Tahvo-koira on Vuoden lemmikki 2020

Berninpaimenkoira Tahvo sulatti Koululaisen lukijoiden sydämet ja voitti Vuoden lemmikki 2020 -kilpailun huimalla äänivyöryllä.

Tahvo-koira ja Emmi.

Tahvon virallinen nimi on Helmilän Absolutely Hilarious. Koira on 11-vuotiaan Emmin silmäterä.

Sanoiko joku kinkku? Kun palkinto on tarpeeksi hyvä, berninpaimenkoira Tahvo istuu etutassut ilmassa, hyppii keppihevosesteitä ja poseeraa kameralle huippumallin tavoin. Viimeksi mainittu taito pääsi testiin, kun Koululaisen lukijat äänestivät nyt 9 kuukautta vanhan Tahvo-koiran Vuoden lemmikki 2020 -kilpailun voittajaksi ja sitä myöten lehden kansikuvapojaksi.

– En olisi millään arvannut, että Tahvo voittaa, vaikka se ihana onkin, huokaa koiran omistaja, Villähteellä asuva 11-vuotias Emmi Kemppainen. Hän ilmoitti Tahvon kilpailuun ystävänsä kannustamana.

Berninpaimenkoira on Emmin äidin Lean toiverotu, mutta Tahvon lupsakka luonne on hurmannut myös muut perheenjäsenet.

– Parasta Tahvossa on seurallisuus ja kiltteys. Se ei pelkää mitään eikä hermostu mistään, Emmi kehuu.

Rodulleen tyypilliseen tapaan Tahvo rakastaa ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Se leikkii mielellään myös muiden koirien kanssa kokoon ja näköön katsomatta. Perheen iäkäs Ukko-kissa kohottelee koiran riehumiselle välillä kulmiaan, mutta hyvänä päivänä kaksikko nauttii kinkkusiivunsa sulassa sovussa.

Vuoden lemmikki 2020 poseeraa.

Vuoden lemmikki on hulluna sukkiin

Tahvertti, Tohloppi, Tahversson. Rakkaalla koiralla on monta lempinimeä, joista jokaista Tahvo tottelee yhtä innokkaasti. Luoksetulossa saattaa olla viivettä vain silloin, kun koira on löytänyt jostain sukat. Erityisen kiintynyt Tahvo on perheen lasten, Emmin ja isosisko-Saran sukkiin, joita se syystä tai toisesta haluaa mutustella.

– Olen kaivanut lukemattomia kertoja sukkia koiran kurkusta. Onneksi Tahvo antaa senkin tehdä nätisti, Emmi kertoo.

Pahimmillaan koiran suolistoon joutunut sukka voi aiheuttaa hengenvaaran, joten tytöt ovat oppineet korjaamaan jälkensä. Enää sukkia ei heitellä lattioille vaan ne viedään suoraan pyykkikoriin Tahvon ulottumattomiin.

Tahvo-koira on kiltti ja suloinen.

Tarpeeksi temuttuaan Tahvo loikoilee kaikessa rauhassa.

Tahvo-koira on fiksu temppuilija

Kemppaisten perheessä päävastuu koiran hoidosta on vanhemmilla, jotka huolehtivat esimerkiksi päivittäisistä ulkoilulenkeistä.

– Tahvo rakastaa metsälenkkejä ja koirapuistotreffejä. Riittävästi ulkoiltuaan se lötköttää loppuillan kyljellään, Lea-äiti kertoo.

Tyttöjen tehtäväksi jää Tahvon leikitys ja temppujen opetus. Isosisko opettaa koiralle virallisempia juttuja, kuten vaikka oikeaa näyttelyasentoa, mutta Emmi tykkää keksiä temppuja omasta päästään.

– Tahvo oppii nopeasti uusia juttuja. Toisaalta se on myös kovapäinen ja miettii joskus, että viitsinkö nyt tätä tehdä, Emmi kertoo.

Lean mielestä Emmi osaa käsitellä eläimiä luontaisen kärsivällisesti ja jämäkästi.

– Tahvo on jo nyt painavampi kuin Emmi mutta Emmi on päämäärätietoisempi!

Hulinaa riittää

Tahvo on sijoituskoira, joten joskus tulevaisuudessa siitä tulee toivottavasti ainakin yhden pentueen isä. Viime syksynä Tahvo matkusti kasvattajansa kanssa Viroon koiranäyttelyyn, jossa se palkittiin rotunsa parhaana pentuna. Muita harrastuksia koiralle ei vielä ole suunnitteilla, sillä leikkiminen ja temppujen opettelu pitävät sen tyytyväisenä.

– Edellisen bernimme kanssa osallistuimme Hali-Berni-toimintaan, mutta Tahvo sopii toistaiseksi paremmin Huli-Berneihin, Lea-äiti nauraa.

Vuoden lemmikki 2020 -kilpailun voitti Tahvo-koira.

Lempiruokani

Nakki on ykkönen ja kinkku kakkonen. Paprika ja tomaatti eivät minulle maistu.

Lempieläimeni

Kissat, koirat, kaikki kelpaa! Ainoastaan kotipihan aidan takana kulkevat saattavat joskus epäilyttää.

Pahin mokani

Sukkien syöminen. Siitä tulee aina sanomista.

Minne haluaisin matkustaa

Mökille! Tykkään matkustaa asuntovaunussa.

Mitä pelkään

En enää mitään. Pienenä pelkäsin vinkuvaa possua…

Hauskin tapani

Vinkulelun rääkkääminen aikaisin sunnuntaiaamuna.

Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle

Oman perheen ja nakkeja!

Juttu on julkaistu Koululainen 2/2021 -lehdessä.

TOIMITUKSEN SUOSIKKI

Vuoden lemmikki 2020 -kilpailussa toimituksen suosikki -tittelin voitti kääpiöluppakorvakani Putte, jonka ilmoitti kisaan helsinkiläinen Alva Peurakoski.

Näin Alva kuvaili kaniaan: ”Putte on pieni, rohkea ja kaikesta innostuva kani. Joka ilta isän tullessa toivottamaan minulle hyvää yötä Putte asettuu hänen jalkojensa juureen ja jää siihen, kunnes olen nukahtanut. Putte rakastaa lehtikaalia, persiljaa sekä tyhjien paperikassien siirtelyä.”

Sekä kilpailun yleisöäänestyksen voittaja että toimituksen suosikki palkittiin 50 euron arvoisilla lahjakorteilla Mustiin ja Mirriin. Paljon onnea voittajille!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti