Luitko jo edellisen osan?
Seuraavana päivänä koulun jälkeen Anna ja Ville seisoivat hyvin hermostuneina erään rivitalon edustalla. Anna vaihtoi jalalta toisella, Ville oli tarkistavinaan puhelintaan mutta Anna näki hänen pureskelevan alahuultaan.
– Pakko meidän on puhua sille, Anna sanoi lopulta.
– Niin on. Mutta kun minä en tykkää kovistella ketään. Se on saman ikäinen kuin meidän Valtteri, Ville sanoi ahdistuneesti.
– Tiedetään, Anna huokaisi.
Tämä päivä oli koulussa mennyt kuin unessa. Tuuli ja Patrik olivat kertoneet viime yön tapahtumista ja koko jengi, Tuuli, Patrik, Ayla, Ville, Anna ja Krista olivat pitäneet jonkinlaisen kokouksen ensimmäisellä välitunnilla. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Jonin kanssa pitäisi jutella ja hänen kanssaan pitäisi puhua ennen kuin asiasta kerrottaisiin kenellekään: vanhemmille tai opettajalle. Lopulta Anna oli luvannut, että hän ja Ville hoitaisivat sen.
Mutta seuraavalla välitunnilla oltiin todettu, että Joni ei ollut koulussa. Koulukaverit eivät tienneet muuta, kuin että hän oli ilmeisesti kipeänä kotona. Yhdeltä erityisluokkalaiselta saatiin kuitenkin Jonin osoite ja nyt Anna ja Ville seisoivat Jonin kotitalon edustalla.
– No, mennään, Ville sanoi lopulta ja suunnisti päättäväisesti rivitaloasunnon ovelle.
Anna tunsi sydämensä hakkaavan kun Ville painoi ovikelloa. Oven avasi ystävällisesti hymyilevä nainen punaisessa puserossa.
– Hei. Me, tuota, onkohan Joni kotona, Anna kysyi mahdollisimman ystävällisesti.
– Onhan hän, mutta hänellä on ollut aamusta asti vatsa kipeänä. Ei hänellä kuitenkaan varmaankaan mahatautia ole, mutta jos ette halua tartuntaa, teidän ei ehkä kannata mennä lähelle, nainen vastasi.
– Emme me pelkää tartuntaa, jos saamme vain ihan pienen hetken jutella hänen kanssaan, Ville sanoi vakuuttavimmalla äänellään.
– Emme viivy kauaa!
– Tulkaa sisään vain, nainen sanoi ja päästi heidät eteiseen.
Anna kuoriutui nopeasti kengistään ja takistaan ja seurasi Villeä olohuoneen läpi makuuhuoneeseen. Samalla hän vilkaisi ympärilleen. Asunto oli viehättävä ja valoisa, olohuoneessa oli kirjahyllyssä kuvia Jonista vanhempiensa kanssa ja lattialla isoja heittelytyynyjä. Jotenkin tämä ei näyttänyt sellaisen pojan kodilta, joka murtautui kellareihin ja varasteli työkaluja.
Jonin äiti koputti ovelle olohuoneen perällä.
– Joni! Täällä on kavereita käymässä!
Hän avasi oven ja viittasi Annaa ja Villeä peremmälle. Sitten hän kumartui ja sanoi hiljaisella äänellä Annalle:
– Jonila on ollut vähän raskasta tänä syksynä. Hänellä on jatkuvasti ollut noita vatsakipuja ja välillä kurkkukipujakin. Ja pari viikkoa sitten hänen kissansa Misse katosi ja se oli hänelle tosi kova paikka. Eli olettehan kilttejä hänelle? Minulla on tunne, että kaikki hänen luokkatoverinsa eivät ole hänelle erityisen kilttejä.
– Juu, totta kai, Anna kuiskasi. Ja niin hän ja Ville pujahtivat Jonin huoneeseen.
Huone oli mukava pienen pojan huone, siellä oli leluja ja seinällä autotapetti. Ville kiinnitti ensimmäisenä huomionsa takaseinään. Siellä, ikkunan vieressä oli ovi, josta pääsi pienelle takapihalle. Tämä selitti, miksi Jonin oli ollut helppo päästä ulos. Annan ja Kristan talolle oli lähimetsikön kautta vain muutaman minuutin kävelymatka.
Joni makoili sängyllä ja näytti kalpealta ja vähän sairaalta. Kun hän näki Annan ja Villen ovella, hän ponkaisi istualleen ja hänen silmänsä laajenivat kauhusta. Ville varmisti, että ovi oli kiinni takana ennen kuin puhui.
– Hei, älä säikähdä. Me vain haluttiin jutella sun kanssa.
– Mä en tiedä mitään enkä puhu kenellekään!
Sanat olivat tylyt, mutta ääni itkuinen. Anna ja Ville seisoivat hetken vaiti, sitten Anna astui päättäväisesti sängyn luo, asettui polvilleen sen viereen ja nojasi kyynärpäillään sänkyyn.
– Joni-kiltti, hän sanoi ystävällisellä, lujalla äänellä.
– Me tiedetään, että sinä olit eilen varkaissa meidän taloyhtiön kellarissa. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että sinä et halunnut olla siellä. Joten kiltti, Joni, kerro meille, miksi sinä olit siellä? Me autetaan Villen kanssa, jos vain kerrot meille!
Joni tuijotti Annaa, sitten hän purskahti itkuun. Anna vilkaisi Villeä, kiipesi sitten Jonin viereen sängylle ja laittoi kätensä pojan olkapäälle.
– Hei, älä kiltti itke! Kerro nyt, miksi sinä kävit siellä varkaissa.
– Mä…en…voi, sopersi Joni itkunsa välistä.
– Miksi et, Ville kysyi.
– Koska sillä on Misse.
– Kenellä? Kenellä on Misse?
– Karrilla.
JATKUU!
Teksti: Maija Kajanto
Kuvitus: Sakari Saukkonen
Tää on hyvä! Hehe, mun serkut on Anna ja Ville :3