Suomen kiukkuisin kala ja muita merimaailman mainioita tyyppejä

Maailman merien pinnan alta löytyy jos jonkinlaista eläjää. Koululainen tapasi Sea Life -merimaailmassa ennustavan meritursaan, kiukkuisen meriahvenen sekä hellyttävän seeprahain. Sukella mukaan tutustumaan kiehtoviin otuksiin!

Meriahven Mikko

14-kiloista Mikko-meriahventa on kutsuttu myös Suomen kiukkuisimmaksi kalaksi. Suunpielet alaspäin murjottava kala on kunnioitusta herättävä näky.

Mikko elää altaassaan yksin, sillä se yritti pistellä poskeensa yhden edellisistä akvaariokavereistaan. Myrkyllinen uhri aiheutti syöjälleen hieman mahanpuruja, mutta sittemmin kala on saanut polskia ilman kämppäkavereita.

Mikolla on tapana säikytellä välillä niin merimaailman henkilökuntaa kuin vierailijoitakin, eikä pärskeiltä yleensä Mikon ruoka-aikaan vältytä.

Lue myös: Sähköankerias Raipe sytyttää itse valot joulukuuseensa

Meritursas Helmut

Meritursas Helmut on Sea Lifen ennustaja.

Meritursas Helmut on pienestä koostaan huolimatta yksi Sea Lifen suurista akvaariopersoonista. Leikkisä eläin paljastuu väriään vaihtavaksi ennustajaksi.

Ensisilmäyksellä Helmutin akvaario voi vaikuttaa tyhjältä. Meritursas nimittäin sopeutuu ympäristöönsä niin hienosti, ettei sen bongaaminen käy aivan helposti. Väri ei vaihdu jo iäkkäällä Helmutilla yhtä sulavasti kuin nuoruudessa, mutta yhä se onnistuu solahtamaan osaksi akvaarion maisemaa.

Ei tursas kuitenkaan aina piileskele, sillä leikkiminen on sen mielipuuhaa, ja akvaariosta löytyykin jos jonkinlaista leikkikalua. Mieluiten Helmut kuljettaa lelut kotiluolaansa, ja sitä hermostuttaakin melko lailla sinne tänne kelluvat esineet.

Omistushaluinen Helmut tarraa tiukasti kiinni paitsi leluihinsa, myös esimerkiksi ruokkijansa käteen. Imukuppien ote on tiukka, mutta puristus ei onneksi tee kipeää.

Parhaiten Helmut kuitenkin tunnetaan ennustajan taidoistaan. Meritursas on aiemmin ennustanut esimerkiksi juhannuksen säätä, mutta viime vuonna otus laajensi reviiriään televisioviihteen puolelle. Ennustajatursas povasi nimittäin aivan oikein Britannian X Factor -laulukilpailun lopputuloksen ja Saara Aallon kakkossijan.

Meritursaat ovat tunnetusti taitavia ennustajia, sillä esimerkiksi Helmutin lajitoveri Paul The Octopus nousi Saksassa suosioon tiedettyään toistuvasti voittajajoukkueet jalkapallon MM-kisoissa 2010.

Lue myös: Meritursas ja muut eläimet halloween-hulinoissa

Seeprahai Mussukka

Sea Lifen seeprahai Mussukka pitää läheisyydestä.

Seeprahaita kuvittelisi helposti verenhimoiseksi pedoksi, mutta ainakin merimaailmassa totuus on toisenlainen.

Sea Lifen parimetrinen seeprahai on nimetty Mussukaksi, eikä ihme, sillä hai onkin yllättäen seurankipeä otus. Kun akvaristit sukeltavat puhdistamaan Mussukan asuttamaa allasta, suurin osa altaan kaloista pyrkii välttämään ihmisvierailijoita. Täplikäs Mussukka kuitenkin lähestyy tuttuja sukeltajia ja hamuaa kosketusta.

Merenalaiseen tunnelmaan pääset sukeltamaan myös videon avulla:

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti