Joulupukki kohtaa venäläisen valkoparran – joko tunnet Pakkasukon?

Venäjällä valkopartainen vanha ukki tunnetaan Joulupukin sijaan Pakkasukkona.

Joulupukki on tuttu vieras suomalaiskodeissa jouluaattona, mutta naapurimaassa tilanne on toinen. Venäjällä Pukin sijaan lahjat jakaa Pakkasukko, jota saadaankin odotella aina uudenvuodenaattoon asti. Venäjällä joulu onkin toissijainen juhla, kun taas uuttavuotta juhlitaan useammankin päivän ajan.

Joulupukki tunnetaan Suomessa ja maailmalla punaisesta nutustaan ja valkoisesta parrastaan. Pakkasukko saattaa puolestaan pukeutua punaisen lisäksi vaikkapa siniseen, harmaaseen tai jopa kultaan! Ukolla on myös usein yllään pitkä turkki, joka on köytetty vyöllä. Tonttujen sijasta Pakkasukon mukana kulkee Lumityttö, joka avustaa lahjojen jaossa.

Pitkä valkoinen parta sentään yhdistää näitä perinteisiä lahjanjakajia.

Vaikka partaveikkojen työajat ovat erilaiset, on heillä silti aikaa tavata Lappeenrannassa maanantaina 19.12. Silloin Joulupukki tonttuineen sekä Pakkasukko oman seurueensa kanssa saapuvat Suomen ja Venäjän rajapuomille Nuijamaalle karkeloimaan ja vaihtamaan lahjoja keskenään.

Myös Lappeenrannan keskustan joulukadulta löytyy monenlaista ohjelmaa, jossa suomalaiset ja venäläiset perinteet kohtaavat Joulupukin ja Pakkasukon johdolla.

Lähde: Lappeenrannan kaupunki

Lue myös: Joulu on Pete Parkkoselle rauhan aikaa
Lue myös: Stockmannin jouluikkuna hurmaa taas
Muista testata: Oletko tonttu, poro vai pipari?

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti