Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 21

Maanantaiaamuna koulun pihalla nähdään tuttu hahmo.

Luku 21

Seuraavana maanantaina oppilaat tulivat kouluun tavalliseen tapaan. Suvi, Sara ja Tommi seisoskelivat pihalla ryppäänä odottelemassa toisia, kun äkkiä koulun portilla näkyi tuttu, vaalea hahmo. Tommi huomasi hänet ensimmäisenä.

– Pipu! Se on Pipu, hän on tullut takaisin!

Sara, Suvi ja Tommi syöksyivät juoksuun ja olivat vähällä kaataa opettajan kumoon innostuksissaan. Pipu seisahtui nauraen pihalle ja rutisti oppilaitaan.

– No niin, tässä minä taas olen, oletteko nyt tyytyväisiä?

– Hyvin tyytyväisiä, Suvi vakuutti leveästi hymyillen.

– Tulitko sinä nyt oikeasti takaisin, Tommi kysyi.

– No, siltä se vaikuttaisi. Rehtori soitti äidilleni viime viikolla ja pyysi tätä välittämään viestin, että sijaisen kanssa ei voitu enää jatkaa ja asia ratkeaisi nyt kaikkein helpoiten jos pystyisin tulemaan maanantaina töihin normaaliin aikaan. Joten tässä minä olen.

Suvi hymyili leveästi. Rehtori oli siis ainakin ryhtynyt johonkin toimeen.

– Entä Venla, Sara kysyi.

– Hän muutti minun kanssani, hän ja poika asuvat toistaiseksi minun luonani. Mutta Venla pärjää päivä päivältä paremmin vauvan kanssa ja voi olla, että he muuttavat keväällä omaan asuntoon jos kaikki menee hyvin. Siksikin on hyvä, että he muuttivat, sillä täällä on kaupungin vuokra-asuntoja ihan mukavasti tarjolla. Soittelin itse asiassa Visallekin ja hän lupasi, että kun sen aika tulee, hän voi yrittää lötyää Venlalle jotakin työtä heidän firmassaan. Eli jos Venla pystyy nyt pysyttelemään irti epämääräisistä ihmisistä ja päihteistä, niin uskon, että heidän asiansa järjestyvät ihan hienosti. Ja Visa käski muuten sanoa terveisiä. Sanoi, että teillä on napakoita tyttöjä luokalla.

Sara, Suvi ja Tommi nauroivat. Muita oppilaita alkoi kerääntyä kyselemään ja toivottamaan Pipua tervetulleeksi ja kolmikko vetäytyi kauemmas.

– Se toimi sittenkin. Ei enää Nilkkiä, sanoi Suvi silmät loistaen.

Koulupäivä kului kuin pilven reunalla. Koko luokka tuntui olevan helpottunut Pipun paluusta ja tämä oli oma iloinen itsensä. Pipu ei selitellyt poissaoloaan, sanoi vain olleensa auttamassa siskoaan, ja muutaman lisäkysymyksen jälkeen luokka tyytyi siihen.

Kun koulupäivä päättyi, Essi teki lähtöä luokasta mahdollisimman hitaasti, kunnes jäljellä olivat vain hän, Pipu ja Mariama, joka myös oli hidastellut.

– Opettaja, saako kysyä yhtä asiaa? Saatiinko se tyyppi kiinni, joka murtautui sinun kotiisi?

Pipu huokaisi vähän.

– Tein siitä rikosilmoituksen kun näytti, että kotonani oli tongittu paikkoja, mutta koska mitään ei ollut kadonnut, ei poliisilla ole asian kanssa kiirettä.

– Oliko se Kaikkonen ja hänen porukkansa, mitä luulet, Mariama kysyi.

– Jos oli, niin sitten voin olla aika rauhallinen. Kuulin eilen illalla, että hänet on pidätetty jostain hämärähommista. Koska hän oli jo ehdonalaisessa, hän pääsee todennäköisesti ainakin pieneksi hetkeksi vankilaan. Ja toivon, että sen jälkeen lähtisi koko kaupungista, hänet aletaan tuntea täällä aika hyvin. Tilasin lukkosepän, joka tulee huomenna vaihtamaan lukot ja laittamaan turvalukon oveen, se voi olla fiksu veto muutenkin nyt kun Venla asuu luonani ja hänellä on ne omat tuttunsa niistä hämäräpiireistä. Mutta en minä ole huolissani ainakaan nyt kun Kaikkonen on poissa kuvioista, Pipu sanoi rauhallisesti.

– No hyvä, Essi sanoi reippaasti. – Ja muuten, sano Venlalle terveisiä, että jos hän tarvitsee joskus lapsenvahtia, niin minä voin käydä vaunulenkittämässä poikaa. Olen siinä ihan hyvä!

Pipu naurahti.

– Kiitos, Essi. Ja kiitos teille muillekin, oli ihan hyvä, että kävitte Tampereella muistuttamassa, että minulla on työ ja oma elämä, josta pidän. Ja nyt kipittäkää kotiinne, minulla on vielä paperihommia.

Essi ja Mariama lähtivät. Pihalla paistoi aurinko ja Sara, Suvi, Tommi, Meri ja Olivia odottelivat pyörätelineiden luona. Essi ja Mariama kertoivat Kaikkosen kohtalosta ja Suvi huomasi sivusilmällä, miten helpottuneelta Sara näytti. Ainakin yksi ahdistava asia hänen elämästään oli hetkeksi poistunut, hyvä niin.

– Tuntuu, että tätä pitäisi jotenkin juhlia, Tommi sanoi. – Mennään meille, minä soitan äidille, jos hänellä olisi vaikka jotain hyvää tarjottavaa!

– Teillä on aina jotain hyvää tarjottavaa, Olivia nauroi. – On se ihme, että sinä pysyt noin hoikkana! Minulla olisi oikeastaan jumppaharkat, mutta taidan jättää väliin. Mennään vaan!

Ja hissukseen koko porukka valui pois pihalta.