Tiktokista tutut Viivi ja Venla: ”Kaksosen ei koskaan tarvitse olla yksin”

Identtiset kaksoset Viivi ja Venla Sydänmaanlakka tekevät someen sisältöjä samanlaisesta ulkonäöstään. Siitä huolimatta he ovat kaksi yksilöä, joilla on myös eroavaisuuksia.

Viivi on hypännyt Venlan reppuselkään.

Viivi ja Venla ovat tottuneet siihen, että heidät sekoitetaan toisiinsa.

Kun katsoo Viivi ja Venla Sydänmaanlakan Tiktok-videoita, ensi vilkaisulla voisi luulla, että ruudulla tanssahtelee yksi ihminen peilin edessä. Tarkemmalla katsomisella selviää, että kyseessä ovat samannäköiset identtiset kaksoset. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tytöt ovat pukeutuneet samanlaiseen vaatekertaan, on vaikeaa tunnistaa, kumpi heistä on Viivi ja kumpi Venla.

– Usein ihmiset luulevat, että meitä ärsyttää kysymys siitä, kumpi on kumpi. Oikeasti se ei haittaa, sillä olemme jo tottuneet siihen.

Sosiaalisessa mediassa 18-vuotiaat Viivi ja Venla hyödyntävät samanlaista ulkonäköään. Yli 700 000 Tiktok-seuraajasta päätellen identtisten kaksosten tekemät videot selvästi kiinnostavat ihmisiä.

– Kaksi vuotta sitten julkaisimme Tiktokissa videon, jossa näytimme samalta. Video sai paljon näyttökertoja ja Tiktokkimme räjähti, tytöt kertovat.

Media-alaa ammattikoulussa opiskelevat tytöt tekevät sisältöjä myös Youtubeen ja Instagramiin.

Viivi ja Venla saivat omat huoneet pari vuotta sitten

Koululaisen studioon Viivi ja Venla saapuvat yhteensopivissa mutta erilaisissa vaatteissa. Molempien puhelimiin on tallennettu ideoita poseerauksiin, ja lähes sanattomalla sopimuksella he vaihtavat asentoja.

Ulkonäön ohella Viiviä ja Venlaa yhdistää sama maku niin tyylin kuin sisustuksenkin suhteen. Tytöillä on jopa yhteinen vaatekaappi, sillä he ovat täsmälleen samankokoisia.

– Jos toinen haluaisi muuttaa tyyliään radikaalisti, niin tietenkään toinen ei sitä estäisi, he vakuuttavat.

Tähän asti he ovat halunneet pitää tyylinsä samanlaisena, ja esimerkiksi pitkien hiusten leikkaaminen polkkatukaksi oli yhteisen, pitkän harkinnan tulos.

Samanlaisista mieltymyksistä oli hyötyä myös silloin, kun tytöt asuivat samassa huoneessa ja sisustivat sitä yhdessä.

– Silloin riitti, että ostimme kivoja esineitä huoneeseen vain yhden.

Yhteisessä huoneessa kummallakin oli omat sängyt ja koulupöydät. Muuten omien alueiden rajaaminen onnistui kekseliäällä tavalla.

– Teippasimme lattiaan rajat merkiksi siitä, että tämä on toisen alue ja tämä toisen, he kertovat nauraen.

Pari vuotta sitten Viivi ja Venla pääsivät mielipuuhansa sisustuksen pariin oikein kunnolla, kun heidän isoveljensä muutti pois kotoa ja tyttöjen pitkäaikainen haave omista huoneista toteutui. Uusien huonejärjestelyiden myötä he päätyivät laittamaan uuteen uskoon sekä heidän vanhan huoneensa, jonne Viivi jäi, että veljeltä Venlalle vapautuneen huoneen aina tapetteja myöten.

– Sisustustyylimme on moderni, ja suosimme erityisesti valkoista. Kumpikin meistä tykkää, että huoneessa on paljon tilaa.

Tytöt saavat inspiraatiota sisustukseen somesta ja lehdistä. Vuodenajat näkyvät siinä, miltä heidän huoneissaan näyttää.

– Jouluisin laitamme esille joulukoristeita ja keväällä enemmän värikkäitä asioita. Muutoksia saa tehtyä helposti pienillä jutuilla, kuten kynttilöillä ja tyynyillä.

Viivi ja Venla seisovat vierekkäin.

Viivi ja Venla tykkäävät sisustaa huoneitaan.

Kaksosuudessa on myös huonoja puolia

Omista huoneista huolimatta Viivi ja Venla viettävät paljon aikaa yhdessä. Jos kumpikin on illalla jo vetäytynyt omaan rauhaansa mutta vielä olisi asiaa siskolle, yhteydenpito toiseen huoneeseen onnistuu puhelimitse.

– Laittelemme viestejä, jos emme jaksa kävellä toisen huoneeseen.

Kaksosuudesta huolimatta tytöt ovat yksilöitä, joissa on myös eroa­vaisuuksia.

– Vaikka olemme molemmat aika järjestelmällisiä, minä olen meistä vähän sotkuisempi, Viivi tunnustaa.

– Ja Venla on ehkä hieman puheliaampi kuin minä, hän jatkaa.

Kaksosuuden huonoksi puoleksi tytöt mainitsevat jatkuvan kilpailun toisen kanssa.

– Jos teemme vaikka koulutehtäviä, kumpikin yrittää saada ne ­tehtyä nopeammin kuin toinen. Emme edes ajattele sitä kilpailuna, mutta tuollainen on jäänyt meillä päälle.

Kun siskon tuntee hyvin, tietää myös, miten hänet saa ärsyyntymään.

– Vaikka kerromme eri some-kanavissa elämästämme monipuolisesti, emme koskaan näytä siellä riitoja. Silloin kummallakaan ei ole hyvä fiilis kuvata, Viivi ja Venla kertovat.

Pieniä kinoja heille syntyy usein arkipäiväisissä tilanteissa.

– Ne ovat ihan tyhmiä asioita. Toista voi alkaa ärsyttää vaikka se, jos toinen ei odota, Venla paljastaa.

– Silloin seurauksena on, että lopetamme puhumisen toiselle, Viivi sanoo mutta kertoo kinojen loppuvan yhtä nopeasti kuin alkavankin.

Ajoittaisista ärsytyksen hetkistä huolimatta he löytävät kaksosuudesta hyviä puolia paljon enemmän kuin huonoja.

– Aina on kaveri, jonka kanssa voi yhdessä jakaa kaikki kokemukset arjessa. Ongelmat voi ratkoa toisen kanssa, eikä koskaan tarvitse olla yksin, tytöt tiivistävät.

Viivi ja Venla aikovat asua kotona vielä ainakin ammattikoulun ajan eli pari vuotta. Tulevaisuuden suunnitelmat sen jälkeen ovat vielä auki.

– Emme ole päättäneet, muutammeko sitten yhteiseen asuntoon. Mutta jos muutamme erillemme, aiomme asua samassa kaupungissa ja lähellä toisiamme, he vakuuttavat.

Omaa huonetta voi sisustaa myös askartelemalla itse. Muotoile savesta hauska kynäteline!

Juttu on julkaistu Koululainen 3/2022 -lehdessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti