Vanhempien ero mullistaa arjen: ”Oli kuin olisin aloittanut uuden elämän”

Vanhempien erotessa koko elämä mullistuu. Silloin tarvitaan tukea myös ystäviltä. Koululaisen lukijat kertovat ajatuksiaan vanhempien erosta.

vanhempien eroKun itselle rakkaimmat ihmiset eroavat, on ymmärrettävää, että muutos herättää huolta ja pelkoa.  Useimmat lapset ja nuoret toivovat, etteivät omat vanhemmat koskaan eroaisi, vaikka he riitelisivät kaiken aikaa ja vanhempien ero olisikin helpotus. Aika usein lapset haluaisivat, että jatkuva riitely loppuisi ja vanhemmat olisivat mukavia toisilleen.

Vanhemmat riitelivät koko ajan ja se tuntui typerältä!

Tieto erosta voi tulla yllättäen, ilman minkäänlaista varoitusta. Kun vanhemmat kertovat lapsilleen erosta, uutinen voi saada aikaan sen, että kaiken tutun ja tavallisen joutuu kyseenalaistamaan. Huolen myötä mieleen nousee monia kysymyksiä, kuten kumpi vanhemmista muuttaa, kenen luona asuu tai näkeekö enää toista vanhempaansa. Monesti mielessä kummittelee myös huoli siitä, olisiko voinut tehdä jotakin itse toisin, jotta vanhemmat eivät olisi eronneet.

Vanhempien ero tuntui ikävältä, oudolta. Oli kuin olisin aloittanut uuden elämän.

 

Vanhempien ero mullistaa elämän

Shokin jälkeen tietoon ja uudenlaiseen elämään ja vanhempien eroon alkaa tottua, mutta ennen sitä lapset ja nuoret kertovat tunteneensa pelkoa, vihaa, ahdistusta, syvää surua ja hyväksynnän hakemista. Tunteet voivat olla niin suuria, että niiden käsittelyyn voidaan joskus tarvita ammattilaisen apua.

Moni lapsi kertoo myös haaveilleensa hetken eron jälkeen, että vanhemmat palaisivat yhteen ja maailmassa kaikki olisi taas hyvin. Toive vanhempien yhteenpaluusta on ymmärrettävä. Haave siitä, että kaikki olisi hyvin ja kuin ennen, asuu monen lapsen sydämessä. Ei olisi kahta kotia, vanhempien mahdollisia uusia kumppaneita eikä tarvitsisi astua kuin ”uuteen elämään”, joka voi tuntua aluksi oudolta ja ehkä turvattomaltakin.

Joskus vanhemmat palaavat yhteen eron jälkeen. Yhteiseloa voi kestää loppuelämän tai jonkin ajan kuluttua ero on taas edessä.

Mulla oli tosi paljon vanhempien eroon liittyvää ahdistuneisuutta. Onneksi porukat huomasivat sen ajoissa ja sain apua.

Ero ei ole helppo asia vanhemmillekaan. Kun jaksaminen on vähäistä, kiristyy helposti pinna ja voi jopa hetkellisesti käydä niin, että vanhemmat unohtavat, että ero vaikuttaa myös oman lapsen elämään monella tapaa. Silloinkin, kun lapsista ero on hyvä, jopa toivottu asia, lapsen arki muuttuu monella tapaa ja edessä on monien tunteiden käsittelemistä.

Mun mielestä oli ihan hyvä, että vanhempani erosivat. Kaikki toimii hienosti ja olen tyytyväinen.

Omien vanhempien kanssa kannattaa jutella erosta ja kaikista niistä tunteista, huolista ja ajatuksista, joita perheen tilanne herättää. Näin asiat eivät jää vaivaamaan omaa mieltä ja vanhemmat pysyvät kärryillä siitä, mitä lapsen mielessä liikkuu.

Mun arki on ainakin helpottanut, kun tiedän, että mun vanhemmat on nyt onnellisia.

Lue lisää: Vanhempien ero harmittaa

Kun vanhemmat eroavat, tarvitaan tukea ja apua

Osalle lapsista kahden asunnon välillä reissaaminen on helppoa ja luontevaa. Toisista se on raskasta ja vaikeaa. Vanhempien eron jälkeen arki muuttuu monin tavoin. Vanhemmilla ei ole enää yhtä paljon aikaa lapselle, on mietittävä, onko viikonloppuna vuorossa äiti- vai iskäloma ja niin edelleen. Oma arki ja suunnitelmat menevät sekaisin, kun vanhemmat muuttavat tapaamisia yllättäen tai saattaa joutua olemaan erossa rakkaista lemmikeistään, kun on toisen vanhemman luona.

Ihan hirveetä. Joutuu koko ajan roudaamaan tavaroita. Ahdistaa käydä toisella.

Kun erosta on kulunut aikaa, arki alkaa toimia ja asiat asettuvat uomiinsa ja kriisi on ohi. Usein vanhempien välinen suhde eron jälkeen muotoutuu yhteistyövanhemmuudeksi: vanhemmat pitävät huolta lapsistaan, jotka ovat heille hyvin rakkaita.

Sitä ennen lapset tarvitsevat myös ystäviensä apua ja tukea. Erokriisin keskellä ystävän tuki on tärkeää. Kuuntele, mitä kaverillasi on sydämellään, lohduta, auta ja yritä ymmärtää tilannetta kaverisi näkökulmasta. Kenties voit auttaa ystävääsi näkemään tilanteen myös uudesta näkökulmasta, sillä joskus on tarpeen luoda hippunen toivoa.

Vaikka eron tullessa eteen kaikki tuntuu heittävän kuperkeikkaa ja tuntuu kauhealta, asiasta pääsee yli. Kaikki järjestyy kyllä. On myös tärkeää muistuttaa ystävää siitä, ettei vanhemmilla ollut enää hyvä olla yhdessä, mutta se ei koskaan johdu lapsesta tai nuoresta.

Teksti perustuu Koululaisen lukijoiden ajatuksiin heidän vanhempiensa eroista. Kursiivilla olevat lainaukset ovat lukijoilta.

Juttu on julkaistu Koululainen 12/23-lehdessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti