Seinäkiipeily vaatii lihasvoimaa ja ajatustyötä

Oikeanlaiset varusteet takaavat, että hurjalta vaikuttava seinäkiipeily on turvallinen laji.

Rafaela on kiipeämässä boulderseinän keltaisia otteita pitkin.

Seinäkiipeily vaatii myös ajatustyötä.

Noin yhdeksän metrin korkeuteen kohoavat seinät ovat täynnä eri värisiä möykkyjä. Samanväriset palaset muodostavat reitin alhaalta ylös, mutta reitin varrelle mahtuu eri kokoisia ja eri muotoisia otteita. Niitä pitkin pitäisi päästä koskettamaan reitin viimeistä otetta, joka yleensä on seinällä ylimpänä.

– Aluksi voi yrittää kaikenlaisia otteita ja kokeilla, miten pääsisi ylöspäin, seinäkiipeilyä harrastava Rafaela Paez, 11, neuvoo.

Kun lajia harrastaa pidempään, reitinlukutaito ja erilaisten otteiden ottaminen kehittyvät.

– Aina ennen kuin alan kiivetä uutta reittiä, mietin ensin, miten se kannattaisi edetä.

Yleensä reitin selvittämiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Erilaiset reitit takaavat, että välillä tarvitaan enemmän voimaa ja välillä notkeudesta on enemmän hyötyä.

– Minun vahvuuksiani ovat tasapaino ja se, että en luovuta, vaikka en heti onnistuisi, Rafaela sanoo.

Rafaela pitää kummallakin kädellään kiinni mustista otteista ja katsoo reittiä.

Rafaela haaveilee, että pääsisi kiipeilyreissuille ulkomaille.

Boulderoinnissa patja ottaa vastaan

Ensimmäistä kertaa Rafaela kokeili seinäkiipeilyä ollessaan 5-vuotias kiipeilyharrastuksen aloittaneen äitinsä innostamana. Kaksi vuotta sitten Rafaela aloitti treenaamisen valmentajan vetämässä ryhmässä.

– Seinäkiipeily on hauskaa, sillä se on niin erilaista kuin muut urheilulajit. Monissa muissa lajeissa ei roikuta ilmassa.

Vaikka köysikiipeilyssä seinät ovat korkeita, putoamista ei tarvitse pelätä, sillä otteen livetessä kiipeilyvaljaat ja köydet varmistavat alastulon. Boulderoinnissa valjaita ei käytetä, mutta silloin seinät ovat matalampia ja alla on paksu patja ottamassa kiipeilijän vastaan.

– Jos haluaa aloittaa kiipeilyn, omia varusteita ei tarvitse olla, vaan valjaat ja kiipeilykengät voi vuokrata hallilta. Ja aina voi pyytää apua työntekijöiltä tai muilta kiipeilijöiltä, Rafaela kannustaa.

Ylhäältä päin otetussa kuvassa Rafaela on kiipeämässä vihreitä seinäkiipeily-otteita pitkin. Hän katsoo kameraan.

Tampereella asuva Rafaela on käynyt seinäkiipeilykilpailuissa esimerkiksi Helsingissä.

Seinäkiipeily onnistuu myös tonttulakki päässä

Rafaela treenaa kilpailemiseen painottuvassa ryhmässä, mutta harjoituksissa kaikki kannustavat muita.

– Osaamme myös neuvoa toisiamme, jos jokin kohta on hankala.

– Osaamme myös neuvoa toisiamme, jos jokin kohta on hankala.

Kiipeilyn lisäksi hän harrastaa yleisurheilua ja bändissä laulamista. Viime vuoden pikkujouluissa Rafaela pääsi yhdistämään osaamisensa.

– Meillä oli erilaisia haasteita. Minun piti laulaa kiivetessäni, joten lauloin seinällä ”Kulkuset” tonttulakki päässä.

Juttu on julkaistu Koululainen 11/2022 -lehdessä.

Seinäkiipeily

  • Seinäkiipeilyssä on kolme eri lajia: köysikiipeily, boulderointi ja speed eli nopeus.
  • Nopeuskisassa reitti täytyy edetä mahdollisimman nopeasti. Köysikiipeilyssä ja boulderoinnissa tarkoitus on kiivetä mahdollisimman pitkälle.
  • Lajissa tarvitaan voimaa, notkeutta, tasapainoa ja reitin­lukutaitoa.
  • Kiipeily sopii kaiken­ikäisille.

Lähde: climbing.fi

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti