Ainon harrastus on tankotanssi.
Aino Mäkiselkä, 8, Valkeakoski: ”Aivan kuin tankotanssissa voisi lentää!”
”Neljä vuotta sitten näin valokuvaajaisäni ottamia valokuvia tankotanssija Henriikka Roon esityksestä. Kiinnostuin lajista, sillä se näytti upealta. Aivan kuin siinä voisi lentää!
Minäkin halusin kokeilla harrastusta, joten rakensin kotona oman tankotanssipaikan verhotangosta, kumisaappaasta ja leuanvetotangosta.
Turvallisuuden takia en suosittele muita tekemään noin, vaan kannattaa jo alussa käyttää oikeaa tanssitankoa. Harrastuksen alussa ei tarvitse olla omaa tankoa, sillä tankotanssistudioilla ne ovat valmiina.
Aino harjoittelee tankotanssia valmentajansa Henriikka Roon avulla.
Aloitin harjoittelun katsomalla Henriikan videoita tuntitolkulla ja yrittämällä matkia liikkeitä itse. Alusta asti olen pyytänyt isääni kuvaamaan harjoitteluani, sillä haluan nähdä, miltä liikkeeni näyttävät.
Isäni näytti treenivideoitani Henriikalle, joka vaikuttui taidoistani. Seuraavana jouluna sain Henriikalta yllätyslahjana ikioman, oikean tankotanssitangon, joka oli kääritty lahjapaperiin ja koristeltu rusetilla. Se on paras lahja, jonka olen koskaan saanut.
Nykyään kotonamme on kolme tankoa. Yksi niistä on huoneessani, yksi keskellä olohuonetta ja yksi ulkona. Mutta olemme hankkimassa niitä vielä lisää!
Ainolla on kotona kolme tankoa.
Kotona tankoilun lisäksi aloin treenata Henriikan ohjauksessa. Harrastuksen alussa toiseen kämmeneeni ilmestyi kipeä rakkula. En silloin edes tiennyt, mikä se on! Myöhemmin rakkoja on tullut paljon lisää, sillä niitä syntyy helposti kun puristaa tankoa liikkuessaan siinä.
Aloittajien kannattaa varautua siihen, että rakkojen lisäksi lajissa tulee varsinkin alussa paljon mustelmia, kun paljas iho osuu tankoon.
Monet ihmettelevät, miksi tanssin niin vähissä vaatteissa. Se johtuu siitä, että saan kunnon pidon tankoon. Jos minulla olisi vaatteissa pitkät lahkeet ja hihat, ne luistaisivat liikaa.
Minä käytän tankotanssipukuja, jotka on ommeltu minua varten. Minulla on monta erilaista pukua, mutta suosikkipuvussani on kimallusta ja yksisarvisia. Minä ja ystäväni rakastamme yksisarvisia.
Ihan ensimmäinen tankoilupukuni ei enää mahdu minulle, joten olen pukenut sen nallelleni.
Ennen tanssin aloittamista tanko täytyy puhdistaa, jotta se ei ole liian liukas. Ainon meikki ja kampaus MakeupPark Lilli Laukkanen, treenivaatteet Mia-Tuote, kuvauspaikka Studio Move, Tampere.
Monilla tankotanssistudioilla järjestetään avoimien ovien päiviä, jolloin lajia voi käydä kokeilemassa.
Tankotanssin ryhmätunneilla opettaja osaa näyttää, miten lajissa pääsee alkuun. Vaikeita temppuja ei tarvitse heti opetella, vaan ensin aloitetaan helpommista.
Minä tykkään eniten sellaisista tempuista, joissa ollaan pää alaspäin tai pyöritään lujaa. Minua temput eivät enää pelota, mutta jos tangolta putoaminen pelottaa, lattialle voi laittaa patjan turvaksi.
Voisin pyöriä tangolla vaikka sata kertaa, eikä minulle silti tulisi siitä huono olo. Aloittelijoille saattaa tulla herkästi paha olo, mutta yleensä pää tottuu harjoittelun myötä pyörimiseen. Pyörimistä kestävän pään lisäksi tankoilussa tarvitaan voimaa ja kehonhallintaa
Uusien tankotemppujen oppiminen vaatii harjoittelua. Tankotanssija Henriikka Roo valmentaa Ainoa ja monia muita lajin harrastajia.
Aloittaessani tankotanssin en vielä ollut varma, haluanko esiintyä. Mutta kun siihen tuli mahdollisuus, halusin näyttää taitojani. Ensimmäinen esitykseni oli tanssikoulumme joulunäytöksessä.
Viime vuonna osallistuin Talent-kilpailuun, jossa pääsin finaaliin asti. Jouluaattona minä ja Henriikka esiinnyimme telkkarin jouluohjelmassa. Ihmiset, jotka ovat nähneet minut telkkarissa, tunnistavat minut nykyään esimerkiksi kaupassa tai uimarannalla.
On hassua mutta samalla myös tosi kivaa, kun he tulevat juttelemaan. Olen saanut kirjoitella paljon myös nimmareita. Varsinkin Talentin aikaan minua haastateltiin paljon. Jännitän toimittajien kysymyksiä yleensä enemmän kuin esiintymistä!
Telkkariesiintymisieni ansiosta monet muutkin lapset ovat halunneet aloittaa tankotanssin. Ja aina kun minulla on kavereita kylässä, niin sekä pojat että tytöt haluavat kokeilla pyöriä tangolla.
Monet ovat innostuneet tulemaan myös tankotanssitunneille. On kivaa, että voin innostaa muita.
Unelmani on, että pääsisin Ruotsiin esiintymään ja voittaisin maailmanmestaruuden. Olen jo tottunut matkustamaan kilpailuihin eri puolelle Suomea. Viime vuoden SM-kisat järjestettiin Torniossa, jonne matkustimme ensin junalla ja sitten vielä bussilla. Niissä kisoissa voitin Suomen mestaruuden.
Kesällä olen harjoitellut vähän vähemmän, mutta kisojen alla saatan treenata 3–4 kertaa viikossa Henriikan kanssa. Lisäksi tankoilen kotona yleensä heti aamulla herättyäni ja illalla viimeisenä ennen nukkumaanmenoa.”
Karlon harrastus on maalaaminen. Jokainen taiteilija voi itse valita, millaisia töitä tekee ja millaisia tekniikoita käyttää.
Karlo Reza, 11, Tampere: ”Maalaamisessa parasta on vapaus”
”Minun juttuni on eläinten ja kasvien maalaaminen. Viimeksi eilen maalasin ketun ja suden ja seuraavaksi maalaan ehkä isälleni kuvan karhusta. Kasveista tykkään maalata tuttuja puita, kuten kuusia, mutta välillä maalailen myös sellaisia puita, jollaisia en tiedä. Parasta on, kun niiden muodon voin keksiä ihan itse.
Olen kokeillut eri tekniikoita, mutta tykkään eniten akryylimaaleilla maalaamisesta, sillä siinä värit ovat voimakkaat. Olen mielestäni hyvä valitsemaan värejä, ja työni ovatkin yleensä aika värikkäitä. Käytän paljon esimerkiksi oranssia, mustaa, valkoista, harmaata, vihreää ja keltaista.
Karlon työt ovat usein värikkäitä.
Uudet maalausideat syntyvät päässäni ihan itsestään. Maalaan melko usein, mutta en ihan joka päivä. Tykkään tarttua pensseliin silloin, kun minulla on hyvä ja rauhallinen olo. Kun alan maalata, otan esille maalaustelineen, paperia, maalit ja pensselit. Yhden työn tekemiseen kuluva aika vaihtelee. Joskus käytän siihen tunnin, joskus kaksi tuntia ja joskus vieläkin enemmän.
Ensin hahmottelen kuvan mielessäni ja luonnostelen sen paperille. Sitten maalaan lyijykynän jäljen päälle.
Piirrän yleensä ilman mallia, mutta jos tulee tiukka paikka enkä tiedä, miltä jonkin kohdan pitäisi näyttää, katson valokuvista apua.
Välillä taideteos saattaa mennä pieleen. Joskus teen sellaisesta tarkoituksella vielä hassumman. Saatan myös rutata paperin roskakoriin ja aloittaa työn alusta.
Kun maalaus on mielestäni valmis, annan sen ensin kuivua. On niin hyvä tunne, kun maalauksen saa valmiiksi.
Tykkään antaa teoksiani lahjaksi. Esimerkiksi eilen piirtämäni suden annoin lahjaksi naapurilleni, joka piti siitä kovasti. Minulla on töitäni esillä myös huoneessani.
Usein Karlon maalausaiheet liittyvät luontoon.
Opiskelin kuvataidetta noin neljän kuukauden ajan Sara Hildén -akatemiassa.
En ollut tottunut tekemään taidetta akatemiassa enkä tykännyt siitä, joten päätin lopettaa siellä käymisen. Minulle sopii paremmin se, että saan harrastaa vapaammin kotona ja päättää itse, millaisia muotoja maalaan. Myös koulun kuvistunnit ovat ihan kivoja, mutta sielläkään ei saa maalata niin vapaasti.
Isäni on taitelija, joten minäkin olen harrastanut maalaamista pienestä asti. Huomaan, että olen kehittynyt paljon näiden vuosien aikana, sillä nykyään työni näyttävät paljon aidommilta kuin silloin kun aloitin.”
Pinjan harrastus on brasilialainen jujutsu. Helsingissä asuva Pinja treenaa brasilialaista jujutsua Hipkon saleilla.
Pinja Määttänen, 12, Helsinki: ”Eniten pidän ottelemisesta ja kisaamisesta”
”En muista aikaa, jolloin en olisi harrastanut brasilialaista jujutsua. Aloitin kamppailulajit 3-vuotiaana Perhe Taekwondossa. 4-vuotiaana siirryin käymään naapurisalissa brasilialaisen jujutsun tunneilla ja laji vei mennessään. Nykyään treenaan kolme kertaa viikossa Hipkon tunneilla.
Harrastustani varten ei tarvita paljoa varusteita: puku ja vyö riittävät. Toisin kuin monissa muissa kamppailulajeissa, brasilialaisessa jujutsussa vöitä ei suoriteta tasokokeilla, vaan ohjaajat luovuttavat ne silloin, kun ovat sitä mieltä, että oppilaat ovat tarpeeksi taitavia. Vyön saaminen tulee aina yllätyksenä. Minä sain oranssin vyön viime vuoden lokakuussa. Meidät käskettiin kesken treenien riviin ja kolmelle ensimmäiselle annettiin vihreät vyöt. Minä ja siskoni saimme oranssit vyöt.
Hauskinta harrastuksessa on otteleminen toisia vastaan.
Siskoni on minua kaksi vuotta vanhempi, mutta hän aloitti lajin vuotta myöhemmin. Treenaamme paljon yhdessä ja olemme aika tasaväkisiä. Minä olen hieman parempi siskoani lopetuksissa kuten kuristuksissa ja käsilukoissa. On hienoa voittaa sisko. Treeneissämme on sekä poikia että tyttöjä, ja usein kisaankin poikia vastaan.
Kesällä olin turnauksessa Hangossa ja tulin toiseksi. Hävisin vuotta vanhemmalle pojalle, ja minua harmitti. Samassa turnauksessa kokeilin ensimmäistä kertaa otella aikuisia naisia vastaan. Se oli tosi outoa. Siirryn aikuisten sarjaan 16-vuotiaana. Eniten odotan sitä, että pääsisin ottelemaan SM-kisoihin. Niihin pääsee, kun on 14-vuotias.
Pinja sai oranssin vyön viime vuoden lokakuussa.
Brasilialainen jujutsu muistuttaa judoa: ottelut aloitetaan pystyssä, mutta melko pian siirrytään painimaan matolle. Treenit alkavat alkulämmöillä, sen jälkeen harjoitellaan tekniikkaa ja lopuksi sparrataan eli otellaan. Eniten pidän ottelemisesta ja kisaamisesta. Aloitin kisaamisen 6-vuotiaana, ja minulla on jo aika monta kultaa. Vaikka laji saattaa näyttää hurjalta, loukkaantumisia tapahtuu todella harvoin. Tosin onnistuin murtamaan siskoni käden, kun se jäi alleni kesken sparrailun. Valmentajani mukaan se on ainut paha loukkaantuminen, minkä hän on nähnyt 17 vuoden urallaan.
Luokkalaiseni eivät yritä haastaa minua tappeluihin. Olen luokkani pisin, joten luulen, että sekin vaikuttaa. Monet sanovat, että olen erilainen treeneissä, keskityn enemmän ja olen hiljaisempi. Treeneissä on kuitenkin tosi hauskaa, ja olen saanut sieltä paljon kavereita.”
Juttu on julkaistu Koululainen 9/21 -lehdessä.
Kommentit
Oma kommentti