Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä jokainen eläin on arvokas

Tuulispäässä asuu myös hanhia.

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä vastaanotto on aina eläimellisen lämmin. Tummat silmät tuijottavat tiukasti, kun Sipuliksi kutsuttu ruskea-valkoinen sonnivasikka rientää aitauksensa reunalle tervehtimään vierailijoita puuaidan takaa. Juuri yksivuotissynttäreitä viettäneen vasikan märän kielen lipaisut toivottavat Koululaisen toimittajan ja valokuvaajan tervetulleiksi tutustumaan Tuulispään eläinsuojelukeskukseen Somerolle.

Sipuli-vasikka muutti Tuulispäähän vastasyntyneenä.

Sipulin vieressä Maissi-lehmä juo vettä niin ahnaasti, että musta saavi tyhjenee. Eläinsuojelukeskuksen perustajan ja toiminnanjohtajan Piia Anttosen on riennettävä vihreän vesiletkun kanssa hätiin viemään lehmille lisää juotavaa.

– Meillä on yhteensä yli sata eläintä. Niistä noin 90 asuu meillä vakituisesti, ja joillekin pyrimme löytämään uuden kodin, Piia kertoo.

Tuulispäässä on lukuisia eri eläinlajeja, mutta kaikkia niitä yhdistää sama asia: niillä ei ole ollut muuta paikkaa, jossa ne olisivat voineet jatkaa elämäänsä onnellisina.

Vuohien valtakunta

Pihan poikki tallustelee rennosti valkoinen vuohi, joka myös kaipaa rapsutuksia.

– Se on Aprilli, ja tuossa on sen poika Anselmi, Piia esittelee vuohet, jotka painautuvat ihmisten kylkeen kiinni.

Vuohien itsepäisyys käy ilmi jo lyhyen rapsutteluhetken aikana. Kun Anselmi on mielestään saanut tarpeeksi huomiota, se pukkaa päällään ihmisiä kauemmaksi ja astelee pois paikalta. Sen sorkat parkkeeraavat lehmäaitauksen vierustalle, jonne keskipäivän aurinko porottaa makeasti. Anselmi tietää, missä ovat parhaat auringonottopaikat.

– Aprilli ja Anselmi ovat asuneet meillä kaikista pisimpään eli jo vähän ennen kuin eläinsuojelukeskus oli virallisesti edes perustettu. Aprilli-äiti muutti tänne vuonna 2011 ollessaan vuoden ikäinen. Se oli silloin tiineenä, ja Anselmi syntyikin muutama kuukausi sen jälkeen.

Anselmin ja Aprillin lajitoveri Milla puolestaan on jo pian 18-vuotias.

– Milla-vuohi saapui meille viettämään eläkepäiviään, sillä sen aiempi omistaja muutti maalta kaupunkiin eikä voinut enää pitää eläimiä.

Tuoreen puunkuoren nakertaminen on Aprilli- ja Anselmi-vuohien mielipuuhaa.

Vapaaehtoista apua

Kymmenen Tuulispää-vuotensa aikana Aprilli ja Anselmi ovat saaneet seurakseen kymmeniä eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia eläimiä. Vuohet ovat esimerkiksi päässeet seuraamaan Sipuli-vasikan ensimmäistä elinvuotta, jonka aikana pikkuruinen eläin on kasvanut reippaaksi, sydämet sulattavaksi nuorukaiseksi.

Vuohet tulevat yleensä mainiosti toimeen muiden eläinten kanssa, mutta ruoka-aikana erityisesti pihalla vuohien kanssa aikaa viettävät hevoset saavat olla varuillaan.

– Jos vuohet ovat ulkona, ne syövät hevosten ruoat, Piia nauraa.

Tuulispäässä käy lähes päivittäin vapaaehtoisia työntekijöitä auttamassa maatilan töissä. Myös tämän päivän vapaaehtoiset tietävät, että vuohet on kutsuttava pihalta sisä­tiloihin syömään ennen kuin hevosten päivittäiset lisärehut annetaan.

Tuulispään hevoset ovat ehtineet elämänsä aikana nähdä ja kokea paljon. Eniten elämänkokemusta on pihapiirin vanhimmalla eläimellä, 27-vuotiaalla Jakella, joka Milla-vuohen tavoin nauttii eläkepäivistään Tuulispään piha-alueella.

– Archie puolestaan on entinen ravihevonen. Kun sillä ei voinut enää kilpailla, omistajat eivät halunneet enää pitää sitä, Piia huokaa surullisena.

Uransa aikana ruuna oli päätynyt Suomesta Maltalle, jossa paikallinen hevostensuojelujärjestö alkoi etsiä eläköityneelle ratsulle uutta kotia. Sopiva talli löytyi Tuulispäästä, mutta hevosen saaminen Suomeen oli kallista.

– Järjestimme rahankeräyksen, jotta saimme kasaan tarvittavan summan hevosen kuljetukseen. Tavoitesumma tuli täyteen jo saman päivän aikana, ja Archie saatiin tänne.

Myös lampaat pääsevät nauttimaan tuoreista oksista.

Pinkovat possut

Toisella puolella pihaa olevassa rakennuksessa tumma possun kärsä pilkistää aitauksesta oven ja seinän välistä. Kun ovi avautuu, karsinasta ryntää ulos ensin minipossu Frank ja heti sen perässä lajitoveri Stella. Possut kipittävät hännät heiluen pitkin rakennuksen betonilattiaa etsien vimmatusti, olisiko jossain jotain suuhunpantavaa.

– Stella ja Frank tietävät, että pian niilläkin on ruoka-aika. Possut ovat kaikkiruokaisia, ja ne pitävät ­ruoasta kaikkein eniten.

Tuulispään perustaja Piia Anttonen (taustalla) neuvoo toimittajalle, millaisesta huomiosta minipossut pitävät. Rapsutuksesta nauttimassa on Frank.

Pieni pyöreä kärsä kastelee toimittajan housunlahkeet, kun Stella-possu tutkii, olisiko vierailijalla antaa hänelle jotain naposteltavaa. Se joutuu pettymään, sillä toimittajalla on mukanaan vain muistivihko ja kynä. Frank puolestaan nakertaa hampaillaan seinän vierustalla olevan valkoisen saavin kantta, sillä se on tajunnut, että astia pitää sisällään possuille tarkoitettua ruokaa.

– Frank, älä riko sitä astiaa, Piia komentaa ja ohjaa sen sivummalle.

Vaikka minipossut ovat sikoja pienempiä, nimestään huolimatta ne eivät aina ole minikokoisia. Myös mini­possu voi painaa aikuisen ihmisen verran.

– Suomessa on paljon uutta kotia etsiviä possuja, sillä lemmikinomistajat eivät aina etukäteen osaa varautua siihen, että possusta voi tulla isokokoinen.

Tuulispäässä eläimille pyritään tarjoamaan mahdollisimman luonnollinen elinympäristö, mahdollisuus ulkoiluun ja virikkeitä.

– Välillä heittelemme possujen aitaukseen kuivia makaroneja, joita ne saavat etsiä. Maan tonkiminen ja kuopiminen on possuille ominaista.

Kukkolassa käy melkoinen kiekuminen, sillä siellä elää yli 20 punaharjaista asukasta.

Tilaa tarvitaan

– Meille tarjotaan monenlaisia eläimiä, mutta valitettavasti meillä ei riitä tila niille kaikille. Esimerkiksi kissoja ja koiria emme voi ottaa ollenkaan, Piia kertoo.

Isot eläimet tarvitsevat runsaasti tilaa. Esimerkiksi Sipuli-vasikalla kavereineen on käytössään piha-aitauksen lisäksi oljilla pehmustettu sisätila, jonne ne pääsevät halutessaan. Kesäpäivistä ne puolestaan pääsevät nauttimaan vihreille kesälaitumille.

– Lehmät rakastavat, kun niitä rapsuttaa leuan alta, Piia opastaa.

Ihmisrakkaat eläimet pitäisivät rapsuttelijat mielellään aitauksessaan pidempäänkin, mutta toimittajan ja kuvaajan on aika jatkaa matkaa. Vielä viimeiset silitykset, ja sitten on aika jättää ammut leikkimään keskenään.

Juttu on julkaistu Koululainen 6/21 -lehdessä.