Neelalla on huoneessaan yli 300 huonekasvia

Huonekasviharrastuksen myötä Neela on oppinut arvostamaan luontoa. Kesäisin Neela kasvattaa myös syötäviä kasveja, kuten tomaatteja.

Murattia sylissään pitelevän Neelan suosikkikasveja ovat erityisesti erilaiset peikonlehdet. – Esimerkiksi kaktus tai saniainen ovat sellaisia huonekasveja, joista harrastus on helppo aloittaa

Kaikki alkoi toissa keväänä, kun Aurassa asuva Neela Nurminen, 14, osti Tokmannin alelaarista pienen, tummanvihreän mehikasvin. Pian sen jälkeen hän osti kasville kaverin. Mehikasvien hoitaminen sai Neelan innostumaan huonekasveista niin kovasti, että vähitellen hänen huoneensa alkoi täyttyä saniaisista, kultaköynnöksistä, peikonlehdistä ja monista muista kasveista.

– Kun kasvien määrä alkoi lähestyä sataa, menin sekaisin, paljonko niitä on.

Tällä hetkellä kasvien määrä lähentelee kolmeasataa.

– Mutta kyllä tänne vielä mahtuu uusia, Neela vakuuttaa ja esittelee huonettaan, joka pursuaa toinen toistaan vehreämpiä kasveja.

Huonekasviharrastuksen voi aloittaa pikkurahalla.

Huonekasvit harrastuksena

Neela kasvattaa kasvikokoelmaansa aina, kun löytää mieleisen kasvin.

– Liian usein, hän sanoo nauraen ja myöntää, että kaupan kasvihyllyn ohi kulkeminen ilman ostosten tekoa on hankalaa. Uusia kasveja hän ostaa myös muilta harrastajilta.

– Kuulun Facebookissa Huonekasvit-ryhmään. Sieltä saan kasveille hoito-ohjeita ja siellä myös myydään kasveja.

Neela pitää harrastuksensa parhaina puolina sitä, että harrastaakseen ei tarvitse lähteä kotoa ja että kasveja voi hankkia pikkurahalla.

– Saan vanhemmiltani rahaa, jos teen kotitöitä tai saan kokeista hyviä numeroita. Suurimman osan rahoista käytän harrastukseeni.

Aina uusien kasvien hankkiminen ei vaadi rahaa lainkaan.

– Joskus vaihdamme muiden harrastajien kanssa kasvien pistokkaita. Olen juuri luvannut lähettää yhdelle harrastajalle kultaköynnöstä.

Neela tarkastelee huonekasviensa kuntoa. Huonekasvit harrastuksena on vienyt Neelan sydämen.

– Jos tykkää käydä metsässä, huonekasveilla voi tuoda metsän kotiin, Neela sanoo.

Huonekasvien lisäksi Neela kasvattaa syötäviä kasveja

Eri kasvit vaativat eri määrän huolenpitoa. Usein tärkeintä on huolehtia niiden oikeanlaisesta kastelusta.

– Yleensä työnnän sormen multaan ja kokeilen, tarvitseeko kasvi vettä. Monet kasvit pitävät myös suihkepullolla suihkuttelusta.

Kesän lähestyessä Neelan viidakkoon on kylvetty myös hyötykasvien siemeniä.

– Olen laittanut itämään muun muassa tomaattia, chiliä ja kesäkukkia. Istutan ne myöhemmin ulos.

Jo viime kesänä Neela sai herkutella kasvattamillaan vihanneksilla.

– En yleensä edes tykkää tomaatista, mutta itse kasvatettuina nekin maistuvat paremmilta.

Kasvien kasvun seuraaminen on opettanut Neelan arvostamaan luontoa. Hän toivoo, että voisi innostaa useampia nuoria innostumaan harrastuksesta.

Juttu on julkaistu Koululainen 5/2022 -lehdessä.

Lue lisää: Näin voi koristella itse ruukkuja kasveille.

Huonekasvit harrastuksena

  •  Huonekasveja on erilaisia, ja osa niistä vaatii enemmän hoitoa kuin toiset.
  •  Alkuun pääsee hankkimalla kasvin, ruukun, multaa ja esimerkiksi kastelukannun.
  •  Harrastajille on omia someryhmiä sekä Huonekasviseura-yhdistys, jonka jäseniksi myös lapset voivat liittyä.

Lisätietoa: www.huonekasviseura.fi

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti