Heinäkuun Koululaisessa tutustutaan Nelli Matulaan ja Papu-koiraan

Heinäkuun Koululainen on 84-sivuinen paketti täynnä puuhaa, testejä ja lukemista.

Heinäkuun Koululainen, kannessa Nelli Matula ja Papu-koira

Teetkö mieluiten testejä, ristikoita, tietovisoja vai bongaustehtäviä? Heinäkuun Koululaista lukiessa ei tarvitse valita lempparia, sillä kesän 84-sivuinen jättilehti sisältää kaikkea näitä ja paljon muutakin puuhaa ja lukemista! Lehden tekemisessä mukana ovat olleet Metropolia ammattikorkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijat, mikä näkyy iloisissa kuvituksissa ja raikkaissa aiheissa.

Kesälehden hurmaavina kansitähtinä nähdään tällä kertaa laulaja Nelli Matula ja hänen koiransa Papu, joka on kaksivuotias tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Haastattelussa Nelli ja Papu kertovat, mitä he aikovat puuhata kesän aikana ja miten omasta koirasta jo lapsena haaveillut Nelli valmistautui koiranpennun saapumiseen.

Lue lisää: Laulaja Nelli Matula kertoo koulumuistoistaan: ”Olin aina perjantaisin jälki-istunnossa.”

Joskus pitkään kesälomaan mahtuu myös tylsiä hetkiä, mutta tylsyydestä voi joskus olla myös hyötyä. Heinäkuun numerossamme tutustutaan yhdysvaltalaiseen Jimmy Donaldsoniin, joka tunnetaan paremmin nimimerkillä MrBeast. Hänen tubekanavansa lähti lentoon viisi vuotta sitten, jolloin hänellä oli niin tylsää, että hän päätti laskea nollasta sataantuhanteen ja julkaista urakastaan yli 20 tuntia kestävän videon.

Laskemisen lisäksi tylsyyden iskiessä voi suunnata luonnon helmaan, jossa riittää mielenkiintoista tutkittavaa useammalle päivälle. Heinäkuun Koululainen opettaa tunnistamaan  kovakuoriaisia, joita voi bongata vaikka kotipihalla, jos pitää silmät auki ja katsoo tarkasti ympärilleen. Lomalla voikin testata, montako koppista onnistuu löytämään.

Kesän vehreydessä kasvaa monenlaisia kasveja, joiden joukossa on syötäväksi kelpaavia villiyrttejä. Huonekasvit puolestaan vihertävät läpi vuoden, ja uusia kasveja voi kasvattaa vanhasta kasvista napatuista pistokkaista. Kesälehdessä perehdytään niin huonekasveihin kuin villiyrtteihinkin.

Lehden ohjeilla kesän herkkuhetkiä varten voi tehdä eläinhahmojen muotoisia jätskiannoksia ja askartelusta innostuneet voivat tuunata vanhoista farkuista kätevän laukun tai näpertää hamahelmistä hauskoja sammakoita. Leikkimielisten testien avulla puolestaan pääsee testaamaan, millainen keiju, millainen lohikäärme, millainen kissa, kuinka taitava olet Fortnitessä ja kuka My Little Pony -hahmo olisi.

Heinäkuun Koululainen 7/2022 ilmestyy 6.7.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti