Mauri-kissa on kansainvälinen somejulkkis, jolla on enteellinen nimi

Mauri-kissa tykkää leikkimisen sijaan käydä näpistelemässä kurkkuja omistajansa ostoskassista. Mauri and Cucumbers -kanavalla on eri sosiaalisissa medioissa yhteensä noin miljoona seuraajaa.

Mauri-kissaa haukkaa kurkkua, jota Helin käsi pitelee.

Helsingissä asuva Mauri-kissa on tullut tunnetuksi kurkunhimonsa ansiosta.

Harmaa ostoskassi on jäänyt eteisen lattialle. Kassiin on poimittu kaupan hyllyltä kallis luomukurkku, hassu käyrä kurkku, kesäinen avomaankurkku ja täysin tavallinen suomalainen kurkku. Pian kassin luokse kipittää pieni musta­valkoinen kissa, jonka pää on tuossa tuokiossa ostoskassin sisällä. Se aistii lempiherkkunsa jo kaukaa.

Kissa on Mauri, 8, joka on tullut tunnetuksi sosiaalisessa mediassa kurkunsyönnistään. Mauri löysi rakkautensa kurkkuihin omistajansa, Heli Montosen edes­menneen koiran ansiosta. Helillä oli tapana antaa kurkun helposti kuivahtava päätypala perheen koiralle.

– Myöhemmin aloin tarjota kurkun päätyä Maurille, joka jossain vaiheessa päätti hotkaista sen, Heli muistelee.

Entä montako kokonaista kurkkua Mauri jaksaisi päivässä syödä?

– Apua, ei yhden yhtäkään – sillä menisi maha sekaisin!

Mauri ja kurkut

Kuuluisa Maurista tuli sattumalta. Ennen sosiaalista mediaa Mauri and Cucumbers eli Mauri ja kurkut -nimi oli vitsi Helin lähipiirissä. Muun muassa kodin wifi-yhteys oli nimetty Maurin kurkunhimon mukaan. Heli loi Maurille omistetun Tiktok-tilin vuonna 2019. Ennen tätä hänen oma Instagram-tilinsä täyttyi Maurin kuvista, joten hän halusi säästellä seuraajiansa kissa­sisällöltä. Mauri and Cucumbers -tilille Heli julkaisi aluksi kissastaan sisältöä aina silloin, kun hänen teki mieli.

Samoihin aikoihin Maurin kurkun­himo kasvoi niin suureksi, että se rupesi varastamaan Helin ostamia kurkkuja ostoskassista. Tammikuussa 2021 Heli julkaisikin videon, jossa Mauri varastaa kurkun lattialle jätetystä ostos­kassista. Videosta tuli todella suosittu.

Maurin kurkun­himo kasvoi niin suureksi, että se rupesi varastamaan Helin ostamia kurkkuja ostoskassista.

– Sain palautetta, että tämä on niin outoa ja päätin sitten, että alan tehdä huvikseni enemmän videoita Maurista, Heli taustoittaa.

Kurkkua syövästä kissasta kertovalle sisällölle oli selkeästi kysyntää, sillä kaikissa kanavissa Maurilla on jo yhteensä noin miljoona seuraajaa. Suurimmat yleisöt tulevat Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta.
Heli kertoo saavansa päivittäin viestejä suomalaisilta kissan­omistajilta, joiden lemmikkikissa syö myös kurkkua. Ulkomaalaisten silmin ilmiö on paljon harvinaisempi, ja siksi suurin osa Maurin seuraajista tuleekin ulkomailta.

Mauri-kissan omistaja Heli pitelee Mauria sylissään. Mauri katsoo oikealle ja Heli katsoo Mauria.

Heli haluaisi hankkia Maurille pikkuveljen, mutta Mauri on varmasti tyytyväisempi Helin ainoana pikku prinssinä.

Mauri-kissa on VR:n vakioasiakas

Heli ja Mauri-kissa asuivat aikaisemmin Oulussa. Helsinkiin he muuttivat puolitoista vuotta sitten. Ennen sitä parivaljakko matkusti säännöllisesti kaupunkien väliä. Juna onkin Maurille tuttu paikka.
Kun parivaljakko matkustaa junalla, muut matkustajat tunnistavat usein Maurin.

– Kerran konduktööri tuli toivottamaan Maurille hyvää joulua.

Vaikka Mauri on sisäkissa, viihtyy se valjaissa ulkona. Asuessaan Oulussa Heli ulkoilutti Mauria usein, koska kodin ulkopuolella odotti vehreä ympäristö lukuisine puistoineen. Helin ensimmäinen koti Helsingissä sijaitsi kaupunki­maisessa ympäristössä eikä betonitalojen välissä lenkkeileminen ollut Maurin mieleen.

Nyt Heli on löytänyt itselleen uuden asunnon, jonka ympäristöön hän aikoo kissansa kanssa tutustua.

– Kun ulkoilusta tulee säännöllistä, Mauri maukuu ulko-ovella joka päivä. Hän haluaa päästä haistelemaan kiinnostavia tuoksuja, Heli kertoo.

Mauri maukuu ulko-ovella joka päivä.

Ihmisten lisäksi Mauri kohtaa ulkona muita eläinlajeja. Niiden kanssa kissa tulee hyvin toimeen.

– Takapihallamme oli kerran siilin­poikanen, joka ei osannut pelätä Mauria. Mauri vain istuskeli siinä ja samoin siilinpoikanen. Mietin, että tässä me vaan yhdessä hengaillaan: minä, siili ja Mauri, Heli sanoo hymyillen.

Mauri-kissa istuu pesässään virkattu hattu päässään.

Helistä on hauska virkata Maurille asusteita. Euro­viisujen kunniaksi Mauri sai Käärijän boleron.

Karvainen kurkku

Kurkunsyönnin ohella Mauri on tavallinen seniorikissa. Heli luonnehtii Mauria reippaaksi ja äänekkääksi tapaukseksi, joka haluaa illanistujaisissa kiertää kaikkien sylit.

– Mauri ei ole ikinä tykännyt leikkiä. Se jaksaa sitä ehkä kaksi sekuntia.

Heli on teettänyt Maurille kissojen DNA-tutkimuksen. Siitä hän sai joitakin todennäköisyyksiä Maurin alkuperästä. Eniten Maurista löytyi sipe­riankissaa ja maine coon -rotua.

– Varmaa on kuitenkin ainoastaan, että Mauri on puolipitkä­karvainen maatiaiskissa, Heli summaa.

Myös Maurin omaperäiseen nimeen liittyy hauska tarina. Heli piti sitä alun perin hyvänä nimenä kissalle, koska ”Mau”ri kissa ”mau”kuu. Myöhemmin selvisi, että Mauri on enteellinen nimi.

Myöhemmin selvisi, että Mauri on enteellinen nimi.

– Minulle on kerrottu, että Mauri-nimi koostuu japaniksi kahdesta kanjista: ”mau” ja ”ri”. Yhdessä ne tarkoittavat japaniksi karvaista kurkkua.

Lue lisää: Mitä kissasi haluaa sinulle sanoa? Katso tästä Koululaisen kissa-ihminen-kissa-sanakirja.

Juttu on julkaistu Koululainen 8/23-lehdessä. 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti