Fanitan päättömästi Mikael Granlundia ja Mikko Koivua. Voisitko kertoa, missä he ovat syntyneet ja muuta tietoa heistä. Kiitos jo etukäteen!
P.S. Saako NHL 2011 -peliä PlayStation kakkoselle?
Minä <3 Granlund
Vastaus:
Granlund on syntynyt Oulussa, eli hän on Kärppien kasvatti, kun taas Koivun on kasvattanut TPS. Hän on siis Turusta. Kumpikaan ei kuitenkaan enää asusta syntymäkaupungeissaan.
Koivu on pelannut rapakon takana eli NHL:ssä vuodesta 2005 lähtien. Hänen nykyinen seuransa on Minnesota Wild, jonka kapteeni Koivu on.
Granlund ei ole vielä ehtinyt Suomesta suureen maailmaan, mutta hän on kuitenkin vaihtanut kärppäpaidan HIFK:n punaiseen. Tulevaisuudessa hänet varmasti nähdään Pohjois-Amerikassa jopa Koivun joukkuetoverina, sillä Granlund on Minnesotan varaus vuodelta 2010.
Viime kevään kultakarkeloissa Koivu edusti joukkueessa kokemusta 28 ikävuodellaan, ja Granlund oli joukkueen nuorimpia: hän täyttää 20 vuotta ensi helmikuussa. Onneksi molemmat ehtivät pelata leijonapaidassa vielä monta kertaa.
Valitettavasti NHL 11 on saatavana vain PlayStation kolmoselle.
Kommentit
Oma kommentti