ihan lemppari bändi ne vaan osaa laulaa njiin hyvin mut mä en tajua miks jotkut vihaa tai pilkkaa sitä bändiä. Ne ei älyä kuinka ihanaa musiikkia se on =3 T: Tuleva Cafekko (kaipaa vinkkejä elämään)
An cafe on erittäin ihana pändi.se oli ensimmäinen J-rock bändi mihin tutustuin <3 mutta en myöskään ihquta sitä...
minun lempi an cafen kappale on tekesuta kousen <3
Mie pidän An Cafesta tosi PALJON se on miun lempi bändini<3 Kuuntelen myös Kagrraa se on kans miun lempi bändei<3 An Cafe on hyvä kun se soittaa ihanaa musaa ja musiikki soi korvissani aina kun kuulen yhen kerran jokun an cafen piisin<33 Bouta on ikävä kun se lähti sillon 2007 vuonna an cafest<3 Toivotan an cafelle onnea elämään =) BOULLE MYÖS =)
an cafe on paras bändi ikinä oon jo kolme vuotta fanittanut se on niin paras ja KANON ON NIIN SÖPÖ OSAAN ITSE SOITTAA TOSI HYVIN BASSOO! söpöys jäjestys mun mielestä on: 1.KANON 4-EVER 2.miku 3.bou 4.takya 5.teruki 6.yuuki
An cafe on mun suosikkibändi, koska ne soittaa himpuran hyvää, pirteää, aitoa, joskus vähän pervoakin musiikkia, ne on taitavia soittamaan ja esiintymään (jos tuohon juttuun on jollakin sanomista niin osaisitko itse soittaa/esiintyä paremmin?) ja ne on kaiken kukkuraksi tosi suloisia <3 HUOM! Tuo on mun mielipide asiasta, mutta perustelkaa tai edes yrittäkää perustella omia mielipiteitänne.
NYAPPY!
onse hyvä bändi, lemppariksi ei yllä. Bousta ja Kanonista tykkäilen ja 4 levyä omistan ja 1 dvd’kin löytyy.. Magnya Carta, Gokutama Rock Cafe, Harajuku Dance Rock ja BB Pallarel World sekä sitten se NYAPPY go Aournd The World – Live and Document 2DVD
Mulla on an cafen 4 levyy: Gogutama rock cafe, Mangya carta, PP parallel world (iha uus) ja sit semmone outo jos on vaa 4 kpl.. AN CAFE ON IHANA <33 Olin tampereen keikalla ja aijon mennä ens syksynäki ku ne tekee taas euroopan kiertueen <1<2<3<4<5<6<7<6 xD NYAPPY <3
Kuuntelen An Caféa ja pidän heidän musiikistaan. Tietysti myös bändin jäsenistä, eritoten Terukista.
Mutta kaikessa muussa olen samaan mieltä kuin ’nyappyvittunen’.
Älkää olettako että ne, jotka kirjoittavat aivan älyttömällä tavalla huutomerkkejä raiskaten ja ihkuttaen An Caféa (ja melkein kaikkea muutakin) yli rajojen, olisivat jonkinsortin ”tosifaneja”.
Kokeneempien ihmisten silmissä olette tälläkin hetkellä juuri sitä pikkuernu-massaa. Eikä tätä ernumassaa juuri arvosteta, eikä ainakaan pidetä vakavastiotettavana fanijoukkiona (jos mitään fanijoukkoa voi kovinkaan vakavasti ottaa).
Kasvakaa, ja opetelkaa kirjoittamaan asiallisesti.
Tehkää yhteiskunnalle palvelus ja olkaa kuuntelematta sitä massapaskaa, jooko. Eniten ärsyttää se, kun pikkuernut luulee olevansa niiiiiiiiiiiiiin erilaisia kun kuuntelee antikkua ja käyttää pinkkiä röyhelöhametta, mutta näin ei ole. Oikeasti se on massaa. Katsokaa peiliin, kiitos.
minusta tuli an cafen kuuntelia sileen että luokasani puhuttiin an cafesta ja sitten kun pääsin kotiin niin menin youtubeen kuuntelemaan an cafe on huippuuuuuuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

An cafe on paras.
Tekee ihanan iloista musiikkia, jää tauolle : <
Tykkään an cafesta koska jokainen saa olla oma itsensä, kuunnella minkälaista musiikkia haluaa, ja an cafe on minulle sellainen joka iskee omien mieltymyksieni kautta. Iloista, värikästä, ihanaa ^^
Kawaii :)!
Aishiteru Miku ;D..
No siis joo, an café on ihan jees ja sillee mut se on aika kulutettuu kamaa jo nykyää. Toki se oli IN viel.. Pari vuotta takaperin? Mut kiitos lauman 10 vee ”cafekkojen” sitä on suorastaa rasittavaa kunnella. Ps. Ei tartte raiskaa noit teinisydämii<3333333 Ihan sillee ps :---D Kaikki kyl ymmärtää ilmanki et joo toi tykkää an cafést. "Pidän etenkin nori nori norin videosta" <----- tuli mieleen, ne jotka ei tiedä, nori nori norin on laulanut JUDY CRYSTAL et joskus kannattaa myös tsiigata nää describerit ihan huvin vuoks.
ite oon kuunnellu an cafee jotain pari vuotta ja se on vaan niin ihana!!<3 ärsyttää kun Bou lähti :/
mua harmitaa ihan samperisti kun en päässy sinne an cafen keikoille,liian pitkä matka :'(
mua ärsyttää kans sellasen wnb fanit jotka on sillei et ovat muka niin parhaita an cafe faneja yms...
mun mielestä kaikki an cafen kappaleet on aivan IHANIA <3<3<3
ja koko bändi on aivan ihanin <3<3
ja Miku on niin ylisöpö ^^
nyt yritän itelleni jostain ostaa an cafen levyn 🙂
niin tyhmä kysymys,kuka tahansa aito ernu tiätää.ekaks kosk musa on aiva erillais ku joku tyhmä suomalais bändin,se on ihanaa mukaansa tempaavaa,jonka kaa on kiva tehdä fureja.sanoitukset ln kyl välil ärsyttävän pervoi.musiikki on kyl aika samallais ku LM.C ja SUG bändeil.sit ne ihmiset on sellasta purin kawaii porukkaa,eli sairaan ihania ja hauskoi,vaik miku onki välil sellane angstaava huume raiskari ja takuya on alkoholisti (noi on totta,et älkää valittako) mut AWWW AISHITERU WA ANTIC CAFE….hahaa miku on osa aika työs kaupas(mut mis,pornokauppa kenties) ja kanon metsästää haulikko kädes vapaa ajal.(on totta) ja WHEE mul on huome synttärit ku antijun BB PARALLED WORLD albumi ilmestyy
ja wannabe fanit vois painuu hiitee ja sit kans sellaset 9-10 vuotiaat jotka ei saatana tiiä antikust mitää…joo siinä se
NÄKKILEIPÄÄH~
Se on vain jotain niin ihanaa<3 Mikulla on aivan käsittämättömän ihana ääni, ja Teruki, takuya, kanon ja Yuuki osaa soittaa ihanasti<3(ja niin osasi Boukin<3)
Oon kuunnellut jo kauan an café mutta 1,5viikkoo sitten buumi vain paheni kun kuulin kappaleen RINNE NO TSUMI ja sitten mulla oli koulussa sen lyriikat(sanat) suomeksi ja japaniksi ja kaikki jotka ne luki ihastu siihen:) no mun oli sitten pakko tilata levy joka tulee seuraavalla viikolla!!!! An Café on on IHANIN bändi ikinä!!!!
Ihastuin bändiin kun kuulin voicelta Cherryn.. Ootteko muuten kuullut että An Café jää tammikuussa tauolle mutta jatkaa vielä myöhemmin mutta jatkamis ajankohtaa ei vielä tiedetä, Bändi jäi tauolle koska jäsenet tarvitsivat taukoa ja aikaa hengähtää.. Yhyyyy :´(
Minä rakastan An Cafea ihan hirveästi. Minusta se on vain niin ihanan positiivinen pirteä bändi. Aina kamalan koulupäivän jälkeen on ihana alkaa kuuntelemaan An Cafea. Minusta se ei paljoa bändiä muuttanut vaikka Bou lähti, koska An Cafelaisethan kasvaa koko ajan isommiksi ja sitä myöten musiikkikin muuttuu. Sille ei voi mitään.
Muuten jos jotkut eivät tiedä niin An Cafe ilmoitti netti sivuillansa pitävänsä 4.1.2010 olevan Budokan konsertin jälkeen tauon. Tauon pituutta ei tiedetä, mutta sivuilla viitattiin siihen ettei An Cafe kokonaan lopeta, vaan tauon jälkeen he palaavat taas yhteen. He halusivat vain 6 vuoden jälkeen pitää tauon ja saada mhdollisuuden kehittyä kukin omalla tahollaan.
Snif… Kumpa ne ei vain pitäis hirveen pitkää taukoa. No minä ainakin ostan An Cafe uusimman albumin kun se täällä Euroopassa 3.10 ilmestyy. =)
Moijj kaikille Cafekkoille!<3 Olen itsekkin Cafekko ja kiitti yhen tosi ihanan kamun!<33 Se on oikeesti niin paras ku se johdatti mut Japanin polulle!<3 Oon ihan oikeesti 100% varmasti sitä mieltä että Boun lähtö oli SUURI virhe! Must tuntuu et vaikka An Cafe on ihan oikeesti sairaan upee bändi nii ilman Bouta se on tavallaan menny vähä synkemmän musiikin puolelle. En oo varma mut joissain biiseissä ku kuuntelen tulee semmonen fiilis. Ei sillä että tää kyseinen bändi ois huono. Päin vatsoin, se on ihana!<33 En ole ihkuttaja mut must tuntuu et mä ja Miku sovitaa yhtee. xD Rakastan teitä Cafekkot ja ofc An Cafe!<33
NYAPPY!!
PS. Käykää kuuntelemassa LM.C:tä ja Alice Ninee. Ihanii kaikki 3 bändii!!<33
Mun mielestä An Cafe on maailman paras ja ne soittaa maailman parasta musaa!mua harmittaa kauheesti ku Bou lähti ; ( Mut kuitenki mun mielestä Kanon on söpöin<3<3<3 onhan kyllä ne kaikki toosi söpöjä<3<3<3<33ja muuten BOU ON POIKA!
An Cafe on paras bändi ikinä!!!
Söpöin on Takuya ja sit on Teruki ja Sit on Kanon ja Miku ja Yu-ki on molemmat yhtä söpöjä! xD Mulla on njiitten Harajuku Dance Rock levy ja sen oon ostanu levykauppa äx:ästä. Myös Anttilasta pitäs saada se levy ja live DVD nimeltä Nyappy Go Around The World. haluisin ostaa fanipaidan mut en oo löytäny mistään…
Ja muuten sanonpahan vaan et jos joku on erehtynyt luulemaan et Nori nori nori on An Cafen biisi nii se EI OLE!!! Ja Bou on poika vaik ei enää bändissä ookkaan…
Njo siin vaan tiedoks niille jotka ei sitä viel tienny.
Nyappy!! o(>v<)o
Ensinnäkin, en ole sellainen Yhden biisin- fani An Caféille. Pidän kaikista heidän lauluistaan, toki on joitain suosikkeja esim. My Heart Leaps For ’C’ , Cherry Saku Yuuki , Super Rabbit , Maple Gunman , Summer Dive jne. minulla on oikeastaan kaikki jotka olen heiltä kuullut niin lemppareina.. ^ww^ Pidän kaikesta heissä ^^ Söpöyskin on toki plussa mutta vaikka he olisivat kuinka ’rumia’ pitäisin heistä, koska musiikki on se tärkein osa. Lempijäseneni on Kanon. <3 Miku ja Takuya ovat myös mahtavia. ^^ Ja kyllä Yuuki ja Terukikin.. äh, en voi valita loppupäätä mutta Kanon on ehdoton suosikkini 😀 En millään löydä heiltä mitään levyjä tai muita tavaroita.. olen katsellut netistäkin paljon mutta ne ovat jostain muista maista, kuljetuskulut tulisivat maksamaan paljon vaikka olisi joku pelkkä kuva-sarja/levy jne. toivoisin että voisi tulla joku An Cafe- kaleeteri myyntiin. Koska on niitä Garfieldejä, Hevosia jne. myös niin miksi ei olisi An Caféa? O.o .. tuli kyllä pitkä.. :-DD
Tykkään niitte musast ja oon fanittanu niitä jo varmaa pari vuotta (:
Olisin KAUHEASTI halunnut keikalle, mut oli jo loppuun myyty :< Itkin sairaasti.
Mäkää en ymmärrä sellasii, jotka sanoo et fanittaa An Cafee vaa niide ulkonäön takii ja et se ois jotenki siistii. Ja BOU ON POIKA!! lähti 2007 bändistä. Vaikka Bou pukeutuu tyttömäisesti HÄN ON POIKA!
Mut kumminki An Cafe on hyvä bändi ja pitää hankkii se fanipaita kunhan ei ois aina loppuun myyty 😀
Kuunnelkaa An Cafea, ja suomentaa. Biiseissä on hienot sanat
Nyappy!<3
Olen samaa mieltä Rinin kanssa jokaisella on oma mielipiteensä.Mielestäni an cafe soittaa hyvää musaa.Pidän etenkin nori nori norin videosta koska siinä on juuri sellaista tiettyä kivaa ylienergistä sähläystä.ja muuten tiedoksi niille jotka vielä luulevat että Bou on nainen niin voin vannoa että Bou on mies vaikka naiselta näyttääkin!
Ne on kaikki poikia siis?
Söpöä!<3
Miku on Best!<3
rakastan Antikkua! ne biisit saa mulle vaan niin kivan ja pirteen olon!
mistäpäin Hesaa (helsinkiä) vois läytää niiden levyjä (mieluiten Uusina ja DVD:n kanssa) ja fani kamaa???
en oo löytänyt itse...
Mjoi kaikki!!
Ihastuin An Cafeeseen kun kerran löysin niitten levyn kirjastosta. Kuuntelin sen ja ne oli aivan mahtavii!
Omistan kolme heidän levyä ja haluasin päästä heidän konserttiin mut eipä oo tullu viel päästyä. 🙁
Kaksikaverianikin kuuntelee An Cafeta ja minusta on mahtavaa että aina bändit ei oo vaan jostain ameriikasta ja vastaavasta maasta…
Ymmärrän kyl niitä jotkai ei tykkää An Cafesta mut ei sit tarttee silti haukkuu pohja mutiin asti! Jokainen saa kunnella ihan mitä tahansa musiikkia ku haluaa…
<3
tiedoksenne vaan, että an cafe on poikabändi, Bouta myöten. =w=’
ja te, jotka LUULETTE olevanne oikeita faneja, nii muita ei tarvi haukkuu wnb:ksi.
Jotkut teistä varmaa vaa sanoo, että ootte kuunnellu an cafee pari vuotta, nii kuha vaa varmasti sanotte, ku ootte kuunnellu viimesen viikon sitä.
ja levyjä saa iha kaupasta, itelläni on 2 levyä. kyllä niitä nettikaupoistaki saa, mutta saa niitä iha kaupoistaki saa.
Rasittavaa, ku te jotku tuutte haukkumaan an cafea tänne, ku täällä on iha todellisiaki faneja. Oon kyllä iha samaa mieltä, että jotkut sanoo olevansa faneja vaan, kun on kuunnellut youtubesta: smile ichiban ii onna:a. Kaksi (rasittavaa) ”kaveriani” ovat juuri sellaisia. ^^
Anteeksi nuo negatiiviset kommentit. Sayonara! o(>v<)o Nyappy love!
Tääl on kax An Cafe FANII!!! Ja ylipirtee musa ei ikin oo paha varsinkaa JOS soittajana on AN CAFE!<333333 Nii just ET VIHAAJAT HAISTAKAA HÖPÖ!! Sayonara!<333
An Cafe on lempibändini, paras ylitse muiden.
Olen fani, joka ei ”ihquta” kyseistä bändiä tyyliin: ”JEE, AN CAFE IHKUU, MIKU ON MUN MIESS!!! NYAPPYY!!! KAIKKI ON NIIN IHANII JÄSENII, MUT HARMI, KUN AINUT TYTTÖ ELI BOU EROS EN KYL OO AIVAN VARMA MITEN NIITTEN NIMET KIRJOTETAAN XDXDXD.”
Suorastaan vihaan tuollaisia faneja, jotka eivät tiedä mistään mitään. =w=
An Cafe on hyvä monipuolisuutensa, omaperäisyytensä ja sen jonkunt takia.
Oon kuunellu An Cafea nytte parisen vuotta ja aivan mahtava bändi se on…Se niitten musiikki on mukaansa tempaavaa ja saa mun päivät aina paljo paremmaks kun kuuntelen niiden kappaleita:) Antikut on tosi myös omaperäisiä ja hauskoja ja söpöjä<3... Olin niitten keikalla Tampereella 😀 ja tunnelma siellä oli katossa!!! Itsekki hypein aika lailla ja taisin muutaman kerran tallata takana olevien tyyppien jalat...että Sori...Kuitenkin itsekkään en oikeen wnb cafekoista pidä sillä ne hehkuttaa koko ajan miten söpöjä antikut on ja niin edelleen vaikka ei ees tiedä ketä ne on jne...Mut kai niitä on vaan pakko sietää kun aattelee että on itekki joskus ollu sellanen...
Eli.. Tulin faniksi vasta äskettäin.. Bändi on mielestäni aivan ihana<33
Pidän kaikista jäsenistä. An Cafee on hyvä,koska:
1. Mikulla on ihana ääni
2. Musiikki soitetaan hyvin
3. Musiikkityyli lähellä sydäntäni <3
4. Ne on söpöjä <33
Aloin kuuntelee,koska:
Mun kaveri kerto,et se oli ostanu ittelleen liput,ja kerto hyvii biisejä,jotka sit kuuntelin netissä,ja näin minusta tul fani <3
Miua potuttaa kun en päässyt keikalle,tai sitten nimmaritilaisuuteen... Jotka oli Tampereella,ja mäkni asun siellä :/
Mut enskerralla sitte,eli toivottavasti ens vuonna <3
PASKIN BÄNDI MIKÄ IKINÄ ON!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
An cafe on tosi pirtee bändi ja tykkään j-rockista… Bou on syntyjään poika mut nykyään se on tyttö, eli transu. x)
Vitutti tosi paljon kun se tuli Tampereelle ja liput oli 6 euroo. asun tampereel.. En päässy keikalle ku olin kipeenä.. ois saanu tulla viikkoo myöhemmin niin oisin kans päässy xDD
An Café on nykyään yksi suosikkibändeistäni. Menee ainakin Top 2 : D
Syy siihen on, että olin hiihtolomalla Thaimaassa. Thaimaassa sitten totuin tuommoseen kieleen (siellä oli aika paljon myös Japanilaisia). Sitten kun tultiin kotiin, löysin An Cafén ja nyt kuuntelen sitä. Se on aivan ihana bändi!
Ja samaa mieltä minatsukin kanssa (:
Harmi ku en päässy antikun keikalle. Mä rakastan niiden soittotaitoja ja ne on oikeesti söpöjä! Mä saatan joskus jopa itkieä kun kuuntelen An Cafea illalla. Kun ne soittaa niin mahtavasti. Varsinkin Takuyan kitara soittotaidot mua ihmetyttää kun se on niin nuori (21) ja kuitenkin minusta tuhat kertaa parempi kuin Bou.
Juu ihan kiva bändi on mutta siinä jotain puuttuu. Ehkä ei vaan sovi kaltaiselleni Hevihemmolle. Kuuntelen miellummin Distraugh Overlordia jos joku japanilainen bändi pitäisi valita.
Äskeinen kommentti oli mun, mut tuli viel asiaa… Mäkään en tykkää tyypeistä jotka tulee keikoille tönimää, mut siellähän on tarkotuski hyppii ja huutaa NYAPPY!!! iha tylsäähä se ois, jos siel vaa seisottas nätisti rivis tjk… Ne tyypit jotka sanoo ”mä en oikee diggaa antikkua, mut silti kiva nähä livenä”, ärsyttää mua… tai siis siinä tapauksessa, että ne tarkottaa sen vaan pilkaks antikulle ja cafekoille… Fanittamisesta sen verran, et se ei oo tärkeetä onko sulla kaikki maholliset julisteet ja lehet… Jotkut ei välttämättä voi tilata jostain syystä levyjä, ja kuuntelee siks esim. youtubesta… Tositosifanifani on ihminen, joka kuuntelee sydämmellää… saattaa kuulosta 50v tyypin puheelta mutta totta se on. ja se sydämmellä kuunteleminen tarkottaa sitä, et sä suunnillee itket ja muutenki liikutut siitä musasta. Nyt en sit tarkota sitä, et pillitetään vaan siks et halutaan näyttää fanilata… mä liikutuin tosissaan kun mä tajusin, et siinä ne on, iha elävänä, ei ruudun takana, nauramassa, hymyilemässä, aivan siinä mun edessä… Tampereen keikalla nous kyyneleet silmiin ku katto, miten paljon ne tyypit nautti siitä että ne sai esiintyä… ANTIKUT EI TEE MUSIIKKIA RAHASTA, VAAN SIKS ETTÄ NE RAKASTAA JA NAUTTII SIITÄ MITÄ NE TEKEE… ~<3
Antikut on niin nam!~<3 Keikka oli ihan mahtava!!! Ja tyypit muistakaaki, et Bou on mies... murh... Nimmaritilaisuudes käsi täris nii, et mun ottamis kuvis oli tosii hyvä laatu... ~<3 NYAPPY!!! An cafen smile ichiban ii onna oli eka japsikappale jonka kuulin, ja oli iha sairaa siistii, ku antikut soitti sen encoren vikana... Ja miku lupas, et ne palaa suomeen varmasti!!!!!<3<3<3 Ja sit viel ku miku sano suomeks "me rakastetaan taitä"!!! Mua ottaa nuppii tyypit, jotka sanoo olevansa mahticafekkoja, varsinki jos ikää on 10 ja risat ja on kuunellu antikuita edellisen viikon verran... itte oon kuunellu reilun vuoden ja oon monta vuotta yli 10, mut en vieläkää koita olla nii fanifani, tai aineskaa esittää olevani... Kaikkille NYaPpy!!!~<3
Onhan se ihan jees (harmi kun en päässyt keikalle:( ) Mutta pidän enempi esim dir en greystä, x japanista, girugämeshista ja sex machinegunsseista. ai niin pitäisi se girugämeshin lippu tilata.
An cafe on iha ok ja niil on pari hyvää biisii, mut en fanita heitä. En pidä laulaja Mikun äänestä (huomaa siitä että an cafe tuli kuuluisaksi vatsa paljon myöhemmin) Harmi ku Bou lähti, hän oli jotenkin bändin maskotti (hän on poika)
An cafe on yksi lemppareistani. Olen fanittanut varmaan jo kaksi vuotta? An cafe oli ensimmäinen Japanilainen bändi johon tutustuin ja rakastuin heti ensisilmäyksellä<3 Minuakin ärsyttää suunnattomasti ne wnb:t jotka tulevat An cafen keikoille tönimään ja puukkimaan ja väittävät olevansa koviakin faneja! >8—( Itse olen menossa keikalle tampereen pakkahuonellee. <3 odotan kovasti. Mutta wnb:t kantsii varoa mustapäistä hyypiötä. ;D No jokatapauksessa An cafe on lempparini Mikulla on vaan niin uskomaton ääni ja kaikki muutkin bändissä ovat todella taitavia! 8---)
An cafe on toosi hyvä bändi mut siitä on nyt ihmeellisesti tullu massa 😮 Monet ihkuttaa sitä , koska ne on söpöjä -,- Itte pidän niitten musiikista vähä liikaa 8—D Et musta se on menny vähä wnb fanittamisen puolelle , ku yli onnokkaat ”fanit” hyppii kappella ja huutae ” NYAPPY” jä tällee 🙁
En ymmärrä miksi siitä An cafésta täytyy niin paljon hössöttää? Kuin oikeasti puoletkaan faneista edes _oikeasti_ fanittaisivat sitä musiikkia, tarkoitan, suurinpiirtein kaikkia heidän biisejään. Jokaisella pienellä wnb-fanilla on se yksi lempibiisi, mitä kuuntelee koneeltaan (yllätys, Youtubesta!), koska ei saa tilata itsellen levyä, tai ei oikeasti fanita bändiä edes niin paljoa, että viitsisi ’tuhlata’ rahaansa Antikkuun. Ja että minulla on varaa tulla sanomaan, niin kyllä, minäkin kuuntelen Antikkua, jokaista heidän biisiään, mutta nykyään se on jäänyt uimaan pohjamutiin. Musiikkimakuni on iän myötä siirtynyt raskaampaan päin.
Bou ei ole tyttö-.- hän on mies, mutta haluaa olla kuin tyttö!
Ja miks pidän Antikuista? siihen on yksi vastaus: heidän musiikkinsa iakee minuun niin hyvin että rakastan sitä ja kuuntelen koko ajan! olen myös menossa heidän keikalleen tampereelle:PP ja he ovat myös niin sanomattoman söpöjä ja vielä parempia soittamaan! xo xo
An Cafen musiikki on kiinnostavaa ja myös hauskaa, se on myös rokkimaista. Jos on esimerkiksi ”Japani-fani” ja etsii J-rock yhtyettä jota tahtoisi kuunnella niin törmää pakostakin An Cafeen. Kaiken lisäksi bändin jäsenet ovat älysöpöjä ja soittavat tosi hyvin!!!!!
An Cafe on vain niin ihannan pirteä ja Miku,Takuya,Teruki,Kanon ja Yuuki ovat niin söpöjä ja komeita. Sekä muuten Bou on poika ja se on jo eronnut An Cafesta. Minulla on An Cafen albumi Gokutama Rock Cafe ja oon kuunnellut sen jo varmaan sata kertaa enkä vielä ole kyllästynyt.
Ai miksi se on hyvä?? Noj se on vaan niin ihana Miku, Kanon, Takuya, Yu ki, Teruki ja onhan siinä se yksi tyttökin Bou (en oíkein muista sen nimee) ne laulaa niin hyvin ja ne osaa Japnaniikin!!! <3 Ja ne soittaa ihan ******** hyviinnnn!!!!!!! ;D
Pidän j-rock/pop:ista, mutta olen o hiukan kyllästynyt An Cafeen, koska se on vaan…. En osaa selittää sitä, mutta kyllästynyt oon. Mutta kyllä se siinä lempibändien alapuolella menee, mutta on paljon parempi kuin esimerkiksi Dir En Grey..
Siis ei helvetti te ”tosi fanit” Bou on mies… Ja olen menossa keikalle
.___.
Fanit on faneja aito tai ei ihanin on vain se että bou elää sydämmessämme ilman bouta bändiä ei olisi ♥ Hän sitä perusti ^w^
Kyoshirooh on täysin oikeessa!
Muuten ketkäs menossa An cafen keikalle 5.11.2012 Helsinkiin :3
Olipas mielenkiintoista luettavaa täällä. Erittäin asiallista, ja silleen.
Kyllä, ne jotka kertovat teille Boun olevan mies, ovat harvinaisen oikeassa. Ihmettelempä tässä muutenkin, että eikö kukaan osaa googlata tietoa? :’D
Itse kuuntelen An Cafea, koska öö rakastan sitä bändiä. Olen ollut fani kolmisen vuotta, ja oon nyt viimesen vuoden aikana löytänyt syvällisempiäkin puolia bändin ”fanituksesta” kuin jäsenten ulkonäkö, tai edes musiikki. Tai musiikista tässäkin on kyse. Tunteeko kukaan muu cafekko sitä rakkautta, minkä An Cafe välittää musiikin kautta meihin, jotka tuemme heitä? Jos ei ymmärrä mitä tarkoitin, kannattaa tsekata An Cafen kappale You, sen PV ja sanat.
Ja en ymmärrä niitäkään, jotka ovat kuunnelleet tyyliin Smile Ichiban Ii Onnan kerran ja tulevat väittämään, että bändi on heille liian pirteä. Jokaisella artistilla on sekä iloisia että surullisia/angstisia biisejä. Surullisempi on esimerkiksi An Cafen Alone. Niin että ennen kuin tulee tänne vinkumaan että An Cafe on ylipirteä, kannattaisi kuunnella muitakin kappaleita kuin ensimmäinen, joka tulee youtubessa vastaan.
Ja sitten nämä ”tosifanit”, jotka tulevat tänne valittamaan ”ärsyttävistä pikkuernuista, jotka ovat automaattisesti kuunnelleet viikon ajan yhtä Antikkujen biisiä ja ovat heti faneja”. Tekeekö heistä pikkuernuja se, että kuuntelevat An Cafea? ”Nyappy!”-huudahdus kuuluu An Cafeen. Mitä väärää sen sanomisessa on? Ja joku sanoi myös, että ei voi olla tosifani, jos kuuntelee musiikkia vaan Youtubesta. Aika harva varmaan tietää An Cafea muualta kuin just Youtuben kautta. Sieltä voi helposti ja ilmaiseksi kuunnella sitä musiikkia mitä ikinä haluaa, sitä vartenhan se tavallaan on. Mikä ongelma? Kaikki eivät myöskään saa tilata levyjä netistä, sillä tauon aikana tuskin on pahemmin näkynyt Anttilassa levyjä. Itse en ainakaan ole nähnyt.
Vielä viimeisenä, muttei vähäisimpänä: ”Ennen antikku oli hyvä, mut siitä on tullu massaa”. Määritelkää ”massa”? Muuttuuko bändi huonoksi, jos sitä kuuntelee useampi ihminen? Olisitte vaan iloisia, että Antikut saavat tukea yhä useammalta cafekolta. Itse ainakin olen vaan onnellisena mukana kaikessa, mitä Antikut päättävät tehdä.
Itselläni on vahva ajatus, että An Cafe palaa tauolta kesällä 2012. Toivokaamme parasta!
Ostakaa kullat täältä 20.00€ an cafen levy nimmareilla ) siellä on myös kympillä toinen levy!
http://www.huuto.net/kohteet/an-cafe–osta-levy-heti-halvalla/ 210565354
http://www.huuto.net/kohteet/an-cafe–osta-levy-heti-halva lla-nimmareiden-kera/210566643?published
aww nää kirjoitukset täällä, hajoan kenties pikkusen ku luen näitä. kiitos teille kaikille, ootte suloisen vajaita ♥
yksinkertaisesti, Bou ei ole tyttö vaan MIES. aikuinen mies ihan, penis & pallit and no boobs~
kuvista ihan näkee että jätkä on täys lauta ja jos katsotte kuvia vähän tarkkaa huomaa että on myös vähän leveät hartiat ja lisäksi youtubeen vaan hakuun an cafe bou niin löytyy jätkä ihan puhumassa ja kyllä sillä on aika liian matala ääni naiseksi.
mitä tästä voimme päätellä hmm?
Onks Bou tyttö vai poika kaikki väittää tytöks mut tääl taas pojaks siis kumpi se on?
Voe että, en maltttais et ne tulis jo tauoltansa.. no mut onhan toi Lc5 hyvä <3
Mut vähän Mikun twitteri on muute hyvä 😀 Onko muita jotka sitä lueskelee? :3
Surullista liikaa muistoja ;( koitas pärjäilä 🙂
Mikuuuuu<333 nii söpö =) an cafe on paras<3
voi_luoja että nauran näille joillekki kommenteille täällä 😀
ite fanitin an cafee joskus ihan täysillä, suosikkini taisivat olla kanon ja takuya…….. mä ja mun tyttöystävä just päädyttiin yhteen kiitos tän bändin<3 mut enää en kuuntele, koska biisit tuo vitusti liikaa kipeitä muistoja .. mun tyttöystävä jätti mut pahimmalla mahollisella tavalla - se ei voinu sietää mun kavereita ja oli ihan törkeen mustasukkanen etenki mun parhaasta frendistä. joten kun huomautin asiasta, se vaan kylmänviileesti pisti meidän suhteen poikki. joten se siis siitä. nyt mul on uus ihastus, mutta ex tyttöystävä ottaa edelleen yhteyttä, kuulemma "ikävä on".... joten ei enää an cafea mulle, kiitos ! tämä johtuu siis vain ja ainoastaan muistoista, musiikki on edelleen loistavaa <3
ps. Kanon on ilmotellu että an cafe palailis pian aktiivisena keikkamaailmaan 🙂
mää rakastan homoja!!!!!!!!!!!!!!!
ohhoh fail etten sanos ^^ vitun opera………
hmmn miten en kuulostaisi ihq fanittajalta mutta itse omistan kaikki levyt antic cafelta (kyseinen an cafe) mutta siis niin itse kuuntelen sitä ja tykkään sitä ja ylipäätään j-rock ja k-pop on sellaista josta tykkään. ikävä bouta<3 :(. enpä tiedä mitä muuta näin voisin enää sanoa.
hmmn miten en kuulostaisi ihq fanittajalta mutta itse omistan kaikki levyt antic cafelta (kyseinen an cafe) mutta siis niin itse kuuntelen sitä ja tykkään sitä ja ylipäätään j-rock ja k-pop on sellaista josta tykkään. ikävä bouta<3 :(. enpä tiedä mitä muuta näin voisin enää sanoa.
hmmn miten en kuulostaisi ihq fanittajalta mutta itse omistan kaikki levyt antic cafelta (kyseinen an cafe) mutta siis niin itse kuuntelen sitä ja tykkään sitä ja ylipäätään j-rock ja k-pop on sellaista josta tykkään. ikävä bouta<3 :(. enpä tiedä mitä muuta näin voisin enää sanoa.
hmmn miten en kuulostaisi ihq fanittajalta mutta itse omistan kaikki levyt antic cafelta (kyseinen an cafe) mutta siis niin itse kuuntelen sitä ja tykkään sitä ja ylipäätään j-rock ja k-pop on sellaista josta tykkään. ikävä bouta<3 :(. enpä tiedä mitä muuta näin voisin enää sanoa.
hmmn miten en kuulostaisi ihq fanittajalta mutta itse omistan kaikki levyt antic cafelta (kyseinen an cafe) mutta siis niin itse kuuntelen sitä ja tykkään sitä ja ylipäätään j-rock ja k-pop on sellaista josta tykkään. ikävä bouta<3 :(. enpä tiedä mitä muuta näin voisin enää sanoa.
An Café on niiin ihana! Rakastan Mikun ääntä, Kanonia, Yuukia, Takuyaa, Terukia ja Bouta, joka lähti.. Bou on sit poika! En kyllästy siihen varmaan ikinä! <33
nauran niille an cafen ”faneille” jotka kommentoi tänne:iih,iih<3ne on niin söpöjä jaonhan siinä se yks tyttö bou mut en oikeen muista niitten nimiä oon fanittanu niitä jo kaks viikkoo kia ha ha ja ne osaa japaniikin lempi kappaleeni on ruusei rokket oon muuten 9 vee!!iih hihii..
ensinnäkin:inhoon sellasia jotka tykkää siitä ulkonäön takia,an cafe on visual-kei bändi joten ne pukeutuu sen takia tolleen sarjakuvamaisesti/tyttömäisesti.bou on mies!!!
Ite alotin fanittamisen 2 vuotta sitten.Ikävöin bouta joka lähti:*((
Mutta on takuyakin ihan paras!ne kaikki on.ja ne on ylisöpöjä.ja ne soittaa hyvin.
minun suosikkini on Miku ja Takuya.
tällä hetkellä antiku on kuitenkin tauolla:(..pitäähän niilläkin joskus lomaa olla
<3:USKOLLINEN CAFEKKO (siis antic cafen faneja sanotaan cafekoiksi,ja an cafe on lyhenne sanasta antic cafe ja antique cafe.
moro teille pienille palloille
antakaa mu nauraa näille teijä viesteille xD an cafe on iha ok, ihe kuuntelin sitä noi vuos sitte iha sikana, nyt ne vaa on sielä tauolla ni ootan et tulis uuttaki musaa ; ) kuuntelen nykysi vaa paljo muuta j-musaa …
an cafen levyjä saa netistä esim epes:iltä ja levykauppa äx:ältä :))
ps. BOU ON POIKA ja oikealta nimeltään Katsuhiro Saitou!!!
joo netistä löytää varmasti ja jossakin täällä hesas on levyliike (en edelleenkään muista nimee >.<) mikä myy antikkui, eli siis netti auki ja levyjä metsästämään^^
hajosinko vähän . yypt faittaa siitä onko Bou tyttyö vai poju :: DDD
Mutta joo , mistä vtusta niitä levyjä saa ?? Ei Anttilasta löytyny , pitääkö lähtee jonnekki Hesaa tai jotn ? Vai pitääkö tilaa netistä ? 😉
TIDIDIDI TIDIDIDI TIDIDIDII
TII TII TI DI DI DI DI DIDDIDIDIDDIDIDI
DIDIDIDIDIDI DII DII DI DI DI DI DI DIII ..
hei olen pepecchi ja olen lievästi pelle .
ESESESESESESESES
KATO ERNU O TUOLLA !!
MMITÄÄÄ??
ERNESTIIHQXS!!
E_R_N_E_S_T_I_
heii minulla on ongelma =>
ai täh ?
kukkelikuu !
mmidä ?
NO VITTU ES !!
REPS **
xDdDddDDXdDDXddD
lol
BMTH <33
ihihihihihihihi
lissuilaanx ??
siis omg ihQdaa
limppari ?
manzikkakiizzeli ?
hetelmämehu ?
ES !!!!
Ekan en ees tykänny Antikust, mut nykyään oon kauhee Cafettaja :3
Laulu: Oon ernu, oon ernu, oon tosi tosi ernu! Ja jos joku kehtaa haukkua, niin maista mun kovaa koulu laukkua, An Cafeee paras onn! An Caaaaaafeeeee paaaaaaraaaaas oooooooooooon!
😀
Oi sori tuli kaks kertaa..
Hellou! An Cafe on yks parhaista bändeistä mitä oon ikinä nähny!! Itse asiassa iha parass!! Kanon ja Miku on suosikkini! (Sori Yu-ki, vihaan sua…) Bou oli niin söpö!(…)Ihan kauheeta et se lähti ja tilalle tuli joku ***** Yu-ki!! Mikä perunapää! Eka kappale minkä mä siltä pändiltä kuunteli oli escapism ja on edellee mun suosikki!!Bou onn nii söpö! Jos alan puhuu bousta siit ei tuu löppuu! Bou! Bou!♥♥♥Bouuuuuuuuuuu!!!
T.11w pepecchi
Hellou! An Cafe on yks parhaista bändeistä mitä oon ikinä nähny!! Itse asiassa iha parass!! Kanon ja Miku on suosikkini! (Sori Yu-ki, vihaan sua…) Bou oli niin söpö!(…)Ihan kauheeta et se lähti ja tilalle tuli joku ***** Yu-ki!! Mikä perunapää! Eka kappale minkä mä siltä pändiltä kuunteli oli escapism ja on edellee mun suosikki!!Bou onn nii söpö! Jos alan puhuu bousta siit ei tuu löppuu! Bou! Bou!♥♥♥Bouuuuuuuuuuu!!!
T.11w pepecchi
ernut kusee
Mä en oikeen tykkää ;/ Mun mielestä se laulaja kuka ny lie onkaan, on iha hiton ruma ja sil on aika outo ääni. Mä kuuntelen Vistlippiä, se on japanilainen bändi mun makuun. Niiltä löytyy ulkonäköä ja Überhyviä kappaleita. An Café on jotenkin liian pirtee mulle. Kuunnelkaa vaikka Vistlip – Edy, niin tiiätte mikä todella on hyvää musaa.
you say SuG. I say Escape the Fate.
you say An Cafe. I say Bring me the Horizon.
you say Miyavi. I say Black veil brides.
you say LM.C. I say Bullet for my Valentine.
you say alice nine.. I say Bless the fall.
you say Dir en grey. I say Suicide silence.
JB tosi fani kirjoitti:
mäki oon poika ja homo
namm.. =DDDPDDP
homot on söpöjä <33
ettin kuvia tässä an cafesta iha vaa hörhöilläkseni että mitäs ihme ernumusaa oon joskus kuunnellu… nii löysin tän ja päätin kommentoida =D
ennen kuuntelin an cafea, oli oikein suosikkibändini. mut puol vuotta sitte lopetin sen kuuntelun, mikun ääni vaa rupes käymää hermoille, nyt en voi sitä sietää… tarkotus on tällä osoittaa, että mieli muuttuu ja ihmiset muuttuu. ennen olin vitumoine japsiernu (ja nyt hävettää) nykyään oon enemmänki emo tai iha vaa tavis. j-rockia en kuuntele enää juuri ollenkaan, nykyään lähinnä pelkkää jenkkimusaa. esim. escape the fate, bullet for my valentine, bless the fall, helia, pendulum, vollbeat yms.
silloin kun tätä kuuntelin olivat suosikkini kanon ja takuya, lempibiisini varmaan… ei nyt muistu oikee mielee.
mut eniweis, ajat muuttuu ja ihmiset siinä mukana. musamaku vaihtuu (tai ei oikeestaan oo vaihtunu kävi vaa tuo lauluääni hermoille) ja tyyli muuttuu.
~käynyttä manzikkakiizzeliä
ainii Takuya on paras <3 XD
no onnee sulle sit homo 😀 (LOL joku justin bieber hyi saatana) mut joo… An cafe on ihan hyvä bändi vaikka sen kuuntelu on mulla jääny vähä vähemmälle viime aikoina..palais jo sieltä tauolta D:
mäki oon poika ja homo
Oon muute poika
1 vuosi on kulunut kun An cafe siirtyi tauolle.
Luulen että he palaavat 2013-2015.
Arigatogozaimasu,An cafe <3
OK, tänne ei oo pakko tulla selittää jtn paskast justinist… moro
wuhuu!!!!!! justin bieber rules!!!!!! ennen en kuunnellu mítään muuta ku an cafea.nyt noin 1 vuosi sitten aloin kuuntewlee britney spearssia ja lady gagaa nyt en kuuntele mitään muuta ku britneytä,lady gagaa,justin bieberiä(siis kuka eikuuntelis),katy perryä, ja amerikkalaisia tyypejä
AN CAFE ON IHAN PASKA!!!!!
AMERIKKA RULEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ööö… onks sill muka välii, kun ei oo ostanu levyjä? Mulla on yks antikun levy ja oon kuunnellu puolitoista vuotta, mut asiaan, aluks kuuntelin vaa youtubesta ja olin iha kunnon fani. 0__o Jos tykkää An Cafest, nii sit tykkää! Kuka vaan voi kuunnella sitä!!! Eikä oo pakko alkaa tykätä kaikist japsi bändeist jos tykkää antikust, kuka sen on keksiny?
An cafe on vaan niin paras bändi!! rakastan niitä varsinkin Terukii!! ♥
Edellinen kertoikin jotakuinkin samat asiat, jotka itsekin halusin ilmaista. Ja huomauttaisin myös, että on itse asiassa tosi älytöntä kiistellä netissä jonkin kitaristin sukupuolesta, olkoonkin vaan niin ihana ja suloinen kuin Bou-kun. Itse kuuntelen an cafea kyllä juu – mutta paljon, paaaljon muutakin =3
Öö, tuota noin noista tyylisuunnista… Ensinnäkin bändi itse kutsuu musiikkiaan harajuku rock kei:ksi, joka luokitellaan oshare kei:hin JOKA on visual kei:n alalaji. Oshare kei ottaa paljon vaikutteita katumuodista kun puolestaan visual kei on dramaattisempaa. Visual kei:hin sisältyy androgyynisyyttä eikä sillä ole mitään tekemistä transseksuaalisuuden kanssa. Visual kei pukeutuminen voidaan jakaa ainakin kuuteen eri luokkaan mm. kotekote(tyypillinen synkkä), angura(vaikutteita perinteisistä vaatteista), oshare(vaatteet ovat ”tavallisia”ja niitä yhdistellään kokonaisuuksiksi) ja decora(koruja, pinnejä, glitteriä ja väriä on vaikka muille jakaa).
Ja tosiaan vaikka sitä on jo aika tavalla(tarpeeksi) jauhettu, Bou(Kazuhiro Saitou) on mies. Jos kukaan epätietoinen on yhtään katsonut videoita, joissa hän puhuu normaalisti niin ääni on paljon matalampi kuin naisten. Suosittelen myös vertaamaan Boun ja jonkin japanilaisen naisartistin laulua niin huomaa varmasti kumpi on nainen ja kumpi on mies. Ja tosiaan vaikka pukeutuukin naisellisesti se ei tarkoita että on automaattisesti transseksuaali vaan se kuuluu kyseiseen pukeutumistyyliin.
Kiitos. Oikein alkoi ahdistaa kun luki nuo aiemmat kommentit ja halusin päästä sanomaa”sanasen” ^_^
An cafe on aivan uskomaton bändi! Ne on vaan niin söpöjä, ja Mikun ääni on aivan ihana. Se musiikki on pirteää ja muutenkin sellasta musaa että tanssijalka alkaa aina vipattaa = )
An Cafe on vaan paras!!
ööö… ei bändien fanittamista noin vaan aloteta… se niinku yleensä vaan tulee ittestään jossain vaiheessa… o____O
An Cafe rock!
Heippa~!
Tuota… Olen huomennu (lueskelinb vähän kommenteja) että täällä on tosiaan ollut hieman kinaa vähän kaikesta…
No itse kuuntelen jonkin verran An Cafea (Kaveri ehdotti tätä ja tartuin toimeen) mutta annan kuitenkin tilaa muille bändeille ja laulajille…
En siis ole mikään suuri An Cafe fani…
Sen vain sanon että ekanahan kuuntelin (noin kolmosella) Nori nori norin, mutta ei se mennyt päähäni… Olin sitä mieltä silloin etten kuuntele ikinä An Cafea ja nyttenhän aloin kuunteleman An Cafea… x)
Minulla ei ole oikein lempparia An Cafesta, mutta voisin sanoa että jos Bou olisi vielä bändissä sainoisin hänet ensimmäiseksi ja sitten Mikun…
parhaimpia biisejä ovat Orange Dream, Super Rabbit… (En ole kuunnellut vielä paljoa, sillä aloitin fanittamisen vasta eilen, muistaakseni)
no… Muuta ei tainnut olla… x)
Toivotan hyviä päivänjatkoja An Cafen-faneille ja toivon etten saa vihaisia ihmisiä huutamaan minulle: ” V*itu joka wnb-An cafettaja!!!” ._. Koska aloitin fanittamisen vasta lähiaikoina…
P.s Bou on poika ja muutkin bändiläiset… Ja pyydän, wnb-fanittajat… Kuunnelkaa tosissanne musiikkiin älkääkö vain kiljuko kuinka hulluja te olette heihin…
Mutta joo… xD
totta. tai sitten se johtuu että miku laulaa matalampaa tai sen ääni on vähä muuttunu, koska an cafelta ei oo tullu mitään uutta musiikkia pitkään aikaan…
joo mäki oon huomannu.. ehkä se johtuu jostai äänenlaadusta. siis jos se on äänitetty paremmin tms.
yleensä… muute mikun ääni kuulostaa paljon paremmalta siinä lc5:den loveless kappaleessa… en tiedä vaan miks..?
Itse asiassa Visual Kei ei edes ole Oshare Keitä synkempää. xD
kuka on sanonut että kuuntelen vain gazettea -_-… kuuntelen myös aiclea, vanessaa, versaillesia, sincreaa, 176bizia, vividia, ayabieta, paranoidia, bornia, alice ninea, valettaa, duel jeweliä, screweä, diota, clearveiliä, dautoa, egoistia, glacieriä, hime ichigoa, kalvaryä, tokyo shiteitä, r- shiteitä, kiryua, marieta, megaromaniaa, v-lastia, mutta eniten gazettea… ja tarkoitin että visual kei on synkempää kuin oshare kei, mutta ei TODELLAKAAN mitään hevi metallia. (puollustan an cafea kumminkin, että miksi jotkut luulee että bou on poika…)
Ja ex.an cafe- fani voisi vaikka ottaa rusinan ja kirmata niitylle ja kuunnella jotain muutakin kuin gazea niin elämä paranee.
Visual kei ei aina tarkoita synkempää. Se tarkoittaa näyttävää pukeutumista ja musiikkia. visual kei on oshare kein näyttävämpi alalaji. Synkkyyteen ei liity mitenkään.
Kaikki on varmaan jo tajunnu että bou on mies.. Antikun levyjä löytyy melkeenpä mistä vaan esim onewaysta juuri bongasin tänään. Myös Kampissa löytyy eräs levykauppa jossa on paljon antikun, sugin, lm.c:n etc. LevyJämyös paljon muita japsinevehööd bändejä. En muista kaupan nimeä, mutta voin käydä tässä joku päivä katsomassa ja kertomassa teille :3
an cafe on ihana!! <33 Bou on poika , vaik se vaan pukeutuu sillee tytöks ja miku ainaki sen kyl äänestä pitäis huomata 😀 Mut an cafe on hyvää <33 Oon muutenki Japani-fani!!! Niiden biisit on ihanii , oon kuunnellu an cafee jo pitkään!! <333 Mut levyy ei oo , ku en oo koskaan mistää kaupasta löytäny 🙁 Ja siis Bou on POIKA eikä TYTTÖ!!! Ja Miku on kans POIKA!! Ihan oikeesti!! Ja yuotubesta oon niitä an cafen videoita katellu , ja siinä on kuulunu niiden oikeeta puhetta nii kyl Bou on POIKA!!! Ne kaikki on ihunii!! Ja Bou kans!!
tarkotin että se on synkempää kuin oshare kei… ja en rupea kertomaan teille ikääni näin varmuuden vuoksi…. ja mitä hi**oa se teille kuuluu…
Ja ikää oli neiti/herra ex. An cafe fanilla?
Siis tiedän kyllä totta kai smile ichiban ii onnan olevan antikun biisi, tarkoitin että nori nori nori ei ole antikuiden -.- JA TIEDOKSI SINULLE HYVÄ EX.AN CAFE-FANI, VISUAL KEI ON OSHARE KEIN ALALAJI JA VISUAL KEI EI TODELLAKAAN TARKOITA MITÄÄN SYNKEMPÄÄ VAAN NÄYTTÄVÄÄ!! Et itse taida tietää aiheesta mitään neiti/herra -99
ensinäkin… morsmaikkunen, tiedoks että smile ichiban ii onna on an cafen biisi… ja tiedoksi an cafe ei nykyään ole todellakaan visual kei… ja bou ei TODELLAKAAN ollut visual kei… visual kei tarkoittaa hieman synkempää musiikkia, ja OSHARE KEI on sellaista iloista ja värikästä musiikkia, pukeutumista jne… jos puollustelette bouta, että se on vaan visual kei… NIIN ETTE TIEDÄ J-ROCKISTA YHTÄÄN MITÄÄN!!!
no, musta tuntuu että suurin osa niistä jotka eivät edellenkään ymmärrä boun olevan mies eivätkä ole ikinä kuulleetkaan visual keistä, on jotain -99 wnb hehkuttajia jotka ovat tosiaankin kuunnelleet vaan smile ichiban ii onnaa ja nori nori noria (ei antikku tuotantoa) ja tekevät itse päätelmänsä. En halua olla nyt loukkaava tai mitään, kyllähän täällä osa näyttää olevan ihan täysjärkisiä. mutta ei tarvitse välittää jos joku tulee ja sanoo: ”NO SIIS TOTTAKAI BOU ON TYTTÖ JA NE KAIKKI ON JOTAI HOMOTRANSUJA JA NORI NORI NORI ON MAILMAN PARAS BIISI!!!!!!!!!1111” itsepähän nolaavat itsensä.
(kuunnelkaa gazettea…)
en tajua miks kaikki luulee että ne voi mennä mikun kaa naimisiin… muutenkin levytys yhtiöt kieltää niitä seurustelemasta, koska niitten ihanat wannabe fanit vähenis koska niitten ”sydän särkyis” jos miku olis varattu!
”juu kirjoitti:
Kuuntelen j-rockia, mutta An Cafe on kyllä jotakin, mitä en voi sietää. En pidä etenkään laulaja Mikun äänestä enkä musiikin ylipirteydestä.”
Juu; An cafe soittaa J-rockia! Eikä An cafen musiikki edes ole ylipirteetä!
Itse kuuntelen An cafea, mutta An cafen musiikki on menny huononpaan suuntaan Boun lähtiessä! D8 Olin toisella keikalalla ja oli ihan mahtavaa! Kiitos hyvän seuran (8
ainii unohin…
hei, superancafefani…
onks sulla ihan kaikki kotona? taitaa olla muutama yläkerran kamari pimeenä, ne? olin saada sydänkohtauksen kun luin tota sun ”jee jee, antikut on ihania, super kawaii<33" hehkutusta O_____o
ja sit hyökkäs kamala naurukohtaus... sori vaan mut se oli niiiiiiin älytöntä ja typerää luettavaa ettäh!! LoL... "Miku Miku, aah meen sun kaa naimisiin!"
JA BOU ON M-I-E-S ETKÖ VOI NYT USKOO?????!!!!! eheeiikääh se eii ole homo! eikä transu, ootteko kuullu sellasesta J-rockiin liittyvästä asiasta kuin VISUAL KEI??
että kawaiit sulle ja visual keit päälle taukki -.-"
antikut on tosiaan mun listalla yhdeksäntenä… the GazettE on se, joka tekee OIKEETA musaa. Miku kirjotteli biiseihin joskus vähän turhanpäiväsiä asioita… mutta Ruki laulaa suoraan sydämestä, senhän näkee jo keikalla: Ruki itkee laulaessaan. Ja mahtavan Gazettosta tekee se, miten ne on niin energisiä ja iloisia, vaikka niiden musiikki on kaikkee muuta kun sellasta superpirteetä kawaiitöhnää mitä antikut soitteli…<33 silti rakastan molempia bändejä hirveesti!<33 lempikappaleeni An Cafelta on todennäköisesti Ryuusei rocket tai Koi no depence. ja lempiukkoni oli varmaankin Miku. Tai Kanon. Miku on muuten aika laholatvainen, mutta kun se on niin hullu ja sen nauru on niin älytön, että pakkohan sitä onrakastaa!<33 joskus tekis kyllä oikeesti mieli viedä Miku pehmustettuun huoneeseen vähän lepäilemään.
JA HALOO, BOU ON IHAN MIES (MUTTA SE NÄYTTÄÄ TYTÖLTÄ, KOSKA SE ON HOMO TRANSU…) tiedoks sulle superancafefani…
DJ SiSenin blogissa oli kuvia, mut se poisti ne… ja An Cafe hajoaa kohta varmaan, koska mikulla on uus bändi ja kanonilla joku soolo projekti… JA EDELLEENKIN MIESTEN KUULUU OLLA KOMEITA EIKÄ SÖPÖJÄ PINKKEIHIN KUKKIIN PUKEUTUVIA HOMOJA!!!
Mä toivon ja haluun uskoo et toi oli vitsi.
Siis An Cafe on PARAS bändi mitä IKINÄ on!!! ja siis en mäkää tajuu niitä ketkä sanoo Bouta mieheks ku se on ihan varmast tyttö!! ja jos joku on muka nähny Boun nakukuvan ni vois myös todistaa sen… Ja nehän ei muuten oo mitään homoja, miten kukaa voi väittää sellast meijän ihunist antikuist! mun lempparijäsen on muuten Miku ku se on vaa njiin söpö ja pirtee~ <33 mitä tääl jotkuu on muuten puhunu jostai Miku uudest bändist, onks se totta?mut sehän tarkottais et An Cafe hajoais, sitä mä en kestäis..se ois ihan kauheeta!
sulle: ex. an cafe-fani<--nii mist se sun serkku on löytäny kuvii mikust ja DJ SiSenist?? ainakaa ite en löytäny mitäää o___O ja kyl siit ois jossai joku laittanu juttuu jos ne ois ollu yhes.. Jjaa Miku on kyllä itse ihan sanonut pitävänsä tytöistä>___< että sillee
No versailles on paremi ku An cafee<33 ;___;<3 Keikkaki oliiiiihhana! Sain Hizaki-saman pelkunkii! ah<3 mut siis An Cafe on ihan ookoo, vaikka en kamalasti tykkääkää. Vanha tuotanto on jees... Uus iha perseest! 8(((((( Muuttu liia iloseks ja sellaseks yy 8<<<<< KannataN Versui, Dt, Dirui, Girui yyämsee~~~~ ^^
miku on seurustellu DJ SiSenin kaa… Mun serkku oli löytäny kuvia… ja ne näyttää ihan hirveesti hoomoilta!!! ja esim versailles osaa soittaa paremmin… kaikki vaan kuuntelee niitä koska ne on niin söpöjä ja miesten pitäis olla komeita!
”pikkutyttöjen musiikkia”
ahaaa XDDDD
repesin
ja iha tiedoks Antikut ei oo homoi >8(
no mitä vikaa homois on o.o? ja osaatko sit ite soittaa paremmin?
an cafe on nykyään ihan huono kun ne soittaa jotain pikkutyttöjen musiikkia… ja ne kaikki on h*m*ja, oikeesti… eikä niistä kukaan osaa soittaa ja mikulla on hirvee helari-ääni…
Minä siis kirjoitin tuon kommentin ja olen pahoilllani koska se on hieman epäselvä. My favourite beat voi löytyä myös nimellä coffee shop. Siinä kun bou laulaa, niin kuulee kyllä äänestä että mies on! Hänellä on jopa hiemän matalampi ääni kuin mikulla! :3
Häh?
Takuya EI ole eroamassa todellakaan eikä miku todellakaan ole eronnut antikuista!! Se perusti sen bändin vuodeksi pariksi mut on luvannut palata myöhemmin antikun pariin!!! Ja niille, jotka eivät EDELLEENKÄÄN usko että bou on poika, niin laittakaapa vaikka youtubeen : an Cafe my favourite Beat ! Siinä bou laulaa useampaan otteeseen terukin ja kanonin kanssa eikä miku laula yhtään. On tosi hyvä biisi muuten :3 Antikku ei ole hajoamassa vielä moniin vuosiin :3
enusko että takuya eroais… eihän siitä ees lue missään. vai lukeeko? 😮 emmä vaan tiiä, muuta kuin että kyllä se Miku antikuista eros, koska sillä on se uus bändinsä Lc5… joka ei muuten yhtään sovi sen tyyliin!! yäk -.-”
mut onhan sitä muitakin ihanina bändejä, jotka (toivottavasti) ei koskaan hajoa noin palasiks<33
Rubii...<3333
ootteko kuullu että takuya olisi eroamassa an cafesta?!! sillä on kuulemma opinnot pahasti kesken. yhyy… tulispa bou takas
Sain just äske titää yhelt kamult et se eros ja hajosin melkeen mut aluks luulin et se oli läppää ku en voinu uskoo oikeesti!! Mun toive päästä keikalle ei siis ikinä toteudukkaa ;((((((((((((((((((((
Onko joku muka sanonu et miku eroiais an cafesta?
NO EI OO!!!!!!!!!!!!!!!
voi hemmetin kuustoista… ettekö työ ihmiset ymmärrä et Bou on mies???? 26-vuotias mies!!!!!! kaikkihan nää jätkät on miehiä… suoraan sanottuna Bou ei ees miun mielestä oo pojan näkönen… ja onks sillä nyt enää niin suurta merkitystä että kumpi se on, kun ei sitä oo kolmeen vuoteen koko bändissä näkyny…
eniweis, khyllähän miä antikuista tykkään, paljonki, ne on mun lempparibändilistalla sijalla 8… (mullon 8 lempibändiä)
onks kukaa muu täällä menettäny elämänilonsa, koska Miku lähti antikuista…?? miä nimittäin oon…
On hyvä(paras) bändiXD
oon kauan miettiny onko Bou oikeest tyttö vai poika?jotkut sanoo et se on poika ja toiset et se on tyttö….arvaan että se on tyttö koska wagamama koushinkyoukussa miku,teruki ja kanon on poikien vessas ja bou tyttöjen 😀 siitä taisin määritellä et Bou on tyttö:D ens viikol painattamaa an cafén kuva paitaa<33
niin, että kaikki jotka kiistelee siitä että kirjotetaanko yuukin nimi yuuki vai yu-ki vai yuki. ainakaan sitä ei kirjoiteta yukina, koska se tarkoittaa lunta ja yuukin nimi tarkoittaa rohkeutta. Yuuki itse kirjoittaa sen yksinkertaisesti näin: Yuuki. Se väliviiva juttu on siitä, kun japanissa jos on kaksois vokaali niin ne laittaa yhden vokaalin ja sen perään viivan joka tarkoittaa että se lausutaan pitkänä. niin että sei tarkota mitään väliviivaa. Siis se on YUUKI!
(anteeksi epäsevä viesti…^^)
En oo ees kuunnellu:–/
Pitää koklata!
kawaii ^^ otaku, kuuntelen myös ViViDiä <3
Itse kuuntelen An cafen lisäksi Alice nineä, Heisei Ishiniä, SuGia, Miyavia jne
Ja se että Miku on peruustanut uuden yhtyeen, Lc5, on täysin totta.
Mutta turha pelätä että An cafe hajoaisi, siitähän ilmoitettaisiin :=))
Ja Renata, ebaysta kannattaa katsoa ja esim. joistain antikvariaateista jne
Mää tilaan animee ja siel ei missään vaiheessa oo lukenu et ne palais vuonna 2010 kesällä! jos on kerran lukenu ni missä numerossa?
JA SEHÄN MUUTEN LÖYTYY JAMESTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! käykää vaikka kattoo jos ette usko…
tiesittekö että miku on perustanu uuden bändin. sen nimi on lc5. enpäs kerro mistä löytyy! t.tiedänliikaa
p.s ei löydy jamesta!!!! p.p.s tyrha kattoo
An cafe on yks ihanimmista bändeistä mitä on!
Antikku ei palaa nyt tänä kesänä tauoltansa, vaan kesällä 20XX jolloin he pitävät Summer Dive tapaisen keikan. Sitä ei kukaan tiedä milloin tuo kesä koittaa, täytyy siis vain odottaa.
http://mimizyan.suntuubi.com/ <-- Antikun fanisivu, kannattaa käydä katsomassa
Mä luin sen anime-lehdestä ja siinä sanottiin että ne tulee kesällä tauolta. ^^ Tykkään tosi paljon an cafesta mutta en oo varsinaisesti mikään bändin nimen kuullessaan sekoava fanityttö. xDD
Kanon on söpöin. ^^ <3<3<3 o(>v<)o
En usko että he tänä kesänä palaavat, mitä he näin lyhyessä ajassa olisivat ehtineet hengähtää …
Mutta tietääkö kukaan, että mistä voi ostaa Hibiya on the o new sekai DVD:n?
Kun an cafen virallisilla se oli loppuunmyyty …
Loppuukls niitten tauko oikeesti kesäl?? Ihanaa <3<3<3 Millonkohan ne tulee sit suomeen <3<3 An cafen musiikki on vaan niin jotenkin mukaansa tempaavaa ja ihanaa se rauhottaaa :3
sinä joka jossain sanoit että on yuuki eikä yu-ki nii siillä ei ole mitään väliä koska japanissa -viiva pidentää vaan vokaalin eli ne on ihan sama asia. Ja an cafe on sanonut vaan että aikoo tulla takaisin summer dive festareitten merkeissä vaan ei vuotta ole vielä kertonut : D ite en mitenkää hirveämmin jäseniä ihquta vaan enemmän musiikkia kuuntelen : )
Hei sinä joka tiedät sen Boun nakukuvan, linkki kiitos ;D
: — D ittestäni menee jotku vähä yli.. Tai sillee ku jotku väittää että ne on kuunnellu bändii yli 5 vuotta ja fanittaa täysillä – ja sitten ei edes tiedä että Bou on mies.. Siis uskon että varmaan aika moni on eka näkemältä luullutkin, mutta että jos on tosi fani 8” — D Mutta joo… Ja joidenki ’fanejen’ kautta saattaa saada vähän huonoaki kuvaa jos hihkuttaa ihan tollai liikaa… :’ — D Sori mun mielipide – mut musta se on aika wnb;maista :” 3 Olen pahoillani ~ En kyllä ole itekkään mikään vakavis et kyll hihkutan välil itekin >8” D
Minustakin tuon Bou asian saisi vain olla. (( 8
Itse tykkään ihan hirmusesti An Cafésta sen pirteyden takia. Itse olen aina tykännyt iloisesta musiikista jja kaikkee <3 Ja just an café iski muhun :3 Laulu ja musiikki... Tyyli, pukeutuminen ja ihan kaikki <3 >”3 <3
Onks Mikulla MASENNUS??!!
rakastan an cafee<33
ja SuGii<33
ja the GazettEe<33
ja LM.Ctä<33
kaikki on nii ihunia<33
ja Miyavi myös<33333333
hehee=3
toivottavasti Miku nyt pääsis masennuksestaan..........
Joo ja sitte vielä Lainaus:”Ihan vinkkinä teille pikkuernuille: tutustukaapa lapset visual keihin, ennen kun sanotte ketään j-rockareita transuiks. Kiitos.” Se oli hienosti sanottu! *tapu tapu*
Ruutulainen, mist sait tietää et antikku palaa tauolta kesällä?Ois vaan kiva tietää^^ kaikkiin tietoihin ei kannata luottaa…
rakastan an cafea se on vain jotenkin niin pirteää ja hväntuulista musiikkia
rakastan jokaista biisiä ja jokaista jäsentä lemppareiden nimeäminen on mahdotonta he kyllä ovat ansainneet kaikki tosifaninsa <3
pidän myös aiclesta, Sugista ja L.mc:stä eli huomaa että pidän paljon japanilaisesta musiikista
niin ja muuten asdfgh olen samaa mieltä
Ai ärsyttävältä, zeta on Huippu tyyppi!!!!XD xD X-x Ja An Cafe PARAS bändi!!<333
en oo sit toi joka kirjoitti iloveancafe! jutun. se vaan on käyttäny mun nimimerkiä kaikki muut oon mä ite kirjoittanu. zeta muuten ot välillä ärsyttävä mutta vaikutat silleen ihan kivalta. JIPPIIII!!!! NEEE TULLEE kesällä:( TAUOLTA!!!!!!!! tuo surunaama siks ku vast kesällä
Ä!
Jos ne menee euroopankiertueelle, niin mun pitää mennä niitten keikalle, enkä haluu, kun en pidä ylisöpöydestä ja ihkuttavista tytöistä. X.X nyyh
No kumminkin tutustuin an cafeen joskus 2008 ja kuunteleen rupesin joskus 2009 alkuvuodesta.
Nyt on ollu tauko, mut nyt ihan tänään rupesin taas kuunteleen ja se tuntuu niin kultaiselta.
An cafee yhdistyy monia muistoja, hyviä sellasia.
Muthei älkää jankuttako, et Bou on mies, sen kaikki tietää. Jos Bou halusi olla akka, niin siitä vaan. Ei haittaa mua, kutsun sitä vaan Bouks.
Ja ketään ei tarvii haukkuu jokskus pikkuernuks!
Lopetin kuitenkin an cafen kuuntelemisen sen takii, kun useimmat fanit fanittaa niitä liikaa.
An cafella on kyllä hyvä sävel melkeen kaikissa biiseissä.
lol oon samaa mieltä ton asdfgh:n kaa XDD
bou lähti 2007
ai tauko loppuu kesällä?? jjiihhuu
Ihan vinkkinä teille pikkuernuille: tutustukaapa lapset visual keihin, ennen kun sanotte ketään j-rockareita transuiks. Kiitos.
Nii joo. sit vielä että:
NE ALKAA TEHÄ LUULTAVASTI MYÖS SOOLO HOMMIA JA LÄHTEVÄT EHKÄ EUROOPAN KIERTUEELLE HETI PALATTUAAN TAUOLTA!!
KAIKILLE TIEDOKS NYT VAAN ETTÄ:
1. KAIKKI NE ON MIEHII
2. NE EI OO KOSKAAN EES ESITTÄNY MISSÄÄN BARBIE GIRL:IÄ TAI NORINORINORI:A
3. NIITTEN TAUKO LOPPUU KESÄLLÄ 2010
4. KANNATTAA KUUNNELLA RYUUSEI ROCKET!!!!!!!! (JOS SE NYT NOIN KIRJOTETTIIN…)
5. BOUN OIKEE NIMI ON KAZUHIRO SAITOU
6. SE EI OO LIITTYMÄSSÄ MIHINKÄÄN BÄNDIIN
7. SE EROS KOSKA TUNSI VALEHTELEVANSA KAIKILLE (TARKEMPAA SYYTÄ ULKOPUOLISET EI TIEDÄ)
^^
Mä meen kesäl desuun cossaamaan Bouta. Tietääkö kukaan erosko Bou 2006 vai 2007? 🙂
bou ei halua olla tyttö. sen takia se läx an cafesta. ja lopettakaa se kitiseminen siitä sen lähöstä. siitä on jo 3 vuotta ja bou elää nyt unelmaansa eli meidän pitäis olla tyytyväisiä. että sulkekaas ne turpanne nyt vaa
@ ottakaa kantaa
oot kuule aika läppä…
An Cafe-fanii<33 kirjoitti:
Ai miksi se on hyvä?? Noj se on vaan niin ihana Miku, Kanon, Takuya, Yu ki, Teruki ja onhan siinä se yksi tyttökin Bou (en oíkein muista sen nimee) ne laulaa niin hyvin ja ne osaa Japnaniikin!!! <3 Ja ne soittaa ihan ******** hyviinnnn!!!!!!! ;D
ei oo todellista ! bou ei ole tyttö se on mies mutta haluis olla tyttö ja se pukeutuu vaan bändinkanssa tytöks. vapaa-ajalla bou pukeutuu ihan niinku normaali mies. ja tottakai ne osaa japania ! ne on japanilaisia 😀 kannataisko enis tutustua bändiin ennenkun sanoo että se on hyvä 😀 ei edes tiedä onko bändiläiset tyttöjä vai poikia 😀 herätkää jo.. kuka kuuntelee musaa sen takii et bändiläiset on niiin hirmu söpöjä ? 😮 vähän kunnioitusta musiikille !
ja se on gokutama rock cafe eikä goku tama rock cafe.
OIKEINKIRJOITUS, HYVÄT IHMISETT!!!!!!!!
sori vaa takuya<3<3<3<3
mut Yuuki on Yuuki eikä yu-ki. Ootko koskaa kattonu mite se kirjottaa nimensä japanin merkeillä???? Ja oot muute ite aika läppä ku kattelet Boun alastonkuvia. Sitäpaitsi se ei oo barbi girl vaan barbie girl. Ja aqua on aqua eikä mikää vitun agua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
hei iloveancafe! olihan toi läppä? ei oo totta että luulet boun olevan tyttö!? ne kaikki on MIEHII!!!! onks siin jotain vaikeesti ymmärrettävä?! ja yuuki kirjoitetaan Yu-ki ei yuuki.Yu-ki on hyvä soittamaan ja sä et sitä tiedä koska oot kuunnellut sitä niin vähän!! mää oon kuunnellut an cafea noin puol vuotta ja ekn kerran ku näon ne niin tiesin et ne on poikii!!! Ja Nori nori nori ei oo niitten biisi eikä myöskään barbi girl. barbi girl on aguan biisi. sun kanttis kattoo vähan enemmän tietoo an cafesta. yu-ki on sitä paitsi hyvä soittaa ja se on vielä sulonenki.mut se siitä ärsyttää että an cafe on tauolla ja sen loppumis aikaan ei tiedetä.
toivottavasti se ei kestä enää kauan. sen jälkeen se kuulemma aloitta kiertuen ja tulee käymään suomessa. mää luin niiden blogista että ne on tauolla koska miku on masentunu. nyt se o vissiin jo päässyt yli siitä. nyt ne tekee omia asioita ja rentoutuu. mun kaveri väittää että ne voi olla tauolla vielä vuoden tai sit vaan vähän aikaa.
mulla on niitten goku tama rock cafe levy ja mulle tilattiin bb parallel world. jos oisin tykännyt an cafesta sillo ku ne tuli suomeen niin oisin päässyt niitten keikalle. että ärsyttää. muuten an cafesta on tosi hauskoja tarinoita. laita googleen että: an cafen tarinoita miss mix osa 1. niin tulee sellasia likkejä niin ota se ylin pienemmällä kirjoitettu ku muut. mun kaveri on tykännyt an csfesta jo kolme vuotta ja silla on kaks levyä. jotku kyllä käyttää täällä rumepia sanoja ku muut mut on niillä omat mieli piteet. mut jotkut on tääl täysiä vitsejä. kuten iloveancafe. miten ei voi tietää onko ne tyttöjä vai poikii?! ooteko koskaan miettiny missä niitten tissit on? muuten nauroin ihan hulluna sille boulla on munat jutulle! muuten on olemassa boun naku kuva ja sillä on munat
Cafisti mie oon kans tehny esitelmän an cafest ja joskus joku päivä sen ympäril oli hirmu lauma ihmisii.. vaik mun mielest ne kukaan ei ollu semmonen jätti an cafe fani XD mie tykkään an cafest ja tyykkän siit silti vaik kaikki muut on silleen loool (siis miks kaikki käyttää lol sanaa niin väärin?)
ja ei se mua haitaa et jtkut skidit tykkää siit ”olevinaan” mut mä tykkään siit oikeesti (oho toistin ton) loppuispa niittne tauko <3
An Cafe on nii ihana!! Tein jjust kouluss siit esitelmä ::) ^^ Miku o kawaii<3
Watashiwa Cafisti<33
kawaii ^^ otaku kirjoitti:
juu oon iha jikoku cafekko^^ <3 namm.. kuunteleeks joku jotain muut?? mie rakastan kans suGGii ja gazee^^<3 ihunii.
kannattaa<33
repeilen täällä pahasti, on ihmisillä ollu kivaa tänne kirjottaessa :’DD
jebbistä, elikkä, kyllä mie kuuntelen antikkuja, olen fani. olin heidän tavastian keikalla, ja hain täristen nimmarit sitä ennen. omistan itse 4 levyä, ja yhden singlen. antikkujen takia aloin kuunnella j-rokkia, en silti pidä pahemmin heidän uusimmasta tuotannosta, preferoin vanhaa tavaraa.
en ymmärrö oikein tätä yu-ki&takuya tai bou hommelia, rakastan kaikkia herroja yhtä paljon, olen tehnyt bou cossin, ja tulen tekemään lähitulevaisuudessa yu-ki cossin : )
hohohooo~~ mitä kaikkea muuten kuuntelen, sisko rakas, et jaksa kuulla listaa läpi x’DD sanon nyt vain pari hassua, vinett ja GACKT (en jymmärrä gakkunin nimen vaihdon logiikkaa, mitä sillä on väliä jos sen nyt kirjottaa capsilla vai ei? x’33)
ah, btw Miss Therru, aloitko kuunnella antikkuja jo vuosi ennen bändin aloittamista? voit lainata miullekkin sitä siun aikakonettas 8D
sori nyt pitkä viesti, yritin lyhyttä, *HUG*<3
si 12012 , alice nine, vidoll ja viviDD o ihunii kans,, mu fanitan ehkk an cafee enite ^^ xD
juu oon iha jikoku cafekko^^ <3 namm.. kuunteleeks joku jotain muut?? mie rakastan kans suGGii ja gazee^^<3 ihunii.
Mallin nimi on sama kun nimimerkki.
Oo kuunnellu An cafée 5 vuotiaast asti (Oon nyt 12).Mua alkaa potuttaa hirveesti jollen pääse ees yhelle keikalle!PS:Kaikki tytöt jotka on gosus voi pyytää kamuks,mutta pitää:
Tykätä An cafésta ja mangasta.Pitää olla yli huippis!
Nii ja tos An Cafe-fanii<33:n jutus toi "Ne laulaa niin hyvin ja osaa Japaniikin!!!" aika läppä XDDDD
noin vuosi sitten An Cafe-fanii<33
An Cafe-fanii<33 kirjoitti:
Ai miksi se on hyvä?? Noj se on vaan niin ihana Miku, Kanon, Takuya, Yu ki, Teruki ja onhan siinä se yksi tyttökin Bou (en oíkein muista sen nimee) ne laulaa niin hyvin ja ne osaa Japnaniikin!!! <3 Ja ne soittaa ihan ******** hyviinnnn!!!!!!! ;D
Lol onhan siin se yksi tyttökin bou SE ON MIES ! ja tykkään an cafest mut se on nii massa ja kaikki pikkuernut fanittaa sitä nii huhuhuuh
Tietty se oli zeta
Tykkään An Cafesta tosi paljon, vaikka oon kuunnellu sitä vasta puol vuotta. Mut tykkään kyllä muistakin bändeistä. Lemppareitani on myös The GazettE ja SuG<3333
Tykkään An Cafesta tosi paljon, vaikka oon kuunnellu sitä vasta puol vuotta. Mut tykkään kyllä muistakin bändeistä. Lemppareitani on myös The GazettE ja SuG<3333
’MÄ RAKASTAN AN CAFEE VAIK MÄ OON KUUNNELLU SITÄ VAST VIIKON!! ONKS NE TYTTÖI VAI POIKII? (KYL MÄ TIIÄN ET BOU ON AINAKI TYTTÖ!)LEMPI KAPPALEENI ON NORI NORI NORI! JA SE BARBIE GIRL ON MYÖS HYVÄ KU SEN ON LAULANU BOU! YUUKI ON IHAN TYHMÄ EIKÄ SE OSAA SOITTAA!!
oliks toi läppä??
kai toi oli läppä????
Öh…… JEP!
joo nää jutut on tääl menny kyl vähä överiks…
no kyl toi on ihan selvästi läppä! XD
kaikki nyt huomaa et toi kommentti on ihan läppä!!XD (tos noi kaikki jutut on tuolt aikasemmilt sivuilt XD)
’MÄ RAKASTAN AN CAFEE VAIK MÄ OON KUUNNELLU SITÄ VAST VIIKON!! ONKS NE TYTTÖI VAI POIKII? (KYL MÄ TIIÄN ET BOU ON AINAKI TYTTÖ!)LEMPI KAPPALEENI ON NORI NORI NORI! JA SE BARBIE GIRL ON MYÖS HYVÄ KU SEN ON LAULANU BOU! YUUKI ON IHAN TYHMÄ EIKÄ SE OSAA SOITTAA!!
bou on mies. eikä se oo homo. se tykkää naisista, senkin se on sanonu ihan ite!!
Bou on mies!! se on ite sanonukki niin ja kuunnelkaa vaik coffee shopissa tai haastatteluissa sen ääntä! mies on! ja tiedoks kaikille: Nori Nori Nori EI ole antikun biisi!!!!! ärsyttää sellaset ihmiset jotka luulee niin! Lempi kappaleitani on ehkä ese uranai ja coffee shop ja snow scnene! Bye nyappy!
Hehheh, minua huvittaa 5 sivun jutut. Siellä meni vähän kaikki offiksi.
hyvät jutut sulla plötsis
XDXDXDXDXDXDXDXDXDXD
sori ku matkin zeta mut toi näytti nii hauskalt
a
an
anc
anca
ancaf
ancafe
ancaf
anca
anc
an
a
hehee olipas hauskaa (onko mun elämä sitte toosi tylsä muuten? kukaan ei tiedä…XDXDXDXDXDXDXD9>)
höhööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö
joo oon iha kunnossa………………………………..
M
Mi
Mik
Miku
Miku< Miku<3 Miku< Miku Mik Mi M
Ota iisisti uhah 8)))))))))))))))))))))))
enpä ooo kuullu koko an cafee, joskus pari kappaletta haahhahaahahahqqhahha
En välitä hirveesti lauluista mut musa on hyvä ja oon jo pari lauluu oppinut ulkoo kitaral ja bassol 😀
ihi kirjoitti:
no niimpä ei ihmiset mistään perseetä tule!tai nooo eihän sit koskaan tiedä mist toi Rini tai kuka se nyt onkaa ni on tullu…
;D
repesin
lol mitähän mä nyt tääl teen kirjottelemas…-_-’ noo ihan miten vaa!:D
no niimpä ei ihmiset mistään perseetä tule!tai nooo eihän sit koskaan tiedä mist toi Rini tai kuka se nyt onkaa ni on tullu…
Cubic kirjoitti:
Se huhu et kanon häipyis bändistä ei oo totta 🙂
jos haluutte tietää mitä se tekee nii kattokaa noiden blogi. Aww kanon on joku nörtti ku se pelaa ds:ää ja teki kai äsköttäin jonku kännypelin tai jtn? ;O
huh, kiitos. olin jo iha kauhuissani… ;D
sori en osaa soittaa. eiks teille opeteta koulussa mitään??
IHMISET EI TUU PERSEESTÄ VITUN HORO SAATTANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
HUOH!
no huh huh!
mistä ite oot muka tullu zeta jos et perseestä?
JOO RINI KATO PEILII NI LÖYVÄT SIELTÄ ITTES KÄRSINEE PÄIVINEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
JOS HALUAT NÄHÄ KU NORSUT SOITTAA NII KATO PEILIIN!!!!!!!!!!!!!!!!
Se huhu et kanon häipyis bändistä ei oo totta 🙂
jos haluutte tietää mitä se tekee nii kattokaa noiden blogi. Aww kanon on joku nörtti ku se pelaa ds:ää ja teki kai äsköttäin jonku kännypelin tai jtn? ;O
eikä kukaan saa ihmistä tungettua perseestään ulos
ainii ja nehän
EI OLE HOMOJA VITUN ESKIMO-NORSUN PERSEESTÄ KAIVETTU RINI-PASKA
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
niipä… hehe
mut ne molemmat oli vahinkoja!!!!
noin 3 tuntia sitten
Rini kirjoitti:
AN CAFE ON PASKA BÄNDI!! HOMOJA KAIKKI KU PUSSAILEE KAIKKIA!!!!!
NORSUTKI SOITTA PAREMMIN KU NUO ESKIMON PERSEESTÄ TULLEET HOMOT!!!!!!!!’
kAIKILLA ON OMAT MIELIPITEENSÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PISTE!!!!!!
ja sulle Rini…
kaikillahan toki on oma mielipiteensä… mä en muute oo koskaa kuullu kun norsut soittaa, voisitko kertoo, mistä voin kuulla??
ja mä kyl oon aika varma, et An Cafen jäsenet ei oo eskimon perseestä, koska nehän on kaikki syntyny Japanissa.
eikä eskimot asu Japanissa, tiedoks vaa jos oot olevinas nii kovis>:3
AN CAFE ON PASKA BÄNDI!! HOMOJA KAIKKI KU PUSSAILEE KAIKKIA!!!!!
NORSUTKI SOITTA PAREMMIN KU NUO ESKIMON PERSEESTÄ TULLEET HOMOT!!!!!!!!’
kAIKILLA ON OMAT MIELIPITEENSÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PISTE!!!!!!
Moi!
kiva ku et mollaa:D sanoin sille:D se muute alkaa kohta pelkää sua ku pesäpallo mailalla ja sit kivellä hihii:)
muute jotkut höpöttää et Kanon olis lähteny bändistä. eikai se oo totta??!! ei saa olla totta!
mä en mollaa sua=3
muute sanoitko sille roopelle mun puolesta sori??
ok!! mollatkaa mua sit iha rauhassa:(
Lol toi coralin ”Iha pakko ruveta mulle täällä vittuilee.ja kai täällä saa sanoo mitä haluaa vai onko kiellettyä????!!!!!!”
Hei mul on kyl kokemusta siitä mikä on noloo ja mikä ei. 4 vuotta sitten Olin sellanen jee mangaa tokyio mew mew mut aika perus. Ja viel vuos sitte Olin sellanen KAWAII decora nyo nyo yattaa!!
Et… Nice. Okei te ootte viel tollases vaihees et ette viel iha ymmärrä sitä järkevyyden merkitystä. Hyväksyn sen jollakin tasolla koska oon ollu itekki sellanen. Kyl te kasvatte siit viel ohi ;D anyway, an cafe on ihana bändi en tajuu ku jotku dissaa sitä. 🙁 bb paraller world on ihana levy 😀 varsinkin passion!! & ichigo :—)) hauskoja päiviä teille bye<3
An Cafe on mielestäni paras bändi ikinä. Minua häiritsee joidenkin viestit joissa lukee esim. ”An Cafe on ihan p*ska bändi!” En tietenkään voi kieltää teitä sanomaan että se on teidän mielestänne huono. Saa sitä ilmoittaa ettei pidä bändistä mutta on aika lapsellista laukoa törkeyksiä tänne. Sori, jos saarnasin. Olin itsekkin aluksi silleen että se musiikki on outoa. Mutta siihen tottuu ajanmyötä kun kuuntelee sitä.
WoW ! en oo tienny et näin moni on samanlainen ku mä luulin et oon niink u lähes ainoo vitsi ku on ikävä Bouta
miks kokoajan dissaatte Yuukia? se on just ihana <3 lukekaa boun jäähyväis kirjeet niin sitten tajuutte että ei se niillekkään ollu helppoooo http://www.nyappppy.suntuubi.com/?cat=22
ja aatelkaa Yuukii, et onko siit kivaa ku kaikki haukkuu sitä ULKONÄÖN takia!!
must se on just söpö <3
Iha pakko ruveta mulle täällä vittuilee.ja kai täällä saa sanoo mitä haluaa vai onko kiellettyä????!!!!!!
Me rakasteaan an cafea!! ehk ollaan jtn wannabi fanei so what?? ja kaikki tietämättömät BOU on mies!!! se on tosi söpö.. harmi ku lähti.. Mut nyt on YUUUUUUKi ja takuya <3 vaik me ollaan ihan jätti isoi an cafe fanie, niin aina haukutaan jotain niis.. esim: teruki kaivaa nenää yhes you tube videos -___-' ja miku aina pitää suuta auki kaikis kuvis O__-'' ja muutes öö.. noh ööö niin tuleekohan ne viel suomeen ? mutta ne kadehtii suomalaisten (muka) valkosia hampaita... ^^ Me ollaan aina ihguttamassa An cafea ja se on niin hauskaa! mutta itekkin ollaan vähän viri viri tööt tööt XD Mut Kannattaa uskaltaa olla sellanen ku haluu vaik muut ei sitä aluks hyväksyiskään!!
An cafe i love you!!! NYAPPYYYY
Boulla on tyttöystävä. Oli vähän aikaa sitte.
Oon samaa mieltä 1567 n kanssa. Miks te hoette kokoajan sitä et bou on poika? Okei? Kaikki hei tietää jo
Voi lol coral ja muut paskat nauran teille nii et tää talo koht räjähtää.! Sanoin Jo et vittu lukekaa se mikun blogi siel lukee yuuki ja siin yhes videos on kanoil kirjotettu yuuki. Et nii kavvaii perkrle<69
Öhömm takuya on paljon parempi kitaras mut mist bou on kyl parempi 😀 lol otatte noi ernü viestit ihan tosisanne :–;-;:- voihannn ;__; kawaii saatana<3 mäki teit NinQ exkuse mua valittakaa toki<2
HALLELUJAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ei töki se on niin hyvä laulaja<<<<<3333 bou oli todellaki parempi kitaristi kun takuya iha paras ja se l yhyyyyy:>
Mun mielestä An cafe on ihan kiva. Oon vaan alkanu kuunteleen sitä, kun löysin jonkun kappaleen siihen netistä..Miku laulaa ihan hyvin, mutta jotkut kappaleet mun musiikkimaussa tökkii. 🙂
mul on ikävä Bouu…………
se oli nii kiva :'(
an cafe on maailman paras bandi. ja muistakaa että Bou on poika. en tiiä mistä ootte keksinyt sen että se ois tyttö. BOU ON POIKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! oon muuten täysin samaa mieltä ku tekku 8D. (sivu 4) Yuki kirjoitetaan yuki EI yuuki. en tiedä mistä sekin on repästy mutta se kirjoitetaan yuki. Ja mää tunnen yhen pikku ernun. oon samaa mieltä terukin kaa. (sivu 4) en oo varma sen nimi merkistä mutta se on mun kaveri. eikä mun mielestä oo mitään syytä vihata an cafea.
t
ta
tak
taku
takuy
takuya
takuy
taku
tak
ta
t
ja BOU ON MIES!!!
oho täällähä on innokas fani!
AAA MIKU!<3<3<3<3<3<3JA TAKUYA<3<3<3<3<3<3KOKO AN CAFE ON VAA NIIN IHANA BÄNDI(no...en nyt tiiä yuukista)MUT NE MUUT!!OIKEESTI!!ALOIN KUUNTELEE AN CAFETA EHKÄ KUUKAUS TAI VÄHÄ YLI SITTE JA NYT EN OIKEE MUUTA KUUNTELEKAA<3<3<3<3<33HEIPPA KAIKKI IHANAT ERNUT JOTKA KUUNTELETTE AN CAFETAAAA!!!!<3<3<3<3<3<33333<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
ketkäs täällä sit on järkevii faneja?
Nii ja raiskata capslockii<3 ku ihmiset ei vähemmästä huomaa et se on nii ihku! /33 :__D kyl tääl on paljo myös järkevii fanei. Ja mushoku: an cafe on vaa suosittu ja parhaimpia visual kei bändei. Kyl mäki kuulin siitä ekana.
Siit on tullu aik massa 😀 loll on ihkuu raiskata teinisydämmii ja sillee olla niinku tosi truu ihQuttajaaah/3 c'mon get a life
SE ON VAAN PARAS !!
MIKUL O IHANA ÄÄNI <33
JA KAIKKI MUUTKI ON HYVII :3
an cafen juliste koululaiseeeeeeeeen!!!!
No ehkä ne tietää,mut eiks tänne tulla kirjottamaan just An Cafest.
Eksä sit tykkää siitä,mushoku?
An Café on niin suosittu, koska nää meidän pikku wnb-pikkuernut ei tiedä muita bändejä :–(
tankke zeta, ja samoin sä<3333333. oon samaa mieltä sun kaa =D
oho hups=)
kiitti Coral<3 Sä oot paras<333333333
viimesen kerran: BOU EI OLE TYTTÖ!!!!!!!!!!! SE ON POIKA, TÄYS POIKA SE ON FAKTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EIKÄ OO HOMO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! miksette te ihmiset usko mitään?
Hellou. Itse pidän an cafesta koska niitten musa on niin pirteää ja mukaansa ottavaa.Jäsenet ovat yli söpöjä.<33 Muhahaa. Olen ollut fani vasta noin vuoden. Eli tosii vähän aikaa. En omista niitten levyjä muuta kuin yhden koska täältä ei löydy niit. aika moista kiroilua tääl. =D aivan kuin en itse kiroilis. =D Miku rakas<3333<33♥♥♥♥♥
Vähäks ne kanonin uudet hiukset on siistit 0(>v<)0 <---- *reps*
Vähäks ne kanonin uudet hiukset on siistit 0(>v<)0
Vittu joitteki on hankala ymmärtää et Bou on POIKA!!! P-O-I-K-a!!!!!
Hee HEE hyvä zeta!!!!!!!!:) =D
Kenen lemppari on Miku?? Mun ainaki. Tuntuu vaa et kaikki tykkää Takuyasta tai Kanonista. Tai sit Bousta joka lähti ja vei palan musta mennessään… omg I miss him…
HUOMIO KAIKKI!!!! I miss —–>HIM<----
joo tykkääks kukaa mikust? siis ku kaik vaa laittaa et: Bou on nii paras ja takuya on niiin ihana ja jäkä jäkä:Dsiis ei sillee et en tykkäis niist muista!!!!! muuut silti??????? Vaik Bou on mun lemppari <3<3<3<3<3<3 HEHEEEE:D
Ok. En oo mikää SUUUPER-Fani,mut tykkään vaan An cafesta ja haluisin tietää siit vähä enemmä kiitos!
buhahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahaha
shinya~ kirjoitti:
boulla on munat.
Voi juma ku repesin!! Äiti kattoo tossa silmät pyöreenä et mitä vittuu kun nauran täällä iteksee…
http://community.livejournal.com/mbga/2383.html#cutid1
tuossa siis mikun 2010 tammikuun merkinnät (englanniksi käänetty blogi ei se virallinen japaniksi) nii siinä ku on se mikun perhekuva nii siinähän miku toteaa ” And in the back Is yuuki(laugh)”
Mut juu, tuo blogi on aika sulo ja sitä on ihana lukee 😀 eikö?
Juu minä myös oon samaa mieltä mutta korjaus pieni: yuuki kirjoitetaan kahella uulla se ei ole yuki. Voitte ihan ite mennä kattoo mikun plogista ja myös yhes videos yuuki kirjotti nimensä niin siinä luki yuuki :—-)) mutta toki sen voi kirjoittaa yu-ki mutta yuuki on se yleisin. Ja yuuki on kyl tytön nimi mut se tarkottaa myös esim lunta ja se ei oo yuukin oikee nimi vaa taiteilijanimi nii ei sil oo välii mikä se on. He he
Oon prikulleen samaa mieltä tekkun kaa!!!!!!!
(oli muuta piiiiitkä viesti……….)ja tunnen sen pikku ernon myös ja se sit on oikeesti ON pikku erno
BOU ON MIES!
NORI NORI NORI EI OLE ANTIKKUJEN BIISI!!!
Eikä Antikut oo mitään ihq pikkuteiniernu musaa. Kaikki tykkää siitä mistä tykkää.
Tunnen yhden tyypin joka on kauhee pikkuernu, semmonen Kanonfani, joka inhoo Yu-Kia
Tiedoksenne että Yuki kirjoitetaan Yuki, eikä Yuuki, koska Yuuki on tytön nimi! ; DDD
itse olen fanittanut An cafea (23 päivän päästä) Vuoden ja silti hyväksyn sen että Bou erosi.
Hän ei todellakaan ole mikään tunteeton typerys, joka kerjäisi huomiota lähtemällä bändistä.
Bou lähti, koska tunsi sen olevan paras ratkaisu ja vaikka Ancafe ei ole enää sama vanha An cafe (tarkoitan jäseniä), niin silti hyväksykää Takuya ja Yuki ja vielä, Yuki ITSE valitsi ulkonäkönsä ja turha toivoa, että Yuki lähtisi bändistä, koska se ei palauta Bouta takaisin bändiin. Yukin ulkonäössä ei ole mitään pahaa, koska ulkonäkö ei merkitse YHTÄÄN MITÄÄN, JA SITÄ PAITSI YUKI KÄYTTÄÄ PERUUKKIA.
Joten asiani on tämä: HYVÄKSYKÄÄ TAKUYA JA YUKI BÄNDIIN, KOSKA VAIKKA HE EROAISIVAT, NIIN TUSKIMPA BOU EI TULE TAKAISIN. PISTE.
Noniin eli siinä pointtini

^Hullu pentu.
An cafe on kawaii-ihq-aww-pentujen musiikkia. lol.
LOL LOL LOL LOL LOL TOI VIIMINEN KOMMENTTI LOL LOL LOL LOL AHHAAHAHHAHAAHAHAHHHAHAHAHAHAAHAHHAHAA :DDDDDDDDDD HAHHAAHAH :DDDD
AN CAFE FOREVEEEER !! <3<3<3<<3<3 se on niin hyv ku niiiiiiin ihanaaa musaaaa jota kuuntelen haudaskiiiiii pusi rakastan mikuu tsukiyama laulaja kanonii sano takuyaa ei julkisuudes terukii nagata yuukiii nimee kosketinsoittaja bouuuu saitou ex-kitaristi ja tottakai jokaine an cafe fani muistaa nimet ulkoo sama et muistas besas :-----d pus>
no ei kai ne nyt vartaloo kato ku naama on niille tärkein ja sen takii ne luulee sit tytöks D:
Bou was the best member of that band, but now HE is gone!!! Everybody loves BOUUUUUUU!!! And yes, he’s a boy! !
BOU ON POIKA!!!! se vaan näyttää tytötä kun se haluis olla tyttö!! ettekö te hyväy ihmset kato sen vartaloo?? sillä ei oo rintoja..
Kaikki jotka kiistelette: bou on poika. Kuunnelkaa vaikka tää biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=Ua21xoeMsQo&feature=related
Lisään vielä että tuo alkuperäsen nori nori nori videon tekijä on laittanu otsikon huonosti koska kaikkialle on näköjään syntynyt käsitys siitä että se on antikun/boun biisi 8D jos selaatte muita videoita niin kyllä huomaatte että niitä videoita on miljoona.
Noniin, nyt se sieltä tuli. Menin kattoo sieltä videon kuvauksesta, juu, juuri siitä eniten katsotusta videosta mitä te tarkoitatte. Voitte mennä iha ite kattoo mut siellä videon tekijä on laittanu että BOU FANVIDEO ja että bou on poika jne plaa plaa.
Kiitos. 8)
Ei___vittu__ xDD no siin lukee bou koska se on fanivideo_sellasiankin on olemassa :—)) iha vaa vinkkinä ;D repesin hieman tolle barbie girl jutulle xDdd asd
niin, bou oli TRANSU, mutta ei ole enää. Esim ayabien ex kitaristi ryohei on myös transu. Kyllä vaan. Ja kyl se saa ittensä tytön näköseks ilman mitää leikkauksii, meikit turpaan vaan ja sekun on niin söpö ja babyface nii toki näyttää tytöltä. : ))
Älä kehtaa lasten sivustolla vttuilla :DD
Mut miksi siel sitte lukis et Bou: Nori nori nori jos se ei oo sen laulama.
Mut voikai se olla mahollista et se on syntyny pojaks ja käyny s.p.leikkauksessa ja muutettu tytöks.Kun ei oikeesti mies voi noin paljo näyttää tytöltä!!
P.S oon 13wee et enkai kovin pieni?
niin ja kattokaapa vaikka Manaa. sekin on MIES ja näyttää silti yllättävän paljon tytöltä.
Kinderr ja Dustyy: Spri, mut BOU_EI_OLE_TYTTÖ XDD anteeks,, mut esin nori nori norin laulaa JUDY CRYSTAL, EI BOU! ja barbie girl on AQUAN biisi EI BOUN ! voivoi teitä pieniä kun ette tiedä mitään noinkaan yksinkertaista asiaa XDD
Bou on tyttö. Kuuntelin tuon Kinderin laittaman Barbie girl-biisin ja siinä sillä ON tytön ääni.
Tosin, mua epäilyttää kun promokuvissa se on selkee tyttö kun taas semmosissa ”tavis” kuvissa hieman pojan näkönen.
Mut tyttö se on kummiskin.
bou on poika.an cafe on poika bändi ja boulla on tyttökaveri mutta lesbo se ei ainakaan oo vaaan hetero ja poika!!!!
p.s.an cafe rulettaa!!!(teruki on ihan best!!!<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<3>
Youtubessa Bou laulaa biisit Nori nori nori ja Barbie girl. Mut sitte se siinä Bou last live-jutussa puhuu iha miehen äänellä.
Mun kamu sanoo, et bou ON tyttö, se vaan on syntyny pojaks ja sitte käyny jossai sukupuolileikkauksessa ja se on nyt tyttö. uskoako..?
takuya on ihan paras! mutta miks koululaisessa ei koskaan oo mitään an cafeen liittyvää?
sais olla ainakin julisteita. oon fanittanut an cafea jotain 1 kuukauen ja musta se on maailaman paras bändi!
Tota noin… Missä oot muka kuullu boun laulavan..? Eh :’D
tai siis en ny ihan älynny. Ja se ei oo totta et ne laulaa vaan pirteitä lauluja, esim. Aroma tai alone ei kyl mitään pirteitä biisejä oo. Ja niil on vaan sellanen tyyli et ne laulaa ja soittaa pirteesti 8D
Mä en tykkää an cafesta. Ensinnäkin, on kauheen ärsyttävää kun mies laulaa semmosia pirteitä ”nyappyyy<333" lauluja. hyrr.
Miusta ainoastaan ex-kitaristi Bou on hyvä, varsinkin ne sen biisit. Mut mua vaan tympii kun oon aina luullu sitä tytöksi (ja se laulaaki nii kimeesti) mut sitte ku kuulin oikeen äänen nii... hyi vttu.
Ja mitä toi nyt tarkotti: ”Mist noi jutut on tullu et bou ois poika?! must se on iha selvä tyttö.. (kai)” ? en vaa tajuu joitaa tyyppei -_-’ te ootte ihan outoi…joomoi :DDD
Totta kai nää on läpäl veetty tänne XDD haluttii kavereittenkaa tietää mitä te muut kommentoitte meille ku leikitää tääl pikkuernui!!! HAHHAHHAA ja tyypit uskoo täysil!!!muhahhhahahahaahhahah!!(joo nyt meni vähä yli…:D)
Juu ja sitä että hän on mies ei tarvitse jokaisen toistaa mut kyll se ny on suht ymmärrettävää. Ja kai ny mikun äänestä tunnistaa pojaks herrajumala :Dd mut siis jotku kaipas vastauksia siihe miks bou lähti nii tässä on: juu, siihen on siis monia syitä. Ensiks perhesuhteet tai jtn. Siis hän valitsi mielummin perheen. Toinen edelliseen liittyvä syy oli se että boun isoisä/isoäiti oli kipee ja sit se halus mennä auttaa sitä ja sille you know… 8D ja toi oli nyt se yks pääsyistä. Ja niin vielä ekaan liittyvä juttu. Sen isä tai joku ei pitänyt siitä että bou pukeutu tytöks, ja kuten jotkut on nähny siitä kuvia ku se on jo lähteny antikust ni sil on tummanruskeet hiukset ja poikamaiset vaatteet. Ja vielä on yks syy. Se ajatteli että ei saavuta unelmiaan antikun kitaristina ja sen paikka ei oo siellä ymsyms ja se halus savuttaa unekmiaan tai jotai tällasta : D here you are. Ja joku kysy ikiä niin se on niin että miku-26(täytti just 5p) yuuki-23(?) teruki-28 kanon-25 takuya-22(?) eli yuukista ja takuyasta en oo satavarma enkä jaksnu tarkistaa mut muistaakseni se oli niin xD
ja bou on kyllä mies…teille uusille an cafen ystäville tiedoksi
Kuulkaa te tauno-tavikset jotka ette osaa mitään muuta kun haukkaua meitä ”pikkuernuiks”….sitä paitsi kaikki ei oo sellasii pikkuernuja,jotka huutelee joka puolella ”kawaii” minustakin se on ärsyttävää,mutta an cafe on minusta ainakin hyvä pändi enkä enempää ihquta sitä.Ettäs ette enää luule että kaikki ois sellasii ihquttajii…
An cafe on paras bändi 4 ever
ASD An cafen biiseis on ollu aina koskettimet tosin ne on laitettu tietokoneella. Miksi ois älytöntä ottaa kosketin soittaja :__DD Pistäkääs suuta pienemmälle pikku kawaiit, Yuuki on herttanen! JA JUMALAUTA BOU ON MIES XDD MITÄ HITON FANEJA NE SEMMOSET ON??? Oottekko miettiny missäs on herran tissit ja kimakka ääni ;333 KAWAII DESU NEE NYAPPY ERNUT PERKELE<3
Mist noi jutut on tullu et bou ois poika?! must se on iha selvä tyttö.. (kai) LOVE NYAPPY X3
Lol arvaa hajoilenko tääl näille kommenteille :_____D osa näistä kommenteista on ihan läpäl tehty sen tyhmäki näkee 8’D ylipäätänsä ihmettelen miks jotku tulee keskustelee jonnekki saatanan koululainen paikkaan
…paska lehti (hehs kuulosti idiootilta ku kirjotan tänne mut näin gallerias linkin… XD) ja antikku on menny sellaseks 10 vee kakakaroiden touhuks…. Että Jatta kavaii desu neee käytän raitasukkia nyappy ja meen mikun kaa naimisiin!!!111 ja siis yuuki on iha HIRVEE!!111 tyyliin mut en siis kaikkia tarkota mut aika useet xD nomut btw en sano olevani mikään kaikkitietävä mut mut jos tuut valitta nii vedä käteen 8_____D asd ja nii ite oon kuunnellu antikkui aika pitkää mut en enää nii paljo mut toivon et ne palaa sieltä tauolta 😀 (niilhä oli just se keikka budokanilla) mä tykkään myös enemmä vanhasta antikusta mut yuuki on iha vitun läppä ja monien käsitys muuttuu siitä ku ne näkee sen livenä. Tuli hiema pitkä selitys ja silleesä mut joo xD
Mä en oikei tykkää an cafest ku ne kaikki biisit on nii samanlaisii. Ja se Mikun ään kuulostaa jotenki teennäiselt…
Ihan älytön veto ottaa koskettimet mukaan…? 😀 Saanen nauraa, koskettimilla on aina ollu tärkeä (tai joskus vähemmän tärkeä) rooli niiden kappaleissa.. : D että juu
itekki kuuntelen j-rockia mut en myöskään tykkää an cafesta. kiinnostus meni heti ku yuuki tuli sinne, en nyt tarkota dissaa mut oli ihan älytön veto ottaa sinne koskettimet. esim ryuusei rocketissa toi yuukin soolo on ihan naurettava.
No niimpä…hyihyi sieni! ei saa haukkuu an cafen uusii jäsenii.ja kyl sunkii pitäis tietää et bou on mies:D No mut ei noille pikkuernuille mitää voi XXDDD eihän ne voi tietää ku ne on kuunnellu bändii edellisen viikon ^^’
Sieni<3// Oikea fani ei hauku bändin jäseniä, vaan hyväksyy heidät sellaisina kuin he ovat. Ja toisekseen BOU ON MIES! -.- Murh.. Vielä jotain faneja... Ei lähimaillakaan.. -.-
Enmpä ole kovinkaan kauaa tuota kuunnellut,mutta pidän kyllä ^^ Levyn ostaisin,jos tämmöisen pikkukaupungin kauppoihin tulisi. Eli tuskimpa…Lähin iso kaupunkikin on varmaan Oulu. Enkä sinne nyt aijo lähimaillakaan lähteä. Meillä on navetta eikä matkustelu ja lomien pito noin vain onnistu :/ Eli keikoilole pääsy on aika lailla turhaa luuloa….Mutta silti,tykkään antikun musasta kovasti ^^ Oon ennenkin kuunnelu kaikenlaista J-musaa,ja tämä yks parhaista.
~Lallla
ANTIC CAFE!♥ Bou lähti koska se on idiootti ja halus särkee meijjä fanien sydämet!8<<(läpäl ;D;;DDD;D) Ja toinen syy oli varmaan se et se ei kestän olla ainut tyttö! Ja Miku ei halunnu sinne enempää tyttöi nis sit se suuttu Mikulle ja Kanonillekkii joka oli samaa mieltä! Sit Teruki vaa voivotteli!!! Sit Bou eros ja tilalle tuli se idiootti Yuuki(en tykkää siitä vieläkää!! Yäk!) ja se super ujo Takuya! Yhyy ne on molemmat tyhmiä Bouhu verrattun! ;<<<
An Cafeeeehh<3333 sis minkä takii bou lähti!? se oli niin nätti tyttö et...nätimpää tuskin on!!
Haha~ Minusta Bou ja Miku on täydellinen pari toisilleen! 8D Ei siis sillä et ne oikeesti ois yhessä tai mitään mut ficeissä ja fanartissa yms. se on kiva paritus. :”D Samoin Miku/Kanon, Teruki/Bou, Miku/Takuya. ^^ Lalalaa~ En edes harrasta ficcien lukemista suunnilleen 24/7 eeen~ ^^’
An cafe on vaan paras japanilainen bändi<3
oli pakko laittaa viel toine..
siis tää viesti on jo 4 kuukaut vanha mut hajosin niin pahasti !!
bouxmiku 4ever kirjoitti:
oon samaa mieltä kun An Cafe-fanii<33
Bou on tosi nätti ja oikeesti se ja miku on niiiiiiiiin hyvä pari, kun siis hetero on nii ah♥
siis ei vittu D:D: kuka nyt luulee et bou ja miku olis joku pari ??
Hyvii syndei mikulle ! pikkasen myöhässä kyl :D:D: olisin tullu aikasemmin mut netti ei toiminu nii ei päässy tänne..
Tietenkin! En tajuu niitä jotka väittää An Cafen porukkaa naisiksi!! u__u Okei joo ne näyttää vähän, iiiihan vähän naisilta mut silti kaikkien jotka omistaa silmät on huomattava et ne on miehiä!! 8D Ku ei niillä oo rintoja! Paitsi mä luulin Bouta naiseksi ihan alussa mut mun isosisko kerto et se on mies! En aluksi meinannu uskoa mut sit aloin miettii et Boul ei oo rintoi ni ei se voi olla nainen! Se on vaa tyttömäinen ja sairaan sulonen mies! :33
niin HUOM:HERRALLE!!!!!!! SENTÄÄN JOKU TAJUU ET SE ON MIESSSSS…-_-
NIIN TOSIAAN MIKU TÄYTTI VUOSIA! Myöhäiset onnittelut herralle~!♥
Hyvää syntymäpaivää Miku!! (sehän täytti just 26<3)
Luin edellisiä kommentteja ja olen 100% samaa mieltä Onami Von Hitlerin kanssa..
En pidä wnbfaneista [?] jotka täällä on koko ajan ”VOI VITSI KUN MIKU ON NIIN IHQ!!!<333<3<3<3OON KUUNNELLU VASTA VIIKON MUT MIKU ON VAAN NIIN IHQ!!<3<3<333"
En voi vaan sietää sellasia wnbernumitälie - tyyppejä.. jotkut heistä on vaan kuunnellu yhen biisin youtubesta ja sanoo tykkäävänsä ja ihquttavansa tätä bändiä ja yleensäkin vain heidän söpöytensä takia [?] [niin kuin moni on jo sanonutkin]..
Itse ainakin kuuntelen melkein kaikkia heidän biisejänsä ja pidän jokaisesta bändin jäsenestä yhtä paljon.. En omista yhtään bändin levyä tai muutakaan paitsi yhden julisteen, mutta silti fanitan bändiä ihan todellisesti ja haluan tietää heistä lisää : 3
anteeks kirjotin jo yhen mut tää oli pakko sanoo et toi an cafe on tosi tarttuvaa.. Nyt en millään haluis mennä nukkumaan tai minnekkään muualle kun vaan istua koneen vieressä ja kuunnella an cafea. Mulle on tullu pakkomielle siitä ja se ei oo kivaa.. Mut en mä kai sille mitään voi et an cafe on super hyvä.. Ja teille ihkuttajat ei kukaan kuuntele bändiä siks et ne on söpjä -.- esim mä kuuntelen sen takia koska bändi on hyvä, mikulla on hyvä ääni ja kappaleet ovat iloisia ja pirteitä. Bändi soittaa hyvin ja yhteishenkin tuntuu pelaavan hyvin.. Itse soitan myös kitaraa ja oon koittanu soittaa noita jotain kappaleita.. Niitä on älyttömän vaikee oppii nopeesti. Jos noita kappaleita haluaa soittaa täytyy olla tosi hvä. Bändiläiset on joutunu harjottelee paljon ja jotkut wnb teinit kuuntelee sitä sen takia ku ne on söpöjä ! Ei ne panosta ulkonäköönsä sen takii et kaikki kuuntelis niitä vaan ne koittaa tehä hyvää musiikkia mist ihmiset pitäis.. Ottakaa kantaa !
Tietääks kukaa miks bou lopetti ? ku oon kysyny monilta mut ei kukaa tunnu tietävän.
muuten missä an cafe oli nimmareitten jaossa ??????
Ok ensinnäki Bou on mies ja täysin japanilainen ja se on eronnu bändistä ja Mikun ääni on UNIIKKI eikä an cafe oo ylipirteä
En ymmärrä miks jotkut haukkuu bouta sen takia et se näyttää työltä. Itse olen 15 vuotias poika ja näytän taas uhan tytöltä, käytän tyttöjen vaatteita, hameita ja muita sellaisia. Mun muodot on jopa aika naiselliset. Oon hoikka ja reidetkään ei mitkään läskit ole. Alotin tän kolmosella. Kaikki mun frendit nauro mulle ja hylkäs mut, sit tajusin et ne ei ollu mun oikeita ystävii.. Muutaman viikon päästä meijän luokalle tuli uus tyttö Annika.. Annika heti ensimäisenä tuli puhumaan mulle koska näytin yksinäiseltä. Se kehus mun kaunista ulkonäköä ja se ei tienny et olin poika. Nimpä mä ajattelin et en kerro. No oltiin oltu 4 kuukautta ystävii ja se kysys mut niille yöks, olihan mun sit pakko kertoo et oon poika.. Pelkäsin nii et se jättä mut, mut Annika sano mulle ” ei väliä sun ulkonäölläs vaan sillä mitä sisältä löytyy ” noi sanat rohkasi mua ja uskalsin mennä sanoo mun vanhoille kavereille siitä.. Sit vähän mun ulkonäöstä. No oon aika lyhyt noin 160 cm mulla on vaaleet pitkäthiukset vähän pidemmät mitä boulla. Käytän meikkei. mm. ripsaria, meikkivoidetta ja sillontällön jotain clitterii tai muuta luomivärii. Laitan huuliini meikkivoidetta ja mun harrastuksiin kuuluu mm. shoppailu ja laskettelu. Tykkään pitää kaiken näkösiä korvia ja rusetteja päässä. Mulla on keilikoru ja sittten molemmissa korvissa 5 koruu. Ja mulla on 1 huulessa. Naurakaa vaa mulle mut mä en välitä. Te kektä nauratte ootte vaa kateellisii siit ettette uskalla olla erilaisii niinku mä. Mä en häpee ihmiskatseita ja nauravia ihmisiä.
Anteeks oon vähä vasyny nii kirjotan väärin siis oon kattonu vaikka kuinka monesta fani paikasta ja missään ei manita nimiä. << toi lause äskeisessä kirjotuksessa nii piti sanoa että missään ei mainita ikää.. Ja musta toi on tosi ärsyttävää ihkuttaa sillee '' IHKUU MIKU ON NII SÖPÖ AAH SE ON NII SULONEN OO NÌIN AN CAFEN FANII IIIIK IHKUU '' ku omastakin mielestä miku on söpö mutta en mä sen takii sitä kuuntele vaan sen takii ku biisit on ilosia ja niistä tulee hyvä mieli ja mikulla on tajuttoman hyvä ääni ja bändi soittaa tosi hyvin !
Anteeks et kirjotan vielä, mut haluun tietää et millon bändillä olis keikkoja suomessa seuraavaks vai onks siitä sanottu viel mitää ?? Ja sit olis kiva tietää niitten iät. Ku oon kattonu vaikka kuinka monesta fani paikasta ja missään ei manita nimiä. Ja tuun hulluks jos en niinku vaikka pääse koneelle kuuntelemaan an cafeeta.. Mulle on tullu siitä nyt pakkomielle. Ja jos joku olis nii ystävällinen et pistäis niitten iät tähän esim tällä tavalla Miku: ?? ja noin edespäin.
Anteeks ku kirjotan toisen mut tosta et toi bou on nainen nii musta sitä voi sanoo naiseks jos haluu koska se kumminki yrittää olla. Se haluis olla nainen eikä mies sen huomaa helposti koska se näyttää ihan naiselta (: Ja musta on tosi harmi et se lopetti. Mut uus jäsen on kyl kans tosi kiva (:
Aloin vast eilen fanittaa an cafea. Ku mun yks kaveri sanos et kuuntele tää biisi http://www.youtube.com/watch?v=b6q07qsATv8&feature=related niimpä mä sit kuuntelin ja totesin et tosi hyvä. Sit kuuntelin muutaman muunki biisin ja totesin et tosi hyvä. Sit rupesin ettii titoo bändiläisistä ja nyt tiedän niistä tosi paljon vaikka vasta eilen aloin fanittaa. Nyt oon jopa ruvennu pukeutuu an cafen tyyliin. Laulaja miku on tosi hyvä laulamaan ja tosi hyvännäköne.. Tykkään tosi paljon japanista oon aina tykänny pirtää esim minkun näkösiä japani hahmoja (:
moro mayday taas :—)) te jotka ootte kovin ihmetelleet ja ranteet auki olleet siellä ruudun takana sen takia että an café lopettaa, niin haluaisin selventää teille että ne pitää TAUKOA. (ihan niitten omasta blogista lukasin) koska yksinkertasesti bändin vokalistilla on niin paha masennus, ettei pysty jatkamaan tällä hetkellä laulamista (nyt ette vinetä edelleen niitten blogista : D) koska tuntee ittensä niin teennäiseksi lavalla. vaikka Miku saattaa esittää kovin pirteää joskus kannattaa miettii mitä kulissien takana löytyy. ihan vaa taas kirjotin tänne ku huomasin et jotkuu ottaa tän kovin raskaasti mut miettikääs välillä miltä niist bändin jäsenist tuntuu 8) (sori mut rakastan typoja enkä jaksa korjaa niit ♥ )
joo sori kirjotin jo kaks kommenttii mut halusin viel kysyy et mitä vittua noi ”An Cafe on paras ja ne osaa japaniikii” kommentit tarkottaa…siis tottakai ne osaa japanii ku ne on japanilaisia XD Että näin…?
ja vähänkö repesin tolle Boulla on munat jutulle XDDD
Sinä ’AN CAFE 4ever <333...' joka kirjoitit:
"AN CAFE ON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN IHQQQQQQ!!!!<3<3<3<3<3<3<<3 oon kuunnellu sit viikon ja rakastan onx ne tytt vai poikii nyt tii et bou on mut ent muut help me : sulle sanoisin ett miehi bou.etteks te jotka luulette viel bouta tyt ole lukeneet aikaisempia kommentteja ollenkaan t ollaa kaks pitk sivuu valitettu harmi ku se ainut l siihen kommentoitu mooonta kertaa mies etteks vaa osaa ymm rocket mun mielest ryuusei olekin ihmiset c: oli aika...tyhm tai ylim kommentti...xd nii an cafe ihan hyv minuukii sek vihaajat pikkuernu wnb:t...>
hyvin yksinkertaista. :DD
boulla on munat.
An Cafe – miksi se on niin hyvä?
Ai että miksi? Sadasta prosentista ehkä 40% oikeasti fanittaa kyseistä yhtyettä. Loput 60% ovat kuulleet bändistä kavereiltaan tai lukeneet jostain netistä jne, jonka jälkeen ovat menneet YouTubeen ja kirjoittaneet hakuun ”An Cafe” ja ensimmäisenä biisilistalla on tietenkin Nori Nori Nori, he kuuntelevat biisin ja toteavat: ”Voi että miten ihana yhtye, olen fani ikuisesti! Palvon Mikua!”.
Useimmiten se on näin. Mut ne, jotka oikeesti välittää bändin jokaisesta jäsenestä ja __oikeasti haluavat tietää yhtyeestä lisää ja kuunnella tämän bändin biisejä, on oikeita faneja. Niille ei oo tärkeintä se, et muutkin kuuntelee ja et Miku vaan on niin helvetin söpö.
Antikun keulahahmo on Miku ja hän tietää itsekin olevansa kovin söpö ja suosittu japanilainen laulaja. Miku, Teruki, Takuya, Yuki ja Kanon välittävät faneistaan, mutta he eivät todellakaan tiedä millaisia ihmisiä jotkut heidän faneistaan ovat!
Jos te 60 prosenttiin kuuluvat fanit haluutte todistaa faniutenne, niin kuunnelkaa muitakin biisejä kuin Nori Nori Nori ja Smile ichiban ii onna! Hankkikaa lisää tietoa kyseisestä yhtyeestä ja oikeesti tykätkää jokaisesta jäsenestä. Jokanen niistä tekee parhaansa ja ne ei voi sille mitään, et Miku se nyt vaan on keulahahmo, kuten laulajat yleensä. Jos te 60 prosenttilaiset ootte käyneet Antikun keikoilla, niin mä uskon et vähintään 30 % on katsonut ainoastaan Mikua.
Antikun pojat ovat meidän avulla nousseet julkisuuteen ja Antikku varmasti haluaa sen meille korvata niillä hyvillä biiseillään mitä ne haluaa tehdä ja keikkailemalla. Oikeesti ne ei edes tiedä millasia te jotkut olette ja et teidän ansiosta tää juttu pahenee entisestään. Kattokaa peiliin.
Onami von Hitler lopettaa täten puheensa ja mä toivon, et te jotkut oikeasti voisitte ajatella hieman Antikun poikia.
voi helkkari…
MOI
Tiedoksesi AN CAFE 4ever <33333: an cafen kaikki jäsenet ovat poikia, Bou mukaan lukien. Bou on sitä paitsi lähtenyt bändistä. (*huokaus...* -________-'')
AN CAFE ON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN IHQQQQQQ!!!!<3<3<3<3<3<3<<3<3html5-dom-docu ment-internal-entity1-lt-end3<3html5-dom-document-internal- entity1-lt-end3<3< oon kuunnellu sit viikon ja rakastan onx ne tytt vai poikii nyt tii et bou on mut ent muut help me :>
Yu-ki is the best!!! love him<3333333333
jjep, An cafe on tosi hyvä 8”D
Ite tykkään an cafesta, oon kuunnellu noin vuoden ja täytyy sanoa että se on mun lempibändi. Kanon on tosi ihana<333 Repesin ku luin ton: ''Onko ne tyttöjä vai naisia?'' =________='' haloo! eikö mikun äänestä kuule et se on mies???!!!
Myönnän olin itse varmaan joku kuukauden ajan sellanen wnb fani, mutta kun kunnolla tutustuin bändiin ja otin selvää asioista, tajusin kuinka naurettavaa toi ” IHQU DAAA MIKU ON KHYL NIIN SÖPÖ JA SE TYTTÖKIN BOU JA KIVA JA SIT SE NIIDEN KAPPALE NORI NORI NORI” . Tästä kaikesta on nyt jo vuosi, ja sen vuoden aikana oon ostellu muutamia levyjä ja olin jopa siellä Tampereen keikallakin. Pidän An Cafesta koska Miku laulaa hyvin, muut soittaa upeasti ja musiikki on piristävää, ei mitään angstangst synkkyyss musaa.
Inhottaaa se, kuinka An Cafea ihkutetaan vaikka ollaan kuunneltu youtubesta muutaman päivän ajan Nori Nori Nori kappaletta (joka ei oo an cafen kappale) ja ollaan ihan et ” Mä oon kyllä niin tr00 fan mitä ikinä voi olla” . Huoh..
An Cafe on jo aika massa bändi noiden ärsyttävien mini wnb ernujen kanssa. Silti tykkään antikuista edelleen lempibändinäni.
Pidän itse ancafesta mutta kaikkienhan ei siitä oo pakko tykätä mut tykkään an cafen kaikista lauluista
Minä tykkään An Cafesta. Niillä on tosi hyvää musiikkia (*W*) ja silleen. =) 😀
Mä en pääse ikinä mihikää keikalle… Mun porukat ei oo ikinä kotona nii ne ei pysty viemää mua mihikää=( enkä mä nyt ihan heti usko, et An cafe tulis tänne Mikkeliin keikalle… Vähä mua vituttaa nyt!! Mua vituttaa kyl aika usein… Kuuntelen sit levyjä ja kännykästä niitten musaa-.-
M
Mi
Mik
Miku
Miku< Miku<3 Miku< Miku Mik Mi M
”’7 päivää sitten
JiDDiS^^ kirjoitti:
Ei vittu, suurin osa on laittanu että kuuntelen ancafee ku ne on niin ihqu söpöii ! Ja sit ne muka on nii tr00 faneja eikä ees tuhlaa rahaa niitten levyihin, vittu EI NE PALJOO MAKSA ERNUTTAJAT !!!
Hävettää teän puolesta wnb-fanit”’
Lainasin vähän…. Eli mä kyl tuhlaan mun rahat nyt noihin An Cafen levyihin! O__O
Se on niin ihana bändi <3 ja itse meen seuraavalle an cafen keikalle OuO JA MIE OON KUUNON AN CAFE FANI!!!!
Nyaaaahhhh <3 An cafe on niin ihana bändi <3 Ja se miku <3 miku miku miku <33333 miku on niin Lutu , sulonen , ihana , söpö , NYAAAAH en ees osaa sanoa mitä kaikkea se on <3 näin just toissa yönä siitä untaki OuO An cafe on nii ihana <3 Parhaat biisit on : My Heart Leps For 'C' ((<---- kirjotettiiks se noi ? )) ja Passion sekä Nyappy in the parallel World (( ei järkäs )) itse teen myös kigun joka on Nyappy kigu <3 o(> u <)o
Niin An Cafessa on jäseninä vain poikia. Pidin An Cafesta jo ensimmäisellä luokalla. Rakastan An Cafea ja Mikua… 🙂
voi jumalauta että tollaset ihkuttajat on ihan helvetin ärsyttäviä, voisitte kuule vähän miettiä mitä kommaatte ja miten kommaatte. eikä mitään: ”AN CAFE ON IHKU ÄXDEE” jumalauta. Itse ole kovakin fani, ja tykkän niiden tyylistä, se vain iskee. Mutta te arvon assholes pilaatte hyvän bändin tolla teidän teini-ihkutuksella.Ja BOU_EI_OLE_TYTTÖ ja se on eronnut siitä bändistä noin kolme vuotta sitten (itse pidin enemmän an cafésta silloin kun Bou vielä oli muakana) ja nyt vittu lopetatte ton ihkutuksen JA_PERUSTELETTE_MIELIPITEENNE_!
-Arigato
yhyy an kafe lopettaa -w-
käyn viiltämässä ranteeni auki yhyyyy oho ne on jo yhyyyyy -w-
be nappyyyy
höh..hymiö ei näytä tossa hienolta… ENIWEI ite oon ostamassa uutta levyä niiltä
Mun mielestäni an cafe on kyllä aivan loistava!! Harmi että Bou lähti
//
o(>A<)o (o o)
Vittu ei musaa kuunnella siks, et soittajat ja laulaja on söpöjä!!!! Yhtä hyvin vois vaikka hommata lemmikiks norsun, koska se on söpö!! Kuuntelen An cafee koska Mikulla on hyvä ääni ja ne soittaa ihan vitun hyvin! En siks, et ne on jtn söpöjä ja japanilaisia ja blaablaa… On ne khyl tosi söpöjä:3 Mut kyllä mä kuuntelen PMMPtä kans, enkä todellakaa siks, et ne on muka söpöjä!!!!!!!!!!!!!!
Haloo! Jotkut teistä höpöttää siellä jtn et ”mua ärsyttää jotkut jotka on olevinaa An cafen faneja eikä tiedä yhtään mtn!” Ja sit sanotaan vielä perään et ”Ohan siin se yks tyttöki, Bou!” Vilkaseppa siihen kimaltelevaan jutskaan nimeltä peili! Jos väittää et Bou on tyttö ni on khyl aikas paha mennä valittaa jolleki et ”sä et tiiä an cafesta mitää!” En siis nyt väitä että kaikki teistä mut muutama… Ite en oo koskaa käyny an cafen keikalla mut väitän silti et oon sen fani! siis ei fanittaminen välttämättä tartte tarkottaa sitä, et vois vaikka murhata ittensä jonku bändin takia! Okei?
sulle jiDDiS^^…muaki hävettäs tiätsä ? :)) luuleks olevas parempi kun muut ? kaikilla on oma maku kuunnella musiikkii ja jos vaikka jollaki ei oikeesti oo rahaa mihinkää levyyn ? itse kyllä teen töitä saadakseni sen mitä haluan ja oon tyyytyväinen siihen että sain levyn kotitöiden avulla :3 ei muisteta pahal <<3>
oon tykänny antikuist vaikka kuinka kauan ja ne kaikki on tooosi ihaniaaa…vois kyllä tulla enemmä juttui lehissä niistä POJISTA :3 (ottakaa kantaa) ja muutenki ne on toosi ihania :p<3
kanon <3 shinya sano<3
kaikki on huom! mielestäni ihania, ja vaikka yuukista ei aina niin välitetä hän on musta ihana 😛 <3
Ei vittu, suurin osa on laittanu että kuuntelen ancafee ku ne on niin ihqu söpöii ! Ja sit ne muka on nii tr00 faneja eikä ees tuhlaa rahaa niitten levyihin, vittu EI NE PALJOO MAKSA ERNUTTAJAT !!!
Hävettää teän puolesta wnb-fanit !
Oon ollu An Cafe -fani jo kolme vuotta, luulin että jossakin vaiheessa se alkaisi kyllästyttää, mutta ei. Olin keikalla Tampereella ja nimmaritilaisuudessa. AN CAFE <3 Nyappyisiä päiviä cafekoille!!
MIKU <3

Yhyyy… Ne jää tauolle…Mut ne on kyllä ansainnu sen! Kumpa vaan pääsisin sille niiden viimeisellä keikalle!!!!!!!
Mä olin niiden keikalla Tampereella ja ne oli nii ihania!!!!!<33333333
An Cafe on ehdottomasti mun lemppari bändi!!!!!<333333
Ne on vaan niin söpöjä!!!<3333333333333333333333333333333333333333
MIKU ON HOT!!!!!!<33333333333
AN CAFE ON VAAN YKSINKERTAISESTI NIIN TÄYDELLISEN IHANA ET PAREMPAA EI LÖYDÄ MISTÄÄN!!!!!!!!!!<3333333333333333 Oon kuunnellu An Cafee jo suunnillen 4 vuotta ja en ole kyllästynyt siihen ja sen takia en tajua miten siihen voi muka kyllästyä! Sellainen joka kyllästyy ei todellakaan oo ikinä ollu aito cafekko!Mä tykkään siitä koska Mikun ääni saa mut hymyilemään jopa silloin kun kaikki on päin persettä ja niiden musiikki on piristävää ja se tulee suoraan sydämmestä!!!<333 THEY ROCK IN MY HEART!!!!!!!<3333333333333 NYAPPYYYYYYYYYY!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<33333333333333333333333
LUKEKAA!!
Siis An cafee parempaa bändii on oikeesti vaikee löytää!! Mikulla on persoonallinen ääni ja soittavat taitavammin kuin yksikään suomalainen bändi!! Miettikää!Jotkut saattavat sanoa Antikkujen musiikkia ”ylipirteäksi” mut kuunnelkaapa vaikka Aroma!! Tai joku tällänen!
Siis an cafe on alansa ammattilainen!! Maailman taitavampia bändejä. Teruki Yuuki Kanon ja Takuya ovat todella taitavia soittamaan. Ja Miku, alansa ammattilainen. Todella puoleensavetävä ja söpö. Jokaisella on tietenkin omat mielipiteet asioista. Nykypäivinä arvostetaan hyvin vähän soittajia. Minä arvostan! Minusta on kurjaa kun he pitävät tauon. Mutta ymmärrän Mikun, Kanonin ja Terukin kannan. He ovat tehneet tätä kauan. (^^) Nyappy!!
antikut on niiiiiiiiiin awwwwwwwwwwwwwwwwwww!!! *w* mulla ja mun kamulla on niille fanisivut. 😀 ja syy miksi tykkään antikuista on se että ne osaa soittaa/laulaa hyvin <3 ja muutenki he saavat päiväni aina piristettyä!! ite olin antikkujen keikalla ja mul on levyistä: magnya carta, gokutama rock cafe, harajuku dance rock ja BB parallel world.
:O Oliks se maaliskuussa suomessa >:( Ja mä en sitte tienny!! Oon oottan niin kovasti että se tulis suomee 🙁 mut en nähnykkää sitä .. Byääh!!
Muuten sagsu nimi kuulostaa tutulta etkain vaan oo stardollissa käyny kenties jos oot sano terkut u.v.9:lle oon ite se u.v.9
An Cafe on mun ihan lemppari bändi ne vaan osaa laulaa njiin hyvin mut mä en tajua miks jotkut vihaa tai pilkkaa sitä bändiä. Ne ei älyä kuinka ihanaa musiikkia se on =3 T: Tuleva Cafekko (kaipaa vinkkejä elämään)
An cafe on hyvä, koska kappaleissa on tarttuva rytmi, ihanat sanat ja kaikki tarvittava ;)) Bändin jäsenien ulkonäkö on tiätty plussaa.
An cafe on erittäin ihana pändi.se oli ensimmäinen J-rock bändi mihin tutustuin <3 mutta en myöskään ihquta sitä...
minun lempi an cafen kappale on tekesuta kousen <3
Mie pidän An Cafesta tosi PALJON se on miun lempi bändini<3 Kuuntelen myös Kagrraa se on kans miun lempi bändei<3 An Cafe on hyvä kun se soittaa ihanaa musaa ja musiikki soi korvissani aina kun kuulen yhen kerran jokun an cafen piisin<33 Bouta on ikävä kun se lähti sillon 2007 vuonna an cafest<3 Toivotan an cafelle onnea elämään =) BOULLE MYÖS =)
KANON ON NIIN KAWAII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
an cafe on paras bändi ikinä oon jo kolme vuotta fanittanut se on niin paras ja KANON ON NIIN SÖPÖ OSAAN ITSE SOITTAA TOSI HYVIN BASSOO! söpöys jäjestys mun mielestä on: 1.KANON 4-EVER 2.miku 3.bou 4.takya 5.teruki 6.yuuki
sorry,I dont no this band.
moi oon ollut vasta vähän aikaa An Cafe fani mut silti oon korvia myöten hulluna siihen, mä ja mun kamu keksitään hauskoja tarinoita niistä
An cafe on mun suosikkibändi, koska ne soittaa himpuran hyvää, pirteää, aitoa, joskus vähän pervoakin musiikkia, ne on taitavia soittamaan ja esiintymään (jos tuohon juttuun on jollakin sanomista niin osaisitko itse soittaa/esiintyä paremmin?) ja ne on kaiken kukkuraksi tosi suloisia <3 HUOM! Tuo on mun mielipide asiasta, mutta perustelkaa tai edes yrittäkää perustella omia mielipiteitänne.
NYAPPY!
onse hyvä bändi, lemppariksi ei yllä. Bousta ja Kanonista tykkäilen ja 4 levyä omistan ja 1 dvd’kin löytyy.. Magnya Carta, Gokutama Rock Cafe, Harajuku Dance Rock ja BB Pallarel World sekä sitten se NYAPPY go Aournd The World – Live and Document 2DVD
Mulla on an cafen 4 levyy: Gogutama rock cafe, Mangya carta, PP parallel world (iha uus) ja sit semmone outo jos on vaa 4 kpl.. AN CAFE ON IHANA <33 Olin tampereen keikalla ja aijon mennä ens syksynäki ku ne tekee taas euroopan kiertueen <1<2<3<4<5<6<7<6 xD NYAPPY <3
Kuuntelen An Caféa ja pidän heidän musiikistaan. Tietysti myös bändin jäsenistä, eritoten Terukista.
Mutta kaikessa muussa olen samaan mieltä kuin ’nyappyvittunen’.
Älkää olettako että ne, jotka kirjoittavat aivan älyttömällä tavalla huutomerkkejä raiskaten ja ihkuttaen An Caféa (ja melkein kaikkea muutakin) yli rajojen, olisivat jonkinsortin ”tosifaneja”.
Kokeneempien ihmisten silmissä olette tälläkin hetkellä juuri sitä pikkuernu-massaa. Eikä tätä ernumassaa juuri arvosteta, eikä ainakaan pidetä vakavastiotettavana fanijoukkiona (jos mitään fanijoukkoa voi kovinkaan vakavasti ottaa).
Kasvakaa, ja opetelkaa kirjoittamaan asiallisesti.
An Café on kuitenkin hyvä yhtye.
Bou on poika kuten muutkin An Cafen jäsenet, eikä mua haittaa vaik se pukeutuu tyttömäisesti. Se on söpö muutenkin NYAPPY
Tehkää yhteiskunnalle palvelus ja olkaa kuuntelematta sitä massapaskaa, jooko. Eniten ärsyttää se, kun pikkuernut luulee olevansa niiiiiiiiiiiiiin erilaisia kun kuuntelee antikkua ja käyttää pinkkiä röyhelöhametta, mutta näin ei ole. Oikeasti se on massaa. Katsokaa peiliin, kiitos.
minusta tuli an cafen kuuntelia sileen että luokasani puhuttiin an cafesta ja sitten kun pääsin kotiin niin menin youtubeen kuuntelemaan an cafe on huippuuuuuuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
minusta tuli an cafen kuuntelia sileen että luokasani puhuttiin an cafesta ja sitten kun pääsin kotiin niin menin youtubeen kuuntelemaan an cafe on huippuuuuuuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
an cafe on varmaan paskin japsi bändi ikinä, kuka vittu sitä jaksaa kuunnella siis se on ihan perseestä ei saatana.
Kuvia edelliselta An Cafén Tampereen keikalta löytyy osoitteesta http://www.popgraphy.com
Galleriassa on myös kuvia MUCCista ja Miyavista.
An cafe on paras.
Tekee ihanan iloista musiikkia, jää tauolle : < Tykkään an cafesta koska jokainen saa olla oma itsensä, kuunnella minkälaista musiikkia haluaa, ja an cafe on minulle sellainen joka iskee omien mieltymyksieni kautta. Iloista, värikästä, ihanaa ^^ Kawaii :)! Aishiteru Miku ;D..
No siis joo, an café on ihan jees ja sillee mut se on aika kulutettuu kamaa jo nykyää. Toki se oli IN viel.. Pari vuotta takaperin? Mut kiitos lauman 10 vee ”cafekkojen” sitä on suorastaa rasittavaa kunnella. Ps. Ei tartte raiskaa noit teinisydämii<3333333 Ihan sillee ps :---D Kaikki kyl ymmärtää ilmanki et joo toi tykkää an cafést. "Pidän etenkin nori nori norin videosta" <----- tuli mieleen, ne jotka ei tiedä, nori nori norin on laulanut JUDY CRYSTAL et joskus kannattaa myös tsiigata nää describerit ihan huvin vuoks.
joo onhan an cafe ihan hyvä mut eiks toi oo vähä ärsyttävää ku tyypit vaa ihquttaa sit ja sitte toiset valittaa kuinka surkee se on…
ite oon kuunnellu an cafee jotain pari vuotta ja se on vaan niin ihana!!<3 ärsyttää kun Bou lähti :/
mua harmitaa ihan samperisti kun en päässy sinne an cafen keikoille,liian pitkä matka :'(
mua ärsyttää kans sellasen wnb fanit jotka on sillei et ovat muka niin parhaita an cafe faneja yms...
mun mielestä kaikki an cafen kappaleet on aivan IHANIA <3<3<3
ja koko bändi on aivan ihanin <3<3
ja Miku on niin ylisöpö ^^
nyt yritän itelleni jostain ostaa an cafen levyn 🙂
Mun yks kamulips fanitti sitä, mut sit se lopetti ku ne jäi kuullemma tauol….. se ei oo enää sen sydämmessäää. Ihan ooookooooo……
niin tyhmä kysymys,kuka tahansa aito ernu tiätää.ekaks kosk musa on aiva erillais ku joku tyhmä suomalais bändin,se on ihanaa mukaansa tempaavaa,jonka kaa on kiva tehdä fureja.sanoitukset ln kyl välil ärsyttävän pervoi.musiikki on kyl aika samallais ku LM.C ja SUG bändeil.sit ne ihmiset on sellasta purin kawaii porukkaa,eli sairaan ihania ja hauskoi,vaik miku onki välil sellane angstaava huume raiskari ja takuya on alkoholisti (noi on totta,et älkää valittako) mut AWWW AISHITERU WA ANTIC CAFE….hahaa miku on osa aika työs kaupas(mut mis,pornokauppa kenties) ja kanon metsästää haulikko kädes vapaa ajal.(on totta) ja WHEE mul on huome synttärit ku antijun BB PARALLED WORLD albumi ilmestyy
ja wannabe fanit vois painuu hiitee ja sit kans sellaset 9-10 vuotiaat jotka ei saatana tiiä antikust mitää…joo siinä se
NÄKKILEIPÄÄH~
Se on vain jotain niin ihanaa<3 Mikulla on aivan käsittämättömän ihana ääni, ja Teruki, takuya, kanon ja Yuuki osaa soittaa ihanasti<3(ja niin osasi Boukin<3)
levykauppa Äx.n levyt on aika kalliita itse tilasin EMP.ltä sielä ne oli 14.99-15.99 o(>v<)o
Kanonilla on nykyään tyttö tukka.. Entinen oli hienonpi silloin se oli viä tosi söpö mut on se viäkin ihan.. MUT SIITÄ TULI BOUN SEURAAJA!!!!
Oon kuunnellut jo kauan an café mutta 1,5viikkoo sitten buumi vain paheni kun kuulin kappaleen RINNE NO TSUMI ja sitten mulla oli koulussa sen lyriikat(sanat) suomeksi ja japaniksi ja kaikki jotka ne luki ihastu siihen:) no mun oli sitten pakko tilata levy joka tulee seuraavalla viikolla!!!! An Café on on IHANIN bändi ikinä!!!!
Ihastuin bändiin kun kuulin voicelta Cherryn.. Ootteko muuten kuullut että An Café jää tammikuussa tauolle mutta jatkaa vielä myöhemmin mutta jatkamis ajankohtaa ei vielä tiedetä, Bändi jäi tauolle koska jäsenet tarvitsivat taukoa ja aikaa hengähtää.. Yhyyyy :´(
Minä rakastan An Cafea ihan hirveästi. Minusta se on vain niin ihanan positiivinen pirteä bändi. Aina kamalan koulupäivän jälkeen on ihana alkaa kuuntelemaan An Cafea. Minusta se ei paljoa bändiä muuttanut vaikka Bou lähti, koska An Cafelaisethan kasvaa koko ajan isommiksi ja sitä myöten musiikkikin muuttuu. Sille ei voi mitään.
Muuten jos jotkut eivät tiedä niin An Cafe ilmoitti netti sivuillansa pitävänsä 4.1.2010 olevan Budokan konsertin jälkeen tauon. Tauon pituutta ei tiedetä, mutta sivuilla viitattiin siihen ettei An Cafe kokonaan lopeta, vaan tauon jälkeen he palaavat taas yhteen. He halusivat vain 6 vuoden jälkeen pitää tauon ja saada mhdollisuuden kehittyä kukin omalla tahollaan.
Snif… Kumpa ne ei vain pitäis hirveen pitkää taukoa. No minä ainakin ostan An Cafe uusimman albumin kun se täällä Euroopassa 3.10 ilmestyy. =)
oon samaa mieltä kun An Cafe-fanii<33
Bou on tosi nätti ja oikeesti se ja miku on niiiiiiiiin hyvä pari, kun siis hetero on nii ah♥
JOOO JEEE BEST!!!
😀
Moijj kaikille Cafekkoille!<3 Olen itsekkin Cafekko ja kiitti yhen tosi ihanan kamun!<33 Se on oikeesti niin paras ku se johdatti mut Japanin polulle!<3 Oon ihan oikeesti 100% varmasti sitä mieltä että Boun lähtö oli SUURI virhe! Must tuntuu et vaikka An Cafe on ihan oikeesti sairaan upee bändi nii ilman Bouta se on tavallaan menny vähä synkemmän musiikin puolelle. En oo varma mut joissain biiseissä ku kuuntelen tulee semmonen fiilis. Ei sillä että tää kyseinen bändi ois huono. Päin vatsoin, se on ihana!<33 En ole ihkuttaja mut must tuntuu et mä ja Miku sovitaa yhtee. xD Rakastan teitä Cafekkot ja ofc An Cafe!<33
NYAPPY!!
PS. Käykää kuuntelemassa LM.C:tä ja Alice Ninee. Ihanii kaikki 3 bändii!!<33
Mun mielestä An Cafe on maailman paras ja ne soittaa maailman parasta musaa!mua harmittaa kauheesti ku Bou lähti ; ( Mut kuitenki mun mielestä Kanon on söpöin<3<3<3 onhan kyllä ne kaikki toosi söpöjä<3<3<3<33ja muuten BOU ON POIKA!
An Cafe on paras bändi ikinä!!!
Söpöin on Takuya ja sit on Teruki ja Sit on Kanon ja Miku ja Yu-ki on molemmat yhtä söpöjä! xD Mulla on njiitten Harajuku Dance Rock levy ja sen oon ostanu levykauppa äx:ästä. Myös Anttilasta pitäs saada se levy ja live DVD nimeltä Nyappy Go Around The World. haluisin ostaa fanipaidan mut en oo löytäny mistään…
Ja muuten sanonpahan vaan et jos joku on erehtynyt luulemaan et Nori nori nori on An Cafen biisi nii se EI OLE!!! Ja Bou on poika vaik ei enää bändissä ookkaan…
Njo siin vaan tiedoks niille jotka ei sitä viel tienny.
Nyappy!! o(>v<)o
AN CAFE ON PARASTA MUSIIKKIA MAAILMASSA<3 V,ittu jos ette ymmärrä musiikista mitään olkaa hiljaa per..kele!!
Ensinnäkin, en ole sellainen Yhden biisin- fani An Caféille. Pidän kaikista heidän lauluistaan, toki on joitain suosikkeja esim. My Heart Leaps For ’C’ , Cherry Saku Yuuki , Super Rabbit , Maple Gunman , Summer Dive jne. minulla on oikeastaan kaikki jotka olen heiltä kuullut niin lemppareina.. ^ww^ Pidän kaikesta heissä ^^ Söpöyskin on toki plussa mutta vaikka he olisivat kuinka ’rumia’ pitäisin heistä, koska musiikki on se tärkein osa. Lempijäseneni on Kanon. <3 Miku ja Takuya ovat myös mahtavia. ^^ Ja kyllä Yuuki ja Terukikin.. äh, en voi valita loppupäätä mutta Kanon on ehdoton suosikkini 😀 En millään löydä heiltä mitään levyjä tai muita tavaroita.. olen katsellut netistäkin paljon mutta ne ovat jostain muista maista, kuljetuskulut tulisivat maksamaan paljon vaikka olisi joku pelkkä kuva-sarja/levy jne. toivoisin että voisi tulla joku An Cafe- kaleeteri myyntiin. Koska on niitä Garfieldejä, Hevosia jne. myös niin miksi ei olisi An Caféa? O.o .. tuli kyllä pitkä.. :-DD
Tykkään niitte musast ja oon fanittanu niitä jo varmaa pari vuotta (:
Olisin KAUHEASTI halunnut keikalle, mut oli jo loppuun myyty :< Itkin sairaasti. Mäkää en ymmärrä sellasii, jotka sanoo et fanittaa An Cafee vaa niide ulkonäön takii ja et se ois jotenki siistii. Ja BOU ON POIKA!! lähti 2007 bändistä. Vaikka Bou pukeutuu tyttömäisesti HÄN ON POIKA! Mut kumminki An Cafe on hyvä bändi ja pitää hankkii se fanipaita kunhan ei ois aina loppuun myyty 😀 Kuunnelkaa An Cafea, ja suomentaa. Biiseissä on hienot sanat Nyappy!<3
Olen samaa mieltä Rinin kanssa jokaisella on oma mielipiteensä.Mielestäni an cafe soittaa hyvää musaa.Pidän etenkin nori nori norin videosta koska siinä on juuri sellaista tiettyä kivaa ylienergistä sähläystä.ja muuten tiedoksi niille jotka vielä luulevat että Bou on nainen niin voin vannoa että Bou on mies vaikka naiselta näyttääkin!
En itse tykkää kauheesti An Cafesta, mut mun kaveri on ”hulluna” siihen 😀
Ne on kaikki poikia siis?
Söpöä!<3
Miku on Best!<3
rakastan Antikkua! ne biisit saa mulle vaan niin kivan ja pirteen olon!
mistäpäin Hesaa (helsinkiä) vois läytää niiden levyjä (mieluiten Uusina ja DVD:n kanssa) ja fani kamaa???
en oo löytänyt itse...
Jokaisella on mielipiteensä. ^^ Itse tykkään An cafesta. ^^ He soittavat hyvää musiikkia minun mieleeni. Mutta kaikilla on tietenkin mielipiteensä.
Jotenki tuntuu että olen viimeaikoina tykkäämän An Cafesta… 🙂 Aion ostaa kohta Antikun levyn ^.^
Ja kyl Takuya on vaan njiin söpö… <3333
Oikeestaan ne kaikki on njiin söpöjä... <3333
Mut on njiitten musakin toooosi hyvää...<3333
:DDDDD
Mjoi kaikki!!
Ihastuin An Cafeeseen kun kerran löysin niitten levyn kirjastosta. Kuuntelin sen ja ne oli aivan mahtavii!
Omistan kolme heidän levyä ja haluasin päästä heidän konserttiin mut eipä oo tullu viel päästyä. 🙁
Kaksikaverianikin kuuntelee An Cafeta ja minusta on mahtavaa että aina bändit ei oo vaan jostain ameriikasta ja vastaavasta maasta…
Ymmärrän kyl niitä jotkai ei tykkää An Cafesta mut ei sit tarttee silti haukkuu pohja mutiin asti! Jokainen saa kunnella ihan mitä tahansa musiikkia ku haluaa…
<3
siis keikalle. sori kirjotus virhe
moi. mä haluaisin ostaa an cafen levyn mut mun vanhemmat ei anna ostaa, koska ne muka on kalliita. haluaisin myös päästä an cafen keikelle
lähetin aijjemman viestin, eli älkää välittäkö huonosta äidinkielestäni tai kirjoitusvirheistäni. NYAPPY GO!
o(>v<)o
tiedoksenne vaan, että an cafe on poikabändi, Bouta myöten. =w=’
ja te, jotka LUULETTE olevanne oikeita faneja, nii muita ei tarvi haukkuu wnb:ksi.
Jotkut teistä varmaa vaa sanoo, että ootte kuunnellu an cafee pari vuotta, nii kuha vaa varmasti sanotte, ku ootte kuunnellu viimesen viikon sitä.
ja levyjä saa iha kaupasta, itelläni on 2 levyä. kyllä niitä nettikaupoistaki saa, mutta saa niitä iha kaupoistaki saa.
Rasittavaa, ku te jotku tuutte haukkumaan an cafea tänne, ku täällä on iha todellisiaki faneja. Oon kyllä iha samaa mieltä, että jotkut sanoo olevansa faneja vaan, kun on kuunnellut youtubesta: smile ichiban ii onna:a. Kaksi (rasittavaa) ”kaveriani” ovat juuri sellaisia. ^^
Anteeksi nuo negatiiviset kommentit. Sayonara! o(>v<)o Nyappy love!
No mä vaa dikkaan siit, emt mikä siin sit on nii kivaa mut se on vaa niin ihanaaaaaa<33
oikeastaan kaikki An Cafen jäsenet on söpöjä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja niitten musiikki on parasta mitä on olemassa.>
Tääl on kax An Cafe FANII!!! Ja ylipirtee musa ei ikin oo paha varsinkaa JOS soittajana on AN CAFE!<333333 Nii just ET VIHAAJAT HAISTAKAA HÖPÖ!! Sayonara!<333
Tykkään an cafetsa!Onko ne tyttöjä vai naisia? Lemoi kappaleeni on ruusei roket jota olen soittanut jo melkeen koko viikon XDXDXD heippa hanit <3
en ainakaa hajoile näille viesteille täällä en D’:
ei siinä, oon itekki antikku fani mut oikeesti… 8’D
se on ihan huono ja tylsä ja kaikkee no ei voiska se tekee huonoo musaa mut kyl se osaa laulaa
Totaa….Bou on kyllä mies…ne kaikki on miehiä….
An Cafe on lempibändini, paras ylitse muiden.
Olen fani, joka ei ”ihquta” kyseistä bändiä tyyliin: ”JEE, AN CAFE IHKUU, MIKU ON MUN MIESS!!! NYAPPYY!!! KAIKKI ON NIIN IHANII JÄSENII, MUT HARMI, KUN AINUT TYTTÖ ELI BOU EROS EN KYL OO AIVAN VARMA MITEN NIITTEN NIMET KIRJOTETAAN XDXDXD.”
Suorastaan vihaan tuollaisia faneja, jotka eivät tiedä mistään mitään. =w=
An Cafe on hyvä monipuolisuutensa, omaperäisyytensä ja sen jonkunt takia.
Oon kuunellu An Cafea nytte parisen vuotta ja aivan mahtava bändi se on…Se niitten musiikki on mukaansa tempaavaa ja saa mun päivät aina paljo paremmaks kun kuuntelen niiden kappaleita:) Antikut on tosi myös omaperäisiä ja hauskoja ja söpöjä<3... Olin niitten keikalla Tampereella 😀 ja tunnelma siellä oli katossa!!! Itsekki hypein aika lailla ja taisin muutaman kerran tallata takana olevien tyyppien jalat...että Sori...Kuitenkin itsekkään en oikeen wnb cafekoista pidä sillä ne hehkuttaa koko ajan miten söpöjä antikut on ja niin edelleen vaikka ei ees tiedä ketä ne on jne...Mut kai niitä on vaan pakko sietää kun aattelee että on itekki joskus ollu sellanen...
BOU EI OO TYTTÖ!!!!!!!!!! SE ON MIES JOKA PUKEUTUU TYTTÖ MÄISESTI!
Eli.. Tulin faniksi vasta äskettäin.. Bändi on mielestäni aivan ihana<33
Pidän kaikista jäsenistä. An Cafee on hyvä,koska:
1. Mikulla on ihana ääni
2. Musiikki soitetaan hyvin
3. Musiikkityyli lähellä sydäntäni <3
4. Ne on söpöjä <33
Aloin kuuntelee,koska:
Mun kaveri kerto,et se oli ostanu ittelleen liput,ja kerto hyvii biisejä,jotka sit kuuntelin netissä,ja näin minusta tul fani <3
Miua potuttaa kun en päässyt keikalle,tai sitten nimmaritilaisuuteen... Jotka oli Tampereella,ja mäkni asun siellä :/
Mut enskerralla sitte,eli toivottavasti ens vuonna <3
vittuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu
PASKIN BÄNDI MIKÄ IKINÄ ON!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
An cafe on tosi pirtee bändi ja tykkään j-rockista… Bou on syntyjään poika mut nykyään se on tyttö, eli transu. x)
Vitutti tosi paljon kun se tuli Tampereelle ja liput oli 6 euroo. asun tampereel.. En päässy keikalle ku olin kipeenä.. ois saanu tulla viikkoo myöhemmin niin oisin kans päässy xDD
An Café on nykyään yksi suosikkibändeistäni. Menee ainakin Top 2 : D
Syy siihen on, että olin hiihtolomalla Thaimaassa. Thaimaassa sitten totuin tuommoseen kieleen (siellä oli aika paljon myös Japanilaisia). Sitten kun tultiin kotiin, löysin An Cafén ja nyt kuuntelen sitä. Se on aivan ihana bändi!
Ja samaa mieltä minatsukin kanssa (:
an cafe on niin hyvä pändi että mä ostaisin niitten kaikki levyt.
Mikukin on niin söpö
An Cafe on ihan huono!
moi
Antikku tekee vaan niiin ihunaa musaa ja jäsenetki on tosi söpöjä<3 Olin muute niitten keikal Tampereel^^ Nyappy<3
Harmi ku en päässy antikun keikalle. Mä rakastan niiden soittotaitoja ja ne on oikeesti söpöjä! Mä saatan joskus jopa itkieä kun kuuntelen An Cafea illalla. Kun ne soittaa niin mahtavasti. Varsinkin Takuyan kitara soittotaidot mua ihmetyttää kun se on niin nuori (21) ja kuitenkin minusta tuhat kertaa parempi kuin Bou.
Juu ihan kiva bändi on mutta siinä jotain puuttuu. Ehkä ei vaan sovi kaltaiselleni Hevihemmolle. Kuuntelen miellummin Distraugh Overlordia jos joku japanilainen bändi pitäisi valita.
Äskeinen kommentti oli mun, mut tuli viel asiaa… Mäkään en tykkää tyypeistä jotka tulee keikoille tönimää, mut siellähän on tarkotuski hyppii ja huutaa NYAPPY!!! iha tylsäähä se ois, jos siel vaa seisottas nätisti rivis tjk… Ne tyypit jotka sanoo ”mä en oikee diggaa antikkua, mut silti kiva nähä livenä”, ärsyttää mua… tai siis siinä tapauksessa, että ne tarkottaa sen vaan pilkaks antikulle ja cafekoille… Fanittamisesta sen verran, et se ei oo tärkeetä onko sulla kaikki maholliset julisteet ja lehet… Jotkut ei välttämättä voi tilata jostain syystä levyjä, ja kuuntelee siks esim. youtubesta… Tositosifanifani on ihminen, joka kuuntelee sydämmellää… saattaa kuulosta 50v tyypin puheelta mutta totta se on. ja se sydämmellä kuunteleminen tarkottaa sitä, et sä suunnillee itket ja muutenki liikutut siitä musasta. Nyt en sit tarkota sitä, et pillitetään vaan siks et halutaan näyttää fanilata… mä liikutuin tosissaan kun mä tajusin, et siinä ne on, iha elävänä, ei ruudun takana, nauramassa, hymyilemässä, aivan siinä mun edessä… Tampereen keikalla nous kyyneleet silmiin ku katto, miten paljon ne tyypit nautti siitä että ne sai esiintyä… ANTIKUT EI TEE MUSIIKKIA RAHASTA, VAAN SIKS ETTÄ NE RAKASTAA JA NAUTTII SIITÄ MITÄ NE TEKEE… ~<3
Antikut on niin nam!~<3 Keikka oli ihan mahtava!!! Ja tyypit muistakaaki, et Bou on mies... murh... Nimmaritilaisuudes käsi täris nii, et mun ottamis kuvis oli tosii hyvä laatu... ~<3 NYAPPY!!! An cafen smile ichiban ii onna oli eka japsikappale jonka kuulin, ja oli iha sairaa siistii, ku antikut soitti sen encoren vikana... Ja miku lupas, et ne palaa suomeen varmasti!!!!!<3<3<3 Ja sit viel ku miku sano suomeks "me rakastetaan taitä"!!! Mua ottaa nuppii tyypit, jotka sanoo olevansa mahticafekkoja, varsinki jos ikää on 10 ja risat ja on kuunellu antikuita edellisen viikon verran... itte oon kuunellu reilun vuoden ja oon monta vuotta yli 10, mut en vieläkää koita olla nii fanifani, tai aineskaa esittää olevani... Kaikkille NYaPpy!!!~<3
Onhan se ihan jees (harmi kun en päässyt keikalle:( ) Mutta pidän enempi esim dir en greystä, x japanista, girugämeshista ja sex machinegunsseista. ai niin pitäisi se girugämeshin lippu tilata.
An cafe on iha ok ja niil on pari hyvää biisii, mut en fanita heitä. En pidä laulaja Mikun äänestä (huomaa siitä että an cafe tuli kuuluisaksi vatsa paljon myöhemmin) Harmi ku Bou lähti, hän oli jotenkin bändin maskotti (hän on poika)
An cafe on yksi lemppareistani. Olen fanittanut varmaan jo kaksi vuotta? An cafe oli ensimmäinen Japanilainen bändi johon tutustuin ja rakastuin heti ensisilmäyksellä<3 Minuakin ärsyttää suunnattomasti ne wnb:t jotka tulevat An cafen keikoille tönimään ja puukkimaan ja väittävät olevansa koviakin faneja! >8—( Itse olen menossa keikalle tampereen pakkahuonellee. <3 odotan kovasti. Mutta wnb:t kantsii varoa mustapäistä hyypiötä. ;D No jokatapauksessa An cafe on lempparini Mikulla on vaan niin uskomaton ääni ja kaikki muutkin bändissä ovat todella taitavia! 8---)
An cafe on toosi hyvä bändi mut siitä on nyt ihmeellisesti tullu massa 😮 Monet ihkuttaa sitä , koska ne on söpöjä -,- Itte pidän niitten musiikista vähä liikaa 8—D Et musta se on menny vähä wnb fanittamisen puolelle , ku yli onnokkaat ”fanit” hyppii kappella ja huutae ” NYAPPY” jä tällee 🙁
En ymmärrä miksi siitä An cafésta täytyy niin paljon hössöttää? Kuin oikeasti puoletkaan faneista edes _oikeasti_ fanittaisivat sitä musiikkia, tarkoitan, suurinpiirtein kaikkia heidän biisejään. Jokaisella pienellä wnb-fanilla on se yksi lempibiisi, mitä kuuntelee koneeltaan (yllätys, Youtubesta!), koska ei saa tilata itsellen levyä, tai ei oikeasti fanita bändiä edes niin paljoa, että viitsisi ’tuhlata’ rahaansa Antikkuun. Ja että minulla on varaa tulla sanomaan, niin kyllä, minäkin kuuntelen Antikkua, jokaista heidän biisiään, mutta nykyään se on jäänyt uimaan pohjamutiin. Musiikkimakuni on iän myötä siirtynyt raskaampaan päin.
An Cafe on paras pändi ja ihana. soittaa hyvää musiikkii.. Niill on hyvää musiikkia.
Niin, An Cafen juliste olisi upea saadaa!!! Ja vielä parempi olisi haastattelu…
an cafe o maailma paras bändi
yksinkertasest
<3
Olisi mahtavaa saada koululaisen lehteen an cafen juliste sekä haastattelu etenkin kun ne on Suomessa 17-18.3.09. Olisiko se mahdollista?
Bou ei ole tyttö-.- hän on mies, mutta haluaa olla kuin tyttö!
Ja miks pidän Antikuista? siihen on yksi vastaus: heidän musiikkinsa iakee minuun niin hyvin että rakastan sitä ja kuuntelen koko ajan! olen myös menossa heidän keikalleen tampereelle:PP ja he ovat myös niin sanomattoman söpöjä ja vielä parempia soittamaan! xo xo
An Cafen musiikki on kiinnostavaa ja myös hauskaa, se on myös rokkimaista. Jos on esimerkiksi ”Japani-fani” ja etsii J-rock yhtyettä jota tahtoisi kuunnella niin törmää pakostakin An Cafeen. Kaiken lisäksi bändin jäsenet ovat älysöpöjä ja soittavat tosi hyvin!!!!!
An Cafe on iha ok, ei kyl iha mun favourite mut iha hyvä se o : )))
An Cafe on vain niin ihannan pirteä ja Miku,Takuya,Teruki,Kanon ja Yuuki ovat niin söpöjä ja komeita. Sekä muuten Bou on poika ja se on jo eronnut An Cafesta. Minulla on An Cafen albumi Gokutama Rock Cafe ja oon kuunnellut sen jo varmaan sata kertaa enkä vielä ole kyllästynyt.
Ai miksi se on hyvä?? Noj se on vaan niin ihana Miku, Kanon, Takuya, Yu ki, Teruki ja onhan siinä se yksi tyttökin Bou (en oíkein muista sen nimee) ne laulaa niin hyvin ja ne osaa Japnaniikin!!! <3 Ja ne soittaa ihan ******** hyviinnnn!!!!!!! ;D
An Cafe on ok bändi…
Pidän j-rock/pop:ista, mutta olen o hiukan kyllästynyt An Cafeen, koska se on vaan…. En osaa selittää sitä, mutta kyllästynyt oon. Mutta kyllä se siinä lempibändien alapuolella menee, mutta on paljon parempi kuin esimerkiksi Dir En Grey..
Kuuntelen j-rockia, mutta An Cafe on kyllä jotakin, mitä en voi sietää. En pidä etenkään laulaja Mikun äänestä enkä musiikin ylipirteydestä.
Eikö kukaan muu tykkää An Cafesta????????????
Se osaa laulaa vaan niin hyvin ja ULKOMAALAISESTI