Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 19

JatkosarjaSara ja Suvi lähtevät vakoilemaan kaupungin kovista saadakseen selville, kuka murtautui opettajan asuntoon.

Luku 19

Seuraavana päivänä koulun jälkeen Sara suunnisti keskustaan Suvi kannoillaan. Sara oli vakuuttanut pärjäävänsä, mutta Suvi ei halunnut päästää häntä yksin.

– Jos se Kaikkonen on sekaantunut ties mihin, niin mä haluan olla katsomassa, ettet sä jää sille tiellesi. Mun ei tarvi puuttua keskusteluun eikä edes seistä vieressä, Suvi vakuutti.

Sara ei sanonut sitä ääneen, mutta itsekseen hän ajatteli, kuinka mukavaa oli, kun joku oli huolissaan hänestä. Suvista oli tullut tämän katoamisepisodin aikana ystävä, ja se tuntui hyvältä. Sara huomasi, ettei ollut edes jutellut Miian tai Tarun kanssa pitkään aikaan, ei varmaan sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun Miia oli hyökännyt Mariaman kimppuun. Sen sijaan tuntui, kuin ovi olisi auennut ihan uusiin maailmoihin uuden porukan mukana.

He lähestyivät keskustaa ja Sara ehdotti, että mentäisiin ostoskeskuksen ala-aulaan. Siellä Kaikkonen ainakin kavereineen liikkui. Eikä Saran tarvinnut pettyä: kauppakeskuksen ala-aulassa, alennusvaatteita esittelevän rekin vieressä seisoi Kaikkonen parin kaverinsa kanssa.

Sara pysähtyi hetkeksi hedelmäpeliautomaatin suojaan ja veti henkeä. Suvi huomasi äkkiä, että Sara näytti aika kalpealta. Suvia huolestutti. Sara ei ollut puhunut tarkemmin tästä tyypistä, mutta jotain epämiellyttävää asiaan liittyi, siitä Suvi oli ihan varma.
Juuri kun Sara oli aikeissa liikahtaa ja lähestyä Kaikkosta, kuului kauppakeskuksen oven suunnalta äkkiä tutunoloinen ääni.

– Kaikkonen, mitä äijä?

Sara ehti juuri ja juuri tajuta mitä tapahtui kun Suvi työnsi hänet kaksin käsin peliautomaatin taakse kokonaan ja sulloutui itse perässä. Vasta toljottaessaan automaatin takaa Kaikkoseen ja nähdessään isokokoisen tyypin lähestyvän tätä, Sara tajusi, miksi ääni oli äsken kuulostanut niin tutulta.

Se oli  heidän sijaisopettajansa Nilkki.

Suvi vilkaisi Saraa silmät suurina. Tämä näytti otsa rypyssä kuuntelevan keskustelua.

– Mitäs tässä, Kaikkonen vastasi rehvakkaasti. – Vieläkö sä olet siellä koululla kakaroita kiusaamassa?

– Vielä joo, alkavat jo olla aika hyvässä nuhteessa, Nilkki vastasi virnuillen. – Kuis keikat?

– Mukavastihan ne. Aika kivasti on tullut massia.

Tytöt vilkaisivat toisiinsa mutta eivät uskaltaneet sanoa mitään. Nilkki ja Kaikkonen juttelivat vielä hetken jostakusta ihmisestä, jota Suvi ja Sara eivät tunteneet. Sitten Nilkki häipyi ja hetken kuluttua Kaikkonen kavereineen liikahti ja lähti ostoskeskuksesta kadulle.
Suvi ja Sara livahtivat pois peliautomaatin takaa ja pudistelivat pölyt vaatteistaan. Sitten he katsoivat toisiinsa.

– No, yksi asia tässä selvisi Sara totesi ykskantaan. – Jos se oli Kaikkosen porukka, joka murtautui Pipun asuntoon, niin nyt tiedetään, miten hän tiesi asunnon olevan tyhjillään. Nilkki kuuli koululta Pipun olevan hävyksissä ja kertoi hänelle. He kun näyttävät olevan kavereita.

Suvi nyökkäsi. Mielessään hän pohti jo seuraavaa siirtoa.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti