Helmikuun Koululaisen kannessa lemmikkikisan voittaja Elsa-koira

Vuoden toisessa Koululaisessa askarrellaan tupsuja, valmistellaan retkieväitä ja tutustutaan UMK-artisteihin.

Helmikuun Koululaisen kantta tähdittää Elsa-koira.

Koululaisen järjestämä Vuoden lemmikki 2023 -kilpailu täyttyi taas kerran söpöistä ehdokkaista. Helmikuun lehden kansijutussa tavataan kisan voittaja Elsa-koira. Elsa on lehden kannessa yhdessä sen kisaan ilmoittaneen 7-vuotiaan Oonan kanssa. Söpö hauva hurmaa ulkonäön lisäksi lempeällä luonteellaan. Monet yllättyvät, kun kuulevat Elsan todellisen iän.

Toimituksen suosikki -tittelin voitti Jelly-kilpikonna, jonka ilmoitti kisaan Matilda Oinonen. Onnittelemme voitosta sekä yleisöäänestyksen voittajaa että toimituksen suosikkia! Kiitos myös kaikille muille kisaan osallistuneille. Onpa teillä kaikilla ihanat lemmikit!

Stara-palstalla tavataan helmikuussa Helsingin IFK:ssa ja Nuorissa Leijonissa kiekkoa pyörittelevä Aleksanteri Kaskimäki. Hyökkääjän paikalla pelaava Aleksanteri kertoo jutussa muun muassa, montako maalia hän on tällä kaudella tehnyt ja montako mailaa vahingossa katkaissut. Reportaasissa kuusi nuorta jakaa kanssamme mielipiteitään pukeutumisesta. Sen voimme ainakin paljastaa, että hupparit ovat muotia ja kirppareilta voi löytää vaikka mitä!

Pian selviää, kuka edustaa Suomea vuoden 2024 euroviisuissa. Koululainen kävi haastattelemassa edustajan pestistä kilpailevia UMK-artisteja. Mitä mieltä? -palstalta voit lukea muun muassa siitä, mikä on artistien suosikkiherkku ja onko heillä lemmikkejä. Jutussa paljastetaan myös artistien pelätyin vastustajamaa.

Nyt-palstalla esittelemme Tähtipöllö-lukukilpailun voittajat. Samalla palstalla laulaja Pehmoaino kertoo debyyttialbumistaan. Mun harrastus -palstalla 8-vuotias Lily kertoo, millaista on tehdä Tiktok-videoita yhdessä isän kanssa. Lily julkaisi viime vuonna isänsä Vesan kanssa Mussukka-biisin. Terveydeksi-palstalla 13-vuotias Mila kertoo, miten hengenvaarallinen pähkinäallergia vaikuttaa hänen arkeensa.

Koululainen 2/2024 ilmestyy 7.2.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti