10 vuotta tubevideoita tehnyt mmiisas: ”Olin koulussa liian tunnollinen”

Miisa Rotola-Pukkila on tehnyt some-sisältöjä jo kymmenen vuotta. Vaikka sadattuhannet seuraavat hänen elämäänsä, hän kokee yhä olevansa ihan tavallinen tyttö.

Heinäkuun vaihtuminen elokuuksi on varma merkki siitä, että kesäloma alkaa olla lopuillaan. Somevaikuttaja Miisa Rotola-Pukkila muistelee, että hän odotti kouluikäisenä uuden lukuvuoden alkamista innoissaan mutta jännityksellä.

– Oli jännää nähdä, miten luokkakaverit olivat muuttuneet kesän aikana. Minullakin oli tapana ”uudistua” kesän aikana. Saatoin esimerkiksi tehdä uudenlaisen kampauksen tai leikata hiukset koulun alkaessa, mmiisas-nimelläkin tunnettu Miisa muistelee.

Hän nautti koulunkäynnistä, sillä hän on aina tykännyt oppia uutta.

– Molemmat vanhempani ovat opettajia, joten heiltä sain aina apua koulujutuissa.

Hyvien arvosanojen saaminen oli Miisalle tärkeää.

– Luokassamme oli kilpailua siitä, kuka ehtii tehdä esimerkiksi matikantehtävät ensin. Kaikki näkivät, kuka menee ekana tarkistamaan ne.

Miisa myöntää, että välillä hän suhtautui koulunkäyntiin vähän ­liiankin tosissaan.

– Kerran aloin itkeä, kun sain kokeesta arvosanaksi 10-. Vaikka tunnollisuus ja ahkeruus ovat hyviä piirteitä, olisin voinut olla armollisempi itselleni.

mmiisas rakastaa tanssimista.

Miisa osallistui viime syksynä Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaan. Kisan jälkeen tanssi jäi hänen harrastuksekseen.

Liikkatunti jäähyllä

Miisa piti kaikista aineista niin paljon, että inhokkiaineen nimeäminen on hänelle vaikeaa. Ehdoton lemppariaine hänelle oli liikunta. Miisan kunnianhimo ja voitontahto näkyivät myös suosikkiaineen tunneilla.

– En joutunut koskaan koulussa jälki-istuntoon. Mutta kerran jouduin liikuntatunnilla jäähypenkille, kun pelasimme timantinryöstöä ja olin niin kilpailuhenkinen, että rikoin sääntöjä, Miisa paljastaa ja kertoo, että tilanne yllätti myös hänen luokkatoverinsa.

– Minut tunnettiin kilttinä kympin tyttönä, joten hekin yllättyivät.

Tanssimisen lisäksi Miisa tykkää vapaa-ajallaan pelata padelia ja rantalentopalloa.

Heppatyttö

Koulunkäynnin lisäksi Miisan arjen täyttivät lapsuudessa harrastukset. Esimerkiksi ratsastus oli hänelle niin rakasta ajanvietettä, että sen pariin piti päästä mielikuvitusta käyttäen myös silloin, kun ratsastustunteja ei kesäisin ollut.

– Leikimme, että polkupyörät ovat hevosia. Kuljetimme tallilta takapihallemme heiniä ja hevosenlantaa, jotta saimme luotua aidon tallitunnelman, Miisa sanoo nauraen.

Yläkouluikäisenä Miisa aloitti myös blogin kirjoittamisen. Ensimmäisessä postauksessaan Miisa esitteli ottamiaan luontokuvia. Vähitellen hän alkoi kertoa elämästään blogissaan enemmänkin. Aluksi lukijoita oli vain muutama kymmenen.

– Minulla on aina ollut muutama läheinen ystävä, mutta en ollut koskaan koulussa suosittu. Blogini lukijat olivat kanssani samanhenkisiä, joten meille muodostui virtuaalinen yhteisö.

Parin vuoden bloggaamisen jälkeen Miisa innostui kokeilemaan videoiden tekemistä. Vielä tuolloin hän ei osannut arvata, että vielä jonain päivänä hän on yksi Suomen suosituimmista tubettajista.

Satoja videoita

Tänä kesänä Miisa vietti some­uransa 10-vuotisjuhlaviikkoa. Vuosikymmeneen mahtuu monenlaisia videoita aina my day -vlogiputkista reissu- ja aamupalanvalmistus­videoihin. Sometähti itse pitää parhaimpana videonaan kesällä 2014 julkaistua videota, jossa hän matkusti kanootilla Hesburgeriin.

– Se oli niin hassu idea! Kesäpäivä oli täydellinen ja mukanani oli hyvä ystävä. Se video on suosikkini, ja kuvasin 10-vuotisjuhlan kunniak­si siitä tänä vuonna myös uuden version.

Julkisen ammatin varjopuolena ovat ihmisten arvostelu, negatiiviset kommentit ja valheelliset juorut.

– Haluaisin sanoa, että ilkeä kommentti ei enää tunnu missään. Mutta jos saan kymmenen kivaa kommenttia ja yhden ikävän, ikävä kommentti saattaa silti jäädä pyörimään parhaiten  mieleen.

Miisa pitää tärkeänä pitää myös lomaa somesta.

Tammikuun some-lomallaan Miisa oivalsi, että kalenteriin on tärkeää varata aikaa myös rentouttaville asioille.

Avoimin mielin

Kymmenestä somevuodesta, sadoista videoista ja sadoistatuhansista seuraajistaan huolimatta Miisa pitää itseään yhä tavallisena Keski-Suomesta kotoisin olevana tyttönä, joka nyt vain sattuu kertomaan elämästään julkisesti.

– Vaikka olen kasvanut ja aikuistunut, olen yhä se sama Miisa, joka filistelee arjen pieniä juttuja.

Hän haluaa kannustaa myös muita miettimään ilonaiheita tavallisesta arjesta.

– Kaikkien kannattaisi miettiä jokaiseen päivään itselleen jokin pieni juttu, josta tulee hyvä mieli. Esimerkiksi kävely auringonpaisteessa ja lempimusiikin kuuntelu. Tänään minulle sellainen asia on illalla oleva tanssitunti.

Tulevaisuuteen Miisa katsoo avoimin mielin.

– Pidän kaikki ovet avoinna. Luotan ensifiilikseeni, kun minua kysytään uusiin juttuihin.

Aika näyttää, minne Miisan tie seuraavan kymmenen vuoden aikana vie. Yksi asia kuitenkin on varmaa: kamerat ja kuvaaminen ovat vahvassa roolissa myös tulevaisuudessa.

– Rakastan esiintyä kameran edessä!

Juttu on julkaistu Koululainen 8/21 -lehdessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti