Pinja Sanaksenaho: ”Kaikilla pitäisi olla turvallinen aikuinen, jolle puhua”

12-vuotiaasta asti tubettanut Pinkku Pinsku on uuden elämänvaiheen kynnyksellä. Täysipäiväisen sometyön myötä hän on voinut nostaa esiin tärkeitä ja vaikeitakin aiheita.

Pinja Sanaksenaho

Pinja Sanaksenaho on tubettanut 12-vuotiaasta asti.

12-vuotias, vaaleahiuksinen tyttö suoristaa kameraa ja alkaa kertoa itsestään.

– No niin, moi. Mun nimi on Pinja, ja mä ajattelin alkaa vloggaan.

Kahdeksan vuotta sitten julkaistu neliminuuttinen video on jossain vaiheessa ehtinyt olla jo piilotettuna, mutta nyt se on taas kaikkien katsottavissa Youtubessa.

– Tuo video kertoo, mistä kaikki on lähtenyt, ja se on eka asia, mitä olen ikinä laittanut mihinkään somealustalle. Kyllä se on minusta tosi tärkeä video, 20-vuotiaaksi ehtinyt Pinja Sanaksenaho kertoo nyt.

Pinkku Pinskuna tunnettu tubettajatähti on julkaissut Youtubeen jo yli 600 videota. Uskomattoman määrän takana on varhain aloitettu ura ja säännöllinen postaustahti.

– Aikaisemmin julkaisin videon aina lauantaiaamuisin yhdeksältä, mutten ikinä herännyt vastailemaan kommentteihin, joten nykyään julkaisen videon sunnuntaisin kahdelta.

Kun Pinja aloitti kuvaamaan ensimmäistä videotaan, ei hän ollut suunnittelut etukäteen, mitä videolla sanoisi.

– Siltä se myös näyttää, Pinja sanoo nauraen.

Kiukkuinen Sissi-vanhus

Ensimmäisellä videolla Pinja kertoo harrastuksistaan ja lemmikeistään, kahdesta hiirestä ja käärmeestä nimeltä Sissi. Hiiret ovat jo kuolleet, mutta käärme on Pinjalla edelleen.

– Sissi täytti 13 vuotta syyskuussa. Siivosimme juuri sen terraarion. Sissi on nykyään vähän aggressiivinen, kun siitä on tullut vanhus. Vanhat käärmeet eivät tykkää minkäänlaisesta kosketuksesta tai kontaktista ihmiseen. Siellä se vain hengailee terraariossaan.

Tällä hetkellä Pinja on tyytyväinen Sissiin lemmikkinä, mutta vielä hetki sitten hän kärsi kovasta koirakuumeesta.

– Pyysin seuraajiltani koiria hoitoon. Minulle ei tarvinnut maksaa mitään, halusin vain olla koirien kanssa, Pinja kertoo.

Pinjalla kävikin muutamia nelijalkaisia hoidossa, ja hänen koirakuumeensa vain jatkoi nousemistaan.

– Sitten yksi kaverini toi minulle kolmeksi päiväksi koiransa hoitoon. Kolmantena päivänä totesin, etten haluakaan koiraa. En pystynyt tekemään mitään, kun elämäni pyöri koiran ympärillä.

Äskettäin Pinja muutti omakotitaloon, mutta Sissi jäi asumaan Pinjan lapsuudenkotiin. Käärmeelle muutto olisi ollut liian stressaava. Pinja remontoi omakotitalon, jonka hänen pappansa oli rakentanut neljäkymmentä vuotta sitten.

– Remppa oli tähänastisen elämäni isoin projekti ja vaati ihan älyttömästi aikaa ja sitoutumista. Kaikki pyörivät minun ympärilläni, koska minua vartenhan sitä rempattiin, Pinja huoahtaa.

Youtuben remppasarjaan Pinja on dokumentoinut remontin vaiheita yllätyksineen.

– Seinän välistä löytyi esimerkiksi patja, joka oli tungettu sinne eristevillan tilalle!

Nyt remontti on saatu valmiiksi, ja Pinja keskittyy nauttimaan työnsä hedelmistä ja oman pihan omenoista. Vuosi sitten syksyllä Pinja kirjoitti ylioppilaaksi, joten tällä hetkellä hän saa tehdä vain somea työkseen.

– Olen odottanut tätä aikaa monta vuotta: miltä se sitten tuntuu, kun pääsee lukiosta ja on koko maailma auki? Pinja pohtii ja vastaa omaan kysymykseensä.

– On ollut tosi siistiä, kun on saanut päättää omista päivistään ja siitä, mitä tekee.

Remontoimaansa omakotitaloon muuttanut Pinja haaveilee kahdesta kissasta. – Omakotitalon remontti vaati ihan älyttömästi aikaa ja sitoutumista, Pinja kertoo.

Pinja Sanaksenaho on mukana Viisi sormea -kampanjassa

Tänä syksynä Pinja on käyttänyt aikaansa Helsingin kaupungin Viisi sormea -kampanjaan, jonka tarkoituksena on auttaa lapsia ja nuoria tunnistamaan lähisuhdeväkivallan eri muotoja.

– Lähisuhdeväkivalta koskee valitettavasti monia ja on tosi vaikea aihe, koska on niin ristiriitaista, että tärkeä ihminen tekee pahaa. Siitä on tärkeää puhua, koska sille tulee helposti sokeaksi, Pinja toteaa vakavana.

Pinja teki aiheesta Tiktok-videon, jossa on viisi lähisuhdeväkivaltaan liittyvää kysymystä. Videolla pyydetään laskemaan sormi alas, jos kotona ei voi olla oma itsensä, jos joku saa sinut tuntemaan arvottomaksi, jos sinusta ei pidetä huolta, jos sinua pelottaa olla kotona, koulussa tai kavereiden kanssa tai jos kehosi koskemattomuutta on loukattu.

Yhdenkin sormen laskeminen alas saattaa viitata siihen, että on kokenut väkivaltaa. Pinja haluaa videoillaan muistuttaa, että väkivallan kokemusten kanssa ei tarvitse pärjätä yksin.

– Toivon, että kaikilla olisi turvallinen ihminen, jolle näistä aiheista voisi puhua. Se ei aina ole vanhempi, mutta esimerkiksi koulussa on aikuisia, joille voi puhua, mutta ainakin minusta vaikkapa opettajalle puhuminen olisi tuntunut vieraalta ajatukselta.

Netissä on palstoja ja chatteja, joista voi hakea apua nimettömänä. Esimerkiksi MLL:n Lasten ja nuorten puhelin ja chat ja Sekasin-chat auttavat lapsia ja nuoria erilaisissa ongelmissa.

– Onneksi kukaan rakas ihminen ei ole koskaan satuttanut minua. Siitä olen tosi onnellinen.

Osansa ikävyyksistä Pinja on silti saanut somemaailmassa.

– Sain ikäviä kommentteja erityisesti silloin, kun olin nuorempi ja haavoittuvaisemmassa asemassa. Nykyään Youtubessa ihmiset ovat onneksi paljon fiksumpia! Pinja iloitsee.

Juttu on julkaistu Koululainen 11/22 -lehdessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti