Namikolinx teki ensimmäiset videonsa jo päiväkoti-ikäisenä

Namikolinx eli Miranda Rönnberg löysi samanhenkisiä ystäviä olemalla rohkeasti oma itsensä. Nyt hän kannustaa tuhansia tubeseuraajiaan samaan.

Namikolinx rakastaa videoiden tekoa.Miranda Rönnberg, 21, on rakastanut kuvaamista pikkutytöstä asti. Hän alkoi käyttää kameraa jo alle kouluikäisenä ja tutustui editointiohjelmaan 7-vuotiaana. Ensimmäiset videot olivat lyhyitä elokuvia, joissa näyttelivät Mirandan lelut, kuten Littlest Pet Shop -eläimet. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, Miranda tekee Namikolinx-nimimerkillään tubevideoita yli 80 000 seuraajalleen.

– Julkaisin ensimmäisen Youtube-videoni 13-vuotiaana, sillä tilin luomiseen vaadittiin tuo ikä. Mutta vasta pari vuotta sitten ymmärsin, että voisin tehdä videoita myös työkseni, Miranda kertoo.

Namikolinx tuntee vaikuttajan vastuu

Mirandan kanavalla videoiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Hän kertoo arjestaan my day -videoil­la, pelaa tietokonepelejä, maistelee erilaisia ruokia ja reagoi seuraajiensa kokemuksiin.

– Tykkään siitä, että tubettaminen on niin monipuolista. Mikään tietty aihe ei ole minulle toista tärkeämpi, Miranda kertoo.

– Mutta kaikkein työläintä on Sims-videoiden teko! Ensin kuvaan viisi tuntia materiaalia ja sitten editoin siitä sopivan mittaisen videon.

Miranda tiedostaa, että iso seuraajamäärä lisää hänen vastuutaan tubettajana.

– Haluan vaikuttaa itselleni tärkeisiin asioihin. Minua kiusattiin koulussa, joten puhun esimerkiksi koulukiusaamisesta ja siitä selviytymisestä.

Miranda haluaa omalla esimerkillään myös kannustaa kaikkia olemaan rohkeasti omia itsejään, sillä se on paras tapa löytää samanhenkisiä ystäviä.

– Peruskoulussa ajattelin, että voin olla ihan oma itseni, sillä minua kiusataan jo. Kun näytin rohkeasti, millainen olen ja mistä asiois­ta tykkään, tutustuin ihmisiin, jotka pitävät minusta tällaisena kuin olen. Nämä ihmiset ovat vieläkin läheisimpiä ystäviäni.

Kun tubettaminen muuttui harrastuksesta työksi, Miranda joutui miettimään tarkemmin, mihin haluaa vapaa-aikansa jatkossa käyttää.

– Tykkään pelata ystävieni kanssa Dungeons&Dragon-roolipeliä, jota pelataan kynällä ja paperilla. Harrastan myös cosplayta, laulamista ja bujoilua, Namikolinx kertoo

Kohti korkeuksia ja sen yli

Tulevaisuuden suhteen Mirandalla on monenlaisia suunnitelmia.

– Kohti korkeuksia ja sen yli, hän tiivistää.

Tärkeisiin asioihin vaikuttamisen ohella Namikolinx haluaa kirjoittaa kirjoja ja päästä osallistumaan televisio-ohjelmiin. Myös ura laulajana kiinnostaa – kunhan hän ensin pääsee kammostaan laulaa julkisesti.

– Ennen kärsin pahasta lavakammosta kaiken esiintymisen suhteen, mutta se hälveni, kun esiinnyin pari vuotta sitten Tubecon-tapahtuman päälavalla. Sen jälkeen pienemmät lavat eivät ole tuntuneet missään!

Miranda rakastaa meet&greet -tilaisuuksia, joissa hän pääsee kohtaamaan fanejaan. Häntä harmittaa, etteivät tapaamiset toistaiseksi onnistu koronatilanteen vuoksi.

– Odotan jo aikaa, jolloin ei tarvitse miettiä rajoituksia vaan voi olla huoletta ja halata muita!

Lue lisää: Tubettaja Nelli Orell ehtii joka paikkaan.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti