Masan maailma: Pissa- ja kakkajuttuja!

Pieni koira ei osaa pidätellä, ja pissa voi lirahtaa mihin vain. Koska koiravauvat eivät käytä vaippoja, pitää ottaa käyttöön muut keinot.

Masa-koira metsässä

Masa tässä taas, moi! Kerroin viime Koululaisessa muutostani uuteen kotiin, ja nyt ajattelin muutaman numeron ajan kertoa kuulumisiani. Tänään on luvassa kakkajuttuja!

Kuulen tosi usein kysymyksen: ”Onko se jo sisäsiisti?” Se kysytään perheeni ihmisiltä. Aika pöhköä alkaa ensi tapaamisella tiedustella toisen wc-käyttäytymisestä! ”Entäs itse, osaatko kakkia pönttöön ja muistatko vetää vessan?” saattaisin haukahtaa vastaukseksi, jos osaisin puhua ihmisten kieltä.

Tosiasia kuitenkin on, että juuri meidän koiranpentujen vessatavat aiheuttavat päänvaivaa omistajalle ensimmäisten kuukausien ajan. Me synnymme aivan pidätyskyvyttöminä, ja totuttelemme pikku hiljaa ajatukseen, että ihan joka paikkaan ei sovi tehdä tuotoksiaan. Pidätyskykymme paranee ajan kuluessa.

Hyvä pissa!

Koirat eivät tykkää tehdä asioitaan liusuvilla pinnolla, vaan kaipaamme tassujen alle karhean alustan. Siksi hakeudumme sisällä mielellämme matoille tarpeillemme. Useissa koiraperheissä ongelma ratkaistaan laittamalla matot piiloon ja levittelemällä sopiviin paikkoihin sanomalehteä.

Masa-koira konttorissa

Kun kävin Koululaisen toimituksessa vierailulla, ihmisiä jännitti, pissaanko kokolattiamatolle.

Onkin kätevää, että uusia vessoja tulee joka aamu lisää postiluukusta. Siinä voi sitten hädän tullen lukea samalla, mitä presidentti Trump on taas hassutellut ja millaista säätä on luvassa. Jaahas, koiranilma!

Alkuaikoina minua kehuttiin aina, kun osuin sanomalehdelle. Jos tuli huti, se siivottiin vähin äänin pois. Torumisesta olisin saattanut säikähtää ja mennä seuraavalla kerralla piiloon tarpeilleni.

Moni varmaan arvaa, että ihan pysyvä ratkaisu ei Helsingin Sanomille pissaaminen ole. Siksi omistajien on vietävä minua todella tiuhaan ulos, että tekisin tarpeet mahdollisimman usein pihalle. Ja siitä vasta kehutaankin! Välillä kaikki neljä perheenjäsentä kiekuvat yhteen ääneen ”hyvä pissa”! Siinä on jo vähän että pliis, oletteko te vähän hassuja.

Masa-koira urheilukentän laidalla

Urheilukentän laidalle voi tehdä tarpeensa, mutta omistajan pitää siivota jälkeni, ettei kukaan astu pökäleeseeni.

Pesään ei pissitä

Välillä ulkoiluttajillani tuntuu olevan ihan ihme kiire. He kipittävät pää kolmantena jalkana pihalle ja hokevat, että tee pissa, tee pissa. Mutta kun ulkona on niin paljon kaikkea kiinnostavaa: ihania hajuja, mustarastas (haukutaas sille vähän), koirakaveri iltakävelyllä, mukava multapaakku mutusteltavaksi… Muistutteluista huolimatta en ehdi pissata, ja kun pääsen sisään sanomalehden ääreen, lirahtaa. Hupsis!

Oikeasti me koirat olemme aika siistiä väkeä: emme halua sotkea pesän tienoota. Siksi opimme ennen pitkää sisäsiisteiksi, jos meille antaa mahdollisuudet siihen. Nyt neljän kuukauden ikäisenä minä en esimerkiksi enää kakkaa sisälle, jos minua on viety tarpeeksi usein ulos.

Masa-koira sängyllä

Sänkyyn ei pissata, tietenkään!

Kakka kyllä kiinnostaa muilla tavoin! Maistelin mökillä lehmän lantaa, ja se oli varsin maistuvaista. Muuan terrierikaverini tykkää kieriskellä kauriin kakassa! Hän tuoksuu hur-maa-valta sen jälkeen! Ihmiset ovat ihme kyllä eri mieltä!

 

Masalle voi lähettää postia ja kysymyksiä osoitteessa www.koululainen.fi/kysy-meilta
ja postitse:
Otavamedia,
Koululainen/Masa, 
00002 Helsinki.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti