Lokakuun Koululainen on täynnä ihania eläinystäviä

Lokakuun Koululainen on täynnä eläinystäviä. Jutuissa tutustumme koiriin, kissoihin ja hevosiin. Valmistaudumme myös halloweeniin.

Eläinystäviä Koululaisessa

Millaista on tehdä elokuvaa, jonka toisen pääroolin näyttelee koira? Miten varsasta koulutetaan ravihevonen? Entä miten kissoista voi olla apua vakavasta sairaudesta toipumisessa? Lokakuun Koululainen on täynnä ihania eläinystäviä.

Kansihaastattelussa tutustutaan saksanpaimenkoira Tipiin ja 12-vuotiaaseen Elina Patrakkaan, jotka tähdittävät tämän vuoden lopussa C-more-palvelussa ensi-iltaan tulevaa Susikoira Roi -elokuvaa. Leffassa ihmisen ja koiran välinen suhde on tärkeässä roolissa, ja kuvauksissa myös Elinan ja Tipin välille syntyi ainutlaatuinen side, josta Elina kertoo lisää lehdessä.

Eläinystäviä on monenlaisia. Tuukka Varikselle hevoset ovat elämäntapa. 17-vuotias Tuukka opiskelee parhaillaan hevostenhoitajaksi ja työskentelee opintojensa ohella raviohjastajana eli ohjaa ravihevosia. Ohjastajan elämä on kiireistä, sillä Tuukka viettää raveissa useamman illan joka viikko. Kisoja järjestetään ympäri Suomea, joten myös autossa istumista kertyy vuodessa tuhansia kilometrejä. Vaikka ohjastajilla on usein kymmeniä kisalähtöjä vuodessa, ravihevoset osallistuvat yleensä vain muutamiin kilpailuihin. Lokakuun Koululaisen eläinpalstan jutussa Tuukka kertoo, miten raveihin tähtäävän hevosen kouluttaminen alkaa jo varsana ja mitä yhteistä ravihevosella on kilpaa urheilevan ihmisen kanssa.

Kahdesta syövästä selvinnyt 16-vuotias Alisa Parpala puolestaan on saanut kissoista iloa ja voimaa rankkojen syöpähoitojen keskellä. Myös Alisa kertoo tarinansa lokakuun numerossamme.

Entä onko tubettaja Roni Back suunnitellut lemmikin hankkimista? 10-vuotista tubeuraansa tänä vuonna juhlistava Roni vastaa lehdessä kysymyksiin, jotka Koululaisen lukijat hänelle esittivät. Lemmikkikysymyksen lisäksi häneltä kysyttiin muun muassa lapsuuden haaveammattia ja mielipidettä Blind Channel -yhtyeestä.

Uudessa lehdessä seurataan myös kouluruokalan päivää. Selvitimme, mitä koulun keittiössä tapahtuu ennen oppilaiden lounasajan alkamista ja montako litraa lounaskeittoa valmistetaan, kun syöjiä on yli 300. Harrastuspalstalla tutkitaan, mitä koodaus tarkoittaa. Jo neljättä vuotta koodauskerhossa käyvät Sampo Kuusi ja Ada Koski esittelevät, miten pelejä voi tehdä ihan itse.

Lähestyvä halloween näkyy sekä askartelu- että ruokapalstalla. Lehtemme ohjeilla harso muuttuu hohtavaksi kummitukseksi ja halloweenkemuihin tarjolle voi loihtia vaikkapa tortillasipsejä, oreocookieita ja suklaaomenoita.

Julisteissa komeilevat tällä kertaa EM-kultaa hypännyt Wilma Murto, Olympiastadionin täyttänyt Apulanta, pian ensi-iltansa saava Supermarsu 2-elokuva ja suloinen naali.

Koululainen 10/2022 ilmestyy 12. lokakuuta.

Lue myös, mitä kaikkea poliisikoiran työhön kuuluu.

Testaa, mikä lemmikki sopisi sinulle parhaiten.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti