Pinkku Pinsku: ”Eka video nolottaa”

Pinkku Pinsku on Suomen nuorimpia sometähtiä. Kun fudista rakastava tubettaja ei potki palloa, hän kuvaa ja editoi videoitaan. Kaikki muu on Pinjan kanavalla mahdollista, mutta kokkaamaan hän ei ryhdy.

Pinkku Pinsku eli Pinja Sanaksenaho heittää jalkapalloa

Tubettaja Pinkku Pinsku eli Pinja Sanaksenaho, oli vain 13-vuotias, kun hänet valittiin vuoden vloggaajaksi Tubeconissa 2015. Nyt 14-vuotiaana hänen videoitaan on katsottu Youtubesta reippaasti yli 50 miljoonaa kertaa.

Ihan tätä Pinja ei osannut aavistella tehtyään ensimmäisen videonsa vajaat neljä vuotta sitten.

– Ekan videoni olen joutunut piilottamaan, se on niin nolo! Toisaalta vanhoista videoista näkee hyvin oman kehittymisen, Pinja kertoo.

– Olen muuttunut paljon niistä ajoista, ja välillä seuraajat toivovat, että ”olisin sama vanha Pinja”. Minusta olisi outoa, jos en ajan kuluessa muuttuisi mitenkään.

Kananmunia niskaan

Pinkku Pinsku julkaisee yhden videon viikossa, lauantaiaamuisin kello 9. Videoilla hän meikkaa, matkustaa, lataa faktoja itsestään ja avaa seuraajiensa lähettämiä lahjoja.

Toisinaan hän myös iskee raakoja kananmunia huono-onnisen tietovisaajan niskaan – tai saa niitä omaan päähänsä.

Yhden asian Pinja lupaa: satunnaisia leivontavideoita lukuun ottamatta hän ei aio jakaa kokkausvinkkejä kanavallaan.

– En koskaan laita ruokaa! Saan kylmiä väreitä, kun ajattelenkin köksäntunteja, Pinja nauraa.

Pinkku Pinsku pelaa fudista

Fudis pitää rytmissä

Koulu ja tubettaminen täyttävät Pinjan päivät niin, ettei harrastuksia mahdu mukaan kuin yksi, mutta laji on sitäkin rakkaampi.

– Fudis on mun juttu, koska tykkään potkia ja juosta. Lisäksi joukkueessamme on loistava yhteishenki.

Fudistreenit kolme kertaa viikossa rytmittävät elämää.

– Joskus en jaksaisi nousta sängynpohjalta ja lähteä treeneihin, mutta aina siellä on kuitenkin kivaa, Pinja kertoo.

Fudis kuuluu luonnollisesti myös tubettajan kesäsuunnitelmiin. Pelaamisen vastapainoksi hän aikoo levätä mökillä ja hengailla kavereidensa kanssa.

– Jos emme muuta keksi, saatamme vain ajella junilla ympäri Vantaata ja jutella. Hyvä suunnitelma huonojen säiden varalle!

Aamupala jakoon

Pinjan kaverit eivät ajattele häntä suurena Youtube-tähtenä.

– Paras ystäväni tubettaa, ja muidenkin kavereiden kanssa olen tehnyt yhteisvideoita, Pinja kertoo.

Muutaman kerran Pinjasta on tuntunut siltä, että joku vanha tuttava on kiinnostunut hänestä vuosien jälkeen vain siksi, että hän on tuttu Youtubesta.

– Siitä tulee aina häh-olo. Onneksi ne tyypit tunnistaa helposti.

Joku tunnistaa Pinkku Pinskun kadulla joka päivä.

– Ihmiset tulevat juttelemaan ja haluavat ottaa yhteiskuvan. Välillä tekisi mieli vetää huppari päähän ja kulkea rauhassa, mutta niitä päiviä on harvoin.

Pinja uskoo, että tubettajia seurataan siksi, että nämä päästävät katsojat niin lähelle. Tiivis suhde seuraajien kanssa kiehtoo häntä itseäänkin.

– On hassua, että tuntemattomat tietävät, mitä olen syönyt aamupalaksi.

Juttu on julkaistu Koululaisessa 7/2017.

Lue myös:
Suosittu tubettaja Mariieveronica: ”Jännitän radiossa”

Pinja Sanaksenaho

Kuka: Tubettaja
Syntynyt: 2002 Helsingissä
Tubecon Awards -palkinnot: Vuoden vloggaaja 2015
Kanavat: YouTubessa Pinkku Pinsku (noin 195 000 tilaajaa), Instagramissa pinkkupinsku (227 000 seuraajaa)

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti