Jeva Skaletska pakeni Ukrainan sotaa halki Euroopan

Jeva Skaletska pakeni isoäitinsä kanssa Ukrainan sotaa Irlantiin.

Ukrainalainen Jeva Skaletska, 12, pakeni viime keväänä sotaa Euroopan halki Harkovasta Irlantiin. Hän joutui jättämään kotimaansa ja aloittamaan isoäitinsä kanssa uuden elämän Irlannissa. Huikean pakomatkan aikana hän alkoi kirjoittaa päiväkirjaa. Nyt Jevan päiväkirja on julkaistu Ette tiedä mitä sota on -kirjana (Otava).

– Halusin kirjoittaa elämästäni ja kaikesta siitä, mitä minulle oli tapahtunut. Kirjoittaminen oli turvapaikkani, jonka avulla yritin ymmärtää tapahtunutta. En ajatellut, että päiväkirja julkaistaisiin. Toivoin, että voisin sen avulla kertoa sodasta tuleville lapsilleni, joita minulla ehkä on 10 tai 20 vuoden kuluttua. Halusin, että he saisivat tietää, mitä Ukrainassa tapahtui minun lapsuudessani, Jeva kertoo.

Viime viikot Jeva on kiertänyt mummonsa kanssa ympäri Eurooppaa kertomassa kirjastaan.

– Ihmisten pitää kuulla lasten mielipide sodasta ja toiveemme rauhasta. Meidän pitää yhdessä pysäyttää sota ja rakentaa rauhaa eri maiden välille.

Jeva kirjoitti kokemuksistaan päiväkirjaansa.

Kuin kuka tahansa

Ennen sodan alkua Jeva eli tavallista koululaisen elämää syntymäkaupungissaan Harkovassa. Hän kävi kuudetta luokkaa ja vietti aikaa kavereidensa kanssa. Helmikuussa 2022 Jevan elämä muuttui peruuttamattomasti, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

– Ennen sotaa elämäni ei eronnut millään tavalla vaikkapa suomalaisten lasten elämästä. Luotin tulevaisuuteen ja tiesin, mitä tulevat päivät toisivat tullessaan.

Jeva asui isoäitinsä kanssa talossa kaupungin laidalla. Kun pommitukset alkoivat, Jeva ja isoäiti näkivät ja kuulivat, kuinka pommit iskeytyivät kaupunkiin.

– Pelkäsin, ettemme ehtisi ajoissa pakoon. Pakkasimme kahdessa minuutissa sen minkä ehdimme ja pakenimme kellarissa olevaan suojaan. Emme tienneet, mitä tehdä. Kukaan ei opeta koulussa, mitä pitää tehdä, jos sota syttyy.

He viettivät talon kellarissa yön ja päättivät seuraavana päivänä lähteä ystävänsä luokse suojaan.

– Mietimme huolestuneina, tulisiko mikään taksi enää hakemaan meitä. Onneksi taksi saapui ja pääsimme pakoon. Matkalla ohitimme kaupungin keskustan ja näimme rakennuksia, jotka olivat täysin kunnossa. Kun olimme saapuneet ystävämme taloon, avasin kännykän ja katsoin netistä uutisia. Niissä näkyi juuri ohittamiamme rakennuksia, jotka oli jo ehditty pommittaa maan tasalle, Jeva muistelee.

Jevan alkuperäinen päiväkirja on täynnä kirjoitusta. Nyt hän kirjoittaa jo jatkoa päiväkirjalleen.

Jeva Skaletska sai apua hyväntahtoisilta

Jeva aloitti isoäitinsä kanssa hurjan pakomatkan Euroopan läpi. He päätyivät Irlantiin, jossa he ovat asuneet pian kahdeksan kuukautta.

– Emme olisi halunneet lähteä Ukrainasta, mutta meidän oli pakko. Kotitalomme pommitettiin, eikä meillä ollut enää kotia, jonne olisimme voineet jäädä.

He kohtasivat pakomatkansa aikana paljon hyväntahtoisia ihmisiä, joilta saivat apua.

– Irlannissa meitä autettiin vuokra-asunnon löytämisessä. Asumme nyt pienessä talossa rauhallisella asuinalueella. Olen aloittanut koulun Irlannissa. Siellä on vain tyttöjä opiskelemassa, ja käytämme koulupukuja. Vaikka olemme saaneet paljon apua, elämä pakolaisena on vaikeaa. Menetimme kaiken omaisuutemme ja oman kotimme, Jeva kertoo.

– Nyt asumme vuokralla, vaikka ennen meillä oli koti, jossa saatoimme ajatella asuvamme ”ikuisesti”. Harkovassa oli helpompi elää, koska tulimme toimeen äidinkielellämme. Nyt meidän pitää käyttää englannin kieltä pärjätäksemme. Se tuntuu välillä vaikealta.

Jeva soitti pianoa Harkovassa asuessaan. Hän on jatkanut harrastusta ukrainalaisen pianonsoitonopettajansa kanssa Irlannista käsin videopuheluiden välityksellä.

– Opettajani asuu nykyään Länsi-Ukrainassa. Hän on jo kolmen kuukauden ajan opettanut minua Whatsappin välityksellä.

Nykyään Jeva asuu isoäitinsä kanssa Irlannissa. Hän kiertää ympäri Eurooppaa kertomassa kokemuksistaan ja uudesta teoksestaan.

Kaipuu kotiin

Kaikki Jevan sukulaiset pakenivat Ukrainasta eri puolille Eurooppaa. Hänellä on edelleen paljon ystäviä ja naapureita Harkovassa. Suurimpaan osaan hän on onneksi saanut yhteyden.

– Olen huolissani heistä, koska Harkovassa ei ole turvallista asua. Kun olin siellä, netti ei toiminut enää hyvin. Sen jälkeen tilanne on muuttunut pahemmaksi. Sähkökatkoja on usein. Jos ei ole sähköä, ei ole lämmitystä tai vettäkään, Jeva kertoo.

– Ystäväni ovat kertoneet, että välillä kaupunki menee täysin pimeäksi, eikä kukaan voi soittaa toisilleen. Se tuntuu todella pelottavalta.

Jevan isomummi asuu Venäjällä. Jeva ja hänen isoäitinsä eivät voi tällä hetkellä mennä isomummin luo, eikä hänkään pääse matkustamaan pois Venäjältä.

– Venäläiset eivät saa nyt matkustaa EU-alueelle, joten isomummi ei pääse luoksemme. Soitamme toisillemme melkein joka päivä. Hän kaipaa meitä kovasti.

Jeva suree sitä, ettei voi palata kotiinsa Koillis-Ukrainaan.

– Emme voi palata takaisin, koska joutuisimme asumaan kadulla. Kaipaan entistä kotikaupunkiani, jossa vietin onnellisen lapsuuden. Nykyään Harkova on pommitettu, vaarallinen, eikä siellä ole sähköä. Se ei ole enää se kotikaupunki, jossa synnyin ja kasvoin.

Juttu on julkaistu Koululainen 1/2023 -lehdessä.