Kiinankääpiötulilisko Tiuhti elelee akvaariossa ilman Viuhtia

Pieni kiinankääpiötulilisko Tiuhti on lystikäs ja vähäruokainen mutta ei helppohoitoisin lemmikki, kertoo Koululaisen TET-harjoittelija Kerttu Ojala.

Kiinankääpiötuliliskon (Hypselotriton orientalis) nimi hämää hieman, koska oikeasti se on sammakkoeläin. Kiinankääpiötulilisko on yksi eniten pidetyistä sammakkoeläimistä Suomessa, ja sitä elää nimensä mukaisesti tietyillä alueilla Kiinan vesissä.

Kääpiö-liitteen lisko saa pienestä koostaan: otus on vain noin 6–10 cm:n mittainen.

Minulla on kiinankääpiötulilisko nimeltään Tiuhti. Eläimen sukupuolta on usein vaikea erottaa, joten Tiuhtistakin on vaikea sanoa, onko se koiras vai naaras.

Sille piti tulla kaveriksi Viuhti (muumien mukaan), mutta monilla liskonomistajilla on huonoja kokemuksia kahden liskon yhteiselosta, joten en sitten uskaltanut kokeilla.

Vähäruokainen hyönteissyöjä

Tiuhdin ruokinta on varmasti hauskin osuus sen hoidossa. Aina, kun heilutan ruokaa Tiuhdin akvaarion yläpuolella, se aktivoituu, alkaa tuijottaa ruokaa nälkäisenä ja seisoo kahdella takajalallaan. Jos Tiuhti on vedessä, pudotan vain ruoan sen nenän eteen, mutta jos se on kalliolla, syötän lisko pihdeillä suoraan suuhun. Kerran Tiuhti otti vahingossa myös pihdeistä kiinni, ja meinasin vetää Tiuhdin pihtien mukana pois akvaariosta.

Kiinankääpiötulilisko on lihansyöjä, ja sille kelpaavat monet pienet hyönteiset kuten surviaissääksentoukat ja banaanikärpäset. Käytän itse toukkia, jotka laitan teesihtiin sulamaan.
Jos lisko ei ole vedessä, ruokin sitä pienellä pinseteillä/pihdeillä, mutta tämä ei ole pakollista vaan ruoan voi heittää myös veteen.

Lisko syö noin kerran parissa päivässä. Olen omistanut liskoni neljä vuotta, ja suklaalevyn kokoisia toukkapakasteita on mennyt neljä. Käytännössä kun on ostanut liskon ja sen varusteet, liskon hoitaminen ei paljon maksa.

Kiinankääpiötulilisko

Asumuksena akvaario

Tiuhti asuu noin 120-litraisessa akvaariossa. Liskolla pitää olla niin sanottu kuiva alue, ja meillä sitä tehtävää hoitaa ontto muovinen kallio. Talvisin liskon voi antaa horrostaa, mutta Tiuhti ei tee niin vaan vähentää vedessä oloaan lämmön laskemisen vuoksi.

Akvaarion koosta ja veden litramäärästä on monta mielipidettä, mutta mitä isompi, sitä mukavampi liskon on siellä asustaa. Kuivana kohtana voi olla kallio tai oikeastaan mikä vain systeemi, joka mahdollistaa liskon pääsyn kuivalle.

Lampusta, hapettimesta ja muista tarvikkeista saat tietoa esimerkiksi akvaariokauppiaalta. Tarvikkeista on hyvä puhua asiantuntijoiden kanssa, koska netti on täynnä virheellistä ja ristiriitaista tietoa.

Akvaario pitää puhdistaa viikoittain ja tarkkailla sen kuntoa. Puhdistukseen tarvitsee vanhemman apua, koska sitä ei ole helppoa isompienkaan tehdä yksin.

Kiinankääpiötulilisko

Muita lemmikkejä?

Muut lemmikit eivät välttämättä ole este liskon ostolle. Itselläni on Pilli-kissa. Minulla on katettu akvaario eli siinä on kansi. Tiuhti ei liiku nopeasti, vaan usein vain möllöttää jossain, joten Pilli ei ole kiinnittänyt ihmeempää huomiota Tiuhtiin tai häiriintynyt siitä.

Akvaarioon ei välttämättä kannata laittaa muita eläimiä liskon lisäksi, vaikka jotkut näin kuitenkin tekevät.

Jos haluat lemmikin, jota voi käsitellä, en suosittele kiinankääpiötuliliskoa. Se on sammakkoeläin ja hengittää siis osittain ihonsa kautta, mikä tekee sen ihosta herkän.

Kiinankääpiötulilisko

Hassuja tietoja kiinankääpiötuliskosta

  • Tiesitkö, että kiinankääpiötulilisko luo nahkansa, kun se kasvaa, ja kokonaisen nahan voi löytää tarttuneena kasviin?
  • Olen antanut Tiuhdille kerran raa’an jauhelihan palasen, ja hassua siinä on se, että lehmä on monia kertoja Tiuhdin kokoinen.
  • Koska kiinankääpiötulilisko on sammakkoeläin, se osaa kurnuttaa. Olen kerran kuullut kunnolla, kun Tiuhti kurnutti.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti