Koululaisen nettisivuilla alkoi viime viikolla uusi ja jännittävä jatkosarja! Täältä löytyy luku 1.
Vielä ehdit mukaan tapahtumiin – mitä mahtaa kätkeytyä kadonneen opettajan arvoituksen taakse? Ja miksi Suvi joutuu vaikeuksiin uuden sijaisen kanssa?
Luku 2
Aamulla kun oppilaat kolistelivat luokkaan, opettajaa ei näkynyt. Se ei sinänsä vielä ollut ihmeellistä, mutta kun kello tuli viisitoista yli kahdeksan ja meteli luokassa alkoi olla aika kova, alkoi Suvi jo vilkuilla hermostuneesti kelloaan.
– Missä ihmeessä Pipu oikein kuppaa, Tommikin tiedusteli jo kovaääniseen tyyliinsä. – Eikö se muistanut, että tänään on tiistai?
– Mä käyn kysymässä opettajanhuoneesta, Essi päätti.
Hän palasi hetkisen kuluttua.
– Joku tulee sieltä kohta, hän sanoi välinpitämättömästi luokalle.
Mutta istuuduttuaan pulpettiinsa Essi kumartui sanomaan hiljaisella äänellä Olivialle, Mariamalle ja Suville:
– Siellä oltiin ihan hoomoilasina. Musta tuntuu vähän, ettei rehtorilla ollut aavistustakaan, että Pipu on poissa.
– Merkillistä! Sehän oli ihan terveen oloinen eilen, Mariama sanoi.
Kului vielä kymmenen minuuttia ennen kuin rehtori ilmestyi paikalle. Luokan katseet kääntyivät uteliaina häntä kohden.
– Opettaja Malmivaara on tämän päivän poissa. Saatte nyt ensimmäisen tunnin katsoa videota ja jos tulee jotakin, voitte käydä viereisessä luokassa kysymässä apua. Koetamme saada tänne sijaisen kymmeneksi.
Kun rehtori poistui ja elokuva lähti pyörimään, luokan täytti yllättynyt kohina ja kuiskutus.
– Ei se kyllä ole eilen vielä tiennyt olevansa poissa, Tommi totesi asiantuntevasti vetäen tuolin Mariaman paikan viereen. – Ja jos se olisi ollut joku salamatauti, niin eikö rehtori olisi kertonut siitä?
– Niinpä, Suvi myönsi. Mutta ehkä se sijainen kertoo sitten enemmän. Kukahan tänne tulee?
Se nähtiin kymmeneltä. Luokkaan astui lähes kaksimetrinen, kalju mies, jonka toista käsivartta komistivat isokokoiset tatuoinnit. Mariama ja Suvi vilkaisivat toisiaan ja painuivat kumaraan kirjojensa pariin. Tästä ei voisi seurata hyvää.
Seuraavat kaksi tuntia kuluivat niin kuin sijaisten kanssa yleensä. Eli takarivin poikaporukka yritti laittaa kapuloita rattaisiin ja ärsyttää uutta opettajaa, testata, miten kauan kestäisi ennen kuin sijainen huutaisi. Tällä kertaa siihen ei kauaa tarvittu. Ensimmäiset öykkäröijät saivat karjuntaryöpyn osakseen ja Tapsa käskettiin ulos luokasta.
Suvin vatsanpohjassa tuntui inhottava kierre. Jännitys siitä, milloin huutaminen alkaisi, sai aikaan pahan olon, vaikkei sijainen huutanut hänelle. Mikähän siinäkin oli?
Ruokataukoon saakka kaikki sujui miten kuten, tunnit matelivat. Varsinainen päivän välikohtaus tapahtui kuitenkin ruokailun jälkeen.
Meneillään oli biologian tunti. Opettaja oli kysynyt Tommilta missä kappaleessa mentiin, käski heidän lukea kappaleet ja alkaa tehdä tehtäviään. Meri viittasi.
– Saanko mä mennä vessaan?
– Et. Nyt opetellaan bilsaa. Odota välituntiin.
Luokkaan laskeutui jähmettynyt hiljaisuus. Suvi, Mariama ja Olivia vilkaisivat kauhuissaan toisiaan.
– Mutta… Meri yritti
– Hiljaa nyt! Kuulit kyllä.
Opettajan karjaisu olisi säikyttänyt vähän rohkeammankin kyselijän, eikä Meri ollut luokalla siitä reippaimmasta päästä. Hän oli arka ja diabetes oli hänelle kova paikka. Suvi vilkaisi Meriin päin ja näki, että tämän silmät olivat kyynelissä. Jonkun oli tehtävä jotain. Suvi nielaisi, vatsaa kouristi, mutta hänen oli yritettävä.
– Opettaja, Merillä on…
– Hiljaa! Seuraava joka puhuu saa tunnin istumista. Täällä ei olla mitään pikkukakaroita jotka juoksevat vessassa kesken tunnin!
Merin silmät läikähtivät yli. Suvi aukoi suutaan mutta ei saanut sanaakaan ulos. Eikä tarvinnutkaan, sillä luokan jähmettyneessä hiljaisuudessa kajahti uusi, kiukkuinen ääni.
– SILLÄ ON DIABETES, tajuatko sä, saamarin nilkki! Päästä se vessaan.
Mariama, Olivia ja Suvi kääntyivät suu auki katsomaan luokan perälle. Sara. Sara, joka yleensä vähät välitti, vaikka jollakulla olisi ollut paha olla.
Opettaja oli avannut suunsa huutaakseen mutta sulkikin sen ja katsoi pistävästi Meriin.
– Onko asia näin?
Meri nyökkäsi punaiset hiukset heiluen. Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
– Mene sitten.
Hiljaisuuden vallitessa Meri nousi ja syöksyi puolijuoksua ulos luokasta. Opettaja kääntyi katsomaan Saraan päin.
– Ja sinä. Tunti jälki-istuntoa. Tuolla lailla ei puhuta opettajalle.
Luokassa kohahti. Mitä ihmettä? Opettaja oli itse ollut kuuntelematta, käyttäytynyt tökerösti ja nyt Sara sai istumista. Sara tuijotti opettajaan, näytti kuin aikoisi sanoa jotain, mutta kohautti sitten olkapäitään ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta.
Suvin posket olivat karahtaneet punaisiksi. Hän nousi pulpettinsa äärestä niin että tuoli kolahti.
– Ja mihinkäs sinä olet matkalla?
– Menen katsomaan, että Merillä on kaikki hyvin
– Istu alas!
Suvi oli äkkiä niin vihainen että unohti olla peloissaan.
– Joo, mä voin kanssa ottaa tunnin jälki-istuntoa, ihan sama! Mutta nyt mä menen katsomaan, että Merillä on kaikki hyvin.
Suvi astui ulos luokasta ja jysäytti oven kiinni perässään.
Ehdota meille, miten tarina jatkuu! Lähetä ehdotuksesi sähköpostitse osoitteeseen koululainen[a]otavamedia.fi
Kommentit
Oma kommentti